Penkki pohtii lopettamista

Vaahteramaljaa Vaahteraliigan mestarina viisi kertaa kannatellut pelinrakentaja Petrus Penkki pohtii YLE:n haastattelun mukaan peliuransa lopettamista. Porvoon Butchersin viime kauden päätteeksi mestaruuteen johtanut 31-vuotias Penkki ei vielä missään tapauksessa lähentele ikää, jossa nuoremmat alkaisivat rynniä ohi oikealta ja vasemmalta, mutta ajankäyttöongelmat ja bussissa istuminen ilmeisesti imevät mehut kovemmastakin pelimiehestä. Toisaalta viime kauden päätteeksi vuoden vaahteraliigapelaajaksi valitulla Penkillä ei järin suuresti enää kotimaassa ole pelaajana saavutettavaa.

Mikäli hän uransa päätyy tähän kauteen päättämään, tulee Vaahteraliiga varmasti jatkossa toimeen, vaikka ehkä kirkkaimman tähdistään menettääkin, mutta Suomen maajoukkue saattaa olla tiukan paikan edessä, sillä Penkki on hoitanut maajoukkueen aloittavan pelinrakentajan tehtävät usean vuoden ajan.

Suomi kohtaa 14.10. Helsingissä Venäjän ottelussa, jonka voittaja ottelee ensi vuoden tammikuun kuudentena tai seitsemäntenä vieraissa Ranskaa vastaan kisapaikasta. Mikäli Penkki päättää ripustaa rannehikinauhansa naulaan tämän kauden päätteeksi, voisi kuvitella tuon Venäjä-ottelun jäävän hänen viimeisekseen. Toki, mikäli Suomi ottelun voittaa, saattaa tammikuukin olla jo melko lähellä ja, mikäli kisapaikka hänen johdollaan heltiää, voisin kuvitella, ettei osin tehtyä työtä sovi jättää kesken ja MM-kisathan pelataan 7.-15.7.2007.

18.7.2006 12:10 | Tuomas | aihe: Vaahteraliiga, maajoukkueet

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

3 kommenttia:

  1. Ruben:

    Jokaiselle tulee tietysti se hetki eteen, jolloin lopettaminen on ajankohtaista. Ehkä se hetki on Penkillä nyt, ehkä parin vuoden päästä. Toivottavasti kuitenkin jaksaa pysyä mukana toiminnassa ja vetää klinikoita ja valmentaa nuoria, sillä kaverilla on paljon tietotaitoa jaettavana. Ehdottomasti Suomen ykkös-QB kautta aikojen.

  2. Tomi:

    Maajoukkue on tosiaan aika pulassa kun Penkki lopettaa. Nieminen ja Kniivilä eivät ole vakuuttaneet edes liigatasolla. Ehkä nuoremmasta sukupolvesta voisi löytyä korvaaja, mutta vaikea kuvitella, että joku nousisi alle parikymppisenä vielä mj:n ykkösqb:ksi kuten Penkki aikanaan.

  3. AP:

    Penkin on vaihdettava seuraan joka kulkee Junalla eikä Bussilla ;)
    Aika heikot paralihakset jos ei n. viittä bussimatkaa jaksa kesässä. Kuullostaa siltä, että todelinen syy on muualla…ehkäpä kotona ;)

Kommentoi