Kaiman konnuudet kohtalokkaita?
Louisvillen yliopiston NFL:n varaustilaisuuteen valmistuva keskushyökkääjä Eric Shelton on joutunut varsin hämmentävään tilanteesen. Ensi viikon NFL:n varaustilaisuudessa toisella tai kolmannella kierroksella varattavaksi ounasteltu Shelton koki melkoisen järkytyksen ollessaan Carolina Panthersin vieraana. Kävi ilmi, että 18 NFL-joukkuetta oli saanut Sheltonia käsittelevän taustoja kartoittavan raportin, jonka mukaan hän on syylistynyt rikoksiin, joita hän ei tiedä tehneensä.
Infomart USA -yrityksen mukaan Shelton on tuomittu vuonna 1999 törkeästä pahoinpitelystä ja saanut vuonna 2001 syytteen marijuanan hallussapidosta. Hämmentävää tässä on se, että rikoksiin syyllistynyt Shelton on täysin eri henkilö. Yritys on sittemmin korjannut virheensä, mutta Amerikan Yhdysvaltojen vahingonkorvauskäytännön huomioon ottaen voisi kuvitella, että mikäli tätä kainalopalloa pelaavaa Sheltonia ei hänen varausnumeronsa ensi viikonlopun varaustilaisuudessa miellytä, saatta olla edessä käräjäreissu. Lähde: ESPN
17.4.2005 23:52 | Tuomas | aihe: NCAA, NFL
Carolina Panthers tämän Sheltonin sitten toisella kierroksella varausnumerolla 54 valitsi. Panthersin sivuilta löytyy haastattelukin.