NFL-joukkue Los Angelesiin?

Kesällä liigan komissaarin pallilta siirtyvällä Paul Tagliabuella tiedetään olevan ainakin yksi päämäärä ennen työsuhteen päättymistä. Hän on nimittäin jo pitkään tehnyt töitä joukkueen saamiseksi Los Angelesiin.

Syitä kainalopallopoppoon saamiseksi Enkelten kaupunkiin tuskin tarvitsee kaukaa etsiä: seutu on Jenkkilän toiseksi suurinta markkina-aluetta, jonka futisfanien kukkaroista irtoaisi varmasti dollari jos toinenkin liigan kirstuun. Edellisen kerran kaupungissa on päästy ammattilaisfutista seuraamaan kaudella 1994, jonka päätteeksi LA Raiders palasi synnyinsijoilleen Oaklandiin ja LA Rams suuntasi St. Louisiin, jonka edellinen joukkue Cardinals oli muutamaa vuotta aiemmin siirtynyt etelän lämpöön Phoenixiin. Los Angeles oli mukana kilpailemassa edellisestä laajennusjoukkueesta kaudeksi 2002, mutta rahoitusongelmien vuoksi joukkueen kotipaikaksi valittiin Houston.

Suurimmaksi kynnykseksi onkin nyt nousemassa stadion. Los Angeles Coliseum, joka on jo isännöinyt olympialaisia, kaupungin edellisten NFL-tiimien sekä Southern Californian yliopiston kotiotteluita, alkaa auttamatta olla vanhentunut nykyliigan tarpeisiin. Todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi onkin jäämässä uuden stadioni rakentaminen. Varteenotettavinta hanketta ollaan valmistelemassa Anaheimissa, mutta Coliseumin käyttöä ei silti olla vielä täysin poissulkemassa.

Tällä hetkellä asiaa käsittelee liigan nimittämä kuusihenkinen komitea. Konkreettisia päätöksiä tullaan todennäköisesti tekemään vasta toukokuun kevätkokouksessa Denverissä, jossa myös nykyiset joukkueet saavat sanoa sanansa. Vaikka Tagliabue onkin voimakkaasti edistänyt hanketta vielä kun siihen itse pystyy, haluaisi hänkin antaa joukkueille työrauhan. Hän onkin luvannut että ellei suunnitelmia saada pian lyötyä lukkoon, hanke hyllytetään moneksi vuodeksi. Tämä tietäisi mahdollisesti sitä, ettei Los Angelesissa nähtäisi NFL-pelejä tämän vuosikymmenen puolella.

3.4.2006 0:41 | Teemu | aihe: NFL

Yksi kommentti:

  1. A$lak:

    Olis kyllä upeeta, jos sinne Los Angelesiin saatais jengi.Pidetään peukkuja pystyssä!

Kommentoi