Vaahteraliigan (noin) neljännesvuosikatsaus

Nyt kun isot jefumiehet tulevana viikonloppuna vetäytyvät keskikesän juhlan rientoihin nauttimaan linimenttiä kolhuihinsa, lienee otollinen hetki luoda pieni katsaus kauteen.

Ainoana puhtaan pelin joukkueena jussia viettämään pääsee Porvoon Butchers. Hallitseva mestari ei näytä ottaneen kuuleviin korviinsa ennakkoarvailujani vaan on teurastanut vastustajan toisensa jälkeen. Esiini tuomat huolet puolustuksen pitävyydestä joutanevat viimeistään nyt mappi Ö:hön kun porvoolaispäätyyn on neljässä pelissä tehty vain 26 pistettä. Crocodiles puolestaan kärsi tällä kierroksella kauden ensimmäisen tappionsa tiukassa väännössä Wolverinesia vastaan. Viime kauden hopeamitalisti näyttää kuitenkin siltä mitä ennakkoon kuvittelin. Crocot ja Butchers kohtaavat ensimmäisen kerran 9.7. Seinäjoella.

Wolverines on taas tuottanut meikäläiselle pienen pettymyksen, vaikka joukkue äskettäin ottikin arvokkaan päänahan krokotiililaumasta. Olisin silti odottanut Ahmojen tilaston näyttävän hivenen toiselta vaikkakin vastaan onkin tähän mennessä tullut vasta ennakkoon kovia joukkueita.

Trojans, Roosters ja Rajaritarit ovat likipitäen siellä mihin ne kaavailinkin. Poislukien Roostersin voitto Wolverinesista kolmikko on voittanut ennakoissani heikompansa ja hävinnyt kovimmille. Tosin on mainittava että pari tiukkaa vääntöä olisi yhtä hyvin voinut kääntyä toisinkin päin. Kun kolmikkoon lisätään vielä Wolvot, on kasassa ryhmä, jonka kesken tappiot saattavat merkitä välieräpaikan menettämistä.

Stormin kohdalla on käynyt niin kuin ennen kautta itsekseni pelkäsinkin: käkättimeen on tullut edestä, takaa, oikealta ja vasemmalta. Kolmen ottelun piste-ero 0-188 on karmeaa luettavaa. Vaikken ennen kautta raumalaisille paljoa povannutkaan, sietää mietintämyssyn vetää päähän.

Ja lopuksi vielä vastaus siihen miksi Vaahteraa ei ennakkokaavailujen jälkeen ole käsitelty. Se ei johdu siitä, että liiga olisi patatylsä tai - niinkuin joku jo ehti veikata - ettei enää kehdata penkin alle menneiden spekulointien jälkeen avata suuta. Syy on se, että armaan lajimme kansallisen kattojärjestön sivuilta löytyy jo jokaisesta ottelusta ennakko, raportti sekä kattavat tilastot. Olenkin siis todennut ettei samoja jorinoita kannata kahdesti jorista. Divareihin ei samaisella sivustolla samalla intesiteetillä panosteta, minkä vuoksi Erik tekeekin erinomaista työtä sen uutisoimisessa. TOKI mikäli Vaahteramaailmassa tapahtuu jotain mikä kantautuu allekirjoittaneen korviin…. Muutoin palaan (Vaahteraliiga)asiaan viimeistään ensi kuun puolivälin tienoilla kun on “joulutodistusten” aika.

20.6.2006 8:21 | Teemu | aihe: Vaahteraliiga

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Yksi kommentti:

  1. A$lak:

    Off the topic mutta kysyin että saako suomesta mitään kanavapakettia joka näyttäisi NFL pelejä ens kaudella?olis kiva tietää jos semmonen olis nii vois harkita semmosen ostota?

Kommentoi