Tuulipukukansaksi tuulipukukansan paikalle
Kun esimerkiksi suomalaisissa jääkiekkovaihtoaitioissa on viime vuosina siirrytty suuren maailman malliin siistiin pukeutumiseen tuulipukujen sijasta, on NFL:llä haussa hieman toisenlainen suunta. San Francisco 49ersin tuore päävalmentaja Mike Nolan, katseltuaan uuden toimistonsa seinillä olevia valokuvia, joissa hänen isänsä valmentaa 49ersiä 60- ja 70-luvuilla, halusi valmentaa joukkuettaan isänsä tavoin pukeutuneena pukuun ja kravattiin. Hän lähetti NFL:lle anomuksen saadakseen kyseisessä asussa kentän laidalla esiintyä, mutta NFL koko Suomen tuulipukuväestön kauhistukseksi torjui tämän pöyrisyttävän idean. Jos nykykehitys jatkuu, saattaa Amerikan Yhdysvallat siis viedä meiltä tuulipukutiheyden ykkösmaan maineen ja kunnian.
Vakavasti ottaen, perimmäinen syyhän tähän toki on raha, eli NFL edellyttää valmentajien esiintyvän vuonna 2002 kymmenvuotisen erittäin rahakkaan sopimuksen sen kanssa tehneen Reebokin vetimissä. Sitä, mitä ei Reebokin valikoimista löydy, ei myöskään saa sivurajalla päällään pitää. Tämän politiikan ansiosta Reebokin mannekiineinä toimivat esimerkiksi hehkeä Bill “Tuna” Parcells ja spurgulookkia kaupitteleva Bill Belichik.
Lähde: San Francisco Chronicle
11.5.2005 23:07 | Tuomas | aihe: NFL
Tälle asialle näyttää tapahtuvan jotain, sillä Nolan ja Jacksonville Jaguarsin Jack Del Rio ovat saaneet NFL:tä luvan käyttää pukua kokeiluluontoisesti kahden ottelun verran tällä kaudella. Saapi nähdä, mihin kokeilu johtaa. Edelleen pätee se, että läheskään kaikki koutsit eivät alkuunkaan edistä Reebokin releitten myyntiä olemuksellaan. Aiheeseen tarttuu myös ESPN:n Page 2.