Terveisiä divisioonapalaverista

Allekirjoittanut osallistui Steelersin edustajana 21.1. pidettyyn I-divisioonan divisioonapalaveriin Tampereella. Ajattelin tuoda tässä ilmoille pari siellä käsiteltyä asiaa.

Kaikki tässä blogimerkinnässä mainitsemani asiat eivät kuitenkaan ole vielä mitään virallista tietoa, vaan ovat alttiita muutoksille, mikäli liitto niin päättää.

Ensimmäisenä tuo ykkösdivisioonan sarjaohjelma, joka julkaistaan varmaankin tässä lähipäivien aikana. Alunperin sarja oli esitetty alkavaksi vasta 10.6., syynä edellisen viikonlopun koulujen loppuminen, joka tunnetusti aina tuppaa aiheuttamaan rosteriongelmia itse kullekin. Pienen säädön jälkeen sarja sovittiin aloitettavan 27.-28.5. Spagettimalja pelataan 2.9., joten taukoviikkoja sarjaan saadaan näin kolme kappaletta. Yksi juhannukselle ja kaksi heinäkuun loppupuolelle. Ykkösdivari pelataan 1,5-kertaisena sarjana, joka toteutetaan seuraavasti. Divisioona jaetaan kahteen neljän joukkueen lohkoon ja oman lohkon vastuksia vastaan pelataan kaksi ottelua, toisen lohkon joukkueita vastaan kerran. Lohkojako on maantieteellinen, mutta noudattaa myös aika hyvin viime vuoden sarjamenestystä. Pudotuspeleihin pääsevät runkosarjan neljä parasta riippumatta lohkojaosta.

1. Lohko:
Jaguaarit
Northern Lights
Saints
Steelers

2. Lohko
69ers
Bears
Demons
Jets

Kaudella 2007 olisi sitten tarkoitus pelata I-divaria kuudella joukkueella, ellei liigasta joku tule alaspäin. Joten koska kakkosesta noustaan ykköseen, mikäli kriteerit täytetään, niin ykkösestä putoaa kolme alinta joukkuetta kakkosdivisioonaan. Raakaa peliä. Joka tapauksessa sarjasta tulee raskaampi kaikille entisille divarijoukkueille - 3 ottelua lisää runkosarjaan viime vuoteen verrattuna ja siihen vielä pudotuspelit päälle. Nuo tauot kyllä varmasti tekevät terää ja antavat myös loukkaantuneiden parannella haavojaan heinäkuussa.

Divisioonapalaverista, johon oli yhden viikon varoitusaika (tästä oli kuitenkin varoitettu jo liittokokouksessa joulukuussa), oli poissa yhden joukkueen edustaja. Kuten aiemmin oli liittokokouksessa sovittu, divisioonapalaverien poissaoloista tullaan antamaan kahden pisteen rangaistus sarjataulukkoon. Divisioonapalaverissa läsnä olleet joukkueet myös päättivät yksimielisesti ehdottaa tätä rangaistusta liittokokoukselle. Asia siis päätetään lopullisesti vasta myöhemmin.

Mutta onko tämä rangaistus nyt sitten oikea tapa rangaista joukkuetta? Kieltämättä se antaa hiukan oudon kuvan sarjasta ulkopuolisille, kun he sattuvat katsomaan I-divisioonan sarjataulukkoa ensi kesänä. Toisaalta taas taloudelliset sanktiot eivät nekään ole oikein mukavia, jos seuran talous ei ole reippaasti plussalla. Liian pienet sakot taas eivät välttämättä riittäisi sanktioksi.

Tarvitaanko sitten ylipäätään sanktioita? Eikö se yksin riitä, että ei saa päättää sarjan asioista? Liiton mielestä ainakaan selkeästi ei riitä. Itse olisin valmis palaamaan täysin sanktiottomaan järjestelmään, vaikka se varmasti johtaisi siihen, että jotkut seurat eivät aina esim. pitkän matkan takia vaivautuisi paikalle. Tai kenties sanktiot voitaisiin muuttaa porkkanoiksi läsnäoleville? Sitä en osaa sanoa, mitä nuo porkkanat olisivat, mutta heitinpähän senkin ajatuksen ilmaan.

