Teräs liian kovaa karhujen hampaisiin
Juhannuksesta selvittiin enemmän tai vähemmän hengissä ja ykkösdivisioonan kierros pelattiin enemmän tai vähemmän yllätyksettömänä.
Isoin huomio varmaankin kiinnittyi divisioonan “ei-aivan-kärkikamppailuun” Steelersin ja Porin Bearsin välillä. Bears oli näyttänyt erittäin vahvoja otteita kauden aikana ja Steelersillä oli edessään käytännössä pakkovoitto, mikäli joukkue vielä mieli paikkaa playoffeissa. Hyvin rikkonaisen ja kuuman ottelun jälkeen Steelers kuitenkin palasi pukukoppeihin voittajana lukemin 8-19. Savolainen teräs on jälleen mukana divarin kärkikamppailuissa yskivän alun jälkeen.
Tampere Saints otti tärkeän voiton Helsinki 69ersista kotikentällään. Teemu ehtikin jo hitusen ottelusta kertoa, joten ei siitä sen enempää. Saints kuitenkin on jälleen myös mukana taistelussa playoff-paikasta.
Jaguaarit rikkoivat Steelersin asettaman piste-ennätyksen Lahden kurmotuksessa ja jyräsivät Jetsin lukemin 58-6. Otteluraporttia odotellessa voin vain arvata, että miten Lahti oli onnistunut sarjataulukon kärkijoukkueen puolustuksen puhkaisemaan. Ei yllätyksiä mihinkään suuntaan siis Jyväskylässä.
Oulun Northern Lights taas onnistui viime vuoden tavoin antamaan hyvän vastuksen GS Demonsille. Tulos 36-21 on huomattavasti tiukempi kuin olisin odottanut. Otteluraportin mukaan Demonsilla oli kentällä hitusen kokemattomampi puolustus, joten tästä varmaankin sitten löytyy osaselitys. Demonien puolustus harvemmin vuotaa sarjataulukon pohjajoukkueita vastaan.
Ensi viikolla demonien kaatoon lähtee Steelers. Savolaisilla on nyt arvokas tilaisuus kaataa demonit ennen kuin Jaguaarit pääsevät sitä yrittämään. Jyväskyläläisillä on alkukauden pelien perusteella tähän erittäin hyvät mahdollisuudet. Helpolla savolaiset eivät tule demoneita päästämään tälläkään kertaa, mutta Steelersille toistaiseksi voittamaton Demons lähtee kuitenkin otteluun ennakkosuosikkina.
Jaguaarit matkaavat Velodromille hakemaan pisteitä Sixtareilta. Sixtarit ovat kotikentällään varmasti vahvoja, mutta Jaguaarit kuitenkin ottavat pisteet mukaansa ilman suurempia vaikeuksia.
Saints hakee Lahdesta helpot pisteet ellei Jets onnistu vetämään jotain ihmeellistä ässää hihasta. Jets on ollut koko kauden täysin mitäänsanomaton. Maalinteko on ollut joukkueelle todella vaikeaa. Tämä pistää ihmettelemään, että onko taso ykkös- ja kakkosdivisioonan välillä todellakin näin jättimäinen.
Porilla on edessään pitkä vierasreissu Ouluun Northern Lightsin vieraaksi. Bears on ottelussa myös ennakkosuosikki. Porin on saatava Oulusta voitto, koska muuten joukkue uhkaa pudota pahasti playoff-viivan väärälle puolelle Steelersin ja Saintsin taakse. Myös Oulu tarvitsee kipeästi lisäpisteitä, mikäli se mielii jatkaa pelaamista ykkösdivisioonassa myös ensi kaudella. Tällä hetkellä ei hyvältä näytä, mutta vielä ei ole revontulien taru loppu.
4.7.2006 16:21 | Erik | aihe: divarit
Jumankauta mutta toi divari on mielenkiintoinen!! =)
Tällä kierroksella kaikki pelit päättyy vierasjoukkuueen voittoon. Ei mahda Steelerskään mitään.. ;)
Kyllä, divari on ollut tällä kaudella todella mielenkiintoinen. Matseissa on ihan eri meininki kuin VLssä. Kovaa vääntöä ja loppuunasti pelaamista …
kyllä steelers nyt ihan vähän jotain mahtoi;)
Niin todellakin mahtoi! Erittäin harmillista, mutta isot onnittelut savoon!! =D
Onnittelut Steelersille ja kiitokset kovasta matsista ja muista järjestelyistä!
Eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Ei ne pelit VL:ssäkään ole kirkossa kuulutettuja. Esimerkiksi meidän tiukka peli Wolvoja vastaan ja varsinkin tän päiväinen peli Teurastajia vastaan.
Niinno, onhan niitä tasoerojakin, mut yli puolet joukkueista voi pelata miten vaan ristiin..
Tuo Crokojen voitto Porvoosta toi kyllä Vaahteralle kummasti kiinnostavuutta lisää.
Todellakin! Ja on hienoa että myös Roosters on näyttänyt olevansa kilpailukykyinen, tekee hyvää nähdä et nyt on kolme joukkuetta kärjessä tasapistein! HIENOA!