Analyysimiehen analyysi

8.6.2009 16:00 - Joose

Reilun neljän kuukauden hiljaiselo päättyköön.

On kulunut jo lähes kolme vuotta siitä kun aloitin “Kainalopallokorneri”-urani. Se käsittää tähän mennessä noin reilut 60 postattua juttua. Eli juttuja on melkein tullut julkaistua huikeat kaksi per kuukausi tahtiin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Silti kuitenkin useammat palstan seuraajat ovat kuitenkin huomanneet panokseni. Tällä yritän osoittaa, että kovin suurta panostusta ei tarvitse tehdä, että pääsee näissä piireissä tunnetuksi. Eli jos mielenkiintoa analyysien, uutisten tai vaikka opetusjuttujen tekemiseen lajin tiimoilta löytyy, niin rohkeasti vaan yhteydenottoja. Tuomas kyllä järjestää tunnukset millä sanallista arkkuaan pääsee raottamaan muillekin.

Itse olen pettynyt oman kirjoitusinnon lopahtamiseen, ja ihmettelen miksi näin on käynyt myös muille kirjoittajille. Vähän odottelin että Divarista tulisi kirjoituksia edellisvuosien tapaan, mutta ei Erik ole vissiin ehtinyt sitten. Koska mielenkiinnon kohteenani on tuo rapakon takainen sarja, niin voin luvata analysoida sitä taas kun saadaan homma käyntiin (luulen että kauden alkuun mennessä taas se kirjoitusinto löytyy jostain). Ainoastaan se kiinnoistaisi tietää, että onko niille tekemilleni Suomenkielisille jorinoille NFL:stä yhtään tilausta, koska emme pysty kilpailemaan sisällön määrässä Ameriikan serkkujen kanssa. Eli annanko kynäni olla talven jäljiltä vielä naftaliinissa vai kaivanko sen vielä esille? Ugh, olen puhunut.

Toimittajien Super Bowl-veikkaukset

1.2.2009 10:00 - Joose

Super Bowl XLIII

Super Bowlin lähetessä osa Kornerin toimituksesta on niin sanotusti kantanut kortensa kekoon ja hakannut päätänsä seinään yhteisen hyvän nimissä. Jottei homma aivan olisi lähtenyt lapasesta niin aivoja ruokittiin ennen operaatiota erilaisilla kysymyksillä ja ohessa on jäsennettynä “ajatustyön” tulokset.

1) Arizona Cardinalsin hyvät ja huonot osa-alueet?

Teemu: Arizonan hyökkäys on osoittanut vaarallisuutensa. Laiturikaksikko Larry Fitzgerald - Anquan Boldin on vaikea pideltävä ja Kurt Warner on tyyppiesimerkki kokemuksen tuomasta varmuudesta. Edgerrin James ja Tim Hightower tuovat hyvää vaihtelua mutta pääosin pallo kulkee ilmaa pitkin. Kestääkö hyökkäyksen linja Steelersin blitzin?

Joose: Arizonan hyvyys perustuu siihen, että vastustajat eivät ole tajunneet, että ne osaavat pelata aivan siinä missä muutkin kärkijoukkueet. Joukkue ei ole kokonaisuutena mitenkään erityisen ihmeellinen, mutta se on vain onnistunut tällä kaudella oikeaan aikaan. On menestyksessä tietysti oma osansa laitahyökkääjillä Fitzgerald, Boldin ja Breaston, jotka ovat liigan parhaita. Kuitenkin joukkue ja eritoten sen puolustus on pelannut pudotuspelit siten, että jokainen kaveri on onnistunut oikeastaan ylihyvin ja sellaisella suorittamisella on yleensä tekemistä onnen kanssa. Huono puoli on siinä, että se voi loppua.

2) Pittsburgh Steelersin hyvät ja huonot osa-alueet?