Divisioonapalaverissa käsiteltiin myös tulevaa East-West -bowlia. Ainoastaan Steelers ilmoitti olevansa halukas järjestämään ko. tapahtuman, joten ellei kummoisia tapahdu, niin uskoisin, että divarin tähdistöottelu pelataan ensi syksynä Kuopiossa. Tämä kuitenkin on nyt vain hyvin alustava tieto.

Edit (25.1 18:15): Korjaus kommenttien pohjalta.

25.1.2006 11:15 | Erik | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

34 kommenttia:

  1. Mikko:

    Mielestäni noiden poissaolojen suhteen täytyy olla olemassa jonkinlainen sanktiokäytäntö. Käsittääkseni kokemus on osoittanut, että valitettavasti asioihin vaikuttaminen ei monesti riitä porkkanaksi kokouksiin ja palavereihin osallistumiseksi.

    Oikean sanktion miettiminen on vaikeaa, koska loppujen lopuksi mikään langetettu sanktio ei tuo hyvää sen saajalle eikä antajalle. Siksi sanktion pitäisikin olla sen verran ankara, että sitä ei tarvitsisi koskaan edes laittaa käytäntöön. Toisaalta kaikki tapahtuu kuitenkin aikanaan ja ikäväähän sekin on jos jokin muutenkin kaulaansa myöten vaikeuksissa kamppaileva seura saa niskaansa vielä suhteettoman suuren sanktion, koska se ei ole vaikeuksiensa takia päässyt paikalle.

  2. AP:

    Milestäni osa näistä tiedoista olis voinut vielä jäädä asianosaisten tietoon, mm. tuo poissalo.

  3. Erik:

    No joukkueen nimi ei ole kuitenkaan tiedossa ja ihan turha sitä on tässä paljastaakaan. Tarkoitus oli herättää keskustelua tuosta rangaistusmenetelmästä.

  4. Tomi:

    No, tuskinpa se mikään top-secret juttu on, etenkin jos ko. seuralla on -2 pinnaa kun kausi alkaa. Ja siltä ja nettijuoruilun aiheuttamalta häpeältä olisi selvinnyt jos olisi vaivautunut kokoukseen mukaan.

    Mutta aiheesta sen verran, että ongelmallinenhan tuo sanktiopolitiikka on. Jos sakotetaan euroissa, niin raja on aika vaikea vetää. Joku summa saattaa lamauttaa seuran toiminnan, ja joku summa olla niin pieni ettei ole sakollakaan merkitystä.

    Pisteiden vähentäminen näyttää saa kyllä sarjataulukon näyttämään oudolta ja virheelliseltä, mutta toivottavasti noin raju penaltti toimii.

  5. penalty:

    Kyllä se vaan on niin, että jos seura ei ole paikalla niin siitä kärsii myös muut seurat ja liitto, jotka yhdessä yrittävät viedä asioita eteenpäin. Tämähän nimenomaan oli syy miksi liigassa aikoinaan otettiin käyttöön kriteerit ja sarjapistemenetykset. Palavereissa aina samat 4-5 seuraa ja loput sitten tekivät mitä halusivat eivätkä noudattaneet yhteisiä juttuja, josta seurasi sitten vain lajin alaspäin menoa. Ja ei silloin auttanut se, että sai vaikuttaa asioihin, kun poissaolijoiden peleissä ja muissa jutuissa ei sitten yhteisesti sovitut asiat toteutuneet ja todettiin vain, että ei meille ole kukaan kertonut asiasta mitään. Nyt kun kaikki on paikalla niin on omaa syytä, jos ei jostain asiasta ole selvillä.

