Kainalopallokorneri

Jos Steelers ja Seahawks saisivat kumpikin ikäänsä vastaavat ihmishahmot, saattaisi Steelers hivenen kuittailla: “Hei, älä kloppi rupea mulle! Mä pistelin tanssiaisten kuningatarta kun sä vielä pyörit vaipoissa!”

Niin, vuonna 1976 Tampa Bay Buccaneersin kanssa liigataipaleensa aloittanut Seattle Seahawks otti tosissaan vasta ensiaskeliaan ammattilaissarjassa, kun Pittsburgh Steelers samalla eli joukkueen historian parasta aikaa. Seattlessa oli ajatus omasta ammattilaisjoukkueesta itänyt jo vuosikymmeniä, kuten myös sen uudesta kotikentästä, katetusta stadionista. Ja kun NFL hyväksyi seattlelaisten hakemuksen joukkueesta, niin varmistui myös kotiareenaksi liki 65000-paikkainen Kingdome. Lue koko juttu »

Pittsburgh Steelers on kovemmassa vedossa kuin vuosikausiin. Takana on kolme upeaa vieraspelivoittoa pudotuspeleissä kolmesta divisioonansa voittajasta - mukaanlukien koko runkosarjan voittaja Indianapolis Colts. Ja nyt tie Super Bowl XL -otteluun Detroitiin on auki. Keitä tästä on kiittäminen? Jenkkifutis on ennen kaikkea joukkuelaji, joten on sinänsä väärin lähteä erottelemaan joukkueesta yksilöitä. Kovat keskushyökkääjät eivät pärjäisi ilman hyviä tietä raivaavia blokkaajia, pelinrakentajat olisivat hukassa ilman hyvää hyökkäyksen linjaa eivätkä puolustuksen tukimiehetkään pääsisi loistamaan, jos puolustuksen linja vuotaisi kuin seula. Aina sieltä kuitenkin nousee muutamia nimiä esiin, jotka ainakin nyt sitten saavat kerätä kunniaa. Näitä kavereita kannattaa myös seurata Super Bowlissa. Lue koko juttu »

Odotan itse tulevaa Super Bowlia enemmän kuin koskaan ennen. Aikaisempina vuosina omasta mielestäni harvinaisen tylsä joukkue New England Patriots on onnistunut tuhoamaan haastajansa unelmat ja nousemaan dynastiaksi. Tänä vuonna saadaan NFL:lle uusi mestari. Ja voitti kumpi tahansa, niin siinä on jotain ainutlaatuista. Seahawks ei ole koskaan voittanut Lombardi-palkintoa. Steelersistä taas löytyy ainakin kaksi veteraania, joille mestaruus olisi loistava palkinto pitkästä ja raskaasta työstä - valmentaja Bill Cowher ja veteraanikeskushyökkääjä Jerome Bettis.

Mutta kumpi sitten ottelun voittaa? Lue koko juttu »

Helsinki Roostersin Iiro Luoto ja Lappeenranta Rajaritareiden Markku Luoto matkustavat viikonloppuna Tampaan, Floridaan, jossa käynnistyy NFL Europen leirikausi. Maanantaina alkavaan ja viikon kestävään ensimmäiseen vaiheeseen osallistuu joukko pelaajia eri puolilta maailmaa Yhdysvaltoja lukuunottamatta.

Tämän jälkeen alkavat kaikkien joukkueiden kolme viikkoa kestävät harjoitusleirit, joille joukkueet valitsevat näistä kansainvälisistä pelaajista haluamansa ja tässä vaiheessa mukaan liittyvät myös jenkkipelaajat mukaan lukien sellaiseksi laskettava Atlanta Falconsin NFL Europeen lähettämä Klaus Alinen. Kansainväliset pelaajat, joita mikään joukkue ei riveihinsä halua, lähetetään kotiin. Kolmen viikon leirin jälkeen joukkueet vahvistavat lopulliset kokoonpanonsa pudottaen viimeiset ylimääräiset pelaajat pois ringistä, jonka jälkeen ne matkusvat Eurooppaan tosipelien alkamista varten.

Matkavalmistelujen keskeltä tavoittamani Markku Luoto kertoi, että lähtötunnelmat eivät ole parhaasta päästä, sillä hän revähdytti reitensä tiistaina pidetyissä Rajaritareiden “kesän” ensimmäisissä ulkoharjoituksissa. Hänen puheistaan oli aistittavissa, että lentolippu kotiin annettaneen kouraan jo ensimmäisen leiriviikon jälkeen. Toivoa toki vielä on. Iiro Luoto puolestaan on hyvissä asemissa ainakin ensimmäisellä leiriviikolla jo sen vuoksi, että hän raivasi samaa reittiä tiensä NFL Europeen viime kaudellakin, päätyen lopulta Frankfurt Galaxyn miehistöön, ja on nyt vuoden verran kokeneempi.