Teemu: Pittsburghille viime vuosille vieras korkeaoktaaninen heittohyökkäys on mukava piriste. Se jauhaa jaardeja tasaiseen malliin. Puolustus on aina rautaa. Jos nyt otetaan esille jotain huonoa, niin kulmapakki-laituri-taistelu. Se saattaa taittua Arizonalle. Fitz vs. Ike Taylor kääntyy ennemmin Arizonalle kuin Santonio Holmes vs. Dominique Rodgers-Cromartie Pittsburghille.

Joose: Joukkueena Steelers on tasapaksumpi paketti kuin Cardinals. Puolustus on eliittiä ja hyökkäys kykenee tehtailemaan pisteitä tarvittavan määrän. Lisäksi hyökkäys on rakennettu siten, että sekä juoksu että heitto voivat kääntää pelin Steelersille toisin kuin vastustajalla, joka on enemmän ollut heittohyökkäyksen varassa. Joukkueesta on paha löytää huonoja puolia eritoten kun puolustusotteilla on ennenkin voitettu mestaruuksia ja se puoli on kunnossa. Mielenkiintoista on nähdä pystyykö Steelers-puolustus pelaamaan Arizonan laitahyökkääjät pois kuvioista.

3) Ketä kannattaa seurata a) AZ b) PIT?

Teemu: a) Luonnollisesti ilmasillan molempia päitä. Puolustuksessa jo em. kulpakki. b) Erityinen huomio puolustukseen ja blitzaamiseen. Dick LeBeau tunnetaan innokkaana blitzin kutsujana, mutta Arizonaa vastaan täytyy olla tarkkana koska Warner kokeneena kettuna osaa pelata sitä vastaan paremmin kuin esim. Baltimoren Joe Flacco konferenssifinaalissa. Mikäli blitzi ei pure, tulee ottelusta tiukka.

Joose: a) Arizonan tähtiä Fitzgeraldia ja Boldinia - myös pelinrakentaja Warner esittää luultavasti varmoja otteita monen Super Bowlin miehenä. Lisäksi Arizona-puolutuksen DRC (siis kuka?) on pelannut viime pelit vakuuttavasti ja syötönkatko saattaa tulla tässäkin pelissä. b) Pittsburghin puolustuksen nimistä voisi nostaa vaikka kuinka monta eli sitä kannattaa seurata kokonaisuutena, koska se vain toimii niin hienosti. Hyökkäyksen puolelta keskushyökkääjä Parker voi hyvinkin päätyä MVP:ksi jos Cardinals ei onnistu miestä pysäyttämään.

4) Kumpi joukkue voittaa?

Teemu: Tunnustaudun die hard-Steelers-faniksi, joten teräskaupunkiin menee!! Totisemmin niin jotenkin paketti on Steelersillä niin tasainen että vaikea sitä on murtaa. Luulen, että Steelers selviää paremmin esimerkiksi kuupan huonosta päivästä kuin Arizona. Jos Big Ben sekoilee, se ei ole niin tuhoisaa Pittsburghille kuin Warnerin rähmäily Arizonalle.

Joose: Jätän vastaamatta koska sisälläni käy sellainen sekamelska etten tiedä oikein kumman puolelle asettua. Vihaan nimittäin kumpaakin joukkuetta yli kaiken. Steelers riisti kaudella 2005 omalta ykkössussultani Seahawksilta Super Bowl-mestaruuden, ja Arizona on puolestaan Seahawksin NFC West-arkkivihollinen (jos joku tietää mitään lätkässä TPS-Jokerit tai Jokerit-HIFK vihasta niin…). Eli summa summarum: en haluaisi kummankaan voittavan. :D

Erik: Pittsburgh voittaa lukemin 35-14. Cardinalsilla ei ole aikaisempaa kokemusta Super Bowlista ja heidän pitää tehdä aikamoiset Giantsit, jos meinaavat Rothelburgerir voittaa. Mutta ei se toki mahdotonta ole.

5) Kuka on ottelun MVP?

