Butchers Vaahteraliigan mestariksi

Porvoon Butchers voitti juuri päättyneessä todella jännittävässä Vaahteramalja XXVI:ssä Vaahteraliigan mestaruuden kaatamalla Seinäjoki Crocodilesin numeroin 17-7. Runkosarjan voittaja Crocodiles lähti otteluun ennakkosuosikkina, mutta erittäin tiukassa puolustusten taistelussa Butchers pystyi pakottamaan Crocodilesin tekemään enemmän virheitä. Butchers otti näin historian ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja liittyy siihen Vaahteramaljan 26-vuotisen historian legendaaristen mestarijoukkueiden joukkoon, johon jo kuuluvat Politeknikkojen urheiluseura Espoosta, Munkkiniemen Amerikkalaisen Jalkapallon Seura (myöhemmin mestaruus myös nimellä Colts), Roosters ja East City Giants Helsingistä, TAFT Vantaalta, tämän päivän vastustaja Crocodiles, sekä Trojans Turusta.

Molempien joukkueiden hyökkäykset olivat suurimman osan ottelusta hätää kärsimässä. Vielä neljännen neljänneksen alkaessa ottelu oli tasan tilanteessa 7-7. Ottelussa nähtiin lukuisia pallonmenetyksiä esimerkiksi Butchersin pelinrakentaja Petrus Penkin heitettyä kolme syötönkatkoa. Vertailun vuoksi hän kauden aiemmissa 11 ottelussa heitti niitä vain yhteensä kaksi. Tehdyistä pisteistä vain voittoon riittäneet pisteet tuonut Butchersin toinen maali syntyi muuten kuin pallonmenetyksen jälkitilanteesta. Ottelun käytännössä ratkaissutta Butchersin Sami Mikkosen potkumaalia ennen molempien joukkueiden potkaisijat olivat epäonnistuneet kukin kaksi kertaa.

Aiemmin päivällä pelatun pronssiottelun voitti viime kauden mestari Helsinki Roosters, joka kaatoi Turku Trojansin lukemin 30-13. Vaikka tänä vuonna ensimmästä kertaa ei finaalissa pelannut yhtään joukkuetta pääkaupunkiseudulta, ei alue siis kokonaan kuitenkaan jäänyt vieläkään ilman mitalia.

10.9.2005 21:04 | Tuomas | aihe: Vaahteraliiga

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

16 kommenttia:

  1. Pekka:

    Erittäin viihdyttävä peli. Paljon tapahtumia ja molemmilla joukkueilla omat mahdollisuutensa voittoon. Onnittelut molemmille joukkueille ja kiitokset hyvästä pelistä.
    MAJS ja Colts oli kylläkin sama joukkue. Muutti vaan Espooseen muutama vuos ennen hajoamistaan.

  2. Tuomas:

    Jaha, kiitos tiedosta! Korjasin tekstiä. On näköjään vielä yleistiedossa petraamista, mutta puolustukseksi sanottakoon se, että itse noihin aikoihin käytin vielä vaippoja. Osaisikos joku kertoa, että mahtaako oikea kirjoitusasu olla Majs, kuten SAJL asian näkee, vaiko MAJS ja jos tuo nuo ovat joidenkin sanojen alkukirjamia niin mitkähän moiset sanat mahtavat olla?

  3. kk:

    Niin siis “Poli” oli jo alunperinkin viralliselta nimeltään PUS, Politeknikkojen urheiluseura, ja kotipaikka oli koko ajan Espoo. Viimeisiksi vuosiksi nimi muuttui FT Scotchiksi, kunnes seura yhdistyi ECG:n kanssa.

    “Munkan” virallinen nimi oli MAJS, ja tulee yllättäin sanoista Munkkiniemen Amerikkalaisen Jalkapallon Seura. Seura muutti myöhemmin nimensä Coltseiksi ja viimeisiksi vuosikseen vielä kotipaikkaakin ja silloin nimi muuttui Espoon Coltseiksi.

  4. Tuomas:

    Tämäpä selvitti jo paljon. Tekstiä jälleen viilattu. Kiitos!

  5. AP:

    Eikös Scotch muuttunut ensin Raidersiksi ennen sulautumistaan ECG:hen?

  6. Pera M:

    Eikös Scotch ja ECG yhdistyny Raidersiksi yhdeksi (tai kahdeksi) kaudeksi. Sen jälkeen tiet erkanivat jälleen ja jäljelle jäi ECG.