    Mitä tulee sitten rahallisiin sakkoihin niin ne kun voi aina vain maksaa pois kaikessa hiljaisuudessaan ja edelleen yhteinentekeminen jää puuttumaan. Tärkeintähän tässäkään säännössä ei ole rangaista ketään vaan motivoida riittävällä sanktiouhalla ja julkisuudella seurat paikalle. Asioiden sopiminen ja yhdessä tekeminen vaativat sen, että kaikki ovat paikalla. Ja en nyt hirveästi usko, että lajimme saa negatiivista julkisuutta siitä, että noudatetaan sääntöjä.

    Se, että seura, mikä tahansa, ei pysty osallistumaan kokoukseen kertoo paljon seuran toiminnasta ja motivaatiosta. Toki voi tulla yllättäviä tilanteita elämässä vastaan, mutta jos muut asiat ovat tärkeämpiä kaikille seurassa toimijoille niin sitten ko seuran paikka on varmaankin alemmalla sarjatasolla.

    Liiton strategiassa I-divisioona on kirjattu nyt entistä voimakkaammin kilpailusarjaksi ja se vaatii seuroilta lisää panostusta toimintaan. Mikään pakko ei ollut seuroilla I-divisioonassa myöskään jatkaa, joten jokainen seura on sinne itse halunnut ja tiennyt mitkä on pelisäännöt. Jotta lajimme toimisi paremmin niin seurojenkin pitää pystyä toimimaan paremmin. Eikä ainoastaan paremmin tänä vuonna kuin viime vuonna vaan myös ensi vuonna paremmin kuin tänä vuonna. Se on kehitystä mitä tähän lajiin kaivataan. Ja II-divisioona ja sitä alemmat tasot ovat vastaavasti paikkoja, jossa sitä voi sitten tarpeen vaatiessa harjoitella ja nousta sitten taas ylöspäin, entistä parempana ja valmiimpana.

  6. Mikko:

    Erittäin hyvin kirjoitettu penalty.

  7. AP:

    Olen samaa mieltä edellä kirjoittaneiden kanssa, mutta keskustelun olisi voinut aloittaa sitten kun kaikki faktat ovat selvillä.

  8. hari70:

    aika huimaa jos 2007 tippuu kolme joukkuetta kakkoseen riittääkö tippuneilla motivaatiota (tarkoitan vanhempia pelaajia nyt jo kuuluu ettei kakkonen kiinnosta pelillisesti) tuotetaanko suomessa tarpeeksi junnuja ??

  9. Mikko:

    Toisaalta samallahan se kakkosen taso kyllä nousee jos sinne tulee kolme ykkösen joukkuetta. Ilmeisesti samalla olisi tarkoitus pyöräyttää se kolmonenkin tulille ja sinne menisi sitten todelliset harrastelijaporukat. Vai olenko käsittänyt ihan väärin?

  10. yks:

    Play-Off peleihin pääsee runkosarjan 4 parasta riippumatta mistään lohkojaosta.

  11. Erik:

    Kiitos. Korjataan siis virhe.

  12. AP:

    Mahdollistahan on, että joku/jotkut joukkueet nousevat divarista ligaan, jolloin divarin putoamisviivan alapuolelle jääneille avautuu mahdollisuuksia.

    Aina pitää myös muistaa ykkösen divarikriteerit, joita kakkosen voittaja ei automaattisesti täytä voittamalla sarjansa.

  13. Nemo:

    Saapa nähdä kuinka hyvin toi sanktio tänä vuonna toimii..Viime kesänä kaksi joukkuetta pääsi kuin koira veräjästä “kun ei niillä menetyillä pisteillä olisi ollut mitään väliä”.

  14. Esa:

    Näin vuodesta 1991 seuran hallituksessa ja pelaajana olleena ja myös kokouksissa vaihtelevalla menestyksellä olleena tiedän milloin tämä poisjäännin sanktio alkoi.SYY SIIHEN OLI VAIN JA AINOASTAAN SE : HALU KEHITTÄÄ SUOMI JEFUA.Se ettei sitä ole aikaisemmin käytty johtuu ainoastaan toisen posken kääntämisestä liiton taholta.(no kentällähän ne pelit ratkaistaan). MIELESTÄNI VAIN TÄMÄ EI RIITÄ. Seurojen täytyy olla aktiivisia joka suuntaan ei vain kentällä.Tämä on se ainoa ja oikea tie.Ja jos nyt tätä sanktiota ei käytetä niin täytyy mtässä mennä kangaskauppaan ja ostaa päättäjille hamekangas.

