Kummallisuuksien galleria, osa 5
Turha mies
NFL:n draftin ykkösvarauksesta tulee koko lajin uusi sankari: kirkasotsainen, leveähymyinen ja uljasrakenteinen nuorimies, josta on joskus tuleva legenda. Kuitenkin, jokaisessa urheilukilpailussa on aina oltava se, joka jää viimeiseksi. Näin on myös draftissa. Useimmissa muissa lajeissa peräpään valvojat myös unohdetaan. Kuka esimerkiksi muistaa viimeisen olympiasatasen jumboksi jäänyttä? Tuskin kukaan.
Mutta näin ei ole NFL-draftissa! Jenkkilän suosikkilajissa, jossa tilastoidaan kaikki tarpeeton ja triviaali tietokin, edes varaustilaisuuden viimeinen varaus ei jää huomiotta. Päinvastoin, hän saattaa hetken olla jopa ykköskierroksen varausten jälkeen tunnetuin pelaaja! Hän saa arvonimen Mr. Irrelevant, vapaasti suomennettuna turha mies.
Kyseisellä hullutuksella on kohtalaisen pitkä historia. Vuonna 1976 entinen USC:n laituritähti ja lyhyehkön ammattilaisuran 1950-luvulla pelannut Paul Salata sai ajatuksen järjestää varaustilaisuuden jumbolle omat juhlallisuudet. Tuolloin Pittsburgh Steelersin varaama Kelvin Kirk oli kaikkiaan 487:s varaus. Salata kutsui herran Kalifornian Newport Beachille, mutta, aivan kuin alleviivatakseen merkityksettömyyttään, Kirk myöhästyi lennoltaan, ja Salatan oli pakko palkata sijais-Kelvin alkujuhlallisuuksia varten päivänsankarin tuloon saakka…
Juhlaviikon formaatti on säilynyt melko lailla samana vuodesta toiseen: se alkaa viikkoa ennen kesän harjoituskautta maanantaina, kun “misteri” lennätetään Kaliforniaan. Virallisen esittelytilaisuuden ja paraatin jälkeen ilta jatkuu Ms. Irrelevantin valinnalla sekä illanvietolla muutamien “oikeiden” urheilukuuluisuuksien kanssa. Juhlakalulle ojennetaan Lowsman Trophy, eräänlainen Heisman Trophyn varjopalkinto (kuvaavasti patsas esittää palloa rähmäävää pelaajaa…). Viikko jatkuu tämän jälkeen VIP-päivällä Disneylandissa, muutamilla hyväntekeväisyyskilpailuilla tenniksen, golfin ym. parissa päättyen lopulta suurin grillijuhliin ennen juhlasankarin palauttamista takaisin systeemin rattaisiin ja NFL:n tulokasleirille.
Lienee ehkä tarpeetonta todeta etteivät “turhat miehet” ole juurikaan ammattilaiskentillä mainetekoihin yltäneet. Useimmat heistä eivät päässeet edes pelaaviin kokoonpanoihin. Vuoden 1984 turha mies John Tuggle olikin ensimmäinen harjoitusleiriltä aktiivrosteriin selvinnyt varausjumbo, mutta ammattilaisura NY Giantsissa jäi yhteen kauteen. Tuggle päätti itse maallisen taipaleensa vuonna 1986. Monet mistereistä ovat suunnanneet pohjoiseen naapuriin Kanadaan CFL:ään, mutta oikeastaan ainoa NFL:ssä uraa tehnyt oli Marty Moore, joka lopetti viime kauden jälkeen pelattuaan yhdeksän vuotta, mukaanlukien ainoa turhan miehen tekemä Super Bowl-visiitti Patriots-paidassa vuonna 1997.
Voisi kuvitella että moinen toikkarointi olisi ehkäpä nöyryyttävintä ja pahiten itseluottamusta tuhoavaa kenelle tahansa pelaajista. Toisaalta tapahtuma on kummallisuudessaan niin erikoislaatuinen ammattilaisurheilun rahan raadollistamassa maailmassa ettei sille tarvitse löytyä tilausta; se tekee sen itse! Juhlistetaan jotain ilman sen suurempaa syytä-teema on toiminut kolme vuosikymmentä eikä loppua näy. Pirskeet ovat jopa niin hyvät, että vuonna 1996 Lowsman Trophy-voittajan Sam Manuelin kanssa bilettämään päätti tulla koko draftin ykkönen Keyshawn Johnson. Ja hän jos kuka haistaa hyvä bileet!
LÄHDE: http://www.irrelevantweek.com/
26.2.2006 1:45 | Teemu | aihe: NFL, NCAA, muut
Broncosin Pro Bowl-sentteri Tom Nalenhan valittiin aikanaan ihan viimeisen kierroksen loppupuolella. Ei tainnut olla Mr Irrelevant, mutta draft-numeroon suhteutettuna tehnyt kuitenkin aika huikean uran.
Tarkistakaapa lähteitänne !!!
Chicagon safety Mike Green oli -00 draftin viimeiseksi varattu, mutta ei ole todellakaan ollut mikään turha pelaaja Bearsille. Ollut viimeiset 4 vuotta alottava FS ja pari vuotta sitten oli Bearsien paras syötönkatkoja.
Löytyipä toinenkin “turhapuro” : -99 draftin Jim Finn, joka on tällä hetkellä Giantsien alottava FB. Yhteensä lähes sata NFL-matsia joista noin 40 alottavana.
OK pointti ymmärretty. Nämä faktat on otettu suoraan tuolta jutun lopussa olevasta nettiosoitteesta, muistaakseni nämä tuoreimmat turhikset eivät siellä juurikaan ole suitsutusta osakseen saaneet.