Kainalopallokorneri

Kauden voittoisasti, vaikkakin verrattain huonosti pelaten aloittanut Nebraska on sittemmin vajonnut myös voittojen osalta viime vuoden tasolle. Viime vuonna Nebraska jäi ulos Bowl-otteluista ensimmäisen kerran miesmuistiin ja viime viikonloppuna katkesi taas yksi putki kun Nebraska hävisi kaksi perättäistä ottelua kotikentällään ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1968. Sillä on kahdeksasta ottelusta koossa viisi voittoa ja kolme tappiota, mutta omassa konferenssissa, Big 12:ssä, voittoja on vain kaksi ja tappioita kolme. Ensimmäisessä BCS-rankingissa se sentään mahtui 25 parhaan jokkoon olen sijalla 23, mutta paluu 25 parhaan joukkoon vielä tällä kaudella näyttää epätodennäköiseltä.

Koko Big 12 on tänä vuonna tosin ollut uusimmassa BCS-rankingissa kärkitilalta takaisin kakkoseksi pudonnutta Texasia lukuunottamatta tasoltaan perin onneton. Tästä johtuen Nebraskallakin on vielä teoreettinen mahdollisuus voittaa Big 12 North ja päästä konferenssin loppuotteluun Texasia vastaan. Tuon ottelun voittajallehan aukeaa sitten paikka itse Bowl Championship Seriesissä. Nebraskan täytyisi kuitenkin voittaa jäljellä olevat kolme otteluaan, jotka kaikki se voi myös enemmän kuin helposti hävitä, ja lisäksi sen edellä olevien Coloradon ja Missourin täytyy pelata ottelunsa sopivasti ristiin.

Kauden alla jopa ensimmäisen päivän eli kolmen ensimmäisen kierroksen varaukseksi kevään NFL:n varaustilasuudessa joillakin tahoilla povailtu suomalainen hyökkäyksen linjamies Seppo Ewaraye on vajonnut koko muun hyökkäyksen linjan mukana surkealle tasolle. Nebraskan pelinrakentaja on säkitetty 24 kertaa, mikä on toiseksi huonoin saldo Big 12:ssä. Kauden alla ja sen alussa säännöllisesti joukkueen edustajana lehdistötilaisuuksissa esiintynyttä Evwarayea ei viime aikoina enää ole julkisuudessa näkynyt.

Kaikista Division 1-A -joukkueista tapiottomia ovat enää USC, Texas, Virginia Tech, Alabama ja UCLA. Näistä varmasti ainakin jompi kumpi parivaljakosta USC-UCLA tulee vähintään yhden tappion kokemaan, koska joukkueet kohtaavat toisensa joulukuun alussa. Todennäköisimmin mestaruusotteluun matkalla ovat USC ja Texas, mutta yksi tappio pudottaa joukkueen kuin joukkeen armottomasti ulos mestaruuskilvasta ja tälläkin kaudella kaikki merkit ovat ilmassa, että joku tappioton joukkue jää mestaruusottelusta rannalle kuten viime vuonna kävi Auburnille.

NFL Europe on kutsunut kolme pelaajaa Suomesta tulevalle harjoitusleirille. Leirille ovat lähdössä jo viime kesänä Frankfurt Galaxyssa sekä Vaahteraliigassa Helsinki Roosterissa pelannut TE Iiro Luoto sekä Lappeenrannan Rajaritarien WR Markku Luoto. Kolmanneksi lähtijäksi on valittu divaria tahkoavan Tampere Saintsin TE Tommi Pinta.

Pintan valinta leirille tuli ainakin allekirjoittaneelle aikamoisena yllätyksenä, koska miehellä on ainoastaan yksi kausi lajia takanaan. Tiedustelin asiaa Saintsin puheenjohtajalta Aki Lindholmilta ja hän ilmoitti, että kyseessä todellakin on varsinainen NFL Europen leiri eikä esim. erillinen juniorileiri. Mikäli asia todella on näin, niin ei voi kuin onnitella Tommia siitä, että on kiinnittänyt ilmeisesti pm-kisoissa NFLE-scouttien huomion. Todella hienoa, että myös divaritasolta voi saada mahdollisuuden päästä harjoittelemaan NFLE-tasolla.

Muokkaus: Juttu päivitetty vastamaan tuoreita tietoja. Pelaajia on SAJL:n mukaan kutsuttu ainoastaan nuo aiemmin mainitut kolme kappaletta.

Philadelphia Eaglesin tähtilaitahyökkääjä Terrell Owens on tiputettu joukkueen rosterista “määräämättömäksi ajaksi”. Seura julkaisi asian tiimoilta tiedotteen lauantaina, jossa se myös kieltäytyi kommentoimasta asiaa enempää. Rangaistuksen syynä olivat Owensin torstaiset kommentit TV-yhtiö ESPN:n haastattelussa, joissa hän kritisoi seuraa siitä, ettei se tarpeeksi huomioinut herran 100:tta maalikoppia kaksi viikkoa sitten ottelussa San Diego Chargersia vastaan. Osansa sai myös jälleen kerran joukkueen toinen supertähti, neljänä peräkkäisenä vuonna Kotkat konferenssifinaaleihin johdattanut pelinrakentaja Donovan McNabb.

Verbaalisesta lahjakkuudestaan tunnettu Owens ehti jo perjantaisessa radio-ohjelmassaan pyydellä anteeksi sanomisiaan, mutta tämä ei seuralle riittänyt, joka päätti näpäyttää kiukuttelevaa tähteään. Tuoreessa muistissa ovat vielä keväiset tapahtumat, kun Owensin sanan säilä heilui Super Bowlin jälkimainingeissa. Tuolloin herra arvosteli kovin sanoin McNabbin peliesityksiä New Englandin niukkaan 24-21-voittoon päättyneessä ottelussa. Tämä vastasi samalla mitalla, ja herrojen välinen sanaharkka ei näytä edelleenkään laantuneen.

Owens siirtyi Eagles-paitaan viime vuoden huhtikuussa vietettyään sitä ennen kahdeksan kautta laskusuhdanteisessa San Fransisco 49ersissa. Vielä viime kaudella tähti oli ikionnellinen päästessään viimeinkin tekemään yhteistyötä huippupelinrakentajan kanssa. Kuitenkin jatkuva diivailu sekä McNabbin ja muiden joukkuekavereiden että päävalmentaja Andy Reidin arvostelu ovat tasaisen varmasti laskeneet herran osakkeita. Nähtäväksi jää tekeekö Owens vielä paluun kotkapaitaan. Paljon on jo ehditty sanoa.

LISÄYS (ma klo 23.25): Philadelphia Eaglesin päävalmentaja Andy Reid on antanut julkisuuteen tiedotteen, että Owensin pelit kotkapaidassa on pelattu. Miehen yhden pelin hyllytystä on jatkettu kolmen pelin verran eikä häntä tulla sen jälkeen enää tällä kaudella kentällä näkemään. Liigan pelaajayhdistys on jo ilmoittanut kyseenalaistavansa seuran päätöksen oikeellisuuden, joten asia saa varmasti vielä uusia käänteitä.

Eräs Kainalopallokorneriin eniten Googlen kautta kävijöitä tuovista hakusanoista on keväällä kirjoittamani uutisen seurauksena “unelmien poikamies.” Onkin siis varmasti aiheellista tarjota kansalle sitä, mitä kansa vaatii.

