NFL:n harjoitusleirit alkavat
Jälleen on se aika vuodesta, jolloin kevään varaustilaisuudesta saakka NFL:n yllä ollut hiljaisuuden huntu alkaa raottumaan hieman. Tauko on päättynyt ja lähes kaikki pelaajat suunnistavat kohti joukkueensa harjoitusleiriä. Suurin osa leireistä alkaa 26.-30.7. välisenä aikana, mutta poikkeuksia on - esimerkiksi Philadelphia Eagles aloittaa leirin tulokkaidensa kanssa jo huomenna. Leirien kesto ja harjoitusten määrä, useimpina päivinä kahdet, on kuitenkin kaikilla joukkueilla lähes sama, ja aloituspäivästä riippuen leirit loppuvat ennen toista harjoituspeliä tai sen jälkeen. Harjoitusleirit ovat harjoitteiden osalta yleisölle avoimia tilaisuuksia ja todelliset fanit seisovat kentän laidalla siis jo lähes kaksi kuukautta ennen runkosarjan ensimmäistä peliä.
Mielestäni aikaisemmin harjoitusleireistä on saanut lukea vain joukkueiden omien sivustojen kautta, mutta tänä vuonna liigan ykköstiedotuskanava NFL.com lähtee mukaan seuraamaan harjoitusleirielämää NFL Training Camp 2006 - sivuston voimin. Kolumnistit Pat Kirwan ja Vic Carucci kiertävät ympäri Yhdysvaltoja ja pureutuvat harjoitusleirien polttaviin aiheisiin. Laajalta vaikuttavalta sivustolta löytyy jo nyt ennakkokatsaus jokaisen joukkueen tilasta ennen harjoitusleirin alkua - joukkueen viime kauden menestystä on peilattu tehtyjen pelaajasiirtojen ja joukkueen kannalta tärkeiden kysymysten valossa. Tällaisen informaation turvin voi hyvillä mielin aloittaa oman suosikkijoukkueensa etenemisen seuraamisen tämän kauden osalta.
Leireillä mennään oletetusti kovaa - vanhat konkarit haluavat näyttää nuoremmilleen, että pelipaikat kuuluvat heille, kun tulokkaat taas yrittävät tehdä vaikutuksen valmennusjohtoon päästäkseen joukkueen lopulliseen miehitykseen, rosteriin. Rosteripaikasta taistelevat myös monen suomalaisfanin mielenkiinnon kohteena olevat Klaus Alinen ja Michael Quarshie, jotka osallistuvat Atlanta Falconsin ja Oakland Raidersin harjoitusleireille.
19.7.2006 20:10 | Joose | aihe: NFL
Ja Raiders on jo näköjään antanut toissapäivänä kenkää 4 kaverille vaikka leiri ei ole vielä alkanutkaan.
http://www.raiders.com/team/transactions.jsp
Toivotaan et “meitin pojat” pääsis edes niihin varsinaisiin practise squadeihin tälle kaudelle. Sekin olis jo jotain ja niistähän voi päästää varsinaisiin joukkueisiin vielä kauden aikana. Ja niistähän voi sit muutkin joukkueet tehdä poimintoja rostereihinsa.
Useimmat joukkueet ovat aloittaneet rosterinsa “siivoamisen” jo ennen leirejä. Mielestäni Michael Quarshien mahdollisuudet päästä pelaavaan miehitykseen ovat mitä parhaimmat. Raidersin rosteri ei puolustuksen sisimpien linjamiesten osalta ole mikään häikäisevä - Atlantan sisempien laitahyökkääjien lista puolestaan on sellainen, että Porin Pojalla (Alinen) on kova työ mahduttaa itsensä edes tuohon mainitsemaasi harjoitusrinkiin, practice squadiin. Saa nähdä mitä käy - odotamme innolla.
Katellaan noita “suomen” poikia sitten kun siellä on joku ihan täysin suomalainen!
Turha noita ny o hehkutella..