  15. esa:

    JA perkelke tämän tossiasian kerron nyt. Ainoan kerran kun olen todennut että seura suljettaan pois sarjasta jollain ns. verukkeella oli kun kouvola tippui vaatterasta divariin.JA jatkoa ei seurannut,laeista ja muusta höpöttämättä.Silloinen joukkue oli krlvollinen liigaan . nimittäin seuraavana vuosina turhan usein juoksin JAMOA

  16. ak:

    säännöt pitäis olla tarkat ja tiukat ja niistä liiton pitäis pitää huoli muuten homma karkaa käsistä ja pahasti jos seurat töppää niin se kärsii jos talos tai pelilliset edellytykset ei täyty niin silloin pitää miettii sarja tasoa uudestaan…

  17. law:

    Käsittääkseni viime vuoden kohdalta ongelmana oli se, että jos pisteet olisi viety pois seuralta niin seura olisi voinut viedä asian oikeuteen ja saada pisteet takaisin siksi, että divisioonan kriteereitä ei saatu valmiiksi ennen sääntöjen määräämää määräaikaa. Tänä vuonna ei vastaavaa ongelmaa ole, vaan kriteerit on vahvistettu määräaikojen puitteissa. Kun liitto noudatti sääntöjään viime vuonna täsmällisesti niin miksi se ei noudattaisi niitä tänä vuonna? Uskon vakaasti, että nyt yhdelle seuralle annetaan -2 pistettä, kun se kerran sääntöjen mukaan on mahdollista. Viime vuonna se ei olisi ollut sääntöjen mukainen ratkaisu.

  18. PRC:

    Penalty kirjoittaa paikoitellen ihan asiaa. Kuitenkin joiltain osin on havaittavissa ettei hänellä ole tietoa kaikista asiaan liittyvistä seikoista.
    Jos kaikki mitä kirjoitetaan vapailla sivuilla olisi tosi, niin 7päivää-lehden juttuihinkin pitäisi ottaa kokonaan toinen kanta.

    Joillekkin lajin parissa toimijoille on elämässä muutakin kuin jefu, sen varmaan monikin tämän palstan lukijoista tulevat huomaamaan kunhan ikää kerttyy vähän lisää. Siksi en rakentelisi noin mustavalkoista maailmaa seuratoiminnan tasosta ja laadusta kuten em. nimimerkki on tehnyt. Muistattehan että jefu on kuitenkin suurimmalle osalle seuratoimijoista harrastus eikä sillä vielä elätä itseään ja perhettään monikaan, vai olenko jotenkin vanhanaikainen mielipiteeni kanssa.

    Poissaolosääntö on sinänsä ihan hyvä ja lähes tasapuolinen kaikille kunhan yleisesti hyväksyttävät toimintaperiaatteet kokouksien suhteen tulevat täytettyä. Jos kuitenkin joukkue joutuu kärsimään sanktion syystä johon se itse ei ole syypää, on rangaistus silloin kohtuuton.
    On inhimillistä että vastustajajoukkueet haluavat yhden joukkueen aloittavan miinuspisteillä jolloin omat mahdollisuudet kasvavat tämän vuoden sarjassa. Nythän on muistettava että jokainen piste on tärkeä kun tavoitellaan paikkaa auringossa = top5.

    Odotellaanhan miten liittohallitus näkee asian ja spekuloidaan sitten lisää…

    PRC

  19. Mikko:

    Ainahan on olemassa II-divisioona jos I-divisioonan vaatimukset tuntuvat liian kovilta.