New York Giants totesi kauden alla, ettei tarvitse Unelmien Poikamies -tv-sarjassa keväällä 2004 esiintyneen pelinrakentaja Jesse Palmerin pelillistä antia, joten syyskuun alussa tälle näytettiin ovea. Palmer palasi leipätyönsä pariin viime viikolla kun pelinrakentajatilanteensa osalta itensä melkoiseen kuoppaan kaivanut San Francisco 49ers palkkasi tämän täydentämään rivejään. Kauden ykköspelinrakentajana aloittaneen Tim Rattayn 49ers kauppasi Tampa Bay Buccaneersiin juuri ennen siirtoajan umpeutumista kun aloittajaksi tämän tilalle oli nostettu viime kevään varaustilaisuuden ykkösvaraus Alex Smith. Smith ei ole pelikunnossa polvivamman vuoksi ja polven epäkuntoisuus vaivaa myös seuraavana hierarkiassa olevaa Ken Dorseytä. Näin viimeöisen tappioon päättyneen ottelun Giantsia vastaan pelasi kauden “nelosketjussa” aloittanut Cody Pickett.

Täten Palmer, joka uransa neljä ensimäistä vuotta hengaili mukana Giantsin oraginsaatiossa saaden sentään tilastoihinsa kolme täyttä otteluakin kaudella 2003, saa vielä jatkaa uraansa NFL:ssä. Kanadan Torontosta kotoisin olevana tälle on jo jonkin aikaa povailtu tulevaisuutta CFL:ssä.

Jenkkifutaajat eivät tunnetusti sylje lasiinsa. Sanonta “ryyppää kuin urheilija” saa aivan uuden merkityksen NFL-piireissä, kun pelaajien kuningas alkoholilla marinoiduista riennoista kerrottaessa loppuvat palstamillimetrit väkisinkin kesken.

No, osaavat sitä muutkin…

Kaksi Carolina Panthersin cheerleaderia teki lähempää tuttavuutta paikalliseen Hotelli Siniseen Miekkaan sunnuntaiyönä Tampa Bayssa, jossa Panthers seuraavana päivänä kohtasi kotijoukkue Buccaneersin. Leidit olivat päättäneet lähteä hieman “radalle” ja ilta sujuikin varsin mukavissa merkeissä. Jopa niin mukavissa, että todistajien mukaan he päätyivät harrastamaan tyttörakkautta yökerhon vessaan. Jono alkoi kasvaa, ja kun neidit lopulta tulivat ulos, purkautui jonottajien ärtymys nujakaksi, jossa toisen cheerleadereista väitetään lyöneen erästä yökerhon kanta-asiakasta. Ikään kuin tässä ei olisi vielä ollut tarpeeksi, neiti antoi paikalle saapuneille virkavallan edustajille väärät henkilöpaperit, itse asiassa erään toisen joukkuekaverinsa, hän kun sattui olemaan alaikäinen… Toisen tytölle niskaan rapsahtivat syytteet häiriökäyttäytymisestä ja pidätyksen vastustamisesta.

Että silleen…

Indianapolis Colts on vauhdissa. Peyton Manning ei antanut 0-7 -tappioputkensa New England Patriotsin kotikentällä Foxborough’ssa häiritä vaan johti joukkueensa upeaan 40-21 -voittoon sekä heitti 3 touchdownia. Colts on nyt voittanut kaikki kahdeksan otteluaan tällä kaudella ja joukkue näyttää todella vahvalta myös loppukauden pelejä ajatellen. Viimeistään tämän ottelun jälkeen Colts nousi ainakin minun listoillani ehdottomasti kovimmaksi mestarisuosikiksi. Esteitä joukkueella kuitenkin vielä on, mikäli aikovat pitää koko loppukauden tappiottomana.

NFC:n puolella Green Bay Packers jatkaa rämpimistään. Tällä kertaa dunkkuun otettiin Pittsburgh Steelersiltä. On jo pieni ihme, mikäli Green Bay tästä suosta vielä nousee. Carolina Panthers taas on saanut oivan vireen päälle alkukauden kahden tappion jälkeen. Panthersilla on hieno viiden ottelun voittoputki päällä ja taistelee täysillä Atlanta Falconsin kanssa divisioonansa kärkipaikasta. Panthersin kovin ase tällä hetkellä tuntuu olevan laitahyökkääjä Steve Smith, jolla on menossa suorastaan loistava kausi. Mies komeileekin koko liigan kiinniottojaardien kärjessä.

Terrell Owensilla ei mene kovinkaan lujaa. NFL:n sääntöjen mukaan joukkueella on oikeus hyllyttää käytöksellään joukkuetta vahingoittanut pelaaja neljän ottelun ajaksi. Philadelphia Eagles onkin hyllyttänyt suurisuisen laitahyökkääjänsä, ja Owens ei tule pelaamaan loppukautena edes sen jälkeen, kun hänen neljän ottelun hyllytyksensä päättyy, sillä pelaajien siirtoraja on jo ummessa. Owensilla ei ole myöskään kovinkaan paljoa kysyntää pelaajamarkkinoilla. T.O. saattaa olla pelikentällä hyvä laitahyökkääjä, mutta kovasti näyttäisi siltä, että kukaan ei yksinkertaisesti viitsi katsella ja etenkään kuunnella moista diivaa kentän ulkopuolella. Sen lisäksi Owensin värväävä joukkue saisi perintönä Eaglesin kanssa tehdyn sopimuksen, joka ei varmaankaan houkuta ketään.

Nebraskan yliopiston Seppo Evwarayen jalkaterästä murtui luu viime lauantain tappio-ottelussa Kansasia vastaan, eikä hän ole pelikunnossa toistaiseksi. Vamman oletettua paranemisaikaa en onnistunut löytämään mistään. Kun Evwaraye on poissa, on tilanne tällä kaudella surkeasti pelaanneessa Cornhuskersin hyökkäyksen linjassa entistäkin sekavampi. Molemmilla ulompien linjamiesten paikoilla aloittavat ensimmäista vuottaan joukkueessa pelaavat pelaajat, koska loukkaantuneena on myös toinen vakioaloittaja, Cornealius Fuamatu-Thomas.

Evwarayen ja koko Nebraskan hyökkäyksen linjan synkkää kautta kuvaavat vaikkapa seuraavat HuskerBoard-keskustelupalstalta ongitut sekalaisten kirjoittajien kommentit:

I thought a picture in Sunday’s paper tells the whole story. Seppo, flat on his back, Ross trying to high step over him. How the hell does a 6′5″ 330 lb tackle who is supposedly the strongest on the team, get knocked flat on his ass by someone that is smaller and not as strong as him? Seriously, what the hell? The O-line play has been abysmal. Teams know that we can’t run the ball and they are teeing off on Taylor. It’s getting ugly.

Seppo - This guy has really disappointed me, I know he had to make a position change in the offseason, but he has really not performed very well. He also seems to not like to get very physical and that is not good for a lineman.

Is it just me or does it seem like our line just keeps getting worse with each game? Seppo is just not getting it done either is Koch or Mann for that matter. […] I just don’t get it. Seppo goes plays where he doesn’t even hit anyone. I don’t know how many times we have been just one block away from a gain instead we lose yardage because a lineman misses his assignment.

[Cornealius Fuamatu-Thomasista:] If we want to find a better LT all’s we have to do is walk outside and wait for the next car to drive by. I gurantee there’s a better tackle in that car. This guy is an absolute joke. Ross was blocking his defensive end better than he was. Seppo isn’t far behind.

Thomas isn’t very good and seems to be getting was worse. i think it is time to get Murtha in their and just put up with his redshirt mistakes. Seppo is pretty bad also. We couldn’t even run the ball today. Taylor should be pretty mad it those guys after geting the crap kicked out of himself all day long.

Seppo promised Zac Taylor protection in this weeks press conference since Missouri sacked him 4 times. Getting sacked 9 times against OU isn’t my idea of protection. 16 QB hurries, 13 sacks in 2 games is just flat out embarrassing for an offensive line

Jos englanti ei ole hallussa, referoitakoon noita sen verran, että heikosti menee ja Seppo, kuten muukaan linja, ei saa tehtäviään hoidettua. Positiivisia kommentteja aiheesta ei ainakaan tuolta keskustelupalstalta kannata kuvitella löytävänsä. Itse olen nähnyt tällä kaudella vain yhden Nebraskan ottelun, sen ehkä parhaan, jossa vastassa oli Texas Tech. Tuosta ottelusta Evwaraye jäi mieleen lähinnä tilanteesta, jossa Texas Techin ulompi puolustuksen linjamies Keyunta Dawson kiersi ulkokautta hänen ohitseen säkittäen pelinrakentaja Zac Taylorin sekä aiheuttaen rähmäyksen ja pallon päätymisen vastustajalle.

Kuinkas tästä sitten edetään? Tämän kauden näytöillä Evwaraye ei varmaankaan NFL-scouttien papereissa ole korkealla, joten kysyntä testitilaisuuksiin ennen kevään varaustilaisutta voi olla laimeaa. Jos hän vielä tällä kaudella toipuu pelikuntoon, on positiivisempia näyttöjä toki mahdollista antaa. Näin varsinkin siinä tapauksessa, mikäli Nebraska onnistuu pääsemään johonkin kauden päätteeksi pelattavaan bowl-otteluun. Onneksi Evwarayellä fysiikkapuoli kuitenkin on amattilaistasolle riittävällä asteella, joten toivottavasti hänen pontentiaalinsa jotakin tahoa kiinnostaa.

Mikäli varaustilaisuus tulee ja menee ilman mainintaa Evwarayestä, on hänen uransa kannalta varmasti yksi parhaimmista vahtoehdoista pyrkiä samaan mitä Michael Quarshie teki viime keväänä, eli pääsemään mukaan NFL Europeen kesken kauden. Kauden jo alettua eivät joukkueet enää voi lisätä riveihinsä pohjois-amerikkalaisia pelaajia, joten eurooppalaisen passin omaaville kovakuntoisille ja kansallisia sarjoja kovatasoisemmissa piireissä pelanneille täydennysmiehille on varmasti kysyntää.

Nebraska siis hävisi viime viikonloppuna ottelunsa Kansasin yliopistoa vastaan ja on nyt hävinnyt kolme ottelua peräkkäin ja neljä viimeisestä viidestä. Ensi lauantaina pelattava kauden ja Evwarayen yliopistouran viimeinen kotiottelu, jossa vastaan asettuu Kansas State, on Nebraskalle sanoinkuvaamattoman tärkeä, sillä sen voittamalla se varmistaisi pääsyn johonkin bowl-otteluun kauden päätteeksi. Siihenhän vaaditaan, että voittoja kauden aikana on vähintäänkin yhtä monta kuin tappiota. Nebraskan viimeinen tällä hetkellä varma ottelu on puolentoista viikon kuluttua Coloradoa vastaan ja viimeaikaisten näyttöjen perusteella Nebraskan mahdollisuudet voittaa tuo ottelu ovat aikalailla olemattomat.

Viidestä ennen viime viikonloppua jäljellä olleesta tappiottomasta joukkueesta juuri ne minulle mieluisimmat eli UCLA ja Virginia Tech kokivat tappiot, joten BCS-rankingin viiden kärjessä ovat tällä viikolla USC, Texas, Alabama, Miami ja Penn State. Virginia Tech putosi sijalle kuusi hävittyään kolmostilalle nousseelle Miamille ja UCLA putosi viidenneltä sijalta sijalle 15 sen hävittyä käsittämättömästi tällä kaudella hyvin ankeasti pelanneelle Arizonalle murskaluvuin 52-14.

Nebraska Cornhuskers voitti lauantaina Kansas State Wildcatsin ottelun loppuhetkillä tehdyllä potkumaalilla numeroin 27-25. Täten Nebraska on voittanut tällä kaudella kuusi sekä hävinnyt neljä ottelua ja on näin kelvollinen valittavaksi johonkin kauden päätteeksi pelattavista bowl-otteluista. Automaattisesti voitollinen tilasto ei paikkaa missään bowlissa takaa, mutta kun kyseessä on suuren konferenssin joukkue ja sen lisäksi vielä legendaarinen moninkertainen kansallisen mestaruuden voittaja Nebraska, voinee vielä yhden ottelun mittaista jatkoa kaudelle pitää lähes varmana.

Voiton ratkaisseen potkumaalin teki minuutin ja viisi sekuntia ennen peliajan loppumista suuren paineen alaisen ensimmäistä vuottaan joukkueessa pelaava Jordan Congdon. Viimeisellä neljänneksellä tiukkaan paikkaan päätyi myös ensimmäistä vuottaan joukkueessa pelaava huippulupaava pelinrakentaja Harrison Beck, joka ei aiemmin vielä tällä kaudella ollut kentällä käynyt. Pitkin kautta monesti kovia kokenut ykköspelinrakentaja Zac Taylor koki viimein sellaisen tällin, jonka jälkeen ei enää pystynyt jatkamaan. Beckiä oli aiemmin säästelty pelaamiselta sen vuoksi, että mikäli tämä ei olisi tällä kaudella pelannut ollenkaan, olisi vuosi laskettu ns. redshirt-vuodeksi, jonka jälkeen hänellä olisi edelleen ollut neljä edustuskelpoista kautta jäljellä.

Kauden viimeisen kotiottelun myötä Nebraskan kannattajat hyvästelivät 21 senior-vuoden pelaajaansa. Näiden joukossa on myös Seppo Evwaraye, joka ei ottelussa pelannut jalkavamman vuoksi. Evwarayen tilalla pelanneen Matt Slausonin mukaan Evwaraye olisi hätätilassa luultavasti pystynyt pelaamaan, joskaan ei toki normaalilla tasollaan. Tämän on suomalaisittain sikäli helpottava tieto, että kyseessä ei ole mikään erityisen vakava vamma ja todennäköisessä bowl-ottelussa Evwaraye nähtänee taas kokoonpanossa. Peruskauden viimeisessä ottelussaan Nebraska kohtaa väliviikon jälkeen arkkivihollisensa Coloradon, joka ennalta vaikuttaa reilusti todennäköisemmältä voittajalta.

Muualla tapahtuneesta merkkittävin on aiemmin tappiottoman Alabaman häviö Louisiana Statelle. Näin vailla tappioita ovat enää USC ja Texas, joten mikäli nämä molemmat säästyvät häviöiltä, ei tänä vuonna tarvitse spekuloida Bowl Championship Seriesin huonolla sopivuudella mestaruuden ratkaisemiseen, koska on olemassa kaksi tilastollisesti selkeällä erolla muita parempaa joukkuetta.

Sateiseen maanantaihin toivoa valoisammasta tulevaisuudesta tuomaan mainittakoon vielä, että Florida State - Clemson -ottelun ensimmäisen ja toisen neljänneksen välisellä tauolla kymmenen dollarin tuntipalkalla maansiitotöitä työkseen vielä ennen viime viikonloppua tehnyt Chris Bostic -niminen katsoja voitti miljoona dollaria ruokakauppaketjun sponsoroimassa kilpailussa heittämällä pallon läpi 25 jaardin (22,9 metrin) päässä sijainneesta 51 senttimetriä halkaisijaltaan olleesta reiästä.

NFL:n historiankirjoihin tehtiin pieniä päivityksiä kahteen kohtaan kuluneella kierroksella. Ensimmäisestä päivityksestä vastasi Minnesota Vikings, joka vei pisteet NY Giantsilta luvuin 24-21 (7-6). Vikings teki ottelussa historiaa olemalla ensimmäinen joukkue NFL:ssä, joka on onnistunut palauttamaan syötönkatkon, aloitus- sekä lentopotkun maalialueelle asti samassa ottelussa. Syötönkatkosta vastasi takamiehen paikalla pelaava Darren Sharper, aloituspotkun palautti pohjiin laitahyökkääjä Koren Robinson ja lentopotkun palautuksen puolestaan maalialueelle juoksi keskushyökkääjä Mewelde Moore.

Viikonlopun toisesta ennätyspäivityksestä vastasi Chicago Bears. Muuten varsin vaisuhkossa ja tuulisessa ottelussa San Francisco 49ersia vastaan nähtiin NFL:n kaikkien aikojen pisin peli. 49ersin potkaisijan Joe Nedneyn potku aivan ensimmäisen puoliajan lopulla jäi vajaaksi ja leveäksi, mutta Bearsin Nathan Vasher oli kärppänä valmiina paikalla. Vasher koppasi pallon olkansa yli ja palautti sitä kokonaiset 108 jaardia hyvien blokkien avustamana maalialueelle asti. Bears vei lopulta koko ottelun nimiinsä lukemin 9-17 (3-7).

Lisäys (kommenttien pohjalta): Myös Shaun Alexander kaunisteli ennätyksiä nousemalla liigan ensimmäiseksi pelaajaksi, joka on pystynyt tekemään vähintään 15 touchdownia yhden kauden aikana viitenä peräkkäisenä kautena.

Aiemmin uutisoimani Seppo Evwarayen jalkavamma ei välttämättä ole niin paha kuin mitä alunperin saattoi olettaa. Omaha World-Heraldin mukaan (ilmainen, vaatii rekisteröitymisen (tai BugMeNot.com auttaa myös)) Nebraskan päävalmentaja Bill Callahan ei eilisessä lehdistötilaisuudessa halunnut kommentoida, onko kyseessä murtuma vai joku muu vamma. Viime viikonlopun ottelussa Evwaraye oli joka tapauksessa ollut jo peliasussa, mutta ontuvana. Nebraska kohtaa peruskauden päätösottelussa verivihollisensa Coloradon puolentoista viikon kuluttua.

Samaisen lähteen mukaan ennen kuin Evwarayen vamman laatu selvisi Nebraskan valmennusjohdolle, kaavailtiin häntä siirrettäväksi linjan oikeasta päästä pelinrakentajan selkäpuolelle vasempaan laitaan. Ulkopuolelta kuuluvasta osin hyvinkin kärkevästä kritiikistä huolimmatta Evwaraye näyttää nauttivan valmennusjohdon luottamusta.

Omaha World-Heraldista löytyy myös Evwarayen parin viikon takainen haastattelu, jonka mielenkiintoisinta antia on lyhyt selvitys hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan. Evwaraye toivoo, että NFL:n suunnalta löytyisi hänen palveluksistaan kiinnostuneita ja, mikäli mahdollinen kiinnostus ei johda mihinkään konkreettiseen, toivoo hän, kuten aiemmin manitsemassani uutisessa ounastelinkin, saavansa pelata NFL Europessa. Haastattelusta käy myös ilmi, että hän aikoo hakea Yhdysvaltain kansalaisuutta. Kuvittelisin, että tämän tarkoituksena on saada mahdollisuus keskittyä täysipainoisesti amerikkalaiseen jalkapalloon suomalaisissa metsissä rynnäkkökiväärin kanssa möyrimisen sijaan.

Parin viikon päästä pidettävän SAJL:n liittokokouksen yhteydessä järjestetään myös divisioonapalaveri, jossa puidaan ykkös- sekä kakkosdivisioonan tapetilla olevia asioita ensi kautta silmällä pitäen. Yksi kuuma aihe tällä hetkellä on ollut ykkösdivarin joukkueiden määrä.

Viime kaudella ykkösessä pelasi kahdeksan joukkuetta (alunperin piti olla yhdeksän) ja kakkosessa ainoastaan kuusi joukkuetta. Tiedusteltuani asiaa liiton puolelta, on saatu aikaan jonkinlainen alustava periaatepäätös, jonka mukaan ykkösessä pelaa kaudella 2006 joko kuusi tai kahdeksan joukkuetta. Mikäli joukkueita olisi kahdeksan, olisi kausi samankaltainen kuin tänä vuonna. Jos taas joukkueita olisi kuusi kappaletta, pelattaisiin kaksinkertainen runkosarja. Ykkösen ulkopuolelle jäävät joukkueet kummassakin mallissa pelaisivat kakkosdivisioonaa.

Ykkösdivisioonaan on tällä hetkellä tyrkyllä minun laskujeni mukaan kymmenen joukkuetta: tämän kauden ykkösdivarissa pelanneet joukkueet poislukien Lieto Oakmen, kakkosdivisioonan voittanut Lahti Jets, Jetsille hävinnyt Kouvola Indians sekä Vaahteraliigasta pudonnut Jyväskylän Jaguaarit. Mikäli uusia joukkueita ei kakkosdivisioonaan saada, sarjaan olisi jäämässä ainoastaan viisi joukkuetta, olettaen tietenkin, että kaikki siellä nyt olevat seurat jatkavat toimintaansa myös ensi kaudella.

Tiedustelin asiaa divisioonien sarjapäälliköltä Jouni Valldénilta ja hän kommentoi tulevia divarijoukkueita seuraavasti: “Varmoja joukkueita ykkösessä ovat Demons, 69ers, Steelers, Saints ja Jets, joka nousee pelillisillä ansioilla.” Muut joukkueet ovat vielä avoinna. Tämän mallin mukaan viimeinen paikka tai viimeiset kolme paikkaa on siis jaettava Vaasa Vikingsin, Oulu Northern Lightsin, Pori Bearsin, Jyväskylän Jaguaarien sekä Kouvola Indiansin välillä. Paikat valitaan ykkösdivisioonan kriteerien mukaisesti, jolloin seuran pitäisi olla mm. velaton. Tämä kysymys on olennainen esim. Jaguaarien kohdalla, joille on tiettävästi jäänyt varsin suuret velat perinnöksi Vaahteraliigavuosista.

Mikäli kakkosdivisioonaa aiotaan pitää varteenotettavana sarjatasona, on sieltä löydyttävä myös joukkueita tai ottelumäärää lisättävä, jotta sarja ei jää samanlaiseksi torsoksi kuin tänä vuonna. Samalla kaventamalla ykkösen joukkuemäärää sarjan yleinen taso nousee sekä otteluiden määrä kasvaa. Se on toki selvää, että tuskin yksikään playoffeista pudonnut ykkösdivarijoukkue haluaisi pelata ensi kaudella kakkosessa. Mitään ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon vaan asiat päätetään lopullisesti divaripalaverissa 2.12.2005.

