Troijalaiset irlantilaisten puuhevosen yllätyksellisyyttä testaamaan
Ensi yönä pelataan yksi tämän kauden odotettuimmista yliopistojalkapallo-otteluista kun tolkuttoman voittoputken harjalla ratsastava University of Southern California Trojans sapuu South Bendiin, Indianaan testaamaan uudestisynytyneen Notrde Dame Fighting Irishin päivän kunnon. Legendaarista ottelusarjaa on pelattu vuodesta 1926 alkaen yhteensä 76 kertaa. 13 kertaa jompi kumpi joukkueista on päätynyt voittamaan kauden päätteeksi kansallisen mestaruuden ja myös 13 vuotena jomman kumman joukkueen pelaaja on voittanut Heisman Trophyn.
Viime vuosina varjojen vailla vaeltanut Notre Dame on New England Patriotsin hyökkäyksen neljän viimeisen vuoden sisällä kolme kertaa Super Bowl -mestarikuntoon käskyttäneen päävalmentaja Charlie Weisin johdolla tällä kaudella fenix-linnun lailla noussut tuhkasta. Sen aiempaa alennustilaa kuvaa esimerkiksi se, että USC on voittanut joukkueiden viimeisimmät kolme kohtaamista tylyin luvuin: 44-13 (2002), 45-14 (2003) ja 41-10 (2004). Tämän vuotisessa ottelussa tahti on oletettavasti aivan toinen, sillä sen lisäksi, että USC on totutusti Associated Pressin rankingin kärjessä, on Notre Damekin sijalla yhdeksän.
Ottelun merkittävin taistelu käytänee kentän ulkopuolella, sillä hyökkäysguru Weisin lisäksi myös USC:n penkin takaa löytyy vahvaa NFL-kokemusta puolustusnero Pete Carrollin toimiessa sen päävalmentajana. Carroll on aiemmin ollut sekä New York Jetsin että New England Patriotsin päävalmentaja. Parivaljakko on ollut toisiaan vastassa erityisesti AFC East -divisioonassa vuosina 1993-1994 kun Carrol kuului Jetsin ja Weis Patriotsin sekä vuosina 1997-1999 Weisin kuuluessa Jetsin ja Carrol Patriotsin valmennustiimiin.
Molemmilla joukkueilla hyökkäys on puolustusta parempi USC:n ollessa maan ykkönen ja Notre Damen viides edetyissä jaardeissa. Heisman-kandidaatti Matt Leinartin haastaa tällä kaudella tähteyteen noussut Notre Damen pelinrakentaja Brady Quinn, josta Weis on saanut itselleen sitä Patriots-aikojen Bradya vastaavan luottomiehen. On aivan mahdollista, että USC poistuu kotiin länsirannikolle tappiomielialalla, sillä Notre Dame on vuosien varrella kunnostautunut erinäistenkin voittoputkien katkaisijana.
Monien suomalaisten erityishuomion kohde Nebraska kärsi viikko sitten täpärästi kauden ensimmäisen tappionsa menettäen näin sen pienenkin Rose Bowliin pääsyn mahdollisuuden. Nebraskan 31-34 -tappio Texas Techille ratkesi vasta ottelun viime hetkillä kun lähellä omaa maalia syötönkatkon ottanut Nebraskan pelaaja rähmäsi pallon sitä palauttaessaan antaen sen uudelleen vastustajalle, joka ei toista kertaa maalin läheisyydestä erehtynyt.
Tällä viikolla Nebraska kohtaa hämärähkön otteluohjelman johdosta vasta kauden ensimmäissä vierasottelussaan kautensa paremmin kuin miesmuistiin aloittaneen Baylorin. Yöllä kahdelta Suomen aikaa alkavaa ottelua, kuten kaikkia Cornhuskersin pelejä, voi kuunnella livenä netissä.
15.10.2005 22:45 | Tuomas | aihe: NCAA