Lain voimalla BCS:ää vastaan

Texasilainen senaattori Jeff Wentworth on tehnyt lakiesityksen, jonka mukaan osavaltion yliopistojalkapallojoukkueilta kiellettäisiin osallistuminen kauden päättäviin Bowl Championship Series -otteluihin, joissa ratkaistaan vuosittain yhdysvaltain yliopistomestaruus. BCS-järjestelmässä joukkueet laitetaan järjestykseen valmentajien ja median antamien äänien sekä useiden tietokonerankingien perusteella. Järjestelmää aiemminkin vaivanneet ongelmat huipentuivat viime kaudella kun viisi joukkuetta, USC, Oklahoma, Auburn, Utah ja Boise State, olivat kaikki tappiottomia mestaruusottelun kynnyksellä ja tietenkin vain kaksi mahtui mukaan.

Viime aikoina on monelta taholta esitetty, että BCS tulisi korvata kahdeksan tai 16:n joukkueen pudotuspeleillä. Oiva esimerkki pudotuspelien kiinnostavuudesta on juuri käynnissä oleva yliopistokoripallon March Madness, joka on yksi USA:n merkittävimpiä vuotuisia urheilutapahtumia. Lisää BCS:stä ja sen ongelmista voi lukea löytyy englanniksi Wikipediasta ja erityisesti sen haittapuolista ja pudotuspelijärjestelmästä BCS-Sucks.com-sivustolta.

BCS koki viime kauden päätteeksi yhden iskun kun Associated Press esitti toivomuksen, että sen julkaisemia urheilujournalistien mielipiteisiin perustuvia listoja ei tulevaisuudessa käytettäisi osana järjestelmää. Senaattori Wentworthin lakiesityksen mukaan laki kumoutuisi, mikäli ainakin neljä muuta osavaltiota ei säädä samanlaista lakia joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä, jolloin painostuksen epäonnistuessa texasilaiset joukkueet eivät kuitenkaan jäisi ulos mahdollisista BCS-mallisista loppuotteluista. Lähde: AP (SportsLine.com)

31.3.2005 0:26 | Tuomas | aihe: NCAA

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi