GS Demonsin voittoputki katkesi Varkaudessa
Varkaus Steelers onnistui katkaisemaan I-divisioonaa dominoineen Helsinki GS Demonsin kolme vuotta jatkuneen voittoputken. Steelers kaatoi Demonsin kotonaan erittäin tiukassa ottelussa lukemin 22-18 (7-12). Ottelun johtopaikka vaihtui yhteensä kolme kertaa ennen loppuvihellystä. Steelers ratkaisi ottelun pitkän draivin jälkeen, kun kellossa oli aikaa jäljellä enää n. 15 sekuntia. Ottelu oli rehti ja molemmat joukkueet pelasivat siististi ja hyvällä urheiluhengellä.
Demonien edellinen tappio oli vuodelta 2002, jolloin he hävisivät välieräottelun Pori Bearsille, joka jatkoi tästä suoraan I-divisioonan mestareiksi. Tämän jälkeen Demons on ollut täysin voittamaton ja voittanut Spagettimaljan kolme kertaa perätysten, joista kaksi viimeistä kertaa on ollut juurikin Steelersiä vastaan.
Demonsin dynastia ei ole vielä mihinkään kaatunut, mutta ennätyspitkän putken katkaiseminen on kuitenkin hieno saavutus savolaisjoukkueelta.
Loput divisioonakuulumiset tulevat jälleen alkuviikosta, kun otteluraportteja matseista alkaa ilmaantua. Tätä kirjoitettaessa Tampere Saints on ainakin ehtinyt voittaa Lahti Jetsin 14-44. Lahti on ainakin petrannut sen verran, että myös maalialueella ollaan onnistuttu vierailemaan pariinkin otteeseen.
8.7.2006 18:13 | Erik | aihe: divarit
Liittyen poistettuihin kommentteihin:
Ei lähdetä moiseen off-topic keskusteluun tässä. Asiaa lienee puitu ihan tarpeeksi SAJL:ssä.
Aika uskomaton putki ollut GS Demonssin pojilla! Ja myös pakko peesata jutun kirjoittajaa sen verran, että uskomaton suoritus Steelersiltä katkaista moinen putki! Hyvä pojat.
Jos kutsut pojiksi, maksatko ensi viikolla viikkorahaa? ;)
En muistaakseni kutsunut omaksi pojikseni, joten enpä maksa!