Ei yllätyksiä ensimmäisellä divarikierroksella

Ensimmäinen kierros on nyt ykkösdivarissa pelattu ja joukkueet ovat antaneet ensimmäiset näyttönsä voimasuhteistaan. Omat ennakkoarvioni otteluista osuivat kaikki, joten ainakaan siltä kannalta ei minkään sortin yllätyksiä vielä ensimmäisellä kierroksella nähty.


Demonien dynastia jatkaa porskuttamistaan ainakin vielä viikon verran. Helsinki GS Demons otti voiton paikalliskamppailussa Helsinki 69ersista lukemin 28-18 (20-06). Demonit ratkaisivat ottelun jo ensimmäisellä puoliskolla. Sixtarit pääsivät ensimmäisenä tulostaululle, mutta Demons vastasi sixtarien maaliin kolmella omallaan. Toisella puoliajalla 69ers yritti vielä kiriä, mutta jäi kuitenkin kymmenen pistettä vajaaksi. Demonit siis säilyttivät toistaiseksi hallussaan ainakin stadin herruuden. Otteluraporttia ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tuosta ottelusta julkaistu, mutta tilastoista päätellen ainakin Demonien hyökkäys on pohjautunut vanhojen kokeneiden pelaajien ytimeen. Puolustuksessa näyttäisi tilastomerkintöjä putoilleen myös kokemattomammille pelaajille.

Bears kävi kouluttamassa divarin tulokasjoukkue Jetsiä Lahdessa. Ei ollut Lahden pojista tarjoamaan vastusta karhuille, vaan Pori vei ottelun lukemin 0-42 (0-30). Lahdella on selkeästikin vielä iso työ tehtävänään, mikäli he haluavat jatkaa pelaamista ykkösdivisioonassa myös ensi kaudella. Porin todellisen kunnon arviointi jää ensi viikkoon, mutta selkeästi joukkue ei ole ainakaan missään tapauksessa heikentynyt viime vuodesta.

Steelers kävi hakemassa varsin rutiininoloisen voiton Oulusta numeroin 14-38 (7-22). Northern Lights käväisi ottelun alussa 7-6 johdossa, mutta varmasti pelannut Steelers otti ottelun komentoonsa nopeasti ja karkasi kotijoukkueelta. Steelers pelasi monilta osin vanhaa tuttua voimapalloa käyttäen kovia juoksuja, mutta myös heittopeli on savolaisilla kulkenut hyvin. Savolaisten todellista kuntoa voidaan kuitenkin arvioida tarkemmin vasta myöhemmin, kun vastus kovenee.

Jaguaarit hakivat tärkeän avausvoiton Tampereelta. Saints kaatui numeroin 35-48 (20-28). Saints sai välillä ottelun jopa tasatilanteeseen 35-35, mutta Jaguaarit olivat kuitenkin loppupelissä vahvempia. Jos tältä kierrokselta on haettava jotain yllätystä, niin se on mielestäni tämän ottelun maalien lukumäärä. Oletin etenkin Jaguaarien puolustuksen pitävän paremmin Saintsia vastaan, mutta ilmeisesti tamperelaisten juoksuhyökkäys on purrut myös jyväskyläläisiin.

Ensi viikolla on luvassa yksi aika selvä matsi ja kolme vähemmän selvää ottelua. Lahti pääsee seuraavana yrittämään demonien kaatoa, mutta en kyllä mitenkään jaksa uskoa Lahden pystyvän tekemään yhtään mitään Velodromilla demoneille. Mikäli Demons ei peluuta kakkosmiehistöä, niin Lahti tuskin saa tehtyä edes touchdowneja. Lahti voi todistaa minun olevan väärässä ensi lauantaina. Jets on joutunut kyllä kovaan kyyditykseen näin heti ensimmäisillä kierroksilla. Toisaalta, eipä taida tässä divisioonassa heikkoja joukkueita oikein tällä kaudella ollakaan.

Steelers yrittää onnistua siinä, missä Saints epäonnistui. Jaguaarit eivät varmasti tule päästämään savolaisia helpolla Varkauden keskuskentällä, mutta kumpaakaan joukkuetta on turha tässä vaiheessa julistaa vielä voittajaksi. Luvassa on mitä todennäköisimmin Saints-kamppailun tapaan tiukka ottelu. Varsinkin, kun itselläni on tässä oma lehmä ojassa, niin en edes lähde veikkaamaan ottelun voittajaa. Te muut, arvon lukijat, voitte tehdä sen puolestani.

Sixtarit matkustavat Bearsin vieraaksi, joten myös porissa on luvassa tiukka ottelu. Itse väittäisin näitä joukkueita aika lailla samantasoisiksi, mutta tällä kertaa veikkaan varovasti voittoa Bearsille kotikentällään. Puolustukset ratkaisevat tämän ottelun.

Viime vuonna kauden kokonaisuutena mainiosti pelannut Saints hävisi viime vuonna vieraspelissä Oululle. Verottiko pitkä matka rosteria? Mikäli Saints saa tällä kertaa kilpailukykyisen rosterin liikkeelle, ei heillä tule olemaan ongelmia ottelun voittamisessa. Oulu ei pysty pysäyttämään Saintsin hyökkäystä. Ja mikäli Saints-puolustus saa pidettyä Oulun pelinrakentajan paineen alla ja takakentän puhtaana, Saints vie ottelun vähintäänkin yhtä selvin lukemin kuin Steelers viime lauantaina.

EDIT - 30.5.2006: Otteluraportteja

Demons
Saints

29.5.2006 15:35 | Erik | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Yksi kommentti:

  1. Eläkeläinen:

    Bears-69ers tulee olemaan Porin heiniä. Puolustus vahvistuu ja kuviot loksahtaa paikoilleen. Tiukkaa mutta silti.

Kommentoi