Amsterdam Admirals NFL Europen valtias

Amsterdam Admirals voitti Berlin Thunderin NFL Europen loppuottelussa World Bowlissa numeroin 27-21. Mestaruus on World Bowlissa kerran aiemmin, vuonna 1995, pelanneen Admiralsin ensimmäinen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä sekunneilla kun Thunder ei onnistunut viimeisellä hyökkäysvuorollaan pääsemään aivan maalialueelle asti.

Thunderin Klaus Alinen antoi joukkueensa pitkät aloitussyötöt, mutta muuten hänen ainoat tilastomerkintänsä olivat kaksi kiinnipitämisestä saatua rangaistusta. Ensimmäinen näistä kahdesta aiheutti 29 jaardin juoksun mitätöimisen ja toinen heikensi Thunderin hyökkäysasemia niin, että kolmannella yrityksellä yhden edettävän jaardin sijaan edettävää olikin 11 jaardia. Molempien rangaistusten seurauksena Thunderin hyökkäysvuoro tyrehtyi ja pallo jouduttiin luovuttamaan vastustajalle.

Ottelun tärkeimpänä pelaajana palkittiin Admiralsin pelinrakentaja Kurt Kittner. Mainiosti pelasi myös Thunderin pelinrakentaja Dave Ragone, joka joutui korvaamaan loukkaantumisten vuoksi heikentyneen Thunderin juoksuhyökkäyksen heittämällä palloa 48 kertaa. NFL Europen www-sivuilta löytyy kattava raportti ottelusta.

12.6.2005 1:11 | Tuomas | aihe: NFL Europa

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi