NFL Europen viikon suomalaisottelut vielä jäljellä
NFL Europessa vielä ennen tätä viikonloppua voitoitta ollut Rhein Fire onnistui eilen voittamaan Hamburg Sea Devilsin. Kierroksen kaksi muuta ottelua pelataan vasta tänään. Amsterdam Admiralsin vieraaksi matkustavan Frankfurt Galaxyn depth chartissa Michael Quarshie on toisena oikeanpuoleisena sisempänä puolustuksen linjamiehenä ja nimensä listaan on saanut myös sisempi laitahyökkääjä Iiro Luoto.
Quarshie sai jo viime viikolla omien sanojensa mukaan noin 12 snäppiä Rhein Fireä vastaan käydyn ottelun toisella puoliajalla, vaikka NFL Europen verkkosivujen ottelupöytäkirjassa häntä ei mainittukaan. Tuota ennen hänellä oli takanaan vain kaksi harjoitusta joukkueen kanssa, joten nyt, harjoitusmäärän ainakin kolminkertaistuttua, hän tämän iltapäivän ottelussa saa varmasti enemmän peliaikaa. Loukkantuneiden listalla ei Galaxyn osalta näy yhtään sisempää laitahyökkääjää, joten Luodon depth chartiin ilmestymisen syytä voi vain arvailla. Lähinnä mieleeni tulevat arvaukset ovat joko mainiot esitykset harjoituksissa tai se, että aiemmin tuolla paikalla saattoi olla listattuna jompi kumpi nyt loukkaantuneina olevista ulommista laitahyökkääjistä.
Klaus Alisen Berlin Thunder matkustaa Kölniin Cologne Centurionsin vieraaksi. Hänelle voi myös veikkailla lisää peliaikaa, sillä aiemmin hänen edellään depth chartissa ollut Ben Moa on loukkaantunut. Aloittavaksi sisemmäksi laitahyökkääjäksi on Alisen sijaan kuitenkin merkitty John Frieser, joka viime viikolla teki yhden touchdowninkin. Thunder on kuitenkin näyttänyt käyttävän varsin paljon kahta samanaikaista sisempää laitahyökkääjää, joten Alisellekin varmasti peliaikaa liikenee; varsinkin nyt kun pelipaikan selkeä ykköstykki on poissa.
8.5.2005 14:08 | Tuomas | aihe: NFL Europa