Kaiken Super Bowl-hypetyksen alle oli täällä hukkua yksi kotimaan ikävimmistä jefu-uutisia: Suomelle vuodeksi 2009 myönnetyt miesten EM-kisat on jouduttu siirtämään. Syynä on Finnair Stadiumille naisten jalkapallon EM-kilpailuja varten asennettava luonnonnurmi.
Kuudes päivä marraskuuta. Mitä se edustaa? Paitsi ruotsalaisuusjäänteiden ilmentymää Ruotsalaisuuden päivää? Tätä päivämäärää voidaan pitää merkittävänä amerikkalaisen jalkapallon historiassa, sillä 6.11.1869, päivälleen 138 vuotta sitten, pelattiin ensimmäinen pallopeli yhdysvaltalaisten yliopistojen välillä. Ottelussa iskivät yhteen Rutgers ja Princeton.
Amerikanmaa on suuri ja niin on myös sen himo jalkapalloa - siis sitä OIKEAA jalkapalloa - kohtaan. Vahvasti syksy-alkutalvi-painoitteinen futistarjonta synnyttää tarpeen tyydyttää näitä himoja myös muina vuodenaikoina. Tai paremminkin: tarvehan on ollut olemassa jo vuosia. Useimmat yritykset luoda menestyvä ammattilaisliiga kuningas-NFL:n rinnalle ovat vain kuihtuneet kapitalismin jättiläislinnoituksen varjossa. Tuoreimmasta esimerkistä käynee vuosituhannen alun XFL. All American Football League eli AAFL yrittää uutena tulokkaana rinnaneloa, jossa monet ovat jo epäonnistuneet.
Tässä tämän vuotisten kausiennakkojen toinen puolisko. Nyt käsittelyvuorossa ovat siis American Football Conferencen joukkueet.
“Miksi ihmeessä futistähdet sekoilevat?” Joose sen sanoi. Miltei viikottain saadaan lukea amerikkalaismediasta jenkkipallotähtien vapaa-ajan toikkaroinneista, joissa tyypillisimmät vieraat ovat koko tajuntaa laajentavien kemikaalien kirjo, useita kertoja sekunnissa laukeavat aseet ynnä muut lakien ja moraalien rajoille takapuolta näyttävät tempaukset. Välillä tuntuu siltä että ainoa ero pallopoikien ja “oikeiden” rikollisten välillä on että urheilijoille annetaan symboolinen läpsy poskelle pelikieltojen muodossa ja taviksille vuosikausien pyttyreissu.
Kesä on taas täällä, ja tämä Kainalopallo-journalisti on siirtynyt koulun penkiltä kesätöiden pariin saadakseen leipänsä päälle jotain ylähuulen kaveriksi. Muun Suomen tehdessä tuttavuutta Tirsamaan kanssa painaa hän yötä sorvinsa ääressä euronkuvat silmissään. Työn ohessa kuitenkin kiirivät ajatukset vääjäämättä jenkkifutiskentille ja kun pomon silmä välttää, karkaa hän tietokoneelle kirjoittelemaan…
Liika on liikaa.
Jenkkifutistakin.
Katsoin menneellä kaudella joka ainoan NFL:n pudotuspeliottelun suorana alusta loppuun. Seurasin yliopistojalkapalloa ja/tai NFL:ää 21 viikonloppua peräkkäin. NFL-kauden sunnuntai-illoista lopetin aikaisimmillaan NFL:n seuraamisen jouluaattona, jolloin Atlanta Falconsin surkeiden otteiden lannistamana poistuin uinumaan jo kello 23:n jälkeen. Muuten valvoin kaikki lauantait ja sunnuntait ja muutamat muutkin illat reilusti aamuyön puolelle.
Toisinaan seurasin yliopistopelejä sunnuntaiaamukuuteen ja heräsin kahdeksalta katsomaan vielä vähän lisää USA:n länsirannikon iltapelejä. Katsoin kauden aikana suunnilleen 85 ottelua suorana melko epäinhimilliseen lähetysaikaan sekä jonkin verran matseja vielä jälkilähetyksinäkin. Siihen päälle vielä seurasin aktiivisesti mediaa ja kirjoitin muuan www-sivustolle lajista.
Jos tässä vaiheessa vielä joku ihmettelee, että miksi en ole kuukauteen Kainalopallokorneriin kirjoittanut, lisättäköön listaan vielä se, että minulla on kaksi pientä lasta, jotka heräävät ja herättävät koko muun ruokakunnan viikonloppuaamuisin(kin) seitsemän ja yhdeksän välillä. Lepoa kertyi siis pohjois-amerikkalaisen jenkkifutiskauden aikana ehkäpä yhdeksisen tuntia per viikonloppu. Arvatkaapa kärsivätkö opiskelut yhtään? Maanantaiaamuna luennolla parin tunnin yöunien jälkeen on aika hankala sisäistää yhtään mitään. Tai mahtoikohan muu sosiaalinen elämä tai parisuhde tykätä kyttyrää?
Sen suuremmalti saarnaamatta toivon, että te muut tajuatte ottaa vähän kevyemmin tämän touhun. Itse ainakin aion ensi kaudella vähän hellittää. Ja vaimolle terveisiä; kiitos kestämisestä.
PS. Olen palannut.
Vajaan viikon kuluttua julkistetaan Urheilutoimittaijain liiton valitsema vuoden urheilija. Yleisön suosikkia voi äänestää sunnuntaihin 17.12. asti. Jos mahdollisesti haluaa osoittaa suosiotaan omalle ehdokkalleen, sanotaan nyt vaikka jenkkifutiksen parista, voi homman hoitaa kahdella tavalla:
Joko lähettämällä maksullisen tekstiviestin, johon ohjeet löytyvät YLE:n verkkosivuilta, tai lähettämällä suosikkinsa nimen ihan ilmaiseksi sähköpostitse osoitteeseen vuoden.urheilija@yle.fi. Kannatan jälkimmäistä.
Lienee aika aloittaa NFL:n ensi kauden puolustuksen MVP:n nimen takominen kotimaisen lehtimieskaartin tietoisuuteen jo hyvissä ajoin. Nimiä tässä nyt mainitsematta.
Varoitus: osa yllä olevasta kirjoituksesta on erittäin spekulatiivista.
Seurasin eilen Imatralla pelattua SAJL:n alaista aikuislippupalloturnausta kentän laidalta, kun oman joukkueen kokoaminen jäi lopulta puolitiehen. Kentällä touhu näytti erittäin mukavalta, sillä paikalle oli saapunut kuusi joukkueellista pelaajia, peli oli vauhdikasta ja tunnelma oli hyvä.
Erityisesti mieltä lämmitti turnauksen erilaisia ihmisiä yhdistävä vaikutus. Kentällä nimittäin nähtiin ikämiehiä, koskaan jenkkifutista harrastamatonta nuorisoa, vaahteraliigavalmentajia, vaahteraliigakaliiperin pelaajia, alasarjajenkkifutareita, ihan tavallisia ihmisiä, kitarataiteilija sekä ripaus kansainvälistäkin pelaajistoa.
Liikunnallisten ilojen varjopuoliakin päästiin kokemaan kun ambulanssia tarvittiin. Samalla kyydilla aluesairaalaan kuljettettiin lopulta kaksikin pelaajaa ja loppusaldona taisi olla puolisentoista katkennutta akillejännettä.
