Suomen kirkkaimmat tähdet jenkkifutismaailmassa, Klaus Alinen ja Michael Quarshie, pitivät tänään yhdessä SAJL:n kanssa tiedotustilaisuuden. SLU:n talossa järjestetyssä tilaisuudessa oli paikalla Alisen ja Quarshien lisäksi SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen, toiminnanjohtaja Matti Sorsa ja kymmenkunta tiedotusvälineiden edustajaa. Radio Cityn tunnistin haastattelijan mikrofonista, muita en.

Quarshie kertoi, että kausi oli rankka koska
Oakland Raiders hävisi niin paljon otteluistaan, 12 tappiota 16 pelistä (4-12). Päävalmentaja Norv Turner saikin kauden jälkeen kenkää eikä uutta päävalmentajaa ole vielä kiinnitetty. Quarshielle tämä kuitenkin on mahdollisuus, sillä uuden valmentajan tullessa sisään, hänellä ei ole joukkueessa ns. omia pelaajia, joista hän pitää ja joita hän peluuttaa. Kaikki lähtevät tavoittelemaan pelipaikkaa tasavertaisina.
NFL:ssä on Quarshien mukaan paljon pelaajia, jotka pystyvät tekemään välillä hienoja suorituksia. Valmentajille on tärkeää pelaajan luotettavuus, ettei hän ole riski kentällä. Quarshie sanookin, että omaa pelivarmuutta ja luotettavuutta tarvitaan lisää.

Quarshie harjoittelee seuraavan kuukauden Suomessa ja lähtee sitten Oaklandiin harjoittelemaan joukkueen kanssa. Pestiä
NFLE:ssä (NFL Europe) ei Quarshielle ole suunniteltu, vaan joukkue haluaa, että hän nimenomaan harjoittelee Oaklandissa. Pelipaikkana Quarshiella tulee olemaan Defensive Tackle, silloin kun Raiders pelaa 4-3 -puolustusta. 3-4 puolustuksessa hän pelaa (tai ainakin pelasi kauden 2005 harjoituspeleissä) Defensive Endiä.
Quarshien sopimus allekirjoitettiin maanantaina 2.1.2006 ja on mallia 1+1. Pelipaikka tai edes paikka joukkueessa ei NFL:n tapaan ole mitenkään taattu, vaan erityisesti harjoitusleireillä porukkaa tulee ja menee koko ajan.
Klaus Alisen joukkue Atlanta Falcons ei päässyt Raidersien tapaan playoffseihin. Voittoja kertyi yhtä paljon kuin tappioita (8-8) ja joukkueessa odotetaan hyökkäyksen paranevan kun monimutkainen West Coast -tyylinen hyökkäys saadaan ajettua paremmin joukkueeseen sisään. Falconsin tähti, pelinrakentaja Michael Vick on NFL:n hankalimmin puolustettavia pelinrakentajia hänen antaman juoksu-uhan takia.
Alinen lähtee keväällä NFLE:hen hakemaan pelikokemusta. Kaudesta tulee Aliselle rankka, sillä NFLE:n kausi, 10 ottelua ja mahdollinen mestaruusottelu, loppuu ennen NFL:n kautta. NFL:ssä luvassa on neljä harjoitusottelua ja 16 ottelua runkosarjassa sekä mahdolliset playoffit. Yhteensä 30-35 peliä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Alinen allekirjoitti oman 2-vuotisen sopimuksensa maanantaina 2.1. Hänen sopimuksensa on ns. perussopimus, eli palkka on NFL:n minimipalkka, 1. vuotena 235 000 dollaria.
Alinen harjoitteli kaudella 2005 lähinnä scout-joukkueissa, eli pelasi Falconsien ykkösjoukkueita vastaan vastustajajoukkueiden kuvioilla. Peliaikaa tuli sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja näiden lisäksi vielä erikoisjoukkueissa. Pallot jäivät hyvin käsiin ja Aliselle tuli paljon koppeja ja maaleja. NFLE:ssä tarkoituksena on kuitenkin keskittyä Tight Endin rooliin yhä enemmän.
NFL on pelaajille työpaikka. Töihin mennään aikataulun mukaisesti ja kotiin lähdettäessa työt jäävät töihin. Joukkueen sisäistä sosiaalista elämää on jonkun verran, kaverisuhteita tietysti syntyy ja näiden kanssa sitten käydään iltaisin syömässä. Alinen oli mukana kaikissa muissa joukkueen toiminnoissa paitsi vieraspeleissä. Kotiotteluissa practice squadin pelaajat olivat joukkueen mukana alkulämmittelyissä ja katsoivat pelin sivurajan takana olleesta aitiosta.
Alinen lähtee lähipäivinä takaisin valtameren taakse valmistautumaan NFLE:hen, johon on Suomesta osallistumassa myös Roostersin Iiro Luoto ja Rajaritareiden Markku Luoto (ei sukua).
Roope Noronen oli tiedotustilaisuuteen erittäin tyytyväinen ja jatkaa:
“On hienoa saada kaksi suomalaista NFL-ammattilaista samaan aikaan paikalle kertomaan näkemyksiään ja tuntemuksiaan NFL:stä.”

Sekä Alinen että Quarshie olivat vaatimattoman oloisia eivätkä sen kummemmin hehkutelleet omia saavutuksiaan. Voidaan ehkä helposti sanoa, että he ovat Suomen menestyneimmät, tai ainakin lajin arvostetuimmassa liigassa pisimmälle päässeet pelaajat. Kummallakin on vielä kuitenkin paljon työtä edessä, ennen kuin vakituinen pelipaikka NFL:ssä aukeaa. Kainalopallokorneri toivottaa mitä parhainta menestystä.
Korjaus, kello 18:40: Poistettu olettamus Michael Quarshien palkan suuruudesta.