Kainalopallokorneri toivottaa molemmille onnea matkaan!

Tarkempaa spekulaatiota tunti sitten päättyneestä Super Bowlista lienee luvassa lyhyen yöunen jälkeen, mutta tässä kuitenkin ottelusta päällimmäisenä mieleen jääneet seikat:

• Lopputulos: Pittsburgh Steelers, 21 - Seattle Seahawks, 10
• Ottelun tärkein pelaaja: Hines Ward (141 jaardia, yksi touchdown)
• Willie Parkerille Super Bowl -historian pisin juoksu, 75 jaardia
• Laitahyökkääjä Antwaan Randle El heitti 43 jaardin touchdownin
• Jerome Bettis ilmoitti voitonhuumassa odotetusi lopettavansa uransa
• 23 vuoden 11 kuukauden ikäinen Ben Roethlisberger on nuorin koskaan Super Bowlin voittanut pelinrakentaja
• Steelersillä nyt eniten Super Bowl -voittoja, viisi (tasoissa Dallas Cowboysin ja San Francisco 49ersin kanssa)
• Ottelu ei jännittävyydessään vetänyt alkuunkaan vertoja parille edelliselle Super Bowlille
• Voitto ratkesi ennemminkin Seahawksin huonouteen kuin Steelersin hyvyyteen; etenkin syöttöjen kiinniotoissa Seattlen pojat olivat aivan yössä

Pittsburgh Steelers vei nimiinsä tämän vuoden Super Bowlin lukemin 21-10. Ennakkoon ennätystiukaksi kaavailtu ottelu ei kuitenkaan viihdearvoltaan juuri muuta ihmeellistä tarjonnut kuin muutaman ison yksittäisen pelin. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Steelersin ainoan heittomaalin kopannut ja tasaisen varmoja otteita esittänyt laitahyökkääjä Hines Ward. Ben Roethlisbergerista tuli myös kaikkien aikojen nuorin Super Bowlin voittanut pelinrakentaja 23 vuoden ja 11 kuukauden ikäisenä. Yksi aikakausi näki myös päätöksensä kun Steelers-ikoni Jerome “The Bus” Bettis ilmoitti odotetusti jättävänsä pelikentät.

Ottelu alkoi kuitenkin Seattle Seahawksin selkeässä hallinnassa: Matt Hasselbeck nakutteli tasaisen varmasti palloa Darrell Jacksonille ja Seahawks oli jo tehdä ottelun ensimmäisen maalin, kun Hasselbeck löysi heitollaan hyvässä vireessä olleen Jacksonin. Tuomari kuitenkin liputti tilanteessa Jacksonille, ehkäpä hivenen keveinkin perustein, virheen ja maali hylättiin. Seahawks sai kuitenkin lohtua Josh Brownin kiskaistua 47 jaardin potkumaalin.

Steelersin hyökkäys yski kuin vanha traktori lähes koko ensimmäisen puoliajan. Ajoittain näytti jopa siltä, että Roethlisbergerin pää pettäisi täydellisesti paineen alla, kuten vuotta aiemmin konferenssifinaalissa New Englandia vastaan. Hän saikin kiittää paljosta puolustusta, joka kerta toisensa jälkeen teki Seahawksin yritykset tyhjiksi. Toisella neljänneksellä alkoi kone jo kulkea, ja tuleva MVP Ward osoittautui Roethlisbergerin tueksi ja turvaksi. Steelers vyöryikin toisella neljänneksellä aivan maalilinjalle, mutta Bussin mentävää aukkoa ei tahtonut loppumetreillä löytyä. Kolmannella yrityksellä Roethlisberger hämäsi juoksun Bettisille, ja kääntyi itse rynnimään kohti maalia Bettisin ja kumppaneiden raivatessa tietä. Maalilinja ylittyi parilla tuumalla, ja Steelers johti 7-3.

Seahawks sai vielä ennen puoliaikaa pari hyvää draivia aikaiseksi, mutta sitten kuviin astui ehkäpä ottelun antisankari potkaisija Brown: mies nimittäin missasi kaksi potkumaalia puoliajan lopussa. Myönnettäköön silti, että 54:n ja 50:n jaardin etäisyydet ovat Browninkin tasoiselle potkijalle jo aika lailla kykyjen rajoilla, mutta yhtä kaikki Seahawks jäi ilman kuutta pistettä kun puoliajalle mentiin Steelersin 7-3 johdossa.