Voiton turnauksessa vei Pakila Robots ja yhtä selvä kakkonen oli ties mistä kotoisin ollut Rookies. Roosters Old Boysin pelit loppuivat tuohon edellä mainittuun ambulanssiepisodiin. Muut osallistuneet joukkueet olivat Flash Imatralta, LAJK Lappeenrannasta sekä innokkaista joukkueettomista koottu Loose Team.
Tämän syksyn aikana vastaavanlaisia turnauksia järjestetään vielä ainakin Helsingissä ja Vaasassa. Sivustaseuraajan auktoriteetillä voin ainakin lämpimästi suositella moisia karkeloita. Seuraavassa hieman eiliseltä mukaan tarttunutta kuvasatoa:
Tänään perjantaina pelataan Varkauden keskuskentällä klo 18:00 Warkaus Industrial Bowl III. Tapahtuman tarkoituksena on ollut tuoda lajia tunnetuksi ja samalla promotoida Varkauden teollisuutta. I-Bowlin organisaattorina on toiminut Varkaus Steelers, joka onnistui markkinoimaan idean paikallisille yrityksille.
Industrial Bowlissa pelaavat vastakkain yrityspelaajista koostuva joukkue sekä Steelersin a-juniorijoukkue. Ensimmäisessä ja toisessa I-Bowlissa yritysjoukkueet pelasivat toisiaan vastaan, mutta tänä vuonna he halusivat yhdistää voimansa ja katsoa mihin asti rahkeet riittävät juniorijoukkuetta vastaan, joka on kuitenkin harjoitellut läpi talven. Yrityspelaajat koostuvat mm. Honeywellin sekä Foster Wheelerin pelaajista, mutta mukana on pelaajia myös muista varkautelaisista yrityksistä. Yritysjoukkueen pelaajat ovat saaneet Steelersiltä mahdollisuuden osallistua harjoituksiin, jossa heille on tarjottu varusteet sekä valmennusta. Harjoituksia on pidetty läpi kesän ja suurella osalla pelaajista on jo aiempaa kokemusta lajista aiempien Industrial Bowlien tiimoilta.
Aiempina vuosina Industrial Bowl on ollut yleisötapahtuma, joka on vetänyt katsomoon satoja katsojia. Itse heittäisin arviolta, että katsojia on ollut saman verran kuin Vaahteraliigan otteluissa, mutta tarkkoja lukuja minulla ei tästä ole saatavilla. Tapahtuma on ollut aiempina vuosina menestys ja paikalla olleet lajiliiton edustajat ovat olleet tyytyväisiä näkemäänsä.
Industrial Bowl on herättänyt osallistujissaan sen verran kiinnostusta, että pientä puhetta on ollut jopa kakkosdivisioonajoukkueen perustamisesta Steelersin rinnalle. Joukkue koostuisi pääosin juurikin yrityspelaajista. Uuden joukkueen saaminen kartalle ei olisi ollenkaan huono juttu ja saattaisi innostaa samankaltaista toimintaa myös muualla. Jää nähtäväksi tuleeko hyvästä ideasta jotain konkreettista.
Tapahtumaa on yritetty markkinoida myös muihin kaupunkeihin, jotta I-Bowliin saataisiin osallistumaan joukkueita myös muualta kuin Varkaudesta, mutta toistaiseksi idea ei vielä ole ottanut tuulta. Sen lisäksi, että yritysjoukkueen kaitseminen oman seuran piirissä edistäisi myös lajin tunnettavuutta, on se myös erittäin hyvä tapa kerätä rahaa seuralle.
Ehkä jo ensi vuonna saataisiin aikaan I-Bowl, jossa toisistaan ottaisivat mittaa kahden tai useamman kaupungin yritysjoukkueet.
EDIT 19.8.: Steelersin A-junnut sitten veivät ottelun nimiinsä lopulta lukemin 33-14 (26-6). Vettä tuli taivaalta ennen ottelua todella reippaasti, mikä verotti valitettavasti yleisöä. Tapahtuman aikana sää oli kuitenkin hyvä ja muutenkin setti saatiin vietyä kunnialla loppuun onnistuneesti. Itse ottelu oli varsin hyvännäköistä jenkkifutista, vaikka matsissa nähtiinkin ehkä tavallista enemmän helppoja virheitä pallonkäsittelyssä. Toisaalta niin noita nähtiin viime lauantaina Steelers vs. Saints -ottelussa, joten se siitä argumentista. Ensi vuonna uudestaan I-Bowl IV:n merkeissä.
Amerikkalaisen jalkapallon asema Suomessa vakavastiotettavana urheiluna vahvistuu taas yhden askeleen verran syksyllä, kun Puolustusvoimien Urheilukouluun Lahteen perustetaan ryhmä amerikkalaisen jalkapallon pelaajille. Alkuvaiheessa varusmiespalvelusta tällä tavoin suorittamaan haetaan viidestä kymmeneen pelaajaa.
Urheilukoulussa palvelusaika on 12 kuukautta, josta sotilaskoulutusta on noin puolet sekä urheilua se toinen puoli, ja lopputuloksena on useimmiten tiedustelualiupseerin tai tiedustelu-upseerin titteli. Hakuaika koulutukseen päättyy 1.7. ja lisätietoja löytyy SAJL:n tiedotteesta.
Turha mies
NFL:n draftin ykkösvarauksesta tulee koko lajin uusi sankari: kirkasotsainen, leveähymyinen ja uljasrakenteinen nuorimies, josta on joskus tuleva legenda. Kuitenkin, jokaisessa urheilukilpailussa on aina oltava se, joka jää viimeiseksi. Näin on myös draftissa. Useimmissa muissa lajeissa peräpään valvojat myös unohdetaan. Kuka esimerkiksi muistaa viimeisen olympiasatasen jumboksi jäänyttä? Tuskin kukaan.
Mutta näin ei ole NFL-draftissa! Jenkkilän suosikkilajissa, jossa tilastoidaan kaikki tarpeeton ja triviaali tietokin, edes varaustilaisuuden viimeinen varaus ei jää huomiotta. Päinvastoin, hän saattaa hetken olla jopa ykköskierroksen varausten jälkeen tunnetuin pelaaja! Hän saa arvonimen Mr. Irrelevant, vapaasti suomennettuna turha mies.
Kyseisellä hullutuksella on kohtalaisen pitkä historia. Vuonna 1976 entinen USC:n laituritähti ja lyhyehkön ammattilaisuran 1950-luvulla pelannut Paul Salata sai ajatuksen järjestää varaustilaisuuden jumbolle omat juhlallisuudet. Tuolloin Pittsburgh Steelersin varaama Kelvin Kirk oli kaikkiaan 487:s varaus. Salata kutsui herran Kalifornian Newport Beachille, mutta, aivan kuin alleviivatakseen merkityksettömyyttään, Kirk myöhästyi lennoltaan, ja Salatan oli pakko palkata sijais-Kelvin alkujuhlallisuuksia varten päivänsankarin tuloon saakka…
Juhlaviikon formaatti on säilynyt melko lailla samana vuodesta toiseen: se alkaa viikkoa ennen kesän harjoituskautta maanantaina, kun “misteri” lennätetään Kaliforniaan. Virallisen esittelytilaisuuden ja paraatin jälkeen ilta jatkuu Ms. Irrelevantin valinnalla sekä illanvietolla muutamien “oikeiden” urheilukuuluisuuksien kanssa. Juhlakalulle ojennetaan Lowsman Trophy, eräänlainen Heisman Trophyn varjopalkinto (kuvaavasti patsas esittää palloa rähmäävää pelaajaa…). Viikko jatkuu tämän jälkeen VIP-päivällä Disneylandissa, muutamilla hyväntekeväisyyskilpailuilla tenniksen, golfin ym. parissa päättyen lopulta suurin grillijuhliin ennen juhlasankarin palauttamista takaisin systeemin rattaisiin ja NFL:n tulokasleirille.
