Super Bowl pelinappulana
New York Jetsin hanke saada oma stadion New Yorkin keskustaan, Manhattanin länsiosaan, sai lisävauhtia, kun NFL:n omistajat päättivät vuotuisessa tapaamisessaan Hawajilla myöntää New Yorkille vuoden 2010 Super Bowlin sillä ehdolla, että kaupunkiin rakennetaan uusi stadion. Ensi vuoden Super Bowl -isäntäkaupunki Detroitin lisäksi viime vuosina uudet stadiondiilit on Super Bowl -lupausten avulla tehty Houstonissa, Jacksonvillessä, Dallasissa and ja Arizonan Glendalessa. Tällä hetkellä Jets pelaa Giants Stadiumilla New Jerseyssä.
Isossa Omenassa on käynnissä raju lobbaaminen julkisen rahoituksen takaamiseksi hankkeelle. Sen kannattajia ovat mm. kaupungin nykyinen pormestari Michael Bloomberg sekä näkyvästi hankkeen puhemiehenä esiintynyt edellinen pormestari Rudolph Giuliani. Stadiumhankkeen toteutuminen olisi onnenpotku myös kaupungin pyrkimyksille saada vuoden 2012 kesäolympialaisten isännyys. Kansainvälinen olympiakomitea äänestää kisaisännästä kokouksessaan 6. heinäkuuta. Kilpailussa ova mukana lisäksi suosikit Pariisi ja Lontoo sekä Madrid ja Moskova.
Stadiumhankkeen ympärillä on ollut antitrustisyytöksiä, sillä tonttia, jolle stadionia on kaavailtu, havittelee myös joukko muita yrityksiä, joista kaapelitelevisioalla toimiva Cablevision on mm. estänyt kanavillaan stadionhanketta kannattavien mainosten esittämisen. New York Sports and Convention Center -nimeä käyttävän stadionhankkeen www-sivuilta löytyy mm. kuvia stadionin suunnitellusta ulkoasusta.
Lähde: NY Times, USA Today, New York Post
29.3.2005 1:16 | Tuomas | aihe: NFL