Toiselle puoliajalle Steelers ei olisi parempaa aloitusta voinut toivoa. Heti ensimmäisessä hyökkäysvuorossa pallo annettiin Willie Parkerille, joka linjamies Alan Fanecan loistavan blokin saattelemana käänsi perusjuoksupelin 75 jaardin juoksutouchdowniksi, josta tuli samalla Super Bowl-historian pisin juoksumaali. Steelers oli jo ratkaista koko ottelun seuraavalla hyökkäysvuorollaan, mutta Seahawksin kulmapuolustaja Kelly Herndon katkaisi Roetlisbergerin syötön aivan oman maalialueen rajalla. Herra oli jopa palauttaa pallon pohjiin asti, ellei laitahyökkääjä Antwaan Randle-El olisi kipittänyt kentän toiselta puolelta pelastamaan tilannetta. Hasselbeckille tämä kuitenkin riitti, ja hänen 16 jaardin maalisyöttönsä Jerramy Stevensille kavensi tilanteeksi 14-10.

Aivan uuden ilmeen saanut peli kääntyi viimeiselle neljännekselle Seahawksin lähestyessä pelottavaa vauhtia Steelers-päätyä. Kuitenkin ratkaisevissa kohdissa alkoi ote herpaantua: pallot putoilivat, rangaistukset nollasivat isoja pelejä, ja lopulta vielä kulmapuolustaja Ike Taylor nappasi Hasselbeckin surkeasti tähdätyn heiton. Palauttamalla sen väljemmille vesille Taylor antoi omalle joukkueelle hivenen hengitystilaa. Enempää ei tarvittu, kun ratkaisu tuli yhdeksän minuuttia ennen loppuvihellystä: Roethlisberger hämäsi juoksun Parkerille ja antoi pallon reverse-kuviosta tulleelle Randle-Elille. Lukioaikojensa pelirakentajamuistoja verestäen hän etsi yläkentälle hakeutuneen Wardin, kiskaisi pallon puolesta kentästä suoraan laiturin syliin, ja lukemat olivat 21-10.

Seahawks painoi silti päälle loppuun asti, mutta tunaroinnit vain jatkuivat. Steelers pääsi vielä yhdellä hyökkäysvuorollaan kuluttamaan sen verran aikaa ettei edes Seahawksin loppusekuntien sirkus ilman aikalisiä enää johtoa uhannut.

Ward keräsi viidellä kiinniotolla 123 jaardia sekä yhden maalin. Kummallista pelissä oli Pittsburghin puolelta Bettisin loppujen lopuksi pieneksi jäänyt rooli ottelussa, jota legenda oli odottanut yli vuosikymmenen. Tosin senkin hän täytti kuten 13 vuoden veteraanin kuuluu. All-time-juoksujaarditilaston viitonen ja tuleva Hall of Fame-kandidaatti lopetti sanoihin: “I think The Bus´ last stop is here in Detroit!”

Joukkueiden alisuorittajiin kuului kaksi katkoa heittänyt Roetlisberger. Ajoittain muutamia isoja tilanteita hoitanut Big Ben oli kuitenkin suurimmaksi osaksi kuin varjo post seasonin suorituksistaan. Myös konferenssifinaaleissa tukka hulmuten takakenttää vartioinut Troy Polamalu tuntui olevan miltei loppuun asti pimennossa, ja Stevensin maalissa hänet pelattiin täysin ulos tilanteesta. Myöskin Steelersin puolustuksen pelätty blitzi kilpistyi melko lailla täydellisesti Seahawksin hyvään heittosuojaan. Seattlen puolelta Shaun Alexander pystyttiin rajoittamaan “vain” perusjaardeihin, isoihin breikkeihin mies ei päässyt. Hasselbeck aloitti oivasti, mutta sortui laiturikaartinsa kanssa virheisiin silloin kun onnistumisia olisi tarvittu.

Loppujen lopuksi vanhaa kliseetä, vähiten virheitä tekevät voittavat, tuli alleviivattua Seahawksien taholla kohtalokkain seurauksin.

http://www.superbowl.com/gamecenter/recap/NFL_20060205_SEA@PIT

Kunnian Halliin ikuistettujen joukko kasvoi tänä vuonna kuudella nimellä kun Pro Football Hall of Famen valintakomitea julkisti uudet tulokkaat sunnuntaina Super Bowlin alla. He ovat Troy Aikman, Harry Carson, John Madden, Warren Moon, Reggie White sekä Rayfield Wright. Varsinaisten rintakuvien paljastus tapahtuu elokuussa Cantonissa Ohiossa.