Lienee ehkä tarpeetonta todeta etteivät “turhat miehet” ole juurikaan ammattilaiskentillä mainetekoihin yltäneet. Useimmat heistä eivät päässeet edes pelaaviin kokoonpanoihin. Vuoden 1984 turha mies John Tuggle olikin ensimmäinen harjoitusleiriltä aktiivrosteriin selvinnyt varausjumbo, mutta ammattilaisura NY Giantsissa jäi yhteen kauteen. Tuggle päätti itse maallisen taipaleensa vuonna 1986. Monet mistereistä ovat suunnanneet pohjoiseen naapuriin Kanadaan CFL:ään, mutta oikeastaan ainoa NFL:ssä uraa tehnyt oli Marty Moore, joka lopetti viime kauden jälkeen pelattuaan yhdeksän vuotta, mukaanlukien ainoa turhan miehen tekemä Super Bowl-visiitti Patriots-paidassa vuonna 1997.
Voisi kuvitella että moinen toikkarointi olisi ehkäpä nöyryyttävintä ja pahiten itseluottamusta tuhoavaa kenelle tahansa pelaajista. Toisaalta tapahtuma on kummallisuudessaan niin erikoislaatuinen ammattilaisurheilun rahan raadollistamassa maailmassa ettei sille tarvitse löytyä tilausta; se tekee sen itse! Juhlistetaan jotain ilman sen suurempaa syytä-teema on toiminut kolme vuosikymmentä eikä loppua näy. Pirskeet ovat jopa niin hyvät, että vuonna 1996 Lowsman Trophy-voittajan Sam Manuelin kanssa bilettämään päätti tulla koko draftin ykkönen Keyshawn Johnson. Ja hän jos kuka haistaa hyvä bileet!
Ensi yönä Arena Football League pyörähtää käyntiin 20. kertaa Austin Wranglersin kohdatessa Las Vegas Gladiatorsin. 16 kierroksen runkosarjan jälkeiset pudotuspelit huipentuvat 12. kesäkuuta Las Vegasissa pelattavaan mestaruusottelu Arena Bowl XX:ään.
Kauden alla suurin mestarisuosikki on viime kaudella mestaruuden voittanut Colorado Crush. Viime kauden 18 joukkueesta yksi on poissa, sillä hirmumyrsky Katrinan aiheuttamien tuhon vuoksi New Orleans Voodoo ei pysty sarjaan osallistumaan. Joukkueen tilalle liiga myönsi osallistumisoikeuden Kansas Cityyn perustetulle Brigade-joukkueelle, johon Voodoon sopimuksenalaiset pelaajat siirtyvät vuodeksi lainaan.
AFL on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti ja viime kaudella koko liigan yleisökeskiarvo oli 12830 katsojaa ottelua kohti. Sen näkyvyyttä ovat lisänneet mm. joukkueita omistavat julkisuuden henkilöt kuten muusikot Jon Bon Jovi (Philadelphia Soul) ja Tim McGraw (Nashville Kats), Hall Of Fame -jenkkifutarit John Elway (Crush) ja Mike Ditka (Chicago Rush) sekä NFL-joukkuieiden omistajat Arthur Blank (Georgia Force) ja Jerry Jones (Dallas Desperadoes).
Vaahteraliigassa Turku Trojansin pelinrakentajana kesällä 2004 nähty Brett Dietz oli lähellä pelipaikkaa Arena Bowlin viisi kertaa voittaneessa Tampa Bay Stormissa, mutta sai harjoitusleirin jälkeen lähtöpassit. Viime kaudella National Indoor Football Leaguen Cincinnati Marshallsia edustaneella Dietzillä on kuitenkin voimassa oleva sopimus AFL:n pikkuveljen af2:n Louisville Firen kanssa. Af2-kausi alkaa aivan maaliskuun lopussa.
Jos arena football kiinnostaa enemmänkin, kannattaa tutustua sen sääntöihin ja vierailla vaikkapa ArenaFan Online -sivustolla.
GS Demonsin Niclas “Nesi” Carpelan on liittynyt jenkkifutiksesta mölyävään pieneen väestönosaan. Nesi on kaikessa hiljaisuudessa kyhännyt oman pienen bloginsa, jossa hän tarinoi tarkemmin omasta menostaan jenkkifutiksen parissa. Blogi luonnollisesesti käsittelee lähinnä Demons-joukkuetta ja sen sekä Nesin itsensä kuulumisia, mutta onpa mies myös arvioinut divarin menoa noin yleisestikin.
Itse sanoisin, että blogi on ehdottomasti hyvä lisä Suomen jefuskeneen. Kuten Nesi itsekin sanoo, olisi mukava, jos vastaavanlaisia blogeja ilmaantuisi myös muiden joukkueiden tiimoilta. Suomalaista jenkkifutista käsittelevää materiaalia kun ei verkosta vielä liikaa löydy.
Kaikkien aikojen teekkarijäynä
Meilläpäin teekkarit tunnetaan varsin lupsakkaana ja iloisena porukkana, jonka jokavuotiset vappujuhlat jättävät toisinaan jopa lähtemättömät jälkensä katukuvaan (esim. Tampereen Tammerkosken sillan kivipatsaiden sukuelimien mystinen katoaminen…). Toki teekkareilla löytyy myös hieman harmittomampiakin tapoja hauskanpitoon. Hyvänä esimerkkinä käyvät jäynät, pienet ja hieman suuremmatkin käytännön pilat, jotka kekseliäisyydellään huvittavat hetken päästä jopa sen kohteeksi joutunutta. Kuitenkin, jenkit ovat tässäkin asiassa menneet hivenen suurempiin mittakaavoihin…
Oli vuosi 1961, uusi vuosi oli juuri vaihtunut ja oli Rose Bowlin aika! Sinä vuonna legendaarisessa loppuottelussa kohtasivat Washington ja Minnesota. Katsomo oli ääriään myöten täynnä ja tunnelma sen mukainen. Ottelu televisioitiin koko maahan. Puoliajalle mentiin Washingtonin 17-0-johdossa. Puoliaikashow´sta vastasivat Washingtonin koulun orkesteri sekä joukkueen cheerleaderit. Televisio-otteluun oltiinkin jo pitkään kehitelty jotain sen arvolle sopivaa ohjelmaa. Sen ajatuksena oli muodostaa washingtonilaisopiskelijoiden istuimille jaetuista erivärisistä plakaateista erilaisia viestejä ja kuvia. Kukin nostaisi tietyn plakaatin penkeille jaettujen ohjeiden mukaisesti, kun cheerleaderit antaisivat merkin.
