Kainalopallokorneri

Kainalopallokornerin kirjoituksista merkittävä osa käsittelee monelle suomalaiselle amerikkalaisen jalkapallon seuraajalle hieman vieraampaa lajin ilmenemismuotoa, yliopistojalkapalloa. Kaksiosaisessa tietopaketissa pyrin tekemään selkoa siitä, mistä tuossa jenkkien lauantaipäivien suosikkiajanvietteessä on kyse.

Yliopistojalkapallon vahva asema lajin sisällä on helposti perusteltavissa jo pelkästään sillä, että yliopistojen välisistä mittelöistä koko laji on alun perin saanut alkunsakin. 1870-luvulla brittisotilailta rugbyn omaksunut torontolainen McGill University ja eurooppalaismallista jalkapalloa harjoittanut Harvard University kohtasivat toisensa pelissä, joka yhdisteli noiden kahden lajin sääntöjä. Ensimmäisiä vuosikymmeninä lajia pelattiin vain yliopistoissa ja American Professional Football Association, joka myöhemmin muutti nimensä National Football Leagueksi, NFL:ksi, perustettiin vasta 46 vuotta Harvardin ja McGillin ensikohtaamisen jälkeen.

Vaikka NFL onkin Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa selkeästi suosituin lajin muoto, perustuu yliopistojalkapallon suosio siihen, että NFL:ssä joukkueita on 32 ja yli 100000 asukkaan kaupunkeja lähes 300 miljoonan asukkaan maassa on 246 kappaletta. Täten suuri osa maan väestöstä asuu alueilla, joissa omaa ammattilaisjoukkuetta ei ole ja kiinnostus lajia kohtaan kanavoituu paikallisen yliopiston joukkueeseen. Esimerkkejä intohimoisesti yliopistojalkapalloon suhtautuvista NFL-joukkueettomista osavaltioista ovat vaikkapa Oklahoma, Alabama, Iowa ja Nebraska. Toinen merkittävä kannattajaryhmä ovat suurten kaupunkien jättimäisistä yliopistoista valmistuneet, jotka jo yksistään muodostavat yliopistonsa joukkueelle laajan kannattajapohjan ja vetävät siinä sivussa muita lähiseudun asukkaita mukaansa.

Merkittävin osa yliopistojalkapallosta pelataan National Collegiate Athletic Association -järjestön, NCAA:n, alaisuudessa. Sen lisäksi amerikkalaista jalkapalloa pelataan myös pienten yliopistojen muodostamien järjestöjen, kuten esimerkiksi National Association of Intercollegiate Athleticsin, NAIA:n, valvonnassa. Kotimaisen Vaahteraliigan jenkkivahvistuksista iso osa tuntuu olevan lähtöisin juuri NAIA:n piiriin kuuluvista yliopistoista. NCAA:n alaiset yliopistot on jaettu kolmelle tasolle, jotka ovat Divison I, Division II ja Division II. Näistä Division I -tasolla opiskelijaurheilijoille saa tarjota täysimääräisiä ja Divison II -tasolla osittaisia urheilijastipendejä. Division III -tasolla stipendien myöntäminen urheilullisin perustein ei ole sallittua. Division I jaetaan vielä kahteen osaan, jotka ovat I-A ja I-AA. Järjestelmän huimaa kokoa kuvannee esimerkiksi se, että korkeimmalla tasolla, Division I-A:ssa, yliopistoja on 119 kappaletta. Yliopistojalkapallokausi kestää syyskuun alusta joulukuun alkuun, jonka lisäksi joulu- ja tammikuussa pelataan erilaisia sijoitusotteluita divisioonasta riippuen. Kausi siis sekä alkaa että loppuu hieman NFL:ää aiemmin. Joukkueiden ohjelma käsittää yhden kauden aikana yleensä 11-13 ottelua.

Kun mietitään koulujen suurta määrää, on toki selvää, että joukkueiden keskinäisen paremmuuden selvittämiseen ei voida käyttää menetelmää, jossa kaikki joukkueet kohtaisivat toisensa. Yliopistot ovat järjestäytyneet useisiin konferensseihin, joiden sisällä vuosittain ratkaistaan konferenssimestaruus. Konferenssit ovat erilaisia tasoltaan ja Division I-A:n konferensseista kovatasoisimpia ovat Big Ten, Big 12, Big East, Pacific 10 (Pac-10), Southeastern Conference (SEC) ja Atlantic Coast Conference (ACC). Division I-AA:n konferensseista kuuluisin lienee vanhojen akateemisesti erittäin korkeatasoisten yliopistojen Ivy League, jonka heittopussin Columbian riveissä Michael Quarshie viime- ja toissavuonna pelasi. Konferenssien keskinäiset tasoerot tulevat ilmi kun yliopistot pelaavat kolmesta viiteen ottelua muiden konferenssien kouluja vastaan. Division I-A:ssa on myös muutamia riippumattomia joukkueita, jotka eivät kuulu mihinkään konferenssiin. Näistä kuuluisin ja perinteikkäin on Notre Damen yliopisto, joka pitää kärkipaikkaa valtakunnallisten mestaruuksien tilastossa 11 mestaruudellaan.