    Koko systeemin ideahan on, kuten tässäkin ketjussa on todettu, kehittää toimintaa ja minun mielestäni siihen kuuluu seuraorganisaatioiden saattaminen siihen tilaan, että tällaiset tilanteet eivät aiheuttaisi ongelmia. En minäkään tiedä kaikkia asiaan liittyviä seikkoja, mutta tajuan suht nuoresta iästäni huolimattakin sen, että ihmisillä on elämässään muutakin kuin jefu. Siksi toiminnan kehittäminen niin tärkeää onkin.

    Se mitä muiden seurojen toimintaan tulee niin itse haluan ainakin voittaa pelikentällä enkä kabineteissa. Siksi en siis itse toivoisi kenellekään miinuspisteitä. Määritellyistä kriteereistä pitäisin kuitenkin kiinni, koska mitä virkaa niillä muuten on.

  20. PRC:

    Eipäs tainnut Mikkokaan huomata mistä kana kusee…
    Vinkki: entäpäs jos vika ei ole sittenkään seuraorganisaatiossa…

  21. Mikko:

    Jos siellä on jotain kylmiä faktoja, jotka Suomen kansan tulee tietää niin antaa palaa vaan.

    No viittaat ilmeisesti suht myöhään lähetettyyn kokouskutsuun ja se on kieltämättä jonkin sortin puolustus poissaololle. Edelleen kuitenkin väitän, että jos seuran organisaatio on rakennettu riittävän laajalle pohjalle niin lyhyelläkään varoitusajalla toimiminen ei tuota ongelmia.

    Vinkki: Nyt pitäisi miettiä kuinka asiat voidaan jatkossa hoitaa paremmin eikä urputtaa siitä minkälaista vääryyttä maailmassa koetaan. Edellinen koskee kaikkia osapuolia ihan yleiselläkin tasolla.

    Ps. En edelleenkään ole kaikista asiaan liittyvistä seikoista täysin perillä, joten anteeksi maalaisuuteni jos menee ihan metsään.

  22. Juu ei:

    Vihjaatko PRC että ongelma on organisaatiossa? Aika hontelolta pohjalta vedetty, edustajathan ovat seurojen itsensä valitsemia, eikä syksyllä vaihtoehtoja esitetty.

    Jutun kirjoittajalle Erikille propsit: “Divisioonapalaverissa läsnä olleet joukkueet myös päättivät yksimielisesti ehdottaa tätä rangaistusta liittokokoukselle” ja kun kirjoittaja on yksi yksimielisistä, niin miten sitten voit arpoa omaa mielipidettäsi “Mutta onko tämä rangaistus nyt sitten oikea tapa rangaista joukkuetta? Kieltämättä se antaa hiukan oudon kuvan sarjasta ulkopuolisille”. Onko itsetutkistelun paikka, et pysty istumaan kahdella tuolilla vedenjakajana.

    Tiettävästi tuo pisteiden menetys ei tarvitse liittohallituksen käsittelyä, vaan päätös on sarjapäälliköllä suoraan (näin viime vuonna). Joten voipi olla niin että pisteitä ei koskaan keneltäkään poisteta koska niitä ei käsitellä missään.

    Kun nyt asiaa on käsitelty puolivirallisesti ja syyllinen on tiedossa 1/3 Suomen jefu-seuroista ja kun kuitenkin, käy pisteiden valossa miten tahansa, asiasta vielä keskustellaan niin varmaan enemmän kuin kohtuullista olisi tuon vilpillisen seuran kotipaikka paljastaa. Ei niinkään siksi että kaikki pääsevät seuraa kivittämään vaan että se seuraavan kerran varmasti on siellä kokouksessa.

    Ja AaPeelle: “Aina pitää myös muistaa ykkösen divarikriteerit, joita kakkosen voittaja ei automaattisesti täytä voittamalla sarjansa”, no ei täytä automaattisesti, mutta ei sama toimii toisin päin myös eli ei I-divarissa säilynyt joukkuekaan täytä niitä automaattisesti. Eli on mahdollista että I-divarista tippuu enemmänkin kuin kolme (jos Vaahteraan ei ole menijöitä) joukkuetta.