Aluksi kaikki menikin suunnitelmien mukaan. Kuitenkin 12:nnen kuvan kohdalla jokin ei enää täsmännyt. Kuvan piti esittää koiraa Washingtonin joukkueen nimen “Huskies” mukaan. No, eipä ilmestynyt plakaateista koiraa. Jokin koiraa muistuttava, kuitenkin liian matala ja erilaiset korvat ja häntäkin sillä oli… ihan kuin… majava?? Katsomon toisessa päässä jo hämmästys nousi ja lisääntyi kun seuraava kuva ilmestyi. Siinä seisoi: “SEIKSUH”, eli “HUSKIES” väärinpäin. Vieläkään ketään ei ymmärtänyt, mistä oikein oli kyse kunnes seuraava kuva paljastui: “CALTECH”. Washingtonilaiset olivat joutuneet teekkaripilan uhreiksi!! Mutta miten?
Jäynän takaa löytyi pieni joukko California Techin eli teknisen yliopiston opiskelijoita, jotka kutsuivat itseään nimellä “Fiendish Fourteen” (fiendish = pirullinen). Techin oppilaita oli jo jonkin aikaa kalvanut koulun vaatimaton menestys futisareenoilla. Lisää tulta liekkeihin lisäsi myös se, että Rose Bowl Stadium sijaitsee aivan kyseisen opinahjon vieressä. Tänä vuonna tuo pieni porukka päätti kuitenkin tuoda koulunsa koko kansan tietoisuuteen vaikka väkisin! Kun herrat kuulivat puoliajan ohjelmallisuuksista, pienten insinöörinalkujen aivoissa alkoi raksuttaa. Siinä se!
Kenelläkään ei kuitenkaan ollut hajuakaan, miten tällaisen kokoluokan esitys edes organisoitiin. No, paras kysyä hevoselta itseltään. Washingtonin huutosakin johtaja kertoilikin innosta hysteerisenä kaikki pienimmätkin yksityiskohdat show´sta losangelesilaiselle lukiolehden toimittajalle (a.k.a. techilainen valepuvussa…). Nyt kun tekniikka oli selvillä, ei muuta kuin ohjeet uusiksi! Teekkarit olivat asemissa cheerleaderien hotellin ovella, ja kun tyttöset eräänä iltana lähtivät huvittelemaan Disneylandiin, käytettiin tilannetta hyväksi: he murtautuivat tyttöjen huoneisiin, nappasivat yhden ohjelapuista ja kipittivät kopiopalveluun, jossa he teettivät siitä uudet kopiot - 2232 kappaletta. Sitten pikapikaa asuntolaan, jossa alkoivat pimeyden työt: uudenvuoden aaton yönä jokainen ohjelappu numeroitiin uudelleen paikkanumeroilla porukan tekemän oman suunnitelman mukaan. Sitten uudet laput takaisin cheerleadereiden hotellihuoneeseen, vanhat silppuriin, ja sitten asuntolaan odottamaan lopputulosta.
Seuraavana päivänä porukka kerääntyi TV:n ääreen katsomaan ottelua. Kukaan ei ollut juurikaan kiinnostunut itse ottelusta, vaan kaikki odottivat kieli pitkällä puoliaikaa. Kun show lopulta alkoi ja eteni, teekkarit huomasivat suunnitelmansa toimivan täydellisesti, ja kun lopulta “CALTECH” ilmestyi talonkokoisilla kirjaimilla TV-ruutuun, naurunremakka kuului varmasti kilometrien päähän. Stadionilla ei tosin naurettu, siellä oli… hiljaista. Cheerleaderit olivat ymmällään, kuten myös kymmenet tuhannet katsojat stadionilla sekä muutama miljoonaa TV-katsojaa. Taisi bändin bassorummun soittaja epähuomiossa kumauttaa kapulallaan pasunistia takaraivoon… Hiljaisuuden rikkoi lopulta jostain katsomosta lähtenyt hersyvä nauru, joka tarttui kulovalkean tavoin, ja kohta valtava äänivalli vyöryi stadionilta kaupunkiin. Bändi veti herneet nenään ja marssi kiukusta kihisten takaisin pukusuojiin.
Itse peliin tämä käytännön pila ei lopulta vaikuttanut. Minnesotan onnistui tehdä toisella puoliajalla vain yksi maali, ja Washington vei voiton 17-7. Historiaan ottelusta jäikin tuo puoliaikakepisodi, ja vaikka vuonna 1984 samaisen koulun oppilaat yrittivät pistää edeltäjiään hivenen paremmaksi, ei heidän tulostaululle hakkeroimat viestit saaneet aikaan samaa kuin vuoden 1961 jäynä.
Droppi
Amerikkalaisen jalkapallon ja rugbyn yhteiset piirteet ovat yleisessä tiedossa, onhan edellinen jälkimmäisen sukulainen suoraan alenevassa polvessa. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä muutamien lajin pioneerien, kuten Walter Campin ja John Heismanin, aloittaman kehitystyön tuloksena syntyi uudenlainen pallopeli, joka yhtäläisyyksistään huolimatta erosi omien sääntöjensä mukana tulleiden taktisten näkökulmien kautta esi-isästään. Vuosien saatossa nämä kaksi lajia ovat uusien sääntöjen myötä kasvaneet täysin erilleen toisistaan, mutta silti muutama erikoisuus on jäänyt piiloon jenkkipallon lähes 250-sivuisen pykäläteoksen kätköihin. Yksi niistä on dropkick, suomeksi droppi.
Kyse on siis potkusta, jossa pelaaja pudottaa pallon ja potkaisee sen heti sen pompattua maasta. Rugbyssa tämä on säilynyt yhtenä pistesuorituksena (3 pistettä) aivan näihin päiviin asti. Jenkkipallon puolella kysymys on lähinnä kuriositeetista, kyseistä potkua kun kukaan ei ikuisuuksiin ole onnistuneesti suorittanut ammattilaiskentillä. Tästä huolimatta se on edelleen sallittu tapa edistää pallon liikettä.
Dropin kulta-ajat olivat kuitenkin 20- ja 30-luvut, jolloin peliväline muistutti suuresti rugbypalloa. Sen pyöreämpi kärki mahdollisti hallitun pudottamisen ja potkaisun. Tämän tarkkuutta vaativan suorituksen mestareina kunnostautuivat mm. sellaiset Hall of Fame-sankarit kuten Jim Thorpe ja Wilbur “Pete” Henry. Ennätyskirjoihin potkuillaan on itsensä ikuistanut Paddy Driscoll, jonka nimissä on esimerkiksi yhdessä ottelussa dropeilla tehtyjen maalien määrä, neljä. Herra nimeltä Elbert Bloodgood tosin sivusi kaudella 1925 tehtyä ennätystä vuotta myöhemmin, mutta Driscollin nimiin jäi silti vielä pisin onnistunut pistesuoritus, 50 jaardia - hyvä suoritus nykyisillekin, paikallaan olevaa palloa potkiville.
Jatkuvat sääntömuutokset muokkasivat palloa koko ajan, ja lopullinen kuolinisku dropille jenkkipalloilussa tuli vuonna 1934, kun siannahka sai nykyisen, varsin arvaamattomasti pomppivan muotonsa. Hallitun pompun vaatinut manööveri poistui lähes heti joukkueiden pelivalikoimasta. Viimeisen kenttäpotkumaalin sai nimiinsä Kunnian Halliin päässyt Earl “Dutch” Clark, joka upotti 17-jaardisen vuonna ´37. Ray McLeanin vuoden ´41 NFL:n loppuottelussa tekemä lisäpistepotku on jäänyt viiimeiseksi dropilla tehdyksi pistesuoritukseksi.
