Klaus Alinen NFL:n International Development Squad -ohjelmaan

SAJL:n keskustelupalstalla kirjoittavan nimimerkki Temen mukaan tämän päiväinen Satakunnan Kansa -lehti kirjoittaa, että NFL Europen loppuotteluun World Bowliin parhaillaan valmistautuva Berlin Thunderin Klaus Alinen on valittu kahdeksan eurooppalaispelaajan practice squad -ryhmään, joka lähtee koko kaudeksi NFL:ään. Lisää aiheesta heti jahka jotakin virallista lähdettä pääsen lainaamaan.

Lisäys, kello 10:13:

Alinen on siis osa International Development Squad -ohjelmaa, jossa kahdeksan pelaajaa saavat kukin ylimääräisen paikan jonkin NFL-joukkueen harjoitusryhmään, eli nämä kansainvälisen pelaajan mukaan ottavat joukkueet saavat ryhmäänsä yhden pelaajan muita joukkueita enemmän. Joukkueiden harjoitusrymissä olevat pelaajat harjoittelevat normaalisti joukkueiden mukana, mutta eivät virallisesti kuulu niiden kokoonpanoon eli eivät vie tilaa rajatusta pelaajakiintiöstä.

Homman juju on siinä, että näistä harjoitusryhmistä voi mikä tahansa joukkue palkata pelaajia omaan kokoonpanoonsa kauden aikana esimerkiksi vakiopelaajien loukkaantumisten aiheuttaman pelaajavajeen johdosta. Koko ajan joukkueen mukana harjoitteleva, mutta kokematon pelaaja voi olla monessa tilanteessa tuuraajaa etsivälle joukkueelle parempi vaihtoehto kuin etsiä vapaiden agenttien markkinoilta pelaajaa, joka itsekseen yrittää pitää yllä pelikuntoaan. NFL Europen www-sivuilta voi lukea saksalaisen Christian Mohrin kokemuksia International Development Squad -ohjelmasta viime vuodelta

Viime marraskuussa Kouvola Indiansin www-sivuilla haastateltu Alinen (linkki toimii nyt, mutta sivujen toteutuksesta johtuen särkynee myöhemin) vastasi kysymykseen siitä, että luuleeko hän, että Michael Quarshie tai Seppo Evwaraye on ensimmäinen suomalainen NFL:ssä sanoen: “En, vaikka mahdollisuudet heillä on. Aion olla itse ensimmäinen suomalainen NFL:ssä.” Täytyy rehellisesti myöntää että tuossa vaiheessa olin sitä mieltä, että yeah right, varmaan. Mielestäni tuo kuullosti tuossa vaiheesta kovin utopistiselta, ottaen huomioon, että Alinen oli edellisellä NFL Europe kaudella ollut Berliinissä todella minimaalisessa roolissa, mutta voi kuinka kerrankin on mukavaa olla väärässä! Kainalopallokorneri onnittelee lämpimästi!

Alussa mainitussa viestiketjussa toisen epäilijän tarinan voi lukea nimimerkki wayne:n kirjoittamana. Sitähän tässä toki vielä ei ole ratkaistu, että kuka sitten oikeasti ensimmäisenä suomalaisena pääsee tositilanteessa kentälle, sillä olisin hyvin yllättynyt, mikäli Michael Quarshie ei myös pääsisi jonkin joukkueen harjoitusleirille taitojaan esittelemään ja mikäli Nebraskan yliopistossa pelaavan Seppo Evwarayen kehitys jatkuu samanlaisena, myös sieltä suunnalta puuskutetaan niskaan, mikäli seuraavan vuoden aikana ei ehdi jotakin tapahtua.

Korjaus, kello 11:25: Kuten tuolla kommenteissa minua opastettiin, ei tähän International Development Squad -ohjelmaan kuuluvia pelaajia ilmeisesti voi nostaa pelaavaan kokoonpanoon eivätkä muut joukkueet voi tarjota näille sopimusta. Kyseessä on siis kauden kestävä nimensä mukaisesti kansainvälisten pelaajien kehittämiseen tähtäävä ohjelma, johon kuuluvat pelaajat harjoittelevat joukkueen mukana.

Tositoimiin Alinen voi siis päästä aikaisintaan kaudella 2006. Siinä ensimmäisenä kentälle pääsevän suomalaisen veikkauksessa pienin kerroin siis tällä herkellä lienee Quarshiella, koska muut kilpailijat ovat ulkona kisasta vielä seuraavan vuoden ajan.

10.6.2005 9:21 | Tuomas | aihe: NFL, NFL Europa

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Yksi kommentti:

  1. kk:

    Ihan ***vetin hieno juttu!

    Sellainen tarkennus vaan, että käsittääkseni näitä ns. ylimääräisiä kansainvälisiä practise squad pelaajia ei tosiaan voi, toisin kuin muita practise squadin pelaajia, nostaa kauden aikana pelaavaan rosteriin, eikä heille voi kauden aikana myöskään mikään muu seura tarjota sopimusta. Viime vuonna kuulemma arvottiin minkä lohkon joukkueet saavat nämä ylimääräiset pelaajat ja sen arvonnan sitten NFC länsi voitti.

    Arizona teki muuten sitten kauden jälkeen sopimuksen meksikolaisen hyökkäyksen linjamiehen Rolando Cantun kanssa ja nosti hänet 80 miehen rosteriinsa. Toivottavasti Aliselle käy samoin ja ura urkenee sitä kautta!

    http://www.nfleurope.com/news/story/8073368

Kommentoi