    Penalty: “Liiton strategiassa I-divisioona on kirjattu nyt entistä voimakkaammin kilpailusarjaksi ja se vaatii seuroilta lisää panostusta toimintaan”. Juurikin näin. Siksi vähintään kummalliselta kuulostaa seuran poisjäänti yhteisestä palaverista. Niitä verryttelysarjoja on II- ja III-divisioona.

  23. Erik:

    Kovaa tekstiä, Juu ei. Vastaan nyt ainakin omasta puolestani.

    “Onko itsetutkistelun paikka, et pysty istumaan kahdella tuolilla vedenjakajana.”

    Muista kuitenkin se, että liittokokouksessa oli jo aiemmin sovittu tämä kriteeri (paikallaolo) ja rangaistus (pistemenetys). Lähdin siitä, että sovituista säännöistä on parempi pitää kiinni, etenkin kun asiasta oltiin käyty aikaisemmin keskustelua, jossa kritisoitiin liittoa hampaattomuudesta noiden kriteerien noudattamisen valvomisen suhteen. Ja samalla linjalla tuntuivat olevan muutkin joukkueet.

    Omalta kohdaltani pitää kuitenkin sanoa myös se, että aloin varsinaisesti pohtimaan tätä rangaistuksen järkevyyttä vasta myöhemmin, kun kokeneempien joukkuekaverieni kanssa asiasta keskustelin. Divaripalaverissa olin rangaistuksen kannalla muiden joukkueiden tavoin tuosta aikaisemmin mainitsemastani syystä. Minusta oli ihan itsestäänselvää, että noudatetaan niitä sääntöjä, jotka on yhdessä sovittu. Muuten divarikriteereillä voidaan taas heittää vesilintua ja ne on määritettävä uudelleen.

  24. PRC:

    No niin, nyt pisteet meni Mikolle varsin hyvästä vinkistä. Siinä on koko jutun ydin kahdessa lauseessa. 6-0
    “Nyt pitäisi miettiä kuinka asiat voidaan jatkossa hoitaa paremmin eikä urputtaa siitä minkälaista vääryyttä maailmassa koetaan. Edellinen koskee kaikkia osapuolia ihan yleiselläkin tasolla”.

    Ei Juu taas menettää pisteitä:
    En vihjaa että vika olisi organisaatiossa vaan toimintatavoissa.
    8-0, lisäpisteeet Mikolle, ei esitä mitään arveluita.

    Kyllä se pistemenetys on käsiteltävä liittohallituksessa kun divaripalaveri asiaa esittää liittohallitukselle.
    14-0 Ei Juu tappiolla

    Syyllinenhän ei ole tiedossa kun LH ei ole asiaa käsitellyt. Onko yleensä syyllistä olemassa tapahtuneessa??
    15-0 Taas lisäpisteen verran enemmän tappiolla.

    Ei Juu kirjoittaa vilpillisestä seurasta… miten niin vilpillinen? Millainen vilppi? Paha virhe!!!
    21-0 Taas kolisee omassa päädyssä.

    “Kummalliselta kuulostaa seuran poisjäänti yhteisestä palaverista”.
    Kommentti antaa kuvan että poisjäänti olisi ollut tahallinen. Virheellinen oletus.
    22-0 Taas lisäpiste perille, nytkin potkaisemalla.

    Vaikkakaan kyse ei ollut kyseisten kirjoittajien keskinäisestä ottelusta voittajaksi julistetaan Mikko. ; )

    Lisäksi huomautus Ei Juu:lle.
    Luuletko että seuran nimen julkaiseminen on se keino jolla seura saadaan osallistumaan seuraavaan kokoukseen????
    Ajattelumalli on käytössä jossakin päin maailmaa jossa pahantekijän nimi julkaistaan paikallisella torilla ja näin rankaistaan sitä julkisella häpeällä normaalin julmahkon rangaistuksen lisäksi.
    Tämän uskotaan vapauttavan samalla pahantekijän pirun vallasta ja estävän vastaavat väärinteot tulevaisuudessa.
    HERÄTYS!! Elämme vuotta 2006, jos et ole huomannut.

