Vanhat tutut divarikärjessä
Vaahteraliigan vanavedessä potkaistiin käyntiin myös ykkösdivisioona, joka harmillisesti koki ensimmäisen takaiskunsa jo ennen kauden alkua Lohja Lionsin päätettyä vetäytyä leikistä. Myös Imatra Flashin pudotessa pois ja Rauman vaihtaessa sarjaporrasta ylöspäin oli kuitenkin onni, että ykkösdivari vahvistui kolmella joukkueella Pori Bearsin siirtyessä Vaahteraliigasta ja Northern Lightsin sekä Vaasa Vikingsin noustessa kakkosdivisioonasta. Muutenkin ykkösdivari on tänä vuonna harvinaisen mielenkiintoinen, koska joukkueet ovat vaihtuneet mukavasti.
Toisin kuin liigan puolella, ykkösdivarissa vanhat suosikit tuntuvat pitävän pintansa kahden pelatun kierroksen jälkeen. Parin viime vuoden kestosuosikki GS Demons, välierissä pudonnut 69ers sekä Spagettimaljasta taistellut Steelers, ovat toistaiseksi puhtaalla pelillä sarjataulukon kärjessä. Sixtarit kävivät hakemassa hyvin rutiininomaisesti pisteet niin Liedosta kuin Porista. Demons taas höykytti sarjanousija Vikingsia samalla, kun Steelers antoi kyytiä Oululle. Etenkin Demonsin kuntoa oli spekuloitu kovasti ennen kauden alkua heidän menetettyään riveistään paljon kokeneita pelaajia. Selkeästi kuitenkin Demonit ovat yhä kuitenkin erittäin vaarallinen joukkue, enkä ihmettelisi sitäkään, jos punapaidat olisivat myös tänä syksynä taistelemassa Spagettimaljasta.
Jos vanhat suosikit ovat pysyneet vanhoilla paikoillaan, niin divarin isoimmasta yllätyksestä on mielestäni vastannut Pori Bears. Etukäteen oli kyllä tiedossa, että Bears menettää monta kovaa pelimiestä, mutta siitäkin huolimatta joukkueen hampaattomuus yllätti allekirjoittaneen. Ensimmäisen kierroksen jymy-yllätyksen järjestikin viime vuonna varsin vaisusti pelannut ja divisioonan toiseksi viimeiseksi jäänyt Tampere Saints, joka kävi rökittämässä Porissa isäntäjoukkue Bearsia pistein 9-35. Hetkellisesti menin jo kirjoittamaan omaa sarjataulukkoveikkaustani uusiksi, mutta ilmeisesti innostuin kuitenkin liian aikaisin, sillä Saints kävi toisen kierroksen ottelussaan hankkimassa niukan vierastappion Northern Lightsia vastaan, mitä en myöskään osannut Pori-ottelun perusteella odottaa.
Divarin sarjataulukko ainakin näin alkuvaiheessa tuntuu kolmen kärjen osalta säilyvän tutun oloisena, mutta viimeisestä välieräpaikasta tullaan kyllä käymään todella kovaa taistoa. Tulevana viikonloppuna mielenkiintoisin taistelupari löytyy ottelusta Oakmen ja Vikings. Molemmat joukkueet ovat nyt käyneet häviämässä kerran vahvana pysyneille kärkijoukkueille, joten kummankaan todellisesta pelikunnosta on vaikea sanoa mitään tyhjentävää. Sunnuntain jälkeen tiedämme enemmän. Demons ja Steelers taas tuskin pettävät Northern Lightsia ja Bearsia vastaan, mutta aina on toki jätettävä tilaa yllätyksille. Niitäkin kun on tällä kaudella riittänyt niin liigassa kuin divarissakin.
15.6.2005 8:34 | Erik | aihe: divarit