Troy Aikman muistetaan Dallas Cowboysin 90-luvun kulta-aikojen pelinrakentajana. Vuoden 1989 varaustilaisuudessa Aikmanin napannut joukkue oli tuolloin liigan pohjamutia kyntävä luuseripoppoo, kaukana 60- ja 70-lukujen “Texas Footballin” lippulaivasta. Tästä alkoi kuitenkin tuhkimotarina: vaikka kausi 1989 menikin vielä rämpiessä, seuraavana vuonna voittosuhde oli jo 7-9 ja 1991 joukkue eteni jo pudotuspeleihin. Kaudella 1992 potti räjähti: Super Bowlissa kaatui Buffalo Bills 52-17 ja Aikman valittiin MVP:ksi. Ihan varmemman vakuudeksi Lehmipojat veivät sormukset vielä 1994 ja 1996. 90-luvun voitokkaimpana pelinrakentajana Aikman keräsi vuosikymmenellä uskomattomat 90 voittoa päättäen 11-vuotisen uransa kauden 2000 jälkeen.

Harry Carson metsästi pahaa aavistamattomia hyökkääjiä New York Giantsin tukimiehenä vuosina 1976-1988. Tulokaskautensa puolivälissä aloittavan keskimmäisen tukimiehen paikan saanut Carson ei johtajan paikaltaan hievahtanutkaan loppu-uransa aikana. Hurjana juoksupuolustajana nimeä tehnyt Carson pelasi yhdeksässä Pro Bowlissa ollen All-Pro kuusi kertaa. 80-luvulla yhdessä jo aiemmin Hall of Fameen valitun Lawrence Taylorin sekä Carl Banksin kanssa he muodostivat liigan parhaan tukimiesryhmän, joka auttoi Giantsin Super Bowl-voittoon vuonna 1987.

John Madden on valmentajana liki yhtä legendaarinen nimi kuin Vince Lombardi. Hänet mukaan valintaan toi Hall of Famen Seniors´ Commitee, joka esittelee kandidaatteja, joiden aktiiviajoista on kulunut vähintään 25 vuotta. Hän aloitti Oakland Raidersin tukimiesten valmentajana vuonna 1967, ja paria vuotta myöhemmin hänet nimettiin päävalmentajaksi. Hänen kymmenen päävalmentajavuotensa aikana Raidersin kauden voittosuhde ei kertaakaan jäänyt pakkasen puolelle. Kahdeksan kertaa joukkue oli mukana pudotuspeleissä, seitsemästi oman divisioonansa AFC Westernin mestarina. Kaiken kruunasi kausi 1977, jolloin Raiders hävisi runkosarjassa vain kerran, edeten lopulta kaatamaan Super Bowlissa Minnesota Vikingsin 32-14. Uransa jälkeen hän on tullut tunnetuksi futiskansan keskuudessa ABC:n Monday Night Footballin kommentaattorina sekä lainattuaan nimensä NFL:n viralliselle videopelille Madden NFL:lle.

Warren Moonilla ei ammattilaisura lähtenyt helposti käyntiin. Tummaihoisena pelinrakentajana hän ei juurikaan herättänyt NFL-scouttien kiinnostusta, sillä 70-luvulla nämä eivät uskoneet tummaihoisten kykenevän pelinrakentajaksi - muutkaan kun eivät olleet saaneet ammattilaiskentillä juuri mitään ihmeellistä aikaiseksi. Moon kuitenkin näytti jenkeille pitkää nenää tehdessään sopimuksen vuonna 1978 CFL:n Edmonton Eskimosin kanssa ja johdatti sen viiteen perättäiseen liigan mestaruuteen! Hän palasi NFL:aan vuonna 1984 Houston Oilersiin, jossa hän teki vaikutuksen joukkueen run-and-shoot-hyökkäyksen kärkimiehenä, mikä vaati pelinrakentajalta heittokäden lisäksi juoksuvoimaa. Hyvistä kausista huolimatta Moon ei koskaan voittanut Super Bowlia. Hänet kaupattiin kauden 1993 jälkeen Vikingsiin, 1997 uudelleen Seattle Seahawksiin, josta loukkaantumisten runtelemana vielä 1999 Kansas City Chiefsiin, jossa hän kahden varapelinrakentajakauden jälkeen lopetti 17 vuotta kestäneen uransa. Hän on edelleen all-time-tilastojen viiden kärjessä heittojaardeissa ja -yrityksissä, onnistuneissa heitoissa sekä maaleissa.

Legendaarinen puolustuksen ulompi linjamies Reggie White aloitti NFL:ssä kaudella 1984 vietettyään ensin kaksi vuotta sittemmin nopeasti kuopatussa USFL-liigassa. Kahdeksan kauden aikana Philadelphia Eaglesissa hän teki itsensä tunnetuksi hurjana säkittäjänä kirjaten niitä tililleen uskomattomat 124 kappaletta 121 ottelussa. Kaudella 1987 hän keräsi niistä 21 - vaikka lakko lyhensi kauden 12:een otteluun! Vuonna 1993 NFL:ssä otetiin käyttöön vapaan agentin status, ja White olikin ensimmäisiä tähtipelaajia, jotka käyttivät sitä hyväkseen sopimusneuvotteluissa. Hän siirtyikin Green Bay Packersiin. Pelinrakentaja Brett Favren kanssa hän auttoi joukkueen uuteen nousuun, ja kausi 1996 päättyi Super Bowl-voittoon. White piti hyökkäyksen linjaa pilkkanaan säkittäen New England Patriotsin Drew Bledsoen kolme kertaa. White ehti jo kerran lopettaa kauteen 1998, mutta teki välivuoden jälkeen vielä comebackin Carolina Panthersin paitaan ennen lopullisia eläkepäiviä vuonna 2000. Hän lopetti liigahistorian säkitysten ykkösenä 198:lla merkinnällään ja 13-kertaisena All-Prona. Reggie White kuoli tapaninpäivänä 2004 43-vuotiaana.

Rayfield Wright on toinen Seniors´Committeen tämän vuoden ehdokas. Hän oli Dallas Cowboysin vuoden 1967 draftin vasta seitsemännen kierroksen varaus. Häntä kierrätettiin sekä hyökkäyksen sekä puolustuksen puolella, kunnes kaudella 1969 hän sai loukkaantumisten kautta näytön paikan hyökkäyksen linjan oikeassa laidassa. Hän piti siihen malliin kurissa muutamia huippupuolustajia, että aloittajan paikka siirtyi hänelle. “Isoa Kissaa” ei helposti ohitettu - jopa Hall of Fame-linjamiehet Jack Youngblood ja Carl Eller ovat tunnustaneet 198-senttisen ja 116-kiloisen Wrightin ehkäpä vaikeimmaksi vastustajakseen. Vaikka hän olikin ehkäpä kevytkin linjamies, hän oli nopea, vahva ja ulottuva. Wright pelasi Cowboysin paidassa viidessä Super Bowlissa ollen mukana voittamassa kahta. Kuudesti peräkkäin liigan tähdistöön ja lisäksi 70-luvun Vuosikymmenen joukkueeseen valittu Wrigth päätti uransa kauteen 1979.

Kaikki ottelut synnyttävät jälkipelejä. Varsinkin isot mestaruusottelut. Ja kun kyseessä on Super Bowl ja sen 40. painos, jälkipyykkiä pestään isolla pesukoneella ja kauan. Vajaan viikon on pöly ehtinyt laskeutua Ford Fieldilla, kun kone jo linkoaa laakerit punaisina. Suurin kysymys onkin nyt: kenen syy Seattlen tappio oli?

Tuomarointia ollaankin arvosteltu monelta taholta. Monet kyseenalaiset tuomiot on nostettu esille. Ehkäpä senkin vuoksi että suurin osa niistä kolahti Seattlen nilkkaan. Darrell Jacksonin syötön vastaanoton häirintä vei Seahawksilta avausmaalin. Aputuomari seurasi tilannetta aitiopaikalta ja eikä virhe sääntöjen nojalla aiheetta tullut, vaikka rehellisyyden nimissä on todettava kontaktin olleen varsin mieto. Vastaavia tilanteita kun sattuu useita likipitäen jokaisessa pelissä.

Pittsburghin ensimmäinen maali on myös nostettu tapetille. Ben Roethlisbergerin syöksy hyväksyttiin ensin mutta heti perään alkoi hidastusten pyörittely. Niissä ei suoraan näy pallon kärjen paikkaa eteenpäinliikkeen pysähtyessä ja maahan palatessaan pallo ei selvästikään ollut maaliviivan paremmalla puolella. Maali kuitenkin hyväksyttiin, koska nauhoilta ei kiistättomia perusteita tuomion muuttamiseen ollut.

Kiinnipitämisistä kohistiin myös. Eräiden laskutapojen mukaan tuomareilta jäi jopa 20 kiinnipitämistä huomioimatta - mutta sen ratkaisevimman he kyllä näkivät. Seattlen puuskuttaessa kohti Steelers-päätyä Jerramy Stevensin 18 jaardin koppi olisi tuonut joukkueen jaardin päähän maalista ellei hyökkäyksen linjamies Sean Locklearille olisi tuomittu virhettä. Tilanteessa tukimies Clark Haggans blitsasi ulkoa. Locklear uhkasi jäädä kelkasta, joten tämä nappasi Haggansin puserosta miehen pihteihin. Säkki jäi tekemättä, mutta niin myös maalikin.

Kiistanalaisin lippu lensi Matt Hasselbeckille. Samaisessa viimeisen neljänneksen hyökkäysvuorossa kulmapuolustaja Ike Taylor nappasi Hasselbeckin heiton ja palautuksessaan juotui tämän taklattavaksi. Tilanteesta tuomittiin virhe vyötärön alle blokkaamisesta. Seuranneessa hyökkäysvuorossa Pittsburgh kasvatti johtoaan 21-10:een. Hidastukset kuitenkin kertovat ettei Hasselbeck edes osunut pelaajaan, jota hän tuomion mukaan olisi vastoin sääntöjä iskenyt.