Oma mielipiteeni on pudottaa ykkösen joukkuemäärä kuuteen. Yksinkertaisesti ottelumäärien lisääminen olisi mielestäni mannaa ja pelaajien kehittymisen kannalta tiukemmat ottelut olennaisia. Kuudenneksi joukkueeksi ykköseen jättäisin Pori Bearsin, koska se sijoittui jäljelle jäävistä parhaiten sarjataulukossa tällä kaudella. Tilanne muuttuisi, jos Jaguaarit saisivat kuitattua velkansa pois, jolloin heillä olisi oikeus ottaa osaa ykkösdivisioonaan, sillä he eivät ole hakeneet erikseen liigalisenssiä. Myös kakkosdivisioonan taso mielestäni parantuisi pudottamalla sinne joukkueita ykkösestä.

Nyt kaivataankin sitten suomalaisen jefuyhteisön mielipidettä aiheeseen. Miten olisi järkevää jakaa joukkueet divisioonien välillä? Olisiko ykkösessä hyvä pelata kuudella joukkueella kaksinkertainen vai kahdeksalla joukkueella yksinkertainen sarja? Vai pitäisikö ykköseen sysätä niin monta joukkuetta kuin suinkin mahdollista? Entä mitkä joukkueista sitten kuuluisivat kakkosdivisioonaan?

Pistäkääpä kommenttia ja kertokaa omia mielipiteitänne aiheesta. Juttua seuraavaa (toivottavasti pitkää) keskustelua seuraavat myös liiton edustajat.

Pohdinta siitä, olisiko sellainen ykkösdivisioonan otteluohjelma, jossa kaikki joukkueet eivät kohtaa toisiaan yhtä monta kertaa, oikeudenmukainen sai minut miettimään sitä, että joku se epäilemättä Vaahteraliigassakin aina joutuu kärsijän paikalle. Viime kaudellahan liigassa kukin joukkue pelasi runkosarjassa kymmenen ottelua eli täyden seitsemän kierroksen kaikkia vastaan sekä siihen vielä kolme satunnaista tai ainakin satunnaiselta vaikuttavaa ottelua päälle.

Otteluohjelmien laatiminenhan on varmasti melkoinen työ ja toisinaan siinä hommassa sattuu jos jonkin näköisiä kummallisuuksia, kuten esimerkiksi se, että Helsinki Roostersilla ja Lappeenranta Rajaritareilla oli viime kesänä molemmilla seitsemän viikon tauko kotikentällä pelaamisesta vähän yli 12 viikon mittaisen runkosarjan aikana. Roosters pelasi Velodromilla neljä ensimmäistä sekä kaksi viimeistä runkosarjaottelunsa toiseksi viimeisen ollessa teoriassa Helsinki Wolverinesin kotiottelu.

Selvittääkseni, kuinka tasapuolinen otteluohjelma viime kesälle sattui, muodostin kaavan, jossa joukkueet saavat runkosarja- ja loppusijoitusten keskiarvon mukaan pisteistä asteikolla 1-8. Kärkitilat molemmissa, mutta eri järjestyksessä, valloittaneet Porvoon Butchers ja Seinäjoki Crocodiles saivat kukin 7,5 pistettä ((8+7)/2=7,5), viimeiseksi molemmissa jäänyt Jyväskylä Jaguaarit yhden pisteen ((1+1)/2=1) ja loput jotakin siltä väliltä. Näiden numeroarvojen perusteella laskin kunkin joukkueen osalta helpoimman ja vaikeimman mahdollisen otteluohjelman. Vertaamalla todellisen otteluohjelman lukemaa näihin minimiin ja maksimiin, sain aikaan seuraavanlaisen taulukon:

Taulukon asteikko on nollasta ykköseen nollan tarkoittaessa helpointa teoreettista otteluohjelmaa ja ykkösen tarkoittaessa vaikeinta mahdollista. Absoluuttisestihan otteluohjelmien vertailuluvut ovat joukkueilla erilaiset, koska joukkue ei tietenkään voi kohdata itseään; ei yhteen eikä kahteen kertaan. Kotikenttäetua laskelmissani ei huomioitu eikä kaava myöskään (ainakaan vielä tässä versiossa) mukaudu siihen, mikäli joku joukkue on ansainnut sarjasijoituksensa merkittävältä osin helpon tai vaikean sarjaohjelmansa ansiosta pelillisten ansioidensa sijaan.

Taulukosta selviää siis se, että menneenä kesänä otteluohjelma kohteli kaltoimmin Rajaritareita, joka kohtasi kaksi kertaa Butchersin, Roostersin ja Wolverinesin. Helpoimmalla pääsi Crocodiles, joka kahteen kertaan löylytti Jaguaarit, Turku Trojansin selä Rauma Sea City Stormin. Nyt kun tilastolliset faktat on nostettu pöydälle, onkin aika aloittaa Seinäjokea lukuunottamatta jokaisella liigapaikkakunnalla spekulaatiot siitä, kuinka suuri ansio otteluohjelmalla oli Crocodilesin tappiottomuuteen runkosarjassa. Niin ja sopii, erityisesti Lappeenrannassa, toivoa, että ensi kesänä kohdalle osuu parempi otteluohjelmaonni.

kello 8:41: Korjattu kommentin pohjalta.

Kainalopallokornerin kirjoituksista merkittävä osa käsittelee monelle suomalaiselle amerikkalaisen jalkapallon seuraajalle hieman vieraampaa lajin ilmenemismuotoa, yliopistojalkapalloa. Kaksiosaisessa tietopaketissa pyrin tekemään selkoa siitä, mistä tuossa jenkkien lauantaipäivien suosikkiajanvietteessä on kyse.

Yliopistojalkapallon vahva asema lajin sisällä on helposti perusteltavissa jo pelkästään sillä, että yliopistojen välisistä mittelöistä koko laji on alun perin saanut alkunsakin. 1870-luvulla brittisotilailta rugbyn omaksunut torontolainen McGill University ja eurooppalaismallista jalkapalloa harjoittanut Harvard University kohtasivat toisensa pelissä, joka yhdisteli noiden kahden lajin sääntöjä. Ensimmäisiä vuosikymmeninä lajia pelattiin vain yliopistoissa ja American Professional Football Association, joka myöhemmin muutti nimensä National Football Leagueksi, NFL:ksi, perustettiin vasta 46 vuotta Harvardin ja McGillin ensikohtaamisen jälkeen.

Lue koko juttu »

NFL Europen vastikään julkaistun otteluohjelman mukaan kymmenen viikkoa kestävä runkosarja pyörähtää käyntiin ensi maaliskuun 18. päivänä. Pelit alkavat kaksi viikkoa totuttua aikaisemmin, jotta sarja ehditään saada päätökseen ennen Saksassa 9. kesäkuuta alkavia potkupallon MM-kilpailuja. Heti ensimmäisellä kierroksella kohtaavat muun muassa viime kauden mestari Amsterdam Admirals ja kakkoseksi jäänyt Berlin Thunder. Mestaruuden ratkaiseva World Bowl XIV pelataan vielä auki olevassa paikassa 27. tai 28. toukokuuta.

Samaan aiheeseen liittyen NFL Europen harjoitusleirillä ollut Tommi Pinta kertoo kokemuksistaan Tampere Saintsin www-sivuilla.

Yliopistofutiksessa eletään juuri nyt jännittäviä aikoja. Viimeisillä runkosarjakierroksilla panokset kovenevat joukkueiden taistellessa paikoista vuodenvaihteen bowl-otteluihin. Kovissa paikoissa tietyt yksilöt nousevat isoon rooliin. He ovat johtajia, suunnannäyttäjiä. He kantavat vastuun kun muilta se ei onnistu. Heitä varten on Heisman Trophy.