On hetkiä, tosin harvoin, jolloin pelissä näkee jotain ihmeellistä. Jotain ennennäkemätöntä ja upeaa. Se saa suut auki hämmästyksestä ja ikään kuin aika pysähtyisi. Useimmat näistä suorituksista jäävät historiaan, joko lajin pioneeritekoina tai vain kuriositeetteina, mutta yhtä kaikki sellaisina joista kerrotaan vielä lastenlapsille.
Pyhä pyörijä ja virheetön koppi
Jenkkipallolla - joka ei siis suoranaisesti ole pallo - vaikuttaa joskus olevan aivan oma tahtonsa. Koskaan ei voi varmaksi sanoa, mihin suuntaan maassa pyörivä siannahkakuula seuraavaksi lähtee. Toisinaan kuitenkin saattaa rouva Fortuna potkaista juuri oikeaan suuntaan…
Nimenomaan potkaista. Vuoden 1978 Oakland Raidersin ja San Diego Chargersin runkosarjaottelu jäi historiaan lähinnä eurooppalaisen tyylisuunnan värittämistä loppuhetkistään. San Diego johti ottelua kymmenen sekuntia ennen peliajan päättymistä 14-20. Oakland oli kuitenkin viimeisellä hyökkäysvuorollaan puskenut 14 jaardin viivalle ja jännitys tiivistyi. Pelinrakentaja Ken Stabler käynnisti viimeisen pelin ja lähti taka-askeliin etsien laitahyökkääjiä. Chargersin ulompi linjamies Fred Dean onnistui kuitenkin hyvin ryntäyksessään ja pääsi Stableriin käsiksi. Huomattuaan tilanteen mahdottomuuden, Stabler vain kiskaisi pallon eteenpäin toivoen pelin pysyvän käynnissä. Pallo kieri maassa kulkeutuen keskushyökkääjä Peter Banaszakille, joka jatkoi pallon liikettä kellon edelleen käydessä. Sekavassa tilanteessa peliväline ajautui lopulta viiden jaardin viivalle ja sisemmän laitahyökkääjän Dave Casperin jaloille. Tämä tekikin tarkan sijoituksen maalialueelle ja komealla tiikeriloikalla hyppäsi pallon päälle kellon käydessä samalla loppuun. Hetken hämmästyksestä toivuttuaan tuomari nosti kätensä ilmaan: touchdown! Chargersin valmentajat raivostuivat ja protestoivat rankasti, mutta päätuomari Jerry Markbreit pysyi päätöksessään. Potkaisija Erroll Mann upotti lisäpistepotkun ja Oakland vei ottelun 21-20.
Jälkeenpäin todettiin, että Markbreitin tuomio silloisten sääntöjen mukaan oli oikea. Erikoinen tapaus sai myöhemmin nimen Holy Roller, ja se jäi myös uransa jälkeen Hall of Fameen valitun Casperin tavaramerkiksi. Kuitenkin jo heti pelin jälkeen Stabler myönsi rähmänneensä pallon tahallaan, ja kauden jälkeen liiga teki sääntöihin lisäyksen, jonka mukaan kahden minuutin varoituksen jälkeen vain pallon rähmännyt pelaaja saa pelata sitä eteenpäin. Pyhiä pyörijöitä ei siis enää nähtäisi.
Joskus on rouva Fortunalla ollut jalkojensa lisäksi ollut myös kätensä pelissä, vähän samaan tapaan kuin Jumalalla vuoden 1986 jalkapallon MM-kisojen ottelussa Englanti-Argentiina. Vai sekoittikohan Maradona keskenään itsensä ja yläkerran isännän?
Kuitenkin, jo aiemmin 70-luvulla nähtiin edellisenkaltainen tapaus. Vuonna ´72 Pittsburgh Steelers oli toista kertaa seuran historiassa mukana pudotuspeleissä. Kuitenkin AFC-konferenssin divioonamestaruusottelun Oakland Raidersia vastaan edetessä loppua kohti alkoivat vuoden 1947 tapahtumat, jolloin Philadelphia oli retuuttanut teräskaupungin poikia 21-0, ikävästi palata mieliin. Oakland johti 22 sekuntia ennen loppua lukemin 6-7. Pittsburgh joutui selkä seinään vastaan neljännellä yrityksellään 40 jaardin viivalla. Pelinrakentaja Terry Bradshaw´n oli nyt onnistuttava. Hän peruutti heittoon, mutta joutui heti puolustuslinjan ahdistelemaksi. Hän huomasi keskushyökkääjä John “Frenchy” Fuquan vapaana keskellä ja kiskaisi pallon ilmaan juuri ennen joutumistaan Raiders-jyrän alle. Oaklandin kokenut takapuolustaja Jack Tatum kuitenkin luki tilanteen mestarillisesti ja syöksyi juuri oikealla hetkellä pallon ja Fuquan väliin. Pallo ponnahti molempien ulottumattomiin, ja vierailijat aloittivat voitonjuhlat. Ketään ei ollut kuitenkaan huomannut tulokaskeskuhyökkääjä Franco Harrisia, joka juostuaan oman kuvionsa oli jäänyt seuraamaan tilannetta. Pallon sinkouduttua vapaaksi hän reagoi nopeasti, nappasi pallon haltuunsa kengänkärjellään ja lähti kipittämään kohti maalialuetta! Hölmistyneet Raiders-pelaajat eivät aluksi tajunneet tapahtunutta, ja kun lopulta muutama puolustaja lähti takaa-ajoon, oli Harrisilla jo riittävä etumatka juosta pallo pohjiin asti.
Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa oliko tilanne maali vai ei. Päätuomari Fred Swearingen joutui jopa kysymään neuvoa liigan tuomaritarkkailija Art McNallylta. Lopulta maali hyväksyttiin, ja lisäpistepotkun jälkeen tilanne kääntyi Pittsburghille 13-7. Peliaikaa jäi jäljelle vain viisi sekuntia, eikä Oakland enää kyennyt vastaamaan. Tapahtuma sai paikkansa historiassa nimellä Immaculate Reception , ja Pittsburghille jäikin tästä voitosta “vaihde päälle”: joukkue selviytyi pudotuspeleihin joka kerta vuoteen ´80 saakka voittaen siinä sivussa neljä Super Bowlia ja nostaen samalla yhdeksän tuon ajan pelaajaa Hall of Fameen.
Maanantaina pelatun Canadian Football Leaguen finaalin, Grey Cupin, vei nimiinsä pienoinen yllättäjä Edmonton Eskimos. Vancouverissa pelatussa ottelussa Eskimos kaatoi Montreal Alouettesin jatkoajalla tehdyllä potkumaalilla numeroin 38-35. Runkosarjasijoituksensa perusteella Eskimos ei saanut kolmella pudotuspelikierroksella ainuttakaan kotiottelua, mutta mestaruusottelussa pelaaminen on silti eskimoille tuttua, sillä se oli tätä ennen pelannut 23 Grey Cup -ottelussa ja voittanut niistä 12.
Seuraava merkittävämpi tahtuma lajin pohjoisamerikkalaisissa marginaalisarjoissa on Arena Football League -kauden käynnistyminen tammikuun lopulla.
