Bush ei saa käyttää numeroa 5

NFL:n kilpailukomitea päätti kokouksessaan olla esittämättä muutosta liigan pelipaitojen numerointijärjestelmään. Asia otettiin käsittelyyn kun kevään kakkosvaraus Reggie Bush oli esittänyt toiveen mahdollisuudesta käyttää NFL:ssä vanhaa pelinumeroaan 5. Hän toivoi joko saavansa tähän erivapauden tai liigan muuttavan järjestelmää, joka määrää keskushyökkääjät käyttämään numeroita 20-49.

Komitea perusteli päätöstään sillä ettei se halunnut tehdä poikkeuksia nykyiseen käytäntöön. Pelkona oli myös että muutokset tässä vaiheessa johtaisivat nurinaan tulokkaiden ja veteraanien eriarvoisesta kohtelusta.

Numerointijärjestelmää muutettiin viimeksi kaksi vuotta sitten, kun laitahyökkääjille sallittiin numeroiden 1-19 käyttö vanhojen 80-89 lisäksi. Tämä tosin tehtiin pienen pakon edessä, koska joukkueissa alkoi olla yhä enemmän laitureita, ja heidän numeroitaan verotti myös jäädytettyjen numeroiden kasvava joukko.

Ennen kesän harjoitusleirien alkamista on kulissien takana vielä muutama kiinnostava kysymys ratkaisematta. Tällä viikolla todennäköisesti selviää omistajien kanta Los Angelesin joukkuehankkeelle. Kansas City Chiefs toi vielä pöytään mielenkiintoisen ehdotuksen pudotuspelijoukkueiden määrän kasvattamisesta kahdella nykyisestä 12:sta 14:ään.

24.5.2006 23:00 | Teemu | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi