Suosikit pitivät I-divisioonassa
Viikonloppuna pelattiin ykkösdivarin kolmoskierros, jossa ei nähty isoja yllätyksiä. Varkaus Steelers kohtasi kotonaan Pori Bearsin ja kirjautti itselleen täydet kaksi pistettä sarjataulukkoon kierroksen selvänumeroisimmalla voitolla pistein 35-6. Etenkin ottelun ensimmäinen puoliaika oli virheiden sävyttämä. Syötönkatkoja tehtiin molemmin puolin ja pallo vaihtoi omistajaa useaan otteeseen. Toinen puoliaika oli hiukan vähemmän ailahtelevaa pelaamista, mutta etenkin kotijoukkueen puolustus oli venynyt erittäin hienoihin suorituksiin tiukoissa tilanteissa.
Ennakkoon eniten odottamani ottelu Vaasa Vikingsin ja Lieto Oakmenin välillä päättyi Vaasan voittoon lopputuloksella 10-27. Ottelusta on tihkunut julkisuuteen harmillisen vähän tietoa, joten on vaikea arvioida miten ottelu on tarkemmin edennyt. Puoliaikatuloksesta (3-27) päätellen voidaan kuitenkin todeta, että Lieto selvästi ryhdistyi toisella puoliajalla. Odotan mielenkiinnolla Oakmenien edesottamuksia heinäkuun alussa pelattavassa ottelussa Tampere Saintsia vastaan.
Kierroksen ainoasta pienestä yllätyksestä vastasi Oulu Northern Lights, jonka kotikentälle saapui vieraaksi ykkösdivarin kärkinimi Golden Spirit Demons. Erittäin tiukassa ottelussa demonit lopulta veivät pisteet kotiin numeroin 23-26 (7-12). Demons oli tiettävästi liikkeellä vain 17 miehen voimin, mutta ainakin itse silti oletin helsinkiläisten vievän ottelun selvin numeroin. Ilmeisesti Oulu on kuitenkin ajoittain jopa johtanut ottelua, joten kamppailu on ollut hyvinkin vaiherikas ja jännittävä. Odotan mielenkiinnolla otteluraporttia.
lisäys: Sieltähän se otteluraportti viimein saapui.
Kahden viikon päästä on divarin seuraajille tiedossa ensimmäinen todellinen herkkupala, kun kaksi puhtaan pelin joukkuetta kohtaavat Käpylän Velodromilla lauantaina 2.7. Pystyykö Steelers katkaisemaan demonien pitkän voittoputken ja ottamaan sarjataulukon kärkipaikan, vai ajaako Demons varkautelaisten yli ja vie ensimmäisen isomman päänahan viimevuotiselta finaalivastustajaltaan?
20.6.2005 11:15 | Erik | aihe: divarit
Liekö tuohon lieto-vaasa ottelun toisen puoliajan tilanteeseen vaikuttanut pelaajien vähyys, 15 pelaajaa molemmilla ja lämmin sää.