  25. yks:

    Sarjapäällikkö ei ole missään vaiheessa tehnyt päätöksiä.eikä ole edes valtuuksia tehdä päätöksiä.Eikä myöskään osallistunut palaverissa esityksen tekoon.vain esitteli asian.

  26. rocker:

    Lainaus:
    “Kummalliselta kuulostaa seuran poisjäänti yhteisestä palaverista”.
    Kommentti antaa kuvan että poisjäänti olisi ollut tahallinen. Virheellinen oletus.

    Tahallinen poisjäänti tai ei niin sillä ei tässä ole mitään merkitystä.
    Poissa = -2, sehän se sääntö on. Jos muut joukkueet ovat paikalle päässeet niin ei mitään selittelyä. Pisteet pois niin kuin on sovittu!

  27. ak:

    aika kova jos kolme tippuu ykkösestä ja yksi nousee tiivisttyyn ykköseen taso ehkä nousee 2div mutta onko sit kaikki 1div joukkueet paikkansa ansainnut esim kouvola jos rahat riittäs niin mites pelaaja materiaali ?

  28. Dex:

    Paikka on ansaittu ylemmässä sarjassa aina jos voittaa oman sarjansa ja nousee urheilullisen menestyksen takia!!?? Sitä on turha ruveta itkemään jos säännöissä näin lukee. Se on kaikille sama.

    Ja anna mä arvaan, sulle tuli hätä kun sun joukkue on kolmen heikoimman joukkueen ryhmässä jotka tippuvat :)

    Ja onkai siellä kakkosessa muitakin joukkueitakin jotka haluaa nousta kuin Kouvola??

    ps. kattelin vielä Kouvolan rosterin niin 37 ukkoo tällä hetkellä ja EU-vahvistukset päälle heinäkuussa, eikö siinä ole riittävästi materiaalia??

    pss. Sipoolla yli 40 ukkoo rosterissa, eikö ole riittävästi materiaalia??

  29. Cowboy:

    Sääntöjen mukaan pelaajamateriaali on riittävä ykköseen jos sillä voittaa kakkosdivarin. Simple as that.

    Sitä voidaan tietysti aina kysyä onko kakkosesta nouseva joukkue parempi kuin sinä vuonna ykkösestä poistuva(t), mutta kakkosen voittajan tarvitsee todistaa sekin vasta seuraavalla kaudella.

  30. ak:

    niipä ei se aina rosterein määrä takaa laatuu ja eihän kouvola voittanut edes 2div viime vuonna vaikka olikin äijiä aika paljon ja onhan niitä tosiaan muitakain 2div joukkueita kuin kouvola esim rova..sipoo..gators ja jne…ps…….ja mitä hätään tulee niin toiset saa hätäillä ajattelin vai kertoo mieli piteeni asiasta dexsaal……..!

  31. Juu ei:

    Viime vuonna tais finaalissa (II-divari) olla kaksi suurimman rosterin omannutta joukkuetta (Lahti ja Kouvola). Eli tais sillä määrällä jotain merkitystä olla, laadun lisäksi.

  32. Jesse T:re:

    se riittääkö 2.divari joukkueella rahkeet 1.divariin ratkeaa yleensä hyvin karsinta ottelulla. suora nousu on yleensäkin mielestäni ihan hanurista. jos katsoo esim lahtea nyt parin kierroksen jälkeen niin kyllä vaikuttaa huima tasoero divareiden välillä kuitenkin olevan.

  33. Juu ei:

    Juu, niin näyttäisi olevan. Tosin olisko myöskin niin että Lahti on menettänyt joitain “profiili” pelaajiaan, joiden vaikutus näkyisi ainakin näin alkukaudesta.

    Ja suora tippuminen on syvältä ahterista, ainakin jos oma joukkue on tippumassa.

  34. ak:

    niin lahti menetti token ja a.astori ja j.kangas tuli ja pari jamppaa h.linnasta ja padasjoelta no peli ei taida vielä uomissaan alkukaudesta.no kai se siitä vielä lähtee rullaa

Kommentoi