Jefunäkymiä Yhdysvalloissa

Vietin viime viikon New Yorkissa ja tottakai tutkailin turismoimisen ohessa myös amerikkalaista jalkapalloa. Koska NFL:n eikä yliopistojen kaudet olleet aktiivisimmassa vaiheessa, televisiosta ei tullut pelejä. Sen sijaan siirtomarkkinoita käsiteltiin monissakin lähetykisssä ja näytettiin tähtien haastatteluja lehdistötilaisuuksista. Uutisia tuntui riittävän, kun kaikki vähänkin tärkeämpien pelaajien siirrot ja sopimukset uutisoitiin.

Lehdistö käsitteli luonnollisesti uutisia myös ja mieleen jäi paikallisen Metro-lehden otsikko Edgerrin Jamesin siirtouutisesta/-huhusta: “James edging out of Indianapolis”. Retorisia keinoja osataan käyttää.
Etelä-Manhattanin urheilukaupoista löytyy amerikkalaisen jalkapallon harrastusvälineitä todella nihkeästi. Palloja löytyi parhaiten, joskaan Wilsonin virallista NFL-palloa ei löytynyt, ainoastaan synthetic leather -versio ($22.00). Pelikenkiä saattoi löytyä parit erilaiset, tosin niitäkin vain junioreiden kokoja. Muutama pari lasten hanskoja tai hammassuojia (!) saattoi hyllässä olla, mutta varsinaisia suojavarusteita, kypäriä, hartiasuojia, reisi- yms. suojia ei näkynyt missään. Kun kysyin aikuisten hanskoja, myyjät huvittuneina pudistelivat päitään ja tarjosivat eioota (silloin kun eivät vain kadonneet hyllyjen väliin). Under Armourin paitoja, housuja ja hikinauhoja näin yhdessä myymälässä ja NFL:n fanipaitoja useammassa.
Baseball-varusteita kaupat sen sijaan pursusivat. Räpylöitä saattoi olla kolme metriä leveä seinällinen eikä mailoista, kypäristä, kengistä yms. varusteista tai fanitavaroista ollut pulaa.

Ainakaan jefuvarusteita ei Yhdysvalloista aivan suin päin kannata lähteä hakemaan. Tietysti nettikaupoista voi tilata tavaroita mihin tahansa ja tilaus on hyvä lähettää paria päivää ennen kuin lähtee Suomesta. Kannattaa tosin etukäteen tarkistaa, että liike suostuu toimittamaan tavarat hotellille, joka on kuitenkin eri osoite, kuin luottokortin omistajan osoite. Parhaiten tämä tietysti onnistuu, jos myyjäliikkeen kanssa on hiukan pidempi asiakassuhde ja mahdollisesti jopa kontakti johonkin oikeaan henkilöön siellä, eikä vain yleiseen sales-sähköpostiosoitteeseen.

24.3.2006 12:44 | Lari | aihe: NFL, viihde

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

2 kommenttia:

  1. Tomi:

    Jefu-kamojen vähyys kaupoissa johtuu kai aika pitkälti siitä, että eipä niille oikein ole ostajiakaan. Lajillahan ei kuitenkaan ole kauheasti harrastajia, jotka kamoja ostaisivat. Monet high schoolitkin tarjoavat valtaosan pelikamoista oppilaille, yliopistoista puhumattakaan.

    Base- tai softballille sen sijaan löytyy sunnuntaiharrastelijoita pilvin pimein.

    Yllättävää on sekin, että varsinaisen sesongin ulkopuolella jopa fanikamaa voi olla vaikeampi löytää, kun kaupat tyrkyttävät joko koris- tai baseball-paitoja, lippiksiä yms. Siihen kannattaa ainakin varautua, että valikoimat ovat reilusti suppeampia kuin syksyllä.

  2. hyperhawk:

    Muistelen itse ihmetelleeni samaa kaksi vuotta sitten. Tuolloin käväisin Isossa omenassa huhtikuussa ja kaupat olivat pullollaan baseball ja koris tavaraa. Jopa nfl-fani paitoja oli yllättävän haastavaa löytää. Yleisin vastaus oli, että syksyllä tavaraa löytyy enemmän…
    Mene ja tiedä…

Kommentoi