Ilkeimmät kielet ovat jo arvelleet ettei Seattlen edes annettu voittaa. Yksi legendaarisimmista joukkueista Steelers on ollut ilman mestaruutta jo pari vuosikymmentä, ja kun kaikkia fysiikan lakeja massallaan rikkova Bussikin alkoi osoittaa eläköitymisen merkkejä… Nuori kuuppa sekoilee, mutta käännetään muutama “epäselvä tilanne” kotiin päin, hermostutetaan näin Hasselbeck ja annetaan pytty Bettisille. Voiko tarinalle enää amerikkalaisempaa loppua kirjoittaa?

Seeproja arvostellessa unohtuu silti helposti fakta ettei Seattle yksistään - tai edes pienemmässäkään määrin - tuomaripeliin kaatunut. Suurimmat syntipukit tappioon löytynevät peiliin katsomalla: kavennettuaan Pittsburghin johdon neljään pisteeseen kolmannella neljänneksellä Seattlella oli käsissään kaikki avaimet ottelun kääntämiseen mutta uskomattomat tunaroinnit sekä kentällä että sivurajalla torpedoivat tehokaasti takaa-ajon. Laiturikaarti Stevens etunenässä tiputteli palloja kuin laskuhumalaiset toisiaan nakkikioskin jonossa. Kieltämättä osasivat herrat tyrimisilleen ottelun valita. Päävalmentaja Mike Holmgrenin pelivalintojakin ollaan ihmetelty. Ehkäpä suurimmalla auktoriteetilla ABC:n kommentaattori John Madden, jonka ansioluetteloa valmennuksesta tuskin tarvitsee esitellä.

Jälkipyykin tuoksua oli ilmassa myös ennen koitosta kun edellisten loppuotteluiden MVP:t marssivat areenalle juhlakansan hurratessa. Vaan se kaikkein suurin oli joukosta poissa… San Fransisco 49ersin kolminkertaista MVP:tä Joe Montanaa jäivät monet kaipaamaan - allekirjoittanut mukaanlukien. Alun kiroilun jälkeen legendan ohimarssiin löytyi melko pätevä peruste: hänen pojillaan oli viikonloppuna koripallopelit ja kunnon isukin tavon Montana oli paikalla kannustamassa jälkikasvuaan. “Lupasin molemmille että olisin katsomassa heidän pelejään, ja että myöhemmin katsoisimme yhdessä Super Bowlin”, kommentoi Montana. Mikä ihana mies, huokasi Jenkkilä.

NFL Europen kansainvälisten pelaajien harjoitusleirille Tampassa, Floridassa osallistunut Markku Luoto ei loukkaantumisensa vuoksi pystynyt vakuuttamaan valitsijoita taidoistaan ja täten hän palaa kotiin. Iiro Luoto puolestaan pääsi jatkoon kun Frankfurt Galaxy valitsi hänet tänään alkavalle harjoitusleirilleen. Luoto edusti Galaxya NFL Europessa myös viime kaudella.

Samalla leirinsä aloittavat myös kaikki muutkin joukkueet mukaan lukien Berlin Thunder, jonka riveissä esiintyy Atlanta Falconsin Klaus Alinen. Harjoitusleirit päättyvät 4. maaliskuuta ja NFL Europe -kausi alkaa lauantaina 18. maaliskuuta.

NFL:stä tutut valmentajien haasteet saatetaan lanseerata ensi kaudella myös yliopisto-otteluihin, kun NCAA:n sääntökomitea päätti ehdottaa käytäntöä viime torstaisessa kokouksessaan. Idea on periaatteessa sama kuin ammattilaisotteluissa, käytäntö vain tulisi hieman eroamaan NFL:n versiosta: komitean ehdotuksessa joukkueen päävalmentajalla on mahdollisuus kerran haastaa tuomareiden päätös, ja sitä varten hän ottaa aikalisän. Jos tuomio kääntyy, aikalisät eivät kulu ja haastemahdollisuus säilyy siihen asti kunnes haaste hävitään. Tällöin joukkue menettää haasteensa lisäksi myös aikalisän. NFL:ssähän haaste ilmoitetaan heittämällä punainen lippu kentälle, jolloin päätuomari ottaa tuomariaikalisän tarkistusta varten. Haasteita on käytössä kaksi puoliaikaa kohti, ja ne kuluvat tuomareiden päätöksistä huolimatta.

