NFL:n pelaajamarkkinoiden kuumin vaihe ohi

NFL:n vapaiden agenttien markkinoilla alkavat suurimmat peliliikkeet olla nähty ja suurinumeroisten sopimusten tekeminen on päivä päivältä epätodennäköisempää kun joukkueiden ylimääräiset rahat on käytetty ja parhaat pelaajat imuroitu pois vapailta markkinoilta.

Kiinnostavin vapailla markkinoilla ollut pelinrakentaja, aiemmin San Diego Chargersia edustanut Drew Brees, teki kuusivuotisen sopimuksen saman tien edellisen ykköspelinrakentajansa Aaron Brooksin kilometritehtaalle lähettäneen New Orleans Saintsin kanssa. 60 miljoonan dollarin arvoinen sopimus tosin on käytännössä yhden vuoden paperi, sillä se sisältää vuoden kuluttua maksettavaksi sovitun 12 miljoonan dollarin bonuksen, joten, mikäli Brees ei johda Saintsia ensi kaudella vähintäänkin konferenssifinaalin, sopimus todennäköisesti puretaan tai järjestellään uudelleen. Tämän takia ei myöskään kannata pidätellä hengitystään odotellen sitä, että Saints tekisi jonkinlaiset vaihtokaupat kevään varaustilaisuuden toisesta varausvuorosta, jolla mitä todennäköisimmin saa valita mieleisensä pelinrakentajan kolmikosta Matt Leinart, Vince Young, Jay Cutler.

Vahvimmin Breesin tulevaksi kodiksi veikkailtiin Miami Dolphinsia ja tämän uskottiin käyvän neuvotteluja Saintsin kanssa lähinnä vain Dolphinsia painostaakseen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Miamin pelinrakentajaksi matkaakin Minnesota Vikingsin Daunte Culpepper, josta vaihdossa Dolphins luopui varaustilaisuuden toisen kierroksen varausvuorostaan. Molemmat herrat ovat viime kaudella kärsittyjen vakavien loukkaantumisten johdosta riskisijoituksia, joten nähtäväksi jää, kuinka Saintsin ja Dolphinsin uhkapelin käy.

Philadeplhia Eagles vapautti odotetusti sopimuksestaan laitahyökkääjä Terrell Owensin, joka ajautui viime vuoden aikana riitoihin joukkueen valmmennusportaan sekä tähtipelinrakentaja Donovan McNabbin kanssa ja joka lopulta hyllytettiin kauden kahdeksasta viimeisestä ottelusta. Owensin vapauttamista seuraavana päivänä Eagles pestasi kakkospelinrakentajakseen Owensin kanssa muutama vuosi sitten San Francisco 49ersissä sanasotaan ajautuneen Jeff Garcian. Myös toinen hankalan persoonan maineessa oleva laitahyökkääjä, Dallas Cowboysin Keyshawn Johnson, päätyi kilometritehtaalle. Mielenkiintoista käänteessä on se, että hänen seuraajakseen on yleisesti veikkailtu muuan Terrell Owensia.

Pelinrakentajarintamalla Detroit Lionsin vuoden 2002 ykköskierroksen varaus Joey Harrington, joka moottorikaupungissa on ollut jatkuva alisuorittaja ja suuri pettymys, saattaa myös pian olla uuden työpaikan tarpeessa, sillä Lions teki sopimuksen viimeksi Cincinnati Bengalsissa Carson Palmerin kakkosmiehenä esiintyneen Jon Kitnan kanssa. Kitnalle on oletettavasti lupailtu jotakin muuta kuin kakkosmiehen roolia, sillä muuten tämä kaiken järjen mukaan olisi varmasti pysynyt varamiehenä Bengalsissa, jossa hän viihtyi hyvin ja joka on kuitenkin mestaruuskaliiperin joukkue.

Eräs viimeisen viikon mielenkiintoisimmista peliliikkeistä on Minnesota Vikingsin luultavasti hyvin toimivaksi osoittautuva yritys napata hyökkäyksen linjamies Steve Hutchinson Seattle Seahawksilta. Hutchinson on Seahawksin ns. transition-pelaaja, mikä antaa joukkueelle oikeuden pitää tämä kokoonpanossaan lupautumalla maksamaan saman, mitä tämä saisi palkkiona joltakin muulta joukkueelta. Hutchinson hyväksyi Vikingsin tarjouksen, joka seitsenvuotinen ja arvoltaan 50 miljoonan dollarin suuruinen, joten Seahawksilla on ensi lauantaihin asti aikaa päättää, haluaako se pitää Hutchinsonin riveissään.

Koko kuvion huomionarvoisin osa on kuitenkin se, että Vikingsin Hutchinsonille lupaama sopimus on järjestelty niin, että, koska Vikingsillä on runsaasti rahaa käytettävissään ennen kuin palkkakatto tulee vastaan, sopimuksen ensimmäisen kauden osuus on viritetty mahdollisimman suureksi, jotta Seahawksille puolestaan aiheutuisi ongelmia palkkakaton alla pysymisessä. Loppusilauksena sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan koko 50 miljoonan dollarin sopimus muuttuu NFL-sopimusten yleisestä tyylistä poiketen kokonaan taatuksi, mikäli Hutchinson ei ole joukkueensa kovapalkkaisin linjamies.

Tämän pykälän motiivina on se, että Seahawksin Walter Jones on hyökkäyksen linjamiehistä NFL:n historian kovapalkkaisin, joten, mikäli Seahawks päättäisi pitää Hutchinsonin, muuttuisi koko sopimussumma välittömästi taatuksi. Toki Seahawksilla on mahdollisuutena myös yrittää päästä Jonesin kanssa sopimukseen, jolla tämän tuloja lasketaan, mutta se lienee perin epätodennäköistä. Jones ansaitsee noin 7,5 miljoonaa dollaria vuodessa ja Hutchinsonin sopimuksen, tehdään se sitten Vikingsin tai Seahawksin kanssa, keskimääräinen vuosiansio on 7 miljoonaa. Hutchinsonin taattu 50 miljoonaa dollaria olisi 15 miljoonaa enemmän kuin NFL:n historian tähän asti suurin taattu rahamäärä, Indianapolis Coltsin pelinrakentaja Peyton Manningin vuonna 2004 saama 35 miljoonan allekirjoitusbonus.

Tämän kaiken keskellä vaikuttaa enemmän kuin tyhmältä se, ettei Seahawks alunperinkin nimennyt Hutchinsonia franchise-pelaajakseen, jolloin se olisi tämän menettäessään saanut vastineeksi kaksi ensimmäisen kierroksen varausvuoroa. Motiivina kaiketi oli se, että franchise-pelaajalle tulee maksaa vähintään viiden parhaiten palkatun saman pelipaikan pelaajan keskiarvo kun transition-pelaaja ansaitsee kymmenen parhaiten palkatun keskiarvon verran ja Seattlessa ei uskottu, että kukaan nyt nähdyn suuruista sopimusta Hutchinsonille tämän esittämistä Pro Bowl -tason otteista huolimatta tarjoaisi.

16.3.2006 15:36 | Tuomas | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

7 kommenttia:

  1. hyperhawk:

    Jos Seahawks olisi nimennyt Hutchinsonin franchise-pelaajaksi, niin ongelmana olisi ollut myös se, että H. olisi jättänyt harjoittelukauden välistä. Seahawksillahan on siitä kokemus muutaman vuoden aikanan ison Waltin kanssa.

  2. Tuomas:

    En kyllä millään onnistu keksimään, että miten nämä franchise- ja transition-tägit liittyvät kevään ja/tai kesän harjoitteluun. Säännöissä on tietyt ajanjaksot, joiden aikana joukkueet saavat järjestää tietyn määrän pakollisia harjoituksia, mutta muuten joukkue ei pysty pelaajiensa harjoittelupaikkoja määrittämään. Toki rahallisia bonuksia tarjoamalla on mahdollista saada pelaajia houkuteltua pysymään joukkueen harjoituskeskuksessa muinakin aikoina, mutta mitään velvollisuutta pelaajille ei moiseen ole.

    Ja onhan Walter Jones jossakin harjoitellut menneinä kesinäkin eikä suinkaan vain löhöillyt. Hänen viime kesän harjoittelumenetelmistään kirjoitti muun muassa Sports Illustrated.

    Joey Harringtonista vielä sen verran, että nyt Lions teki sopimuksen myös aiemmin Arizona Cardinalsia edustaneen Josh McCownin kanssa, joten joukkueella on kokoonpanossaan viisi pelinrakentajaa. Harringtonille on tällä hetkellä tiedossa neljän miljoonan dollarin bonus, jonka maksupäivä on 15 kesäkuuta, joten viimeistään siihen mennessä jotakin tapahtunee. Veikkailuja tosin on kuulunut, että Harrington laitetettaisiin pihalle jo ennen ensi maanantaina alkavaa joukkueen kevätharjoittelukautta.

  3. hyperhawk:

    “The Seahawks also didn’t want to franchise Hutchinson because they didn’t want him to boycott practices and training camp this spring and summer, as was the case with Jones in recent years.”
    http://seattletimes.nwsource.com/html/seahawks/2002865684_hawk15.html

    Boikotointi on tosin aina mahdollista.

    Seahawks yrittää saada Keyshawn Johnson kiinnitettyä. Varmalle koppaajalle olisi kyllä ks. joukkueessa tarvetta.

  4. JiiHoo:

    Hutchinsonin kaupassa vaaditaan selvitystä “korkeammalta taholta”. “Special master” päättää, miten asiassa käy. Seahawks on saanut liigan edustajat taakseen ja pelaajayhdistyksen edustajat ovat vastassa. Liigan ja Seahawksien mielestä vääryys on nimenomaan “offer sheetin”, tarjotun sopimuksen pykälissä, jotka vaativat että Steve H. olisi parhainten palkattu linjamies. Tästä kun aiheutuu se, että Seahawksien pitää tarjota Hutchinsonille enemmän palkkaa kuin Vikingsien. Liigan edustajien mielestä nimenomaan tarjotun summan “paremmaksi panemisen” pitäisi riittää sopimuksen syntyyn.

    Löytyy mm. täältä:
    http://www.seahawks.com/ArDisplay.aspx?ID=6600

  5. Ruuhi:

    Eikös franchise pelaajan palkka ole 5 parhaiten palkatun keskiarvo (oman pelipaikan) tai 120 prosenttia edellisestä palkasta, kumpi on suurempi ja samoin transition -pelaajan 10 parhaiten palkatun keskiarvo tai 120 prosenttia edellisestä palkasta, kumpi on suurempi. En tosin tiedä mitä tasoa edellinen palkka on, mutta taitaa mennä edelliseen (top 10).

  6. Tuomas:

    Kyllä, tottahan se on, että tuo 120 prosentin sääntö on olemassa. Kaiketi tuota kirjoittaessani ajattelin, että sen mainitseminen olisi entisestäänkin sekoittanut jo muutenkin raskasta artikkelia… :)

    Hutchinson on muuten tästälähin sitten Vikingsin mies, koska viime yönä asiaa pähkäilemaan nimetty “special master” tuli siihen tulokseen, että Vikingsin laatima sopimus on oikeutettu ja tämän seurauksena Seahawks päätti olla vastaamatta tarjoukseen.

  7. Ruuhi:

    Joo, piti päästä pätemään :) Eihän toi iso asia ole kokonaisuuden kannalta.

Kommentoi