A-juniorien rästikierros
Roostersin ja Sea City Stormin välinen ottelu antaa vielä odottaa itseään, mutta kolme muuta ottelua on kuitenkin saatu onnistuneesti pelattua A-juniorien “rästikierroksella.”
Jaguaarit ottivat vaivoin pisteet Rajaritareilta numeroin 28-20 (21-20). Olisin odottanut Jaguaarien olevan jonkin verran tehokkaampia lohkojumboa vastaan, mutta yhdenkin pisteen voitto tottakai riittää. Kenties rosterit olivat vajavaisia junnumaaottelun jäljiltä? Toisessa kakkoslohkon ottelussa Butchers nujersi Trojansin 26-7. Näin ollen Butchers on ainoa puhtaan pelin joukkue lohkossaan. Rajaritarit ovat jo menettäneet mahdollisuutensa mitalipeleihin, mutta muista joukkueista ainoastaan Trojansin kohtalo ei ole enää täysin heidän omissa käsissään. Jaguaareilla ja Steelersillä on vielä kana kynimättä Butchersin kanssa, joten voittamalla porvoolaiset kumpi tahansa em. joukkueista voi nousta piikkipaikalle.
Ykköslohkossa Wolverines ja Saints saivat rästiottelunsa pelatuksi. Lopputulos 44-6 ei ole mitenkään yllättävä. Joka tapauksessa, ellei ihmeitä tapahdu, ei Wolverines silti voi enää tavoittaa Roostersia piikkipaikalta ilman kukonpoikien apua. Crocoilla on vielä mahdollisuus yllätykseen, jos he pystyvät voittamaan Wolverinesin ja myös Raumalla on mahdollisuuksia mitalipeleihin helsinkiläisten kustannuksella, mutta olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että Roosters ja Wolvot pelaavat mitalipeleissä.
Mutta olenkohan minä missannut jotain olennaista? Joko olen kirjoittanut päin honkia aikaisemmin tai sitten liitto on suuressa viisaudessaan vaihtanut lohkojen numerot päikseen. Ainakin A-juniorien otteluohjelmassa ja sarjataulukossa on Lohko 1 ja 2 yhtäkkiä kirjattu toisinpäin. Mistä tämä johtuu? Eipä sillä sinänsä mitään väliä ole, mutta ihmetyttää vain, että mikä on homman nimi.
Leikkaanpa tähän vielä nuo aikaisemmin julistamani spekkaukset:
Lohko I (ilmeisesti…?)
13.4. Saints – Sea City Storm –> Sea City Storm
13.4. Crocodiles – Wolverines –> Wolverines
Lohko II
13.5. Butchers – Jaguaarit –> Butchers
14.5. Trojans – Steelers –> Steelers
Noin päinhän ne lohkot ovat alunperinkin olleet. Olisko tuo sisällönhallinnallinen juttu että ensi kirjoitettava 1-lohko jääkin alemmaksi, ikäänkuin kakkoslohkoksi.
Mielestäni mitään ei ole siis muutettu mihinkään.
Noinko on? Hassua, että itse huomasin tuon vasta nyt. En haluaisi uskoa, että olen päästäni tuota lohkojärjestystä alunperin keksinyt, mutta jos kerta lohkojako on alunperin noin mennyt, niin sitten se kai on.
Hämyä on se. Mutta olkoon :-)
SCS-Roosters pelataan 14.5 kl 1630
Jens Holmström
Roosters A
valmentaja
Moroo! Ja maasta se pienikin ponnistaa!
KK:n prediktio meni Saintsin ja SCS osalta pusikkoon. Tamperelaiset ottivat kauden avausvoittonsa raumalaisilta kotikentällään 29-23!! Onnea Saintsille ja menestystä tulevaisuuteen!
Kieltämättä olen lievästi sanoen yllättynyt tuosta tuloksesta, mutta hieno homma tamperelaisille. Yhtäkkiä se onkin Rauma, joka on jäämässä lohkonsa jumboksi.
Rauma voitti tänään Roosterssin jatkoajalla.
Paljon päättyi tänään pelattu trojans – steelers?
Steelers voitti Trojansit 16-32.
Lohko 1 menee jännäksi ;)
kyllä, kuka ottelee butcherssia vastaan ;) wolvot vai roosters..
niin tai sit kuka polkee ennakkoluulot suohon ;)