Sääntömuutos olisi oikeastaan luonnollinen jatkuma kahden viime kauden kokeilulle, jossa konferenssit ovat saaneet käyttää otteluissaan videotarkistusta tuomareiden apuna. Tällöin tosin vain päätuomari päätti sen tarpeellisuudesta. NCAA:n 1-A-divisioonan 11:stä konferenssista yhdeksän käytti tätä mahdollisuutta hyväkseen. Käytännöt tosin vaihtelivat: esimerkiksi vain Mountain West-konferenssi salli haasteet. Niitä tehtiin kahden kauden aikana yhteensä 35, mutta näistä vain viisi muutti tuomiota.

Ammattilaisliigaan kaudeksi 1999 tulleen haastemahdollisuuden on todettu selkeästi vähentäneen väärien tuomioden määrää. Vaikka peliä tarkkaileekin seitsemän raitapaitaa, nykyajan peli on niin nopeatempoista, että tuomareiden silmien ohi ehtii vilahtaa monta tilannetta. Näin myös sääntökomitea perusteli ehdotustaan.

Komitea keskusteli kokouksessan myös muista sääntömuutoksista, joilla pyrittäisiin lyhentämään koko pelitapahtumaa. Nykyään lauantai-illat saattavat venyä helposti jopa nelituntisiksi. Muutokset koskisivat lähinnä kellon käyttöä, mikä tarkoittaisi juoksevan peliajan lisääntymistä. Komitean ehdotuksia tarkastellaan maaliskuussa jolloin tehdään lopulliset päätökset sääntömuutoksista ensi kaudelle.

NFL:n vuotuinen yliopistopelaajien katsastustilaisuus Scouting Combine alkaa keskiviikkona Indianapolisissa. Kutsun scouttien silmien alle ovat saaneet kaikkiaan 331 pelaajaa, jotka yrittävät jättää itsestään mahdollisimman hyvän kuvan ammattilaisille.

Pelaajalistalta voidaan poimia mm. sellaisia kovia nimiä kuin hallitseva Heisman-voittaja Reggie Bush, pystin viime vuonna vienyt Matt Leinart sekä edellisten herrojen joukkueen USC:n ennätyksellisen voittoputken Rose Bowlissa katkaissut Vince Young. Mielenkiintoa saavat varmasti osakseen myös USC:ssa pallokantovastuuta Bushin kanssa jakanut LenDale White sekä Alabaman pelinrakentaja Brodie Croyle. Nykyisten NFL-tähtien pikkuveljetkin koputtelevat ammattilaisovia, kuten Marcus Vick, jonka isoveli Mchael jakelee palloa Atlantassa tai Sinorice Moss, jonka isoveikka Santana koppaa heittoja Washingtonissa. Tänä vuonna katseita keräävät varmasti myös isot sisemmät laitahyökkääjät, kuten Vernon Davis.

Scouting Combine on tavallaan kuin NFL:n oma työhönottohaastattelu. Pelaajat on jaettu 12:een ryhmään, jotka tulevat porrastetusti suorittamaan oman osuutensa. Yksittäisen pelaajan visiitti kestää neljä päivää, jonka aikana häntä testataan niin urheilullisessa kuin myös yhtä lailla henkisessä mielessä. Saapumispäivänä pelaaja kirjautuu viralliseen Crowne Plaza-hotelliin, ja vaatteiden vaihdon jälkeen matka jatkuu sairaalaan röntgenkuvausta sekä Cybex-testiä varten. Jälkimmäisellä mitataan lihasten ja nivelten liikkuvuutta. Päivällisen jälkeen päivä jatkuu vielä leirin pelipaikkavalmentajien haastatteluilla jopa iltayhteentoista asti.

Seuraava päivä kuluukin sitten pääosin lääkärintarkastuksessa, jossa käydään läpi likipitäen kaikki virtsatestistä sydänfilmiin. Välissä käydään tekemässä Wonderlic-testi sekä koittamassa mitä penkistä nousee: tankoon 102,5 kiloa ja maksimimäärä toistoja. Päivällisen jälkeen haastattelut jatkuvat vielä iltamyöhään. Kolmas päivä alkaa NFL:n pelaajayhdistyksen kokouksella ja jatkuu päivälliseen asti psykologisten testien merkeissä. Illalla hoidetaan vielä viimeiset haastattelut.

Neljäs ja viimeinen päivä on varattu fyysisten ominaisuuksien testaamiselle. Valokuvauksen ja lämmittelyn jälkeen aloitetaan jenkkifutiksen perusnopeustestillä eli 40 jaardin spurtilla. Linjamiehille kellotetaan lisäksi ajat 10 ja 20 jaardilta, jotka antavat paremman kuvan pelipaikalle enemmän soveltuvasta nopeudesta. Lisäksi prospekteja testataan vielä keteeryydessä pitkällä ja lyhyellä shuttlella, cone drillillä sekä korkeus- että pituushypyllä. Lopuksi suoritetaan vielä pelipaikkojen erikoisominaisuuksia mittaavat testit.