Cheerleadingin MM-kilpailut järjestettiin Japanissa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Suomi oli paras Eurooppalaismaa voittaen kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Hopeaa voitti Golden Spirit naisten cheer -sarjassa ja Dream Team tanssisarjassa. Sekajoukkueiden cheer -sarjassa Funky Team voitti pronssia.
Cheerleading on Japanissa suuri laji, harrastajia on peräti 250000. Televisiosta tulee paljon visailuohjelmia, jossa tehdään cheerleading-temppuja.
Myös amerikkalainen jalkapallo on saanut jalansijaa Japanissa. Yritykset sponsoroivat joukkueita vahvasti ja otteluita näytetään televisiosta. Taso vaikuttaisi nopean katsauksen perusteella olevan hyvin verrattavissa Yhdysvaltojen yliopistosarjoihin. Pelaajat ovat ihan oikeita urheilijoita, liikkeet nopeita ja pallo lentää suhteellisen mukavasti. Katsojia ei näkemässäni ottelussa ollut kovinkaan paljoa, tai heitä ei ainakaan näytetty. Kentän laidalla oli cheerleadereitä melko paljon, joista osa oli melko pieniä, ehkä alle kymmenvuotiaita.
Suomen cheerleadingliiton sivuilla on matkapäiväkirjaa kuvineen ja Larin sivuilta löytyy top-45 kuvat kisoista.
Kanadan toiseksi suosituimman joukkueurheilulajin, kanadalaisen jalkapallon, pääsarjan Canadian Football Leaguen kaudesta on jäljellä enää loppuottelu, 93. kerran pelattava Grey Cup, joka otellaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 0:30 Suomen aikaa. Vancouverissa pelattavassa ottelussa kohtaavat Edmonton Eskimos ja Montreal Alouettes. Molemmat joukkueet voittivat välierissä vieraskentällä suoraan lohkoistaan jatkoon päässet British Columbia Lionsin ja Toronto Agronautsin. Edmonton sijoittui itäisen divisioonan runkosarjassa vasta kolmannelle sijalle ja pelasi puolivälieräottelunsakin Calgary Stampedersiä vastaan vieraskentällä.
Kanadalainen jalkapallo, vaikka perusperiaatteiltaan onkin samankaltainen yhdysvaltalaisen vastineensa kanssa, eroaa tästä monelta osin. Kanadalaisessa versiossa joukkueessa on kulloinkin kentällä 12 pelaajaa amerikkalaisen version 11:n sijaan. Kandalaisen version kenttä on sekä pidempi että leveämpi. Myös maalialueet ovat suurempia niiden ollessa 20 jaardia pitkiä kymmenen sijaan. Tämän myötä, realistisemman potkumaalietäisyyden saavuttamiseksi, potkumaalihaarukka on sijoitettu maalilinjalle eikä maalialueen loppupäähän. Loput merkittävimmät erot ovat pelipallon tylpempi muoto, se, että uusien yritysten saamiseen on käytössä vain kolme yritystä ja se, että hyökkäyksen takakentällä kaikki pelaajat pelinrakentajaa lukuunottamatta voivat olla liikkeessä pelin käynnistyessä.
Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto on valinnut odotetusti NFL:n Oakland Raidersin harjoitusryhmään tällä hetkellä kuuluvan Michael Quarshien vuoden suomalaiseksi jenkkifutaajaksi. Viime vuonna tittelin vei Petrus Penkki, mikä aiheutti jonkin verran kritiikkiä. Silloin hieman vaikutti siltä, että rapakon takana pelaavat suomalaiset oli kokonaan unohdettu. Ilmeisesti tästä on jotakin opittu, sillä tänä vuonna valittiin erikseen vuoden vaahteraliigapelaaja, joka on ansaitusti Porvoon Butchersin mestaruuteen johdattanut Penkki.
Vuoden ulkomaalaispelaajaksi valittiin Butchersia edustanut kanadalainen keskushyökkääjä Nathan Connor. Itse tosin hieman odottelin valintaa Turku Trojansin jenkkipelinrakentaja Chris Dapolitolle, joka kokonaisjaardeissa hävisi vain Penkille, teki yhtä monta maalia kuin Penkki, joista 24 heittäen ja 7 juosten, valittiin ainoana pelaajana kaksi kertaa Vaahteraliigan viikon pelaajaksi ja oli mielestäni selkeästi eniten omaa joukkuettaan vahvistanut tuontipelaaja. Runkosarjan viimeisen viikon osalta tosin viikon pelaajan valintaa ei ole kuulunut. Connoria enemmän jaardeja runkosarjassa keräsi myös Dapoliton ykköskohde, Trojansin laitahyökkääjä Jamal Allen, vaikka maaleja tälle kertyikin vain 15 Connorin 20:ta vastaan.
Myös vuoden tulokas tulee Butchersista, sillä tittelin itselleen lunasti maajoukkueessakin nähty 17-vuotias hyökkäyksen linjamies Patrik Högström. Vuoden seura on Indians Kouvolasta. Palkitut kokonaisuudessaan sekä miesten ja naisten liigan all stars -kentälliset löytyvät SAJL:n www-sivuilta.
Jo kolmannen voittonsa tällä kaudella ottanut Nebraska jatkaa edelleen hyviä otteitaan yliopistokentillä. Tällä kertaa Cornhuskersien jalkoihin jäi Pittsburgh niukin luvuin 7-6. Nebraska meni ottelussa johtoon toisella neljänneksellä pelinrakentaja Zac Taylorin juostua pallon maalialueelle. Tämän jälkeen Pittsburgh kiri kolmannella neljänneksellä 38:n ja 27:n jaardin potkumaaleilla pisteen päähän. Ottelun saikin dramaattisen loppuhuipennuksen, kun vierailijat pääsivät yrittämään potkumaalia toisella yrityksellään 46:stä jaardista seitsemän sekuntia ennen peliajan loppua. Aloitussyöttö kuitenkin kopsahti paikalleenasettajan kypärään ja siitä edelleen potkaisija Josh Cummingsin syliin. Tämä yritti silti vielä rohkeasti syöttöä, joka kuitenkin epäonnistui. Kelloon jäi yksi sekunti, joten Pittsburgh sai vielä mahdollisuuden kolmannella yrityksellään. Potku kuitenkin blokattiin ja voitto jäi kotijoukkueelle.
Nebraska on todella saanut hyvän alun kaudelleen, ja hommat näyttävät luistavan erinomaisesti. Vai kuinka…
Tosiasiassa puolustus piti jälleen joukkuetta pystyssä hyökkäyksen yskiessä taas pahanpäiväisesti. Se sai edettyä vain 267 jaardia ja 15:stä kolmannesta yrityksestä se sai aikaiseksi vain 3 ensimmäistä. Pelinrakentaja Taylorkin sai kokea tehottomuuden nahoissaan, kun vastustaja pääsi säkittämään hänet neljästi.
Ei Nebraska ole silti ainoa, jonka hyökkäyksellä on ongelmia. Kahtena viime vuonna mestaruusottelussa olleen Oklahoman ahdinko kasvoi entisestään sen kärsittyä 41-24-tappio UCLA:lle. Soonersin hyökkäys menetti pallon kolme kertaa rähmäyksestä losangelesilaisille, jotka eivät armoa antaneet. Tähtikeskushyökkääjä Adrian Peterson oli kuin varjo siitä miehestä, joka oli viime vuoden Heisman Trophy-äänestyksen kakkonen.
