Mietteitä Wolverines-Roosters -ottelusta
Ensimmäinen todella merkityksellinen peli Wolverinesin ja Roostersin välillä piti lukuisat katsojat jännityksessä viimeiselle sekunnille saakka. Voittajalle luvassa oli paikka välierissä, häviäjälle runkosarjan viides sija. Roostersin tosin piti voittaa vähintään seitsemällä pisteellä, kuten Wolverineskin oli voittanut kauden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Neljännellä neljänneksellä Wolvoilla oli hyvä draivi päällä, he olivat Roostersia jäljessä 8 pistettä ja potkumaalilla pääsisivät viiden pisteen päähän, joka riittäisi pudotuspelipaikkaan. 11 yrityksen draivissa pelinrakentaja Jarkko Nieminen heitti 9 kertaa ja neljännellä yrityksellä Roostersin 15 jaardin linjalta Jari Kinnunen potkaisi hienon 32 jaardin potkumaalin. Kellossa jäljellä 1 minuuttii 55 sekuntia.
Wolvot olivat käytännössä playoffseissa, jos puolustus pitäisi Roostersin hyökkäyksen aisoissa. Ja miksei pitäisi, Roostersin hyökkäys oli onnistunut tekemään ottelussa siihen mennessä vain yhden maalin ja yhden potkumaalin.
Mutta Wolverinesin valmennus päättää potkaista lyhyen aloituspotkun, eli on-siden. Kukaan ei oikein tuntunut käsittävän, että miksi.
Kolmella aiemmalla aloituspotkulla Roosters oli aloittanut keskimäärin omalta 29 jaardin linjalta. Roosters oli edennyt ottelussa heittäen 63 jaardia, joten Wolverines ei voinut pelätä heidän heittohyökkäystään.
Roosters peitti aloituspotkun, sai pallon puolesta kentästä ja toisella yrityksellä Tom Tucker juoksi 46 jaardin maalin. Peli oli 25-13 Roostersille ja peliaikaa jäljellä 1 minuutti ja 1 sekunti.
61 sekuntia on jenkkifutiksessa tietysti ikuisuus, mutta Wolverinesillä ei ollut enää yhtään aikalisää jäljellä. Pimenevässä illassa he pääsivät kuitenkin hienolla draivilla Roostersin 15 jaardin linjalle, jossa peliaikaa oli jäljellä sekunti. Seuraavalla yrityksellä Roosters otti vielä rangaistuksen syötön vastaanotonoton häirinnästä ja Wolverines sai pallon 2 jaardin linjalta. Ottelussa 13 kiinniottoa ottanut Anatole Wiik kuitenkin pudotti Niemisen viimeisen heiton maalialueella ja Wolverines hävisi.
Kukaan ei silti tiennyt, miksi Wolverines potkaisi on-siden.
22.8.2005 23:20 | Lari | aihe: Vaahteraliiga
Niin, se viiden pisteen tappiohan olisi riittänyt Wolvoille playoff-paikkaan vain siinä tapauksessa, että Turku voittaisi ensi viikolla Roostersin ja Wolverines Lpr:n. Viidenkin pisteen tappiohan olisi tiennyt sitä että R on 2 pinnaa edellä taulukossa ennen viimeistä kierrosta. Eli Turun voittoon ei luotettu.
Katsomossahan asiaa ihmeteltiin, eikä Wolverinesin väellekään kuvio tainnut olla ihan selvä. Otteluraportista W:n sivuilta: “Tilanne siis 13-18 joka riittäisi Wolverinesille pudotuspeleihin. Wolverines päättää ottaa riskin ja yrittää pelata onside-aloituspotkun. “
Myös ottelun selostaja oli siinä uskossa että voimassaoleva tilanne ( alle 7 p tappio ) riittäisi suoraan pudotuspelipaikkaan. Kieltämättä kuitenkin onside oli todella suuri riski ja tällä kertaa se ei kannattanut.
Juu Wolvojen valmentaja oli eilen Roosterssin paras pelajaa tuon onside-potku hölmöilyn takia! Ei muuta kuin iso kiitos avustasi ja hyvää talvilomaa=)!!!
Wolvothan ei “ollut käytännössä playoffseissa”, vaan se olisi siis vaatinut Roostersin häviötä ja Wolvojen voittoa ensi viikolla, että ylipäätänsä joukkueet olisivat olleet tasapisteissä ja keskinästä maalieroa olisi päästy tutkimaan.
Ilmeisesti valmennusjohto ajatteli, että Roosters saisi kellon kulutettua loppuun, ja siksi kokeiltiin onsidea. Wolvoilla ei tainnut olla enää siinä vaiheessa kuin yksi aikalisä jäljellä.
Valmennusjohto ajatteli siis on-sidestä päättäessään, että Wolverines saa todennäköisemmin pallon ja tekee maalin, kuin Roosters häviää Trojansille ja Wolverines voittaa Rajaritarit.
Ehkä oikein sillä hetkellä, mutta tapahtumat osoittivat päätöksen vääräksi. Tietysti voidaan spekuloida sen puolesta, että Tucker olisi helposti juossut 20 jaardia pidemmänkin maalin sillä samalla juoksulla.
Jos Roosters olisi voittanut viidellä pisteellä, sen olisi pitänyt voittaa Turku tulevana viikonloppuna. Ja koska Turulla ei siinä pelissä olisi ollut juurikaan panosta, olisi Roosters hyvällä latauksella voinut voittaa helpostikin ja mennä välieriin riippumatta Wolverines-Rajaritarit -pelin tuloksesta.
Joka tapauksessa tapahtumat osoittivat valitun strategian tuottaneen epätoivotun lopputuloksen ja nyt sohvastrategeilla on oiva mahdollisuus käydä aiheesta keskustelua.