Teemu: Jos Steelers voittaa: Big Ben tai Troy Polamalu. Jos Cardinals voittaa: Kurt Warner tai Fitzgerald.

Joose: Jos Steelers voittaa: Parker. Jos Cardinals voittaa: Fitzgerald.

Super Bowl XLIII: Media Tuesday

27.1.2009 9:00 - Joose

Super Bowl XLIII

Tänään tiistaina Super Bowl -joukkueilla on niin sanottu “Mediatiistai”, ja joukkueet ovat pyhittäneet almanakastaan ison osan pelkästään haastatteluille. NFL.com lähettää tapahtumasta suoraa kuvaa netin kautta ja sitä pystyy seuraamaan oikeilla selainplugineilla (taitaa olla flash) varastettuna osoitteessa: www.nfl.com/live .

Lähetykset Atlantin takaa alkavat 9:30 (ET), ja jatkuvat iltapäivä puoli kahteen saakka, joten Suomen päässä viritin pitää viritellä puoli viiden maissa ja ohjelmaa riittää siis puoli yhdeksään asti. Mediatiistain lisäksi valmentajat pitävät vielä omat lehdistötilaisuutensa perjantaina Suomen aikaa puoli neljältä alkaen (tunti per valmentaja).

Draftin tähtisumu ei niin sakeaa?

16.1.2009 16:01 - Joose

En ole mikään yliopistopallon aktiiviseuraaja, mutta viime päivien uutisointia seuranneena minua ihmetyttää, että muutamat tämän vuoden kirkkaimmista NCAA-tähdistä päättävät jäädä vielä vuodeksi opinahjoisinsa eivätkä yritä päästä lajin pääsarjaan huhtikuisen varaustilaisuuden kautta.

Tämän vuoden karkeloista ovat päättäneet jäädä pois muun muassa Heisman-pystin voittanut Oklahoma Soonersin pelinrakentaja Sam Bradford ja Florida Gatorsin mestaruuteen johdattanut pelinrakentaja Tim Tebow.

Puolustuksen kärkinimistä pois jäävät ainakin Oklahoman sisempi linjamies Gerald McCoy sekä atleettinen, mutta iso USC Trojansin takapuolustaja Taylor Mayes.

Jääkö varaustilaisuudesta pois joku suosikkisi? Keskustele aiheesta palstallamme.

Tarjolla paikka Super Bowliin, AFC

15.1.2009 23:00 - Joose

Sunnuntain jälkimmäisessä ottelussa selviää American Football Conferencen edustaja Super Bowliin. Paikasta taistelevat Pittsburgh Steelers ja Baltimore Ravens, joiden edelliset vierailut suureen otteluun tuottivat voiton. Steelers kaatoi kaudella 05/06 Seattle Seahawksin ja kaudella 00/01 Baltimore löi finaalisssa New York Giantsin. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja Pittsburgh on voittanut molemmat ottelut.

Pittsburgh Steelers

AFC:n toinen

Pittsburgh Steelers

Baltimore Ravens

AFC:n kuudes

Baltimore Ravens

vs.

Sunnuntaina 18.1.2009 kello 18:30 (ET), Suomessa ma 1:30
TV: Viasat Sport
Otteluennakko: NFL - Game Center

Lue koko juttu »

Nyt ratkotaan konferenssifinalistit

10.1.2009 17:33 - Tuomas

Tänään ja huomenna selviää, mitkä joukkueet taistelevat viikon kuluttua AFC:n ja NFC:n mestaruuksista sekä pääsystä Super Bowliin.

Lauantaina kello 23:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa kohtaavat Tennesseen Nashvillessä AFC:n runkosarjan ykkönen Tennessee Titans sekä Baltimore Ravens. Sunnuntain puolella, kello 3:15 iskevät yhteen Pohjois-Carolina Charlottessa Carolina Panthers ja Arizona Cardinals.

Sunnuntai-iltana kello 20 Suomen aikaa kohtaavat New Jerseyssä aivan New Yorkin rajalla NFC:n runkosarjaykkönen New York Giants sekä Philadelphia Eagles. Viimeinen konferenssifinalisti ratkaistaan kello 23:45 alkavassa Pittsburgh Steelersin ja San Diego Chargersin välisessä ottelussa.

Ottelut televisioi Viasat, mutta ne on mahdollista myös nähdä NFL:n Game Pass HD -palvelussa, jota voin itse suositella erittäin lämpimästi. Suorien pudotuspelien lisäksi palvelussa voi katsoa kaikki aiemmat tämän kauden ottelut.

Florida Gators palasi mestariksi

9.1.2009 23:48 - Tuomas

Florida Gators valloitti yliopistojalkapallon mestaruuden. Miamissa pelatussa finaalissa se kaatoi Oklahoma Soonersin numeroin 24-14.

Erityisesti hyökkäyksestään tunnettu Florida otti voiton puolustuksen kautta, kun se onnistui pitämään tällä kaudella keskimäärin 54 pistettä ottelussa tykittäneen Oklahoman 14 pisteessä.

Floridan suurin sankari oli kaksi touchdownia heittänyt ja päälle 109 jaardia juossut pelinrakentaja Tim Tebow. Edellisen kauden päätteeksi Heisman trophyn yliopistojalkapallon arvokkaimpana pelaajana voittanut Tebow pääsi finaalissa näyttämään taitojaan tämän kauden samaisen palkinnon pokanneen Oklahoman pelinrakentaja Sam Bradfordin kanssa.

Florida voitti mestaruuden myös kaksi vuotta sitten. Tuolloin Tebow säesti pelinrakentajana päävastuun kantanutta Chris Leakia. Florida Gatorsilla menee muutenkin melko kovaa yliopistourheilurintamalla, sillä yliopiston miesten koripallojoukkuekin on voittanut kaksi kolmesta viimeisestä mestaruudesta.

Seuraavaksi käynnistyykin sitten spekulointi ja odottelu sen suhteen, että palaavatko Tebow ja Bradford vielä koulun penkille, vai kutsuuko jo NFL.

Wild card weekend

2.1.2009 17:00 - Joose

Otsikko englanniksi sen vuoksi, että ohessa vielä linkitettyä informaatiota alkavista pudotuspeleistä Lontoota hallitseville lajin seuraajille. Tarjonta on valtava - alla muutama linkki jolla pääsee alkuun.

Who has the edge? - www.nfl.com
- Falcons’ running game might be too much for Cardinals
- Colts already have proven they can win at Qualcomm
- Flacco’s supporting cast could put end to Dolphins’ wild ride
- Eagles might be poised to exploit inexperienced QB Jackson

Gil Brandt - www.nfl.com
- First-round playoff games feature some interesting matchups

Pat Kirwan - www.nfl.com
- Run-heavy Falcons, pass-happy Cardinals meet in clash of contrasts
- Colts will sling the ball; Chargers want to make them hurry
- Ravens are stingy on defense, but Dolphins are stingy with the ball
- Quarterback play will be crucial when Eagles, Vikings meet

www.nfl.com
- Anatomy of a play: Eagles defense dominates
- Road playoff teams are in position to march on this week

Adam Duerson - www.si.com
- Wild-Card Breakdown: Falcons-Cardinals
- Wild-Card Breakdown: Eagles-Vikings

Bucky Brooks - www.si.com
- Wild-Card Breakdown: Colts at Chargers
- Wild-Card Breakdown: Ravens-Dolphins

Don Banks - www.si.com
- NFL Playoff Power Rankings

Wild wild north and east - NFC wild card 2/2

2.1.2009 4:00 - Joose

National Football Conferencen pudotuspelit jatkuvat Amerikan itärannikon aikaa sunnuntaina kello 16:30, kun Philadephia Eagles saapuu Minnesota Vikingsin vieraaksi.

Lue koko juttu »