Muissa otteluissa kauden vahvasti aloittanut Notre Dame kaatui Michigan Staten käsittelyssä vasta jatkoajalla 44-41. Viime viikolla “taisteleville irlantilaisille” hävinnyt Michigan oli puolestaan toipunut tappiostaan nopeasti ja murjoi tällä viikolla Eastern Michiganin 55-0 sivuten samalla koulun ennätystä tehden ekalla neljänneksellä 28 pistettä. Mestarisuosikki USC ei ollut tälläkään viikolla yllätettävissä vaan se marssi tyynesti Arkansasin yli luvuin 70-17.
Tänään pelataan Velodromilla naisten SM-sarjan finaali Golden Spirit Demons vastaan Roosters. Samat joukkueet ovat kohdanneet finaalissa kahdesti aiemminkin. Vuonna 2003 Roosters voitti 14-7 ja vuonna 2004 Demons voitti 17-14. Tänä vuonna joukkueet kohtasivat runkosarjassa kahdesti ja molemmat pelit päättyivät Demonittarien voittoon.
Roostersin avainpelaaja on ehdottomasti viime vuoden all-starsiin sekä puolustukseen että hyökkäykseen valittu Merita “Mersu” Bruun. Demonsien puolustuksen täytyy keskittyä erityisesti Bruunin kiertopelien pysäyttämiseen, joten Demonsien puolustuksen endeillä on paljon vastuuta. Demonsien vahvuutena voidaan nähdä monipuolinen heittopeli, joka pystyy toimittamaan palloa tehokkaasti taitaville laitahyökkääjille. Pelinrakentajana on vuoden 2004 all-stars pelinrakentaja Jenni “Wallu” Wahlberg.
Kummankin joukkueen rosterit vilisevät muutenkin all-stars -pelaajia. Molemmat saivat viime vuoden hyökkäys-all-starsiin neljä pelaajaa ja puolustukseen kolme, jos Bruunia ei lasketa uudestaan. Roosters kuitenkin menetti viime vuoden kokoonpanosta Demonsien riveihin Ulla “Uge” Revon, joka on runkosarjan aikana näyttänyt vaarallisuutensa takakentällä ottamalla lukuisia syötönkatkoja.
Roostersin peliä tullee haittaamaan valmennustiimissä mukana olleen Petrus Penkin poissaolo ainakin osasta kamppailua. Penkin Porvoo Butchers pelaa klo 16:00 alkaen Porvoossa Crocodilesiä vastaan, eikä hän ehdi naisten finaaliin sivurajalle kuin aivan viimeisille hetkille. Roostersilla tulee muutenkin olemaan vaikea ilta voittaakseen Demonsien juonikuvioista vastaavat Kalle Karppisen, Teemu Kuusiston, Heikki Kuuselan ja Pete Salovallan. Kainalopallokorneri veikkaa ottelun päättyvän Demonittarien voittoon 28-14.
Peli on tunnelmallinen iltapeli alkaen kello 18:30 ja sisäänpääsy on ilmainen. Tervetuloa seuraamaan kiihkeää paikalliskamppailua ja SM-kultamitalien jakoa!
Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton nettisivut, SAJL.org, on lisännyt tarjontaansa kuvilla. Vasemman reunan valikosta löytyy uutuutena valokuvat-linkki, jonka takaa löytyy valikoima kuvia suomalaisista peleistä. Alkuvaiheessa kuvia löytyy pääkaupunkiseudulla pelatuista otteluista mutta tarjontaa on tarkoitus laajentaa mikäli innokkaita kuvaajia löytyy.
Kuvat on jaoteltu aihepiireiltään mm. Vaahteraliiga-, divari-, naisten-, junnu- ja maajoukkuekuviin. Omat kategoriat löytyy myös tuomareille ja cheerleadereille. Kuvapalvelun tekijätiimi koostuu kahdesta valokuvaajasta, Lari Eteläniemestä ja Juha Kankaanpäästä. Kausilla 2003 ja 2004 Lari julkaisi ottamiaan ottelukuvia omilla sivuillaan, mutta näkyvyys toivottavasti lisääntyy.
Kainalopallokornerin toimittaja tavoitti kiireisen Larin Helsinki-Vantaan -lentokentällä ja sai puristettua muutaman vastauksen uuteen kuvasivustoon liittyen.
On tässä hetki aikaa jutella, jos pysyt mukana -toteaa Lari toimittajalle ja jatkaa: Tahdottiin Juhan kanssa tehdä hommaa vähän vakavammin ja kehittää kuvien saatavuutta ja näkyvyyttä jefuyleisölle. SAJL:n sivujen kautta suuremmalla yleisöllä on mahdollisuus nähdä kuvat ja saada lajiin uusi näkökulma.
Aikaisemminhan Lari oli ilmoitellut kuvistaan lähinnä SAJL:n keskustelufoorumilla, mikä rajasi potentiaalista yleisöä huomattavastikin. Entä missä laajuudessa kuvia on tarkoitus ottaa ja julkaista?
Tällä kaudella pyritään kuvaamaan mahdollisimman moni ottelu erityisesti pääkaupunkiseudulla. Kun Helsingissä on kaksi joukkuetta ja Porvookin on melko lähellä, riittää kuvattavaa Vaahteraliigan otteluissa lähes joka viikonlopulle. Helsingissä on liigan lisäksi kolme naisten joukkuetta ja kaksi divarijengiä, joten kuvattavaa kyllä riittää. Lisäksi kuvaajat muilta paikkakunnilta, ja Helsingistäkin, ovat tervetulleita mukaan, jotta saamme sivuille mahdollisimman kattavan otoksen Suomen jenkkifutiksesta. Ensimmäiset innokkaat ovatkin jo ottaneet yhteyttä.
Huhujen mukaan pelkät kuvaosasto SAJL:n nettisivuilla ei kuitenkaan kunnianhimoiselle tiimille riitä. Mitä muita kuvioita on suunnitteilla?
Olemme nyt jo lähettäneet kuvaamistamme liigan matseista Lehtikuvalle muutaman otoksen jakeluun. Jos vaikka vähitellen lehdet julkaisisivat niitä. Eihän siitä rahaa tule, mutta tietynlaista ammatillista tyydytystä. Eiköhän tässä jotain muutakin vielä kesän kuluessa saada pystyyn.
Toimittaja kaivaa nauhurilaukustaan digikuvauslehti Pikselin ja viittaa siinä olleeseen Larin kirjoittamaan juttuun, jonka mukaan hän oli yhden viikonlopun aikana ottanut yli 10000 valokuvaa. Kuinka paljon yhdestä ottelusta tulee kuvia?
Yhdestä pelistä tulee ehkä 200-300 kuvaa. Huonojahan ne pääosin ovat, hyvä jos muutaman kymmentä kehtaa julkaista. Lehtikuvalle laitettavien kuvien valintakin on melko vaikeaa, koska oikeasti hyviä kuvia tulee edelleen melko harvoin. Vähitellen sitä kuitenkin oppii. Mutta nyt täytyy mennä, lento odottaa.
Lari heiluttaa kädessään lentolippua ja katoaa ihmisvilinään.
Tosin siivouskärryä työntäen.