Konferenssimestaruuksien lisäksi yleisöä siis tietenkin kiinnostaa, että mikä yliopisto mahtaa olla koko maan paras. Useat tahot julkaisevat viikoittain listoja, joissa joukkueet on laitettu paremmuusjärjestykseen. Kuuluisimmat näistä ovat Associated Pressin toimittajien ranking sekä USA Today -sanomalehden sponsoroima valmentajien näkemystä kuvaava lista. Kauden huipennuksena valtakunnallinen mestari saadaan selville Bowl Championship Series -organisaation alaisissa otteluissa. Bowl Championship Series käsittää neljä ottelua, joissa yleisesti ottaen pelaa maan kahdeksan parasta joukkuetta. Varsin kuuluvasta kritiikistä huolimatta mestaruutta ei ratkaista pudotuspeliperiaatteella, kuten tehdään toisessa suuressa yliopistolajissa, koripallossa, vaan mestaruusottelussa pelaavat kaksi etukäteen maan parhaaksi arvioitua joukkuetta.

Otteluihin osallistujat selvitetään BCS:n oman rankingmenetelmän perusteella. ESPN:n valmentajaranking muodostaa siitä yhden, tälle kaudelle kehitetty Harris Interactive Poll toisen ja kuusi erillistä tietokonerankingia kolmannen kolmanneksen. Menetelmää on monella taholla pidetty epäoikeudenmukaisena, koska mestaruusotteluun mahtuu vain kaksi joukkuetta. Esimerkiksi viime kaudella Auburn sai kokea, että edes kaikkien otteluiden voittaminen ei välttämättä takaa mahdollisuutta pelata yliopistomaailman herruudesta. Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä BCS-organisaation toimesta käydään lähinnä viivytystaistelua väistämättä joskus tulevaisuudessa käyttöön otettavaa pudotuspelijärjestelmään vastaan. BCS:ään kuuluvat ottelut ovat legendaarinen Rose Bowl Kalifornian Pasadenassa, Orange Bowl Floridan Miamissa, Fiesta Bowl Arizonan Tempessä sekä Sugar Bowl Louisianan New Orleansissa. Ensi tammikuun Sugar Bowl tosin pelataan Atlantassa Georgia Domessa, koska Louisiana Superdome tärveltyi Katrina-pyörremyrskyn jälkimainingeissa remonttikuntoon. BCS:n mestaruusottelu kiertää näiden neljän ottelun välillä ja tulevassa tammikuussa mestaruus ratkaistaan Rose Bowlissa.

Aivan vuoden lopulla ja tammikuun alussa pelattavien neljän BCS-ottelun lisäksi joulukuussa pelataan 24 muutakin bowl-ottelua, joihin pääsy jo pelkästään on useille yliopistoille huippusaavutus. Bowlit valitsevat niihin osallistuvat joukkueet varsin sekalaisin perustein ja joillakin otteluilla on sopimuksia tiettyjen konferenssien kanssa, että juuri näiden joukkueita valitaan mukaan. Yhteinen kriteeri kaikille bowl-otteluille on kuitenkin, että valittavien joukkueiden on täytynyt voittaa yhtä monta tai useampia otteluita kuin ovat hävinneet. Joukkueen kannattajat matkustavat oman joukkueensa bowl-ottelua seuraamaan tarvittaessa tuhansienkin kilometrien päähän ja näitä tapahtumia yliopistoympyröissä pidetään yleisesti vuoden kohokohtana.

Tietopaketin toisessa osassa, joka ilmestyy heti valmistuttuaan, käsittelen yliopistojalkapallon seuraamista Suomesta käsin, sen eroja ammattilaisjalkapalloon nähden, pelaajien rekrytointia, yliopistouran rakennetta ja aiheepiiriin liittyvää sanastoa sekä vastaan lukijoiden tämän osan innoittamana mahdollisesti esittämiin kysymyksiin.