Brett Favre jatkaa uraansa

Koko kevään ammattilaisliigan ympärillä kiertänyt huhumylly on viimeinkin rauennut: Green Bay Packersin legendaarinen pelinrakentaja Brett Favre ilmoitti tiistaina jatkavansa pelaamista. 36-vuotias veteraani aloittaa näin syksyllä 16:nnen kautensa liigassa. Vielä ei tosin ole varmaa osallistuu Favre Geen Bayn ensimmäiselle minicampille, joka alkaa toukokuun 5:s päivä.

Packers kyykkäsi viime kaudella todella syvälle. Free agency-menetysten ja lukuisten loukkaantumisten rampauttama joukkue lopetti kautensa voittosuhteeseen 4-12, huonoimmin koko sinä aikana kun Favre on joukkueessa ollut. Favren heittämät 29 syötönkatkoa kertovat myös herran henkilökohtaisesti surkeasta suorituksesta.

Vaikka Green Bayssa ollaankin jo muutaman vuoden ajan totuttu huhuihin vuoden 1997 Super Bowlin suuren sankarin lopettamisesta, ja vaikka hän joka kerta on joukkueen vahvuuteen palannut, spekulaatiot eivät silti lopu. Favre ei ole enää mikään nuori poika, ilkeämielisimmät voisivat jopa sanoa herran uran jatkuvan pelkästään tekohengityksellä. Tosin voitaneen sanoa ettei hän todennäköisesti olisi edes päättänyt jatkaa, jos toivoa paremmasta kaudesta ei olisi ollut. Green Bay sai pidettyä toisen pitkän linjan pelurinsa, keskushyökkääjä Ahmad Greenin, rivissä ja toivoa elätellään vielä kulmapakkikonkari Charles Woodsonista.

Toisaalta vasta syksy tulee näyttämään palasiko liigan kaikkien aikojen toiseksi eniten jaardeja heittänyt legenda vain ottaakseen vielä rumemmin turpaansa.

LISÄYS klo 9.06: Green Bay pääsi lopulta yhteisymmärrykseen myös Charles Woodsonin kanssa. Seitsenvuotinen paperi tuo kulmapuolustajalegendalle täysimääräisenä toteutuessaan yhteensä 52 miljoonaa dollaria.

27.4.2006 1:30 | Teemu | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Yksi kommentti:

  1. Mikko:

    Olisi mielenkiintoista nähdä, että onko valmennusjohdolla munaa pistää Favre vaihtoon jos pelit menee täysin penkin alle. Takana on kuitenkin kyttäilemässä tulevaisuuden toivo, jonka pitäisi jossain vaiheessa vastuu hommista kantaa. Mielenkiintoa lisää uusi päävalmentaja ja hänen suhtautumisensa hommaan.

Kommentoi