Tänä viikonloppuna on aktiivisella jenkkifutiksen seuraajalla mahdollisuus nähdä neljä pääsarjatason ottelua pääkaupunkiseudulla tai sen läheisyydessä. Lauantaina kello 15:00 kohtaa Wolverinesin naisjoukkue hallitsevan Suomen mestarin Golden Spirit Lady Demonsin Velodromilla Helsingissä. Voittajaa ei ole vaikea veikata, sillä viime kaudella GSLD voitti Wolvot runkosarjassa 58-0 ja 47-14 sekä välierissä 55-0. GSLD on, jos mahdollista, vahvistunut viime kaudesta ja uusista pelaajista vahvoja näyttöjä on antanut maajouokkueen kulmapuolustaja Ulla Repo, joka on palauttanut jo neljä syötönkatkoa maaliin kahdessa pelatussa ottelussa. GSLD:n sisäisen palkitsemiskäytännön mukaan tämä tarkoittaa Ullalle melko paljon juotavaa kauden päätösjuhlissa.
Lauantaina kohtaavat Porvoossa kello 19:00 alkavassa ottelussa Butchers ja Jyväskylän Jaguaarit. Virallisen otteluennakon mukaan Jaguaareille tulee varsin hikinen ilta, jos aikovat tosissaan Butchersille laittaa kampoihin. Kyseessä on myös kauden ensimmäinen kotiottelu Butchersille, joten tulemme luultavasti näkemään innokkaan kotiyleisön.
Sunnuntaina Helsingin Velodromilla on luvassa todellinen jefupäivä. Kello 15:00 kohtaavat Roosters ja Rauman Sea City Storm. Roostersilla on varmasti kova hinku avata pistetili hävittyään kaksi ensimmäistä otteluaan. Joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa ja katsomoon pääsee kannustamaan yhdellä eurolla, jos on pukeutunut punaiseen.
Kello 18:00 vastakkain asettuvat voittoputkessa oleva Wolverines ja Turun Trojans. Wolverines on vahvistunut edelliskausista huomattavasti ja on ottelussa jopa hienoinen ennakkosuosikki. Wolverinesin riveihin palaa viime syksynä polvensa loukannut Ari Suontakanen joka tulee monipuolistamaan Jarkko Niemisen johtamaa heittohyökkäystä entisestään.
Iltapäivällä Velodromin katsomotiloissa ja sivurajalla nähtäneen myös Micheal Quarshie, joka maanantaina lupaili Kainalopallokornerin toimittajalle yrittävänsä hankkia Oakland Raidersin pelipaidan. Jos pelipaita Michaelin päällä sunnuntaina nähdään, niin esitämme siitä kuvallisia todisteita pikimmiten pelien jälkeen.
Colorado Crush voitti Georgia Forcen Arena Football Leaguen loppuottelussa ArenaBowlissa varhain maanantaiaamuna suomen aikaa. Numeroin 51-48 päättynyt tasaväkinen ottelu ratkesi vasta Crushin peliajan umpeutuessa tekemällä potkumaalilla. Vasta Kolmatta kauttaan sarjassa pelanneen Crushin keulakuva, pääjohtaja ja osaomistaja on pelinrakentajalegenda John Elway.
Arena Football on sisätiloissa pelattava suurelta osin normaalia amerikkalaista jalkapalloa muistuttava peli. Merkittävimpiä eroja ovat kentän koko, joka on 50 jaardia normaalin sadan jaardin sijaan, kentällä olevien pelaajien määrä, joka on kahdeksan pelaajaa per joukkue ja kentän päädyissä olevat verkot, joista heiton tai epäonnistuneen potkumaaliyrityksen jälkeen kimpoava pallo on vapaa pelattavaksi. Kentän lyhyyden vuoksi laji on erittäin nopeatempoinen ja pisteitä tehdään reilusti normaalia amerikkalaista jalkapalloa enemmän.
Pelinrakentajaa, potkaisijaa ja muutamaa erikseen nimettyä erikoispelaajaa lukuunottamatta kentällä olevien pelaajien on pelattava sekä puolustuksessa, että hyökkäyksessä ja kukin näistä pelaajista saa mennä vaihtoon tai tulla kentälle vain kerran neljänneksessä. Lentopotkut ovat kiellettyjä eli eteenpäin yritetään päästä kaikilla neljällä yrityksellä. Mielenkiintoinen on myös ajanottoon liittyvä sääntö, jonka mukaan viimeisen minuutin aikana hyökkäävän joukkueen epäonnistuessa etenemään pelillä yli aloituslinjan pelikello pysäytetään. Tällä estetään ulkojalkapallosta tuttu erityisesti ajan pois kuluttamiseen suunniteltujen pelien käyttö.
Siihen, miltä laji käytännössä näyttää, voi tutustua esimerkiksi ArenaBowlin ja AFL-liigan vedoarkistoissa.
Amerikkalainen jalkapallo on saanut ja saa lähipäivinä näkyvyttä kotimaisessa televisiossa normaalia enemmän. Michael Quarshien varaustilaisuuskuulumisista ja jatkosuunnitelmista kerrottiin maanantaina useamman tv-kanavan urheilu-uutisissa. Tänään keskiviikkona laji on esittelyssä TV2:n Hiki-ohjelmassa kello 16:30. Ohjelmasta tietoa löytyy myös SAJL:n uutisesta.
Voisi myös kuvitella, että kun kotimainen media jollakin tasolla on Michael Quarshiesta ollut kiinnostunut ennenkin, helpottaisi hänen Euroopassa pelaamisensa myös median työtä ja mahdollistaisi muidenkin kuin USA:ssa kirjeenvaihtajia omaavien tahojen uutisoinnin Quarshien NFL-pyrkimysten suhteen. Sellaisen, joka pohjautuu johonkin muuhunkin kuin Suomen Tietotoimiston suppeaan materiaaliin.
Voihan sitä vaikka mitä ihmeitä tapahtua, mutta tv-näkyvyyden osalta luultavasti on kuitenkin syytä jäädä odottelemaan Vaahteraliigan loppuhetkiä ja sittenhän kohta onkin jo Superbowlin aika…
Amerikkalaisen jalkapallon merkityksestä Suomessa puhunee karua kertomaansa sekin, että USA:ssa viikkotolkulla hehkutetun NFL:n varaustilaisuuden ykkösvarauksen nimi mainittiin YLE:n Urheiluruudussa ohimennen Quarshie-uutisen yhteydessä yli kaksi vuorokautta tämän varauksen jälkeen.
Arena Football Leaguen Los Angeles Avengers -joukkueen puolustuksen linjamies Al Lucas menehtyi sunnuntaina. Lucas sai kuolemaan johtaneen selkäydinvamman suorittaessaan taklausta potkunpalautustilanteessa ottelussa New York Dragonsia vastaan. ESPN:n mukaan tilanteessa Lucasin kumarruttua eteenpäin suorittamaan taklausta kaatuivat pallonkantaja ja blokkaja hänen päälleen. Blokkaajan sääri osui Lucasia päähän ja tämä jäi tajuttomana kentälle makaamaan. Hänet todettiin kuolleeksi myöhemmin sairaalassa. 26-vuotias Lucas pelasi AFL:ssä kolmatta kauttaan ja vuosina 2000 ja 2001 hän pelasi yhteensä 20 ottelua NFL-joukkue Carolina Panthersin riveissä. Lähde: ESPN, Wikipedia