Vuosittain maan parhaalle yliopistopelaajalle jaettava palkinto on nimetty erään amerikkalaisen jalkapallon pioneerin, John Heismanin, mukaan. Vaikka herra tekikin uskomatonta jälkeä pelatessaan 170-senttisenä ja 70-kiloisena linjamiehenä Pennsylvanian yliopistossa, hänen suurimmat ansionsa muistetaan valmentajana ja taustavaikuttajana. Hänen periksiantamattoman kulissien takana tehdyn työn tuloksena voidaan pitää mm. pelin tärkeimmän esi-isästään rugbysta erottavan pirteen, eteenpäinsyötön, sallimista vuonna 1906. Hän oli perustamassa Downtown Athletic Clubia, joka vuonna 1935 ensimmäistä kertaa palkitsi parhaan yliopistopalloilijan. Heisman tosin aluksi vierasti ajatusta nostaa yksi pelaaja joukkueesta ylitse muiden, mutta koki sen lopulta myös osaltaan koko joukkueen saavutukseksi. Heisman ei seuraavia palkittuja koskaan nähnyt, sillä hän sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli lokakuun 3:ntena 1936. DAC:n jäsenet päättivät yksimielisesti antaa palkinnolle hänen nimensä, jota se kantaa vielä tänäkin päivänä.

Nykyään Heisman Trophy on enemmän kuin palkinto. Se on instituutio, jokaisen akateemisen futaajan unelma. Sen voittaja on sankari, supertähti. Hänelle vain taivas on rajana ammattilaiskentillä. Palkinnon saajien listalta ei legendat lopu kesken: O.J. Simpson sai kunnian vuonna 1968. USC:n juoksutykki oli ensimmäinen ammattilaiskentillä 2000 jaardia kaudessa kipittänyt keskushyökkääjä. Kaksi vuotta myöhemmin palkittiin Stanfordin pelinrakentaja Jim Plunkett, joka oli tuleva johdattamaan Oakland Raidersin kahteen Super Bowl-voittoon. Tony Dorsett, vuoden 1976 palkittu, komeilee NFL:n juoksujaardien all time-listalla seitsemäntenä 12 739 jaardin saldollaan. Barry Sanders, samaisen listan kolmas 15 269 jaardilla, sai pytyn 1988 ja kolmen vuoden päästä sen sai Desmond Howard, historian ainoa Super Bowlin MVP:nä palkittu erikoisjoukkuespesialisti.

Ensi kuun kymmenes on totuuden hetki nykypäivän tähdenaluille. Ken on heistä parhain? Kuitenkin parempi kysymys kuuluu: keitä ovat “he”? Ketkä omaavat edes mahdollisuudet pystiin? Viime vuoden voittaja Matt Leinart on pelisuorituksillaan pitkään pysynyt ykköskandidaattina, mutta viime aikoina ei niinkään olla keskusteltu siitä, onko hän paras vaan siitä, saako hän voittaa. Historia tuntee vain yhden kaksi perättäistä Heismania valloittaneen. Archie Griffin, puolustajia pilkkanaan pitänyt Ohio Staten keskushyökkääjä valittiin parhaaksi vuosina 1974 ja 1975. Leinartin ohi on monissa veikkailuissa kohotettu Texasin yliopiston pelinrakentaja Vince Young, jonka vahva heittokäsi ja vikkelät kintut ovat pitäneet sekä hänet joukkueensa ykkösenä heitto- ja juoksujaardeissa että texasilaiset kiinni kansallisessa mestaruudessa. Haastajiakin on silti nousussa vielä kalkkiviivoille tultaessa. Leinartin joukkuekaveri USC:sta keskushyökkääjä Reggie Bush on jo aiemmin tiedetty huippujuoksijaksi, ja viime lauantaina hän päätti hieman alleviivata faktoja: 23:lla kannolla 294 jaardia ja kaksi maalia, 45 ja 50 jaardin siivuista. Vain Ricky Bell on 70-luvulla juossut yhdessä ottelussa enemmän. Olisiko tämä ollut juuri se viimeinen silaus?

Sitä mukaa kun kisaan ilmoittautuu uusia kasvoja, vanhat suosikit kuluvat pois. Alabaman heittotykki Brodie Croylea pidettiin vielä alkusyksystä vakavasti otettavana ehdokkaana, kun hän palasi kentälle viime kauden ennen aikojaan päättäneen loukkaantumisen jälkeen. Esitykset ovat kuitenkin heilahdelleet rajusti ja muutaman viimeisimmän pelin perusteella mies tuskin enää kärkikahinoihin mahtuu.

Niin suuressa maassa kuin Yhdysvallat löytyy uskomaton määrä lahjakkuuksia kainalopallon parista. Silti vain yksi voi kerrallaan viedä Heismanin. Hävinneiden tuskaa ehkä helpottaa tieto siitä, etteivät läheskään kaikki lajin kuolemattomatkaan nimet ole sitä koskaan saavuttaneet. Esimerkiksi runner-upien eli äänestyksen kakkosten joukosta voi löytää koko joukon pelimiehiä. Vuoden 1997 äänestyksessä kakkoseksi jäi Peyton Manning, joka on vuodesta toiseen osoittanut Hall of Fame-kaliiberin otteita. Vuoden 1992 voittajasta Gino Torrettasta ei juurikaan ole ammattilaskentillä kohistu, kakkoseksi jääneestä Marshall Faulkista ehkä hiukan enemmän. Vuonna 1983 tappion karvasta kalkkia nieli Steve Young, kuusi TD:a vuoden 1995 Super Bowlissa takonut Hall of Fame- pelinrakentaja. Vuotta aiemmin samaa lientä maisteli viiden loppuottelun ja kahden mestaruuden veteraani, Broncos-ikoni John Elway. Oman lukunsa ovat vielä ne herrat, jotka palkinto on kiertänyt vielä kauempaa. Tom Brady, kuudennen kierroksen varaus vuodelta 1999, kolmen sormuksen ja kahden MVP-tittelin haltija käy esimerkistä. Kuten myös ammattilaisten juoksujaardikuningas Emmitt Smith tai kaikki liigan vastaanottoennätykset kolmelle vuosikymmenelle ulottuvalla urallaan murskannut Jerry Rice. Eikä pystittä jääminen tuntunut hidastaneen edes Joe Montanaa…

SAJL:n julkaiseman uutisen mukaan Helsinki Roostersin Iiro Luoto ja Lappeenranta Rajaritareiden Markku Luoto on valittu NFL Europen ensi kauden pelaajavalintojen seuraavaan vaiheeseen, joka on Tampassa Floridassa ensi helmikuussa pidettävä kansallisten pelaajien harjoitusleiri. 6.-10.2. järjestettävän leirin osanottajajoukko koostuu muista kuin pohjois-amerikkalaisista pelaajista. Tuon leirin päätteeksi jatkoon valitut jatkavat leireilyä NFL Europe -joukkueiden kanssa ja, mikäli vielä tämän nelisen viikkoa kestävän leirin jälkeenkin pysyvät porukassa mukana, matkustavat joukkueidensa mukana Eurooppaan pelaamaan itse sarjaa.

Viime vuonna tätä reittiä NFL Europeen tiensä raivasivat sekä Iiro Luoto, että saman tempun jo vuotta aiemminkin tehnyt ja tällä hetkellä NFL:n Atlanta harjoitusryhmässä oppia saamassa oleva Klaus Alinen. Iiro Luoto oli keväällä harjoitusleirillä Berlin Thunderin kokoonpanossa, mutta itse kauden aikana edusti Frankfurt Galaxyä. Alinen on molemmilla kausillaan edustanut Thunderia. Kaikkien edellä mainittujen pelaajien pelipaikka on sisempi laitahyökkääjä.