Scouting Combine päättyy viimeistenkin pelaajien osalta ensi tiistaina. Itse kevään varaustilaisuus pidetään huhtikuun 29.-30. päivä.

Turha mies

NFL:n draftin ykkösvarauksesta tulee koko lajin uusi sankari: kirkasotsainen, leveähymyinen ja uljasrakenteinen nuorimies, josta on joskus tuleva legenda. Kuitenkin, jokaisessa urheilukilpailussa on aina oltava se, joka jää viimeiseksi. Näin on myös draftissa. Useimmissa muissa lajeissa peräpään valvojat myös unohdetaan. Kuka esimerkiksi muistaa viimeisen olympiasatasen jumboksi jäänyttä? Tuskin kukaan.

Mutta näin ei ole NFL-draftissa! Jenkkilän suosikkilajissa, jossa tilastoidaan kaikki tarpeeton ja triviaali tietokin, edes varaustilaisuuden viimeinen varaus ei jää huomiotta. Päinvastoin, hän saattaa hetken olla jopa ykköskierroksen varausten jälkeen tunnetuin pelaaja! Hän saa arvonimen Mr. Irrelevant, vapaasti suomennettuna turha mies.

Kyseisellä hullutuksella on kohtalaisen pitkä historia. Vuonna 1976 entinen USC:n laituritähti ja lyhyehkön ammattilaisuran 1950-luvulla pelannut Paul Salata sai ajatuksen järjestää varaustilaisuuden jumbolle omat juhlallisuudet. Tuolloin Pittsburgh Steelersin varaama Kelvin Kirk oli kaikkiaan 487:s varaus. Salata kutsui herran Kalifornian Newport Beachille, mutta, aivan kuin alleviivatakseen merkityksettömyyttään, Kirk myöhästyi lennoltaan, ja Salatan oli pakko palkata sijais-Kelvin alkujuhlallisuuksia varten päivänsankarin tuloon saakka…

Juhlaviikon formaatti on säilynyt melko lailla samana vuodesta toiseen: se alkaa viikkoa ennen kesän harjoituskautta maanantaina, kun “misteri” lennätetään Kaliforniaan. Virallisen esittelytilaisuuden ja paraatin jälkeen ilta jatkuu Ms. Irrelevantin valinnalla sekä illanvietolla muutamien “oikeiden” urheilukuuluisuuksien kanssa. Juhlakalulle ojennetaan Lowsman Trophy, eräänlainen Heisman Trophyn varjopalkinto (kuvaavasti patsas esittää palloa rähmäävää pelaajaa…). Viikko jatkuu tämän jälkeen VIP-päivällä Disneylandissa, muutamilla hyväntekeväisyyskilpailuilla tenniksen, golfin ym. parissa päättyen lopulta suurin grillijuhliin ennen juhlasankarin palauttamista takaisin systeemin rattaisiin ja NFL:n tulokasleirille.

Lienee ehkä tarpeetonta todeta etteivät “turhat miehet” ole juurikaan ammattilaiskentillä mainetekoihin yltäneet. Useimmat heistä eivät päässeet edes pelaaviin kokoonpanoihin. Vuoden 1984 turha mies John Tuggle olikin ensimmäinen harjoitusleiriltä aktiivrosteriin selvinnyt varausjumbo, mutta ammattilaisura NY Giantsissa jäi yhteen kauteen. Tuggle päätti itse maallisen taipaleensa vuonna 1986. Monet mistereistä ovat suunnanneet pohjoiseen naapuriin Kanadaan CFL:ään, mutta oikeastaan ainoa NFL:ssä uraa tehnyt oli Marty Moore, joka lopetti viime kauden jälkeen pelattuaan yhdeksän vuotta, mukaanlukien ainoa turhan miehen tekemä Super Bowl-visiitti Patriots-paidassa vuonna 1997.

Voisi kuvitella että moinen toikkarointi olisi ehkäpä nöyryyttävintä ja pahiten itseluottamusta tuhoavaa kenelle tahansa pelaajista. Toisaalta tapahtuma on kummallisuudessaan niin erikoislaatuinen ammattilaisurheilun rahan raadollistamassa maailmassa ettei sille tarvitse löytyä tilausta; se tekee sen itse! Juhlistetaan jotain ilman sen suurempaa syytä-teema on toiminut kolme vuosikymmentä eikä loppua näy. Pirskeet ovat jopa niin hyvät, että vuonna 1996 Lowsman Trophy-voittajan Sam Manuelin kanssa bilettämään päätti tulla koko draftin ykkönen Keyshawn Johnson. Ja hän jos kuka haistaa hyvä bileet!

LÄHDE: http://www.irrelevantweek.com/