En tiedä yritätkö kommentillasi vain provosoida, mutta minä ainakin tartun koukkuun. En myöskään tiedä yritätkö sanoa, että Quarshie ja Alinen on jotenkin vähemmän suomalaisia kuin esimerkiksi sinä tai minä? Quarshie on kuus-, seitsemänvuotiaana muuttanut Suomeen asumaan ja on pelannut Vaahteraliigassa. Alinen on tietääkseni asunut koko ikänsä Porin seudulla ja pelannut myös Vaahteraliigassa.
Just joo, “täysin suomalainen”. Sekotit ilmeisesti ensinnäkin Klasun nyt varmaan Seppoon? Seppoa en henk. koht. tunne, mutta Michaelin tunnen ja sen kyllä sanon, että minä ainakin olen ylpeä siitä, että hän on suomalainen! Kaveri on nyt jo tehnyt lajin eteen enemmän kuin moni muu yhteensä järjestämällä mm. junnuleirin kesällä ja muutenkin toiminut aikamoisena Suomi-jefun lähettiläänä kaikkialla missä on ollutkin.
Ehkä muuten sunkin “theme” olis syytä avata silmäs, “smell the coffee” ja tajuta minkälaisessa maailmassa me tänä päivänä eletään. Myös täällä meillä Suames!
Voi elämä mitä turvennuijia. Mene nyt theme katsomaan Michaelin bio Raidersin sivuilta. “served in finnish army”.
Suomalaisia? No tolla logiikalla te olette sukua, Aatami ja Eeva nääs.. huhhuh..
Theme, aika älykästä.. Kyllä uskon Quarshien saavan paikan Raiderseissa, heillä ei tosiaan ole niin kummoinen puolustuksen sisempilinja.
Quarshiella on kai ihan realistiset saumat tehdä joukkue Oaklandissa kun taas Alisen päätyminen Atlantan 53 pelaajan rosterille olisi todella iso yllätys. Seppokin voi vielä ilmestyä jonkun joukkueen listoille …
Themelle ! Suomalaisissa jefupiireissä ei ole tilaa rasismille ja kaltaisillesi rasisteille.
KAIKKI ERILAISIA, KAIKKI SAMANARVOISIA !!!!
Kyse ei nyt ole mistään rasismista todellakaan, otetaan esimerkkinä vaikka litmasen jari jalkapallosta. Hänestä se kuuluisa ensimmäinen tuli, ei niitä suomen “ulkomaalaisia” laskettu mediaan vaikka ennen litmasta olikin. Eli isompi media kiinnostuu vasta kun on ihan täysi verinen suomalainen jossain. Harmi sinänsä.
Mistään provosta ollut kyse, ehkä hieman epäselkeästi asiani ilmaisin, pahoittelut siitä. Jos jompikumpi noista (Alinen/Quarshie) pääsisi NFL:ään pelaamaan niin saisi kyllä vähintään iltalehdessä/iltasanomissa olla isompikin uutinen asiasta!
Media alan ihmisenä siis puhun.
No just. Ehkä Litmasen kohdalla saattoi olla jotain tekemistä myös sillä, että mies pelasi silloin todellisen suurseuran Ajaxin kymppipaikalla eli joukkueen tärkeimpänä miehenä. Ei siis minä tahansa talliaisena. Mitä suurtekoja hänen edeltäjänsä tekivät?
Noihin määrittelyihisi siitä kuka on “ulkomaalainen” ja kuka ei, en viitsi edes enää puuttua.
Kyllähän Suomen NFL-lupaukset, etenkin Quarshie, ovat saaneet ihan mukavasti julkisuutta, kun muistaa miten pienestä lajista on Suomessa kyse. Hyvä niin, ja varmasti kiinnostusta on luvassa rutkasti jos/kun jompi kumpi tiensä rosteriin selvittää. Kyllähän NBA:kin oli täällä reilusti normaalia enemmän esillä Möttölän NBA-pestin aikana.
“Eli isompi media kiinnostuu vasta kun on ihan täysi verinen suomalainen jossain”
Ja toikää ei varmaan sit SUN mielestäsi ollut itseltäsi mitenkään rasistinen kommentti? Kyllä mä ainakin teen tosta sen johtopäätöksen, että sun mielestäsi ei silloin ole “täysiverinen suomalainen” jollei molemmat vanhemmat ole puolestaan “täysiverisiä suomalaisia”.