  7. kk:

    Jeps, oli unohtanut kokonaan tuon Raiders vaiheen Polin historiasta enkä edes muista miten se yhdistyminen ECG:n kanssa tarkkaan ottaen meni :( Elgin Vili tai Korhosen Ville varmaan muistaisivat asian tarkemmin.

    FTS taisi muuten olla ensimmäinen seura suomalaisen jefun historiassa joka nimenomaan MUUTTI nimeään sponssin takia ja nimenmuutos Raidersseiksi taisi sitten johtua pelkästään sponssin loppumisen takia(?). Ainakin “Kouvola Eterlon” taisi kyllä olla vielä vanhempi sponssin aiheuttama nimihirviö, mutta se nimi seuralle taidettiin antaa jo sitä perustettaessa.

    MUTUna kuitenkin vielä se ettei ECG koskaan luopunut sarjapaikastaan tuon fuusion yhteydessä, mutta voin kyllä olla väärässäkin…

  8. AP:

    Harmi kun Roostersin uusilla sivuilla ei ole enää muuta historiaa kuin Roostersin historiaa…
    Se oli aiemmin tietääkseni ainoa paikka netissä, jossa oli edes kohtuulliset tiedot kaikista kausista.

  9. Nesi:

    Mun mielestä tää kuvio meni jotenkin näin että FT Scotchista tuli Espoo Raiders, jossa minäkin aloitin pelaamaan lippupalloa ja junnufudista. Sitten FT Scotch ja ECG menivät yhteen ja pelasivat nimellä Giants kauden tai pari, kunnes palattiin taas nimeen ECG. Tämä on mun muistikuva asiasta ja voi olla virheellinenkin.. olin tohon aikaan jotain 14-15v..

  10. Rami:

    Löysin intterwebistä osoitteesta www.archive.org Roostersin vanhat sivut ja tässä olisi linkki jonkinlaiseen historiakantaan (vuoden 2000- sivut, joista löytyy historia- osio) - toivotaan, että tämä linkki toimisi ihan suoraan ja tekstit olisivat luettavia:

    http://web.archive.org/web/20000618160354/www.roosters.fi/main.html

    Jos tuo ei toimi, voi noita vanhoja intterweb- sivuja tonkia itse tuon Archiven kautta. Hauskoja yksityiskohtia esim. Silja Linen sivut vuodelta 1997 =)

  11. Juha:

    Ihmetyttää muuten että liiton sivuille ei ole vieläkään ilmestynyt minkäänlaista raporttia koko pelistä, muista medioistahan on turha luulla jenkkifutiksesta lukevansa…

    Mutta onneksi kainalopallokorneriin voi luottaa;)

  12. tero:

    Tässä kun historiaa käydään läpi, niin taitaa Porvoo olla ensimmäinen joukkue joka on noussut kakkosdivarista mestariksi. Toki Colts eri muodoissaan on myös voittanut kaikki sarjatasot mutta ei ole noussut kakkosesta voittajaksi.

  13. Janne Halla-aho:

    Nyt kun olen jo Porvooseen asettunut ja lueskellut paikallislehteä, niin täällä on ollut lehdessä todella paljon juttua. Kaikki ei harmi kyllä löydy näköjään netistä, mutta tässä suurimpaan “nälkään”

    http://www.uusimaa.fi/paakirjoitus/
    http://www.uusimaa.fi/arkisto/uutinen.php?id=1479
    http://www.uusimaa.fi/uutiset/uutinen.php?id=1448

  14. Pekka:

    Mun muistin mukaan myös Crocodiles on noussut divisioonista. Oisko ollu vuos per porras.

  15. vesse:

    crokot pelas 2 divaris 88 ja 89 , 1 divaris 90 ja 91. ekana vaahteravuonna 92 crokot sijoittui seittemänneksi 10 joukkueen sarjassa ja karsintamatsis hävisi hämeenlinnalle, mutta myöhemmin talvella Oulun luovuttua sai liigapaikan. siitä lähtien pelannut liigassa.

  16. Hiz:

    Tero: Tarkennuksena tuohon Colts-tietoon. Colts ei ole voittanut II-divaria. Lähellä oli -94, kun pelasimme Oulussa II-divarifinaalia, mutta tukkaan tuli ja katselimme puolustuksessa kun Lappalaisen Sami potki palloja haarukkaan puolen kentän tienoilta… Ottelulla ei kuitenkaan ollut merkitystä sarjanousun kannalta, koska kaksi parasta nostettiin tuona vuonna I-divariin.

Kommentoi