NCAA Football 06 julkaistu
Jaa että miksikö päivitystahti on hidastunut? EA Sports julkaisi viime viikolla NCAA Football 06 -pelin Xboxille ja Playstation 2:lle. Peli, nimensä mukaisesti, keskittyy USA:n yliopistojalkapallosarjaan, joka tuolla rapakon takana on erittäin suosittua. Eri arvosteluissa peli on todettu mainioksi ja esimerkiksi pelisivusto Gamespy on sitä mieltä, että kyseessä on ehkä paras koskaan tehty jalkapalloaiheinen peli.
Omat kokemukseni ovat jokseenkin samansuuntaisia, joskin vertailukykyyn alentavasti vaikuttaa se, että muihin viimeisen vuoden aikana julkaistuihin amerikkalaista jalkapalloa käsitteleviin peleihin olen ehtinyt jo perin pohjin leipääntyä.
EA Sports on tänä vuonna tarttunut erityisesti viime vuosina paljon kritisoituun pelin visuaaliseen ulosantiin, joka aiempina vuosina on vaikuttanut lähinnä edellisen vuoden Madden Football -pelin suoralta kopioinnilta. Toki myös muun muassa tekoälyä on paranneltu ja ainakin Xboxilla peliohjaimen painikkeiden toimintaa on järkeistetty. Iseäni eniten ilahduttava näppäinuudistus oli EA:n aiemmista peleistä tuttujen heittopainikkeiden (A, B, X, L ja R) muuttaminen niin, että A:n sijasta heittopainikkeena on nyt Y, jolloin A-näppäintä voi käyttää totuttuun nopeammin juoksemiseen ja pelinrakentaja voi luopua heittoyrityksestä sekä juosta tarvitsematta ensin kytkeä kiinniottajakuvakkeita pois näkyvistä. Jos en aivan väärin arvaa, nähtänee samainen muutos myös 8.8. Yhdysvalloissa ja 8.9. Euroopassa julkaistavassa NFL:ää käsittelevässä Madden Football 06:ssa.
Suomalaisen Seppo Evwarayen joukkue Nebraska Cornhuskers on pelissä arvioitu 119 1-A-divisioonan joukkueesta sijalle 46. Hyökkäyksen vasemmanpuoleisena ulompana linjamiehenä viimeistä yliopistokauttaan pelaavan Evwarayen pelin tekijät ovat arvioineet 85 pisteen arvoiseksi asteikolla nollasta 99:ään.
Nebraskan hyökkäyksen 11 hyökkäyksen linjamiehestä paremman arvon ovat saaneet vain Brandon Koch (86) ja tähtisentteri Kurt Mann (91).
Peliä ei julkaista Euroopassa, joten mikäli sen itselleen haluaa, täytyy se tilata suoraan Yhdysvalloista. Tällöin on syytä ottaa huomioon myös, että toimiakseen se vaati joko pelikonsoliin asennetun mod-piirin tai yhdysvaltalaisen pelikonsolin, eikä unohtaa kannata myöskään sitä, että Suomen valtio haluaa ostohinnan ja postikulujen päälle vielä laskuttaa tullin sekä arvonlisäveron.
NCAA:n sääntöjen mukaan yliopistourheilijoita ei saa käyttää kaupallisissa takoituksissa, joten samalla tavoin kuin joukkueetkaan eivät esimerkiksi voi myydä pelipaitoja nykyisten pelaajiensa nimillä varustettuina, ei myöskään EA Sports ole tässä pelissä voinut pelaajien oikeita nimiä käyttää. Niinpä pelaajat on nimetty vain pelipaikkansa ja pelinumeronsa perusteella, eli Evwarayen nimi pelissä on LT #77 ja esimerkiksi viime vuoden Heismann Trophy -voittaja Matt Leinartin nimenä on vain QB #11. Nimet voi pelaaja itse toki muuttaa mieleisekseen ja internetistä löytyy yksityishenkilöiden tekemiä kaikki 119 joukkuetta käsittäviä roster-tiedostoja. Nämä löytyvät esimerkiksi Operation Sports -keskustelupalstalta (vaatii ilmaisen rekisteröitymisen). Sen jälkeen kun pelaajien nimet on vaihdettu oikeiksi, osaavat, kuin taikaiskusta, myös kommentaattorit useimmat nimet ääneen sanoa.
Vastaan mielelläni peliin liittyviin kysymyksiin tuolla kommenttiosiossa.
22.7.2005 9:47 | Tuomas | aihe: NCAA, pelit
hmn.. sanokaahan kokeneemmat että kumpi konsoli tässä nyt kannattas ostaa jos nimenomaan meinaa jefu-pelejä pelailla?
Muutaman viime vuoden aikana kaikki jefupelit on julkaistu molemmille vehkeille, joten siltä osin puntit ovat tasan. Käytännön eroista suurin lienee erilaiset ohjamet, eli PS2:ssa ohjain on hieman “sirompi” ja siinä on “liipasimia” molemmille käsille kaksin kappalein kun taas Xboxissa on yksien liipasinten lisäksi kaksi ylimääristä nappulaa oikean käden peukalolle. Ohjaimia kaupassa hipelöimällä löytyy varmasti oma suosikki. Xbox on näistä jonkin verran uudempi, joten siinä on enemmän tehoa, mikä näkyy parempina grafiikoina.
Viime kädessä valinta varmaan on fiksuinta tehdä sen perusteella, kumpia vehkeitä kavereilta löytyy (mikäli aikoo esimerkiksi lainata pelejä), pitääkö erityisesti jostakin sellaisesta pelistä, joka on saatavilla vain toiselle laitteelle (Gran Turismo, Halo) ja kumman laitteen saa hankittua halvemmalla. Kummankaan kanssa ei mielestäni päädy toista pahemmin metsään.
Rupesin juuri miettimään, onko NCAAssa(siis oikeassa elämässä) taklaukset vain soloina, kuten pelissä?
Kylläpä näyttää löytyvän tilastoja pienen satunnaisotannan perusteella myös ryhmähalauksista. Esimerkkitapauksia esimerkiksi tässä ja tässä.
Pelien osalta sama tilanne on myös Madden Footballin kanssa, eli NFL:stä poiketen taklaukset ovat vain sooloina. Noin tietoteknisesti ajateltuna on toki helpompi laskea taklaus sille, joka siinä virtuaaliympäristössä ensimmäisenä vastustajaan tämän kaataen koskee, kuin että ryhdyttäisiin mallintamaan sitä, että koskeeko jonkin tietyn aikarajan sisällä myös joku toinen taklaaja tätä taklattavaa. Eivät ilmeisesti EA Sportsilla ole nähneet aiheelliseksi moista toteuttaa.
Jep, näin ajattelinkin että on ehkä hieman “oikotietä” käytetty.
Eipä siinä mitään, loistava peli silti.
Ja ehkä ne joskus tulee kun aletaan lisää featureita kehittämään :)