Kainalopallokorneri Invitational pudotuspelivaiheessa
Kaikessa hiljaisuudessa tänä syksynä on ensimmäistä kertaa kilvoiteltu kunniasta ja tyylikkäästä, joskin vielä kaupan hyllyllä majailevasta kiertopalkinnosta toivottavasti jatkuvaksi perinteeksi muodostuvassa Kainalopallokornerin fantasy football -kutsuturnauksessa. Turnauksen runkosarja on päättynyt ja sen voitti suvereenisti SAJL:n hallituksen puheenjohtaja Roope Noronen. Muut neljä pudotuspeleihin päätynyttä ovat järjestävän tahon edustajat Erik ja minä itse sekä joukkuettaan kohtaan osoittamastaan hellästä huolenpitämättömyydestä huolimatta näinkin pitkälle päässyt Porvoon Butchersin pelinrakentaja Petrus Penkki. Penkki ei tehnyt runkosarjan aikana ainuttakaan pelaajavaihtoa ja peluutti joka kierroksella jo syyskuussa NFL-kautensa loukkaantumiseen päättänyttä Javon Walkeria.
Kahdeksasta kilpailijasta viisi viimeistä päätyi 12 kierroksen jälkeenkin tasatilanteeseen neljällä voitola ja kahdeksalla tappuolla. Näistä Penkki päätyi jatkoon suurimman tehtyjen pisteiden määrän johdosta. Täpärästi pudotuspelien ulkopuolelle jäivät herrat Kari Ketonen, Teemu Paukkula, Tomi Tiilikainen ja AP Syynimaa. Pudotuspeliparit ovat Noronen-Penkki sekä Kainalopallokornerin jäsentenvälinen Vitikainen-Forsström. Pystin saaja on selvillä neljän viikon kuluttua. Niin, ja minulla on vakaa aikomus pitää se seuraavan vuoden ajan itselläni.
Jottei tämä kirjoitus menisi yksinomaan suljetun piirin keskinäisen ilakoinnin kuvaamiseksi, lanseerattakoon tässä myös fantasy football -henkinen haaste. Vaikka yleisesti ottaen tämän harratuksen osalta tänä syksynä juna on paljolti jo mennyt, tarjoaa yhdysvaltalainen urheilukanava ESPN yliopistojalkapalloon liittyvän veikkauskilpailun, jossa tarkoituksena on veikata, arvata tai tietää kaikkien bowl-otteluiden voittajat. Haastan tasapuolisesti kaikki lukijat osoittamaan, etten tiedä mitään yliopistojalkapallosta tai ainakaan tunne joukkueiden keskinäisiä voimasuhteita. Potentiaalisten nöyryyttäjien joukkoon voi liittyä ESPN:n College Football Bowl Mania -sivustolla. Osallistuminen edellyttää ESPN.com-käyttäjätunnuksen luontia.
8.12.2005 3:42 | Tuomas | aihe: fantasy football
Oho! “Tyynen meren” sarjassakin matsit näkyään vielä jatkuu :)
Käykäähän tsekkaamassa: kaivuri, pocahontas ja riivaajat. Puujalat on jo valmiina ;)
Kalle, voitettiin jumbofinaalit.
Päästäänkö vielä vastakkain?
Itseasissa noita pudotuspelejähän oli kaksi viikkoa per kierros, mutta niinhän siinä toisenkin viikon jälkeen kävi, että herrat AP ja kk jumbofinaalissa pelaavat. Roope Norosen unelmaviikko pelasti liigan täpärästi siltä noloimmalta, eli Petrus Penkin finaaliin pääsyltä täysin ilman omaa yritystä. Hannuhanhettomassa kaksi runkosarjan parasta vastakkain asettavassa finaalissa toisena puolen olen minä itse.
Yliopistojalkapallon bowl-ottelut käynnistyvät ensi yönä, joten nyt on erittäin mainio aika liittyä mukaan tuohon College Football Bowl Mania -kisaan.
Krröhhhmmm…. herra toimittaja voisi kyllä korjata ylempänä olevan lauseen muotoon “herrat Paukkula ja Tiilikainen kohtaavat varsinaisessa jumbofinaalissa”.
Mehän kohdataan AP:n kanssa puolestaan siinä varsinaisessa ja lopullisessa tasonmittausottelussa! Ja JOS kausi olisi ollut vähän pidempi, niin… :)
Noniin… kaikki jumbot alkaa olla jo aika finaalissa. :) Korjattakoon siis, että AP ja kk pelaavat alemman loppusarjan herruudesta, kruunusta, valtikasta ja puolesta valtakunnasta sekä prinsessan kädestä herrojen Paukkula ja Tiilikainen taistellessa siitä, kumpi on toiseksi eniten huono.
“Sehän kuulostaakin hyvältä!” :)))
Olemme sankareita KK!