Alisen, Oakland Raidersin harjoitusryhmään kuuluvan Michael Quarshien ja vielä yliopistouraansa viimeistelevän Seppo Evwarayen mahdollinen NFL Europessa pelaaminen selviää myöhemmin; Evwarayen osalta oletettavasti vasta NFL:n huhtikuun lopussa pidettävän varaustilaisuuden jälkeen.

Lisäys, kello 15:57: Tuota Evwaraye-asiaa hiukan pohdiskeltuani juolahti mieleeni, että, koska NFL Europe -kausi potkupallon MM-kisojen vuoksi pelataan tänä vuonna kaksi viikkoa normaalia aiemmin ja koska NFL:n varaustilaisuus näillä näkymin pidetään viikkoa myöhemmin, 29.-30.4., jäisi Evwarayelle Eurooppaan ehdittyään vain kolme runkosarjakierrosta pelattavaksi. Viime vuonna Frankfurt Galaxyn kokoonpanoon varaustilaisuuden jälkeen liittynyt Quarshie ehti osallistua sentään kuuden runkosarjakierroksen ajan. Toki, jos jollakin World Bowlia vielä tuossakin vaiheessa realistisena tavoitteenaan pitävällä joukkueella on suuria aukkoja linjamiehistössään, saattaa lyhytaikaisempikin apu kelvata, vaikka oppimiskäyrä pakostikin tulee olemaan jyrkkä.

NFL:n runkosarjan lähestyessä loppuaan alkaa myös supistettiin keskiviikkona alkuperäisestä 112:sta 25:een semifinalistiin. Mukana jatkoon päässeiden joukossa ovat myös täällä Pohjolassakin tunnetut kainalopallon suurudet pelinrakentaja Troy Aikman sekä edesmennyt puolustuksen linjamies Reggie White. Muita tunnetuimpia nimiä listalla ovat laituri Michael Irvin, Aikmanin luotettavimpia kohteita Dallas-dynastian kukoistusajoilta 90-luvun puolivälistä, sekä Irvinin kollega legendaarinen Art Monk. Puolustuksen puolelta esille nousevat mm. tukimies Richard Dent, jo Hall of Fameen nimetyn Mike Singletaryn joukkuekaveri Chicago Bearsista, jonka väkivahva 46-puolustus pohjusti karhulaumalle Super Bowl -voiton vuonna 1986 joukkueen hävitessä kaudella vain kerran, sekä Lester Hayes, Oakland Raidersin riveissä mainetta niitänyt kulmapuolustaja.

Prosessi seuraavien HOF-jäsenten valitsemiseksi on kuitenkin vielä alkutekiöissään. Ehdokasjoukko rajataan vielä tammikuun puolivälissä 15:een, joista lopulliset jäsenet äänestetään. Valinnat julkistetaan helmikuussa päivää ennen Super Bowlia Detroitissa. Valintakomitea valitsee finalisteista 13, joista pelaajille yleisenä kriteerinä on uran loppuminen vähintään viisi vuotta sitten. Ei-pelaajille tällaista karenssiaikaa ei ole, mutta valmentajan on oltava jo eläkeläinen. Kaksi muuta finalistia valitsee ns. seniors’ committee, jonka tehtävänä on etsiä ja arvioida ehdokkaita, joiden aktiiviajoista on kulunut 25 vuotta. Tänä vuonna seniorit päätyivät ehdottamaan Oakland Raidersin “muukalaislegioonajohtajaksikin” tituleerattua valmentajaa John Maddenia sekä Dallas Cowboysien linjamies Rayfield Wrightia.

Juuri päättyneessä ja molempien joukkueiden osalta Big 12 -konferenssikauden päättäneessä ottelussa Nebraska Cornhuskers nöyryytti arkkivihollistaan University of Colorado Buffsia koko maan laajuisen tv-yleisön edessä luvuin 30-3. Ottelun alla vedonlyöntitoimistot pitivät Coloradoa 17,5 pisteen suosikkina, mutta toisin kävi.

Coloradon tehtyä ottelun avauspisteet potkumaalilla Nebraska takoi taululle 30 pistettä peräkkäin Coloradon pystymättä enää vastaamaan. Seppo Evwaraye pelasi ottelussa lähinnä tärkeimmissä tilanteissa ja oli kentällä useiden Nebraskan pistesuoritusten aikana. Aiemmin viikolla molempien jalkojen rasitusmurtumiksi paljastuneen loukkaantumisen vuoksi häntä käytettiin varoen ja hänet pidettiin lähes yksinomaan penkillä kolmannen neljänneksen puolivälin jälkeen.

Nebraskan pelinrakentaja Zac Taylor sai kasaan 391 heittojaardia, joka on toiseksi paras Nebraskan pelinrakentajan heittämä jaardimäärä kautta aikain. Myös ennätys, 431 jaardia, on Taylorin hallussa ja peräisin tämän kauden ottelusta Iowa Statea vastaan. Ottelu venyi maratonmittaiseksi Coloradon kannattajien ala-arvoisen käytöksen vuoksi, sillä ottelun käytännössä ratkettua kentälle satoi jatkuvasti erinäistä rojua ja eniten häiriköineitä osia katsomosta tyhjennettiin kokonaan.

Nebraska on nyt voittanut kauden otteluista seitsemän ja hävinnyt neljä. Voiton myötä sen tuleva bowl-ottelu on eri keskustelupalstoilta saamani vaikutelman perusteella Alamo Bowl NFL:n New Orleans Saintsin väliaikaisella kotikentällä San Antoniossa, Texasissa. Vastustaja tuohon otteluun tulee Big Ten -konferenssista ja on luultavimmin Wisconsin. Alamo Bowl pelataan 29.12. kello 3:00 Suomen aikaa.

Aiemmin pelatussa Texas - Texas A&M -ottelussa Texasin pelinrakentaja Vince Youngilla oli näytön paikka Heisman Trophy -kisaa silmällä pitäen hänen pahimman kilpailijansa, USC:n Reggie Bushin, esitettyä yli-inhmillisiä otteita viime viikonlopun ottelussa Fresno Statea vastaan. Texas ratkaisi ottelun voiton kuitenkin vasta ottelun neljännellä neljänneksellä ja Young vaikutti perin keskinkertaiselta. Vaikka sekä Bushilla että Youngilla on molemmilla vielä yksi ottelu jäljellä ennen Heisman-voittajan valitsemista, on etu tällä hetkellä selkeästi Kalifronian suunnalla.

Mestaruusottelu Rose Bowliin vahvimmin tyrkyllä ovat edelleen tappiottomat Texas ja USC. Viikon kuluttua USC kohtaa BCS-rankingissa sijalle 12 arvostetun paikallisvastustaja UCLA:n ja Texas kohtaa Big 12 -koferenssin mestaruusottelussa joko Coloradon tai Iowa Staten, jotka molemmat ovat sijoittamattomia. Iowa State pitää kohtalonsa avaimia käsissään ja voi Nebraskan voiton myötä lunastaa paikan konferenssifinaaliin voittamalla myöhemmin tänään Kansasin.

Kanadan toiseksi suosituimman joukkueurheilulajin, kanadalaisen jalkapallon, pääsarjan Canadian Football Leaguen kaudesta on jäljellä enää loppuottelu, 93. kerran pelattava Grey Cup, joka otellaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 0:30 Suomen aikaa. Vancouverissa pelattavassa ottelussa kohtaavat Edmonton Eskimos ja Montreal Alouettes. Molemmat joukkueet voittivat välierissä vieraskentällä suoraan lohkoistaan jatkoon päässet British Columbia Lionsin ja Toronto Agronautsin. Edmonton sijoittui itäisen divisioonan runkosarjassa vasta kolmannelle sijalle ja pelasi puolivälieräottelunsakin Calgary Stampedersiä vastaan vieraskentällä.

Kanadalainen jalkapallo, vaikka perusperiaatteiltaan onkin samankaltainen yhdysvaltalaisen vastineensa kanssa, eroaa tästä monelta osin. Kanadalaisessa versiossa joukkueessa on kulloinkin kentällä 12 pelaajaa amerikkalaisen version 11:n sijaan. Kandalaisen version kenttä on sekä pidempi että leveämpi. Myös maalialueet ovat suurempia niiden ollessa 20 jaardia pitkiä kymmenen sijaan. Tämän myötä, realistisemman potkumaalietäisyyden saavuttamiseksi, potkumaalihaarukka on sijoitettu maalilinjalle eikä maalialueen loppupäähän. Loput merkittävimmät erot ovat pelipallon tylpempi muoto, se, että uusien yritysten saamiseen on käytössä vain kolme yritystä ja se, että hyökkäyksen takakentällä kaikki pelaajat pelinrakentajaa lukuunottamatta voivat olla liikkeessä pelin käynnistyessä.

NFL:ssä on tällä kaudella nähty monia hienoja suorituksia joukkueilta, jotka ovat viime vuodet tahkonneet vähemmän mairittelevilla saavutuksilla. Cincinnati Bengals johtaa AFC North -koferenssia kahdeksalla voitolla ja kolmella tappiolla, myös Denver (9-2) ja Dallas (8-3) johtavat omia konferenssejaan ja Chicagon viime viikkoiset esitykset nostavat play-off-odotuksia ja tuovat fanien mieliin muistot voitokkaasta kaudesta 1985. Toisaalta kolikon kääntöpuolella joillakin ei mene niin hyvin ja esimerkiksi Detroit Lions on jo tehnyt omat johtopäätöksensä.

Joukkue ilmoitti maanantaina erottaneensa päävalmentaja Steve Mariuccin. Syytäkään ei tarvitse kaukaa etsiä: kauden 11:stä pelistä joukkue on voittanut vain neljä. Onhan liigassa toki huonommassakin jamassa olevia joukkueita, mutta odotukset olivat autokaupungissa tänä vuonna astetta korkeammalla. Kolmatta kauttaan leijonalaumaa luotsanneelta Mariuccilta uskallettiin toivoa jopa play-offeja. Niitäkään ei Detroitissa ihan joka päivä olla nähty, joukkue kun voittanut vain yhden pudotuspeliottelun vuoden 1957 jälkeen! Lions tulee pelaamaan loput viisi runkosarjaotteluaan puolustuksen koordinaattori Dick Jauronin komennossa.

Vaikka Mariuccin potkuissa ei sinänsä mitään ihmeellistä olekaan, moni ei varmaankaan olisi veikannut juuri hänen saavan niitä päävalmentajista ensimmäisenä. Vahvimpana kandidaattina pidettiin, ainakin jos ottelutuloksia katsellaan, Houston Texansin käskyttäjää Dom Capersia. Puolustuksen koordinaattori Chris Palmer sai kenkää jo alkukaudesta, mutta siitä huolimatta Teksasilaisten kausi on ollut NIIN surkea että raavainkin mies puhkeaa kyyneliin: vain yksi voitto! Joukkueen tilanteesta kertoo varmasti parhaiten viime sunnuntainen ottelu St. Louis Ramsia vastaan. Houston johti vielä puoliajalle mentäessä 24-3. Toisella puolikkaalla se sai aikaiseksi yhden potkumaalin, ja Rams kiri tasoihin. Jatkoajalla Marc Bulgeria tuuranneen Ryan Fitzpatrickin syöttö löysi Kevin Curtisin, ja öljyosavaltion pojat jäivät monttu auki seuraamaan vieraiden voitonjuhlia.

Myös Minnesota Vikingsin Mike Ticen pää on ollut pölkyllä. Kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelusta joukkue voitti kaksi, ja kansa alkoi janota verta. Kun listaan lisätään vielä pelinrakentaja Daunte Culpepperin loukkaantuminen ja muutamien pelaajien vapaa-ajan toikkaroinnit, palli Ticen alla heilui jo uhkaavasti. Pelastajaksi nousi kuitenkin kokenut kakkospelinrakentaja Brad Johnson, jonka johdossa kurssi on kääntynyt. Nyt neljän ottelun voittoputkessa ainakin Tice taitaa nukkua yönsä hieman levollisemmin.

Cheerleadingin MM-kilpailut järjestettiin Japanissa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Suomi oli paras Eurooppalaismaa voittaen kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Hopeaa voitti Golden Spirit naisten cheer -sarjassa ja Dream Team tanssisarjassa. Sekajoukkueiden cheer -sarjassa Funky Team voitti pronssia.

Cheerleading on Japanissa suuri laji, harrastajia on peräti 250000. Televisiosta tulee paljon visailuohjelmia, jossa tehdään cheerleading-temppuja.

Myös amerikkalainen jalkapallo on saanut jalansijaa Japanissa. Yritykset sponsoroivat joukkueita vahvasti ja otteluita näytetään televisiosta. Taso vaikuttaisi nopean katsauksen perusteella olevan hyvin verrattavissa Yhdysvaltojen yliopistosarjoihin. Pelaajat ovat ihan oikeita urheilijoita, liikkeet nopeita ja pallo lentää suhteellisen mukavasti. Katsojia ei näkemässäni ottelussa ollut kovinkaan paljoa, tai heitä ei ainakaan näytetty. Kentän laidalla oli cheerleadereitä melko paljon, joista osa oli melko pieniä, ehkä alle kymmenvuotiaita.

Suomen cheerleadingliiton sivuilla on matkapäiväkirjaa kuvineen ja Larin sivuilta löytyy top-45 kuvat kisoista.

Vierivät kivet eivät osoita minkäänlaisia sammaloitumisen merkkejä. Kaksi levyä, Rarities: 1971-2003 ja A Bigger Bang (Special Edition), tänä vuonna julkaisseet rockin jättiläiset liittyvät ensi vuonna niiden harvojen joukkoon, jotka ovat päässeet esiintymään Super Bowlin puoliaikashow´ssa. Bändi laittaa silloin maailmankiertueensa hetkeksi telakalle päästäkseen mukaan juhlallisuuksiin. Vaikka Rollarit ovatkin vuosikymmenten saatossa tehneet useita megatason stadionkeikkoja, on tämä silti heille ensimmäinen kerta Super Bowlissa.

Show´n järjestelyistä vastaa Don Mischer Productions, joka hoiti myös viime kauden loppuottelun viihteen tuotannon kärräten lavalle Sir Paul McCartneyn. Mischerille tämä on jo kolmas kerta puoliaikaohjelman järjestäjänä, sillä herran sormenjäljet näkyivät myös vuoden 1993 Super Bowlissa Pasadenassa, jolloin lauteille nousi popin kuningas Michael Jackson.

Järjestyksessään 40. Super Bowl pelataan ensi vuoden helmikuun viides Detroitissa.