Evwarayen asema vaarassa
Kuten Kainalopallokornerissa jo aiemmin on todettu, ei Nebraskan yliopiston hyökkäyksellä ole peli kulkenut tällä kaudella toivotulla tavalla, vaikka kolmesta ottelusta onkin saldona kolme voittoa. Jotenkin olen kuvitellut, että muiden kangertelusta huolimatta Seppo Evwarayellä kaikki menee hyvin, mutta on kai aika tunnustaa tosiasiat ja todeta, että Nebraskan viimeisimmässä, toissa viikonloppuna pelatussa ottelussa joukkueen molemmat aloittavat ulommat hyökkäyksen linjamiehet, Ewaraye ja Cornealius Fuamatu-Thomas, passitettiin penkille.
He eivät Nebraskan hyökkäyksen linjan valmentajan Dennis Wagnerin mukaan saaneet töitänsä tehdyksi. Loput kolme linjamiestä pelasivat hänen mukaansa mukaan hyvin. Kaksikon niskään hengittävät loukkaantumisen jäljiltä paluun kentälle tehnyt Lydon Murtha sekä ensimmäistä vuottaan pelaavat Matt Slauson ja mikäli meno jatkuu samanlaisena, alkaa Evwarayen aloittajan paikka olla vaarassa. Viime viikonloppuna Nebraskalla ei ollut ottelua, mutta ensi viikonloppuna vastaan asettuu Associated Pressin rankingissa 23. sijalla oleva Iowa State, jolloin Nebraskan todellinen taso testataan.
25 parhaan joukkueen listalta putosi viimeisimmässä rankingissa pois Michigan, joka sitä ennen olikin ehtinyt keikkua listalla 114 perättäistä kertaa sitten lokakuun 1998. Tämän hetken pisin putki on Miamilla, joka on ollut listalla 93 perättäistä viikkoa. Tyytyväisin oman putkensa katkaissut on varmasti University of Central Florida, joka onnistui katkaisemaan NCAA:n 1-A -divisioonan pisimmän, 17 ottelua kestäneen tappioputken Marshallin kustannuksella. Viime viikolla päättyi myös eräs kauan jatkunut aikakausi kun Big 12 -konferenssin suuret punavalkoiset, Nebraska ja Oklahoma, ovat ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1969 molemmat samaan aikaan ulkona 25 parhaan joukosta.
27.9.2005 1:45 | Tuomas | aihe: NCAA