Rapakon takana tapahtuu

Vaahteraliigan ja divarien ollessa kuumimmillaan, rapakon takana on viimeinkin saatu pre season sekä harjoitusleirit käyntiin. Japanilaisetkin saivat oman annoksensa ammattilaisjefua, kun Indianapolis Colts ja Atlanta Falcons matkustivat Tokioon pelaamaan American Bowliksi tituleerattua ensimmäistä pre season -otteluaan. Mukana oli molempien joukkueiden isoimmat tähdet - pelinrakentajat Peyton Manning sekä Michael Vick. Molemmille sankareille kuitenkin riitti ensimmäinen neljännes, jonka jälkeen toisen neljänneksen aikana molemmat siirtyivät vaihtoon ja vastuu siirtyi kakkospelinrakentajille. Ottelu oli 40:s USA:n ulkopuolella pelattu NFL-ottelu ja päättyi tiukan väännön jälkeen lopulta Falconsin 27-21 -voittoon. Myös Falconsin practice squadissa treenaava Klaus Alinen sai peliaikaa ko. ottelussa, mutta tilastomerkintöjä ei suomalaiselle kuitenkaan merkitty.

Sunnuntaina vietettiin ammattilaisfutiksen tärkeää päivää, kun NFL:n Hall of Fame -kaartiin lisättiin jälleen neljä pelaajaa. “Class of 2005″ -joukkoon valittiin tänä vuonna kolme legendaarista pelinrakentajaa: Benny Friedman, Dan Marino ja Steve Young. Heidän lisäksi nimensä aikakirjoihin sai myös keskushyökkääjänä sekä valmennuksessa menestynyt Fritz Pollard, joka oli myös liigan ensimmäinen afroamerikkalainen joukkueen päävalmentaja. Tänä maanantaina Hall of Fame -viikonloppu saa päätöksensä, kun Canton, Ohiossa pelataan vuosittainen AFC-NFC Hall of Fame -ottelu. Tänä vuonna vastakkain asettuvat Chicago Bears sekä 40:ttä NFL-kauttaan juhliva Miami Dolphins.

Myös Terrell Owens puhuttaa taas vaihteeksi. ESPN:n uutisoinnin mukaan ailahtelevan laitahyökkääjän maine on alkanut rakoilla pahasti Eaglesin kannattajien keskuudessa. Sen lisäksi, että mies ei vaikuttanut alunperin olevan laisinkaan motivoitunut harjoitusleiriä silmällä pitäen, entisestä Philadelphien suosikkipojasta on tullut yksineläjä, joka tuntuu viihtyvän vain omissa oloissaan. Miten tämä sitten vaikuttaa Eaglesin joukkuehenkeen tai menestykseen varsinaisen kauden alkaessa, jää nähtäväksi. Asiaa ei varmasti auta myöskään yhtään se, että Owens on loukannut nivusensa, mikä pitää hänet poissa harjoituksista vielä jonkin aikaa.

Viimeisimmässä Super Bowlissa pelanneen Philadelphian tilanne voisi näyttää paremmaltakin. Ykköslaiturin kärsiessä motivaatio-ongelmista ja kakkoslaituri Todd Pinkstonin luultavasti missatessa koko kauden, voi käydä niin, että Eaglesin pelinrakentaja Donovan McNabb joutuu turvautumaan enemmän juoksupeliin. Joukkueelle ongelmia kasaa lisää tässä tilanteessa aloittava keskushyökkääjä Brian Westbrook, joka päätti jättää saapumatta harjoitusleirille paremman sopimuksen toivossa. McNabbilla on täysi työ pitää hyökkäyksensä kasassa, mikäli mielii heittää palloa toista kertaa peräkkäin Super Bowlissa.

Pelinrakentajista puheenollen, Oakland Raidersin hyökkäystä vuodesta 1999 johtanut ja Super Bowliin asti vienyt Rich Gannon on päättänyt lopettaa uransa.

8.8.2005 9:46 | Erik | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi