Trojansin voittoputki edelleen hengissä

USC Trojans otti juuri päättyneessä ottelussa 28. peräkkäisen voittonsa kaatamalla Notre Dame Fighting Irishin ehkäpä kauden tähän asti hienoimmassa ottelussa lukemin 34-31. Todellisessa trillerissä USC teki voittoon tarvittavat pisteet vasta kolme sekuntia ennen peliajan loppumista ja Trojans oli lähempänä tappiota kuin kertaakaan historiallisen voittoputkensa aikana.

Ottelun loppuhetkillä USC:n ollessa kolme pistettä jäljessä joukkueen pelinrakentaja Matt Leinart yritti saada palloa sisään juoksemalla, mutta hänet pysäytettiin vain senttimetrien päässä maalilinjasta. Onnekseen hän rähmäsi pallon ja se päätyi yli sivurajasta. Mikäli pallo olisi pysynyt Leinartin käsissä olisi aika loppunut ennen kuin USC olisi ehtinyt tekemään enää mitään. Tilanteen jälkeen pelikello kävi jo nollaan asti ja kentälle ryntäsi jos jonkinlaista väkeä juhlimaan Notre Damen voittoa, mutta lopulta tuomarit aikansa pähkäiltyään tulivat siihen lopputulokseen, että peliaikaa jäi jäljelle vielä seitsemän sekuntia. Seuraavalla yrityksellä Leinart ruhjoi pallon maaliin ja USC:n voittoputki pelastui.

Tätä ennen Notre Damen hyvin pelannut pelinrakentaja Brady Quinn oli juossut maalin, jolla Notre Dame siirtyi johtoon. Tuolloin peliakaa oli jäljellä kaksi minuuttia ja neljä sekuntia. USC:n viimeisimmän hyökkäysvuoron aikana näytti pariin otteeseen siltä, että hyökkäys pysähtyy ja Notre Dame kerää kunnian Goljatin kaatamisesta. Erityisen hieno oli Leinartin neljäs ja yhdeksän -tilanteessa tolkuttomassa metelissä aloitusmuodostelmasta muuttama heittopeli, jolla pallo toimitettiin Dwayne Jarrettin toimesta 61 jaardia eteenpäin sekä 13 jaardin päähän Notre Damen maalista. Kentän näkyvin hahmo oli 160 jaardia ja kolme maalia juossut sekä Heisman Trophy -kisassa entisestään osakkeitaan kohentanut Trojansin keskushyökkääjä Reggie Bush.

Edellisen kerran USC päästi yli 30 pistettä 28 ottelua sitten syyskuussa 2003 kun se viimeisimmän kerran hävisi. Tuolloin vastassa oli California Golden Bears ja lopputulos oli sama kuin tämänpäiväisessä ottelussa mutta vain toisin päin. Trojans on ollut tällä kaudella jos useassa ottelussa paikoin hätää kärsimässä ja tämän päiväinen tulos varmasti nostaa kahden muun suuren tappiottoman, Texasin ja Virginia Techin, osakkeita ensi viikon Associated Pressin rankingissa.

Lisäys kello 3:09: Toki ottelusta englanninkielinen otteluraporttikin jo löytyy.

16.10.2005 3:02 | Tuomas | aihe: NCAA

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi