Wolverines voittoputkessa
Lähes kolmen vuoden voitottoman kauden jälkeen helsinkiläinen Wolverines on voittanut nyt jo kaksi ottelua peräkkäin. Lauantaina se kaatoi Lappeenrannassa Rajaritarit numeroin 33-22. Rajaritarit ryhtyi kolmannella neljänneksellä pelaamaan vasta, kun oli ensin päästänyt Wolverinesin 20 pisteen karkumatkalle. [kuva: 
Rajaritaripuolustuksen paineesta huolimatta Wolverinesin pelinrakentaja Jarkko Nieminen (#12) heittää 55 jaardin maalin Anatole Wiikille] Valoisaa kotijoukkueen kannalta sentään oli se, että kauden avausottelusta poiketen tällä kertaa saatiin jo maalejakin aikaiseksi.
Avausottelun malliin Rajaritareiden heittopeli oli edelleen kateissa. Wolverinesin 300 heittojaardin vastineeksi Rajaritarit sai niitä aikaiseksi vain 47 ja 18 yrityksestä vain seitsemän päätyi perille ja kaksi vastustajan käsiin. Rajaritarit tekikin pisteensä ottelun loppupuolella kun heittämisestä luovuttiin lähes totaalisesti ja toisaalta Wolverinesin juoksupuolustus ei mitenkän erityisen loistava ollut. [kuva: 
Wolverinesin mukana seuranneet etelän ihmeet] Kaikki kolme Rajaritareiden maalia tehtiin juosten. Pelinrakentaja Gary Brashears ei vieläkään vaikuta olevan laitahyökkääjien kanssa samalla aaltopituudella.
Tietysti puolustuksessakin olisi parantamisen varaa, sillä päästämällä 33 pistettä ei mitään ottelua ole helppo voittaa. Wolverinesin laitahyökkääjät Sami Kujansuu ja hervottoman kokoinen Anatole Wiik dominoivat Rajaritareiden heittopuolustusta koko ottelun ajan. Päällimäisenä ottelusta jäi suuhun kuitenkin sellainen maku, jonka Rajaritareiden valmentaja Juha Myllyskin Etelä-Saimaa -lehden artikkelissa vahvistaa, että Rajaritarit sai Wolverinesin näyttämään paremmalta, kuin mitä joukkue todellisuudessa on.
Myös muut kauden ensimmäisessä ottelussaan pistesuorituksitta jääneet joukkueet pääsivät maalien makuun kun viime viikolla Seinäjoki Crodilesilta kunnolla kuonoonsa saanut Turku Trojans kävi hakemassa pisteet raumalaiselta sarjanousija Sea City Stormilta luvuin 21-13. Kierroksen neljännessä ottelussa maanantaina kautensa tappiolla avannut viime kauden mestari Helsinki Roosters saa vieraakseen mestarisuosikki Porvoon Butchersin. SAJL:n www-sivujen otteluennakon mukaan paikalla ottelussa ovat ihmeteltävinä myös NFL Europe -jyrät Michael Quarshie ja Iiro Luoto.
13.6.2005 0:00 | Tuomas | aihe: Vaahteraliiga