Arkisto: August 2006

Ei nimi yliopistojoukkuettakaan pahenna

31.8.2006 23:06 - Teemu

Vajaa vuosi takaisin tutkistelin NFL-joukkueiden nimien historiaa. Nyt kun yliopistosarjat ovat pyörähtämässä käyntiin, lienee otollinen hetki taas penkoa historiankirjoja ja selvittää, mitä kätkeytyy akateemisten joukkueiden nimien taakse.

Kun tarkastelee yliopistojoukkueiden nimiä, huomaa että useiden opinahjojen joukkueilla löytyy paljon samoja nimiä. “Aggies”-nimeä kantavat esimerkiksi New Mexico State, Texas A&M ja Utah State, North Carolina Staten ja Nevadan poppoot on ristitty “susilaumaksi” (Wolf Pack) ja “Bulldogs”-nimellä kulkevat voidaan melkein laskea kahden käden sormin. Tämä on aika mielenkiintoista sikäli kun useimmat näistä nimikaimoista rymyävät vielä samassa konferenssissa. Toisaalta Jenkkilän maa on iso ja jo pelkästään divisioona I-A:ssa pelaa yhteensä 117 koulua joten kohtuu kivuttomasti sinne muutama samanniminenkin mahtuu.

Tälläisessä määrässä joukkueita löytyy siis nimiä maan ja taivaan väliltä. Eläinkunnan perinteisten edustajien ja muiden ns. “kovien poikien” nimien, kuten piraattien, soturien ja pirujen lisäksi yliopistojen joukkueilla on paljon osavaltioiden historiaan liittyviä sekä joitain varsin omaperäisesti apinoituja nimiä.

Historiaan viittaaviin nimiin lukeutuvat myös mantereen alkuperäiskansojen nimet. Aivan pureskelematta eivät intiaaniheimot ole kuitenkaan uusia nimikaimojaan nielleet, ja jopa NCAA on joutunut puuttumaan asiaan. Hyvänä esimerkkinä toimii Illinois´n yliopisto. Joukkueen nimi “Fighting Illini” sekä logo, jossa esiintyy heimopäällikkö Illiniwek, on nostattanut karvoja pystyyn sekä heimon että yliopiston sisällä. Seurauksena jotkut yliopiston yksiköistä ovat jopa hylänneet liki 80-vuotiset tunnukset. Samanlaisia ongelmia poliittisen korrektiuden kanssa oli aikoinaan myös esimerkiksi Utahin yliopistolla, joka tunnettiin nimellä “Running Redskins” aina 1970-luvulle asti, jolloin sen nimeksi tuli “Utes”. Hieman paremmin suhteensa alkuperäisväestöön on hoitannut esimerkiksi Florida State. Seminole-intiaanien mukaan ristitty “Seminoles” on saanut heimoneuvoston siunauksen sekä heimon nimen että heimopäällikkö Osceolan kuvan käyttöön logossaan.

North Carolinan nimi “Tar Heels” (vap. suom. “Tervajalat”) juontaa yhden tarinan mukaan juurensa Yhdysvaltain sisällisodasta. Virginian taistelussa pohjois-carolinalaiset pitivät sitkeästi asemansa heitä tukeneiden muiden konfederaatiolaisten paetessa. Taiston tauottua tukijoukout kysyivät pohjois-carolinalaisilta: “Ei sattuisi tervaa olemaan?” Herrat vastasivat: “Ei, vanha Jeff (Jefferson Davis, konfederaation presidentti) osti kaiken”. “Niinkö? Mitä hän sillä tekee?” “Tervaa kaikkien teidän jalat, jotta pysytte ensi kerralla paremmin paikoillanne!”

Paikkakuntien historiaan viittaviin nimiin kuuluu myös Indianan yliopiston “Hoosiers”. Sana “hoosier” on slangiversio sanasta “redneck”, jonka taas voi tulkita (tarkoitusperien mukaan) joko punaniskaksi tai maalaisjuntiksi. Kumma kyllä pelaajat tai muutkaan osavaltion asukit eivät koe ilmaisua loukkaavaksi… Oklahoman joukkueen nimellä “Sooners” on taas hivenen lyijynkatkuisempi historia: nimeä alettiin käyttää uudisasukkaista, jotka alkoivat asuttaa ns. jakamattomia alueita (mm. Oklahoma) joita otettiin intiaaniheimoilta valtiolle, ennenkuin ne virallisesti avattiin vapaiksi alueiksi. Näitä “valtauksia” puolustettiin varsin verisesti ja nimi saikin melko negatiivisen sävyn kunnes koulun joukkue otti sen käyttöönsä vuonna 1907. Akronin joukkueen “Zips”-nimellä ei taasen viitata juntteihin tai laittomiin maanvaltaajiin vaan Zipper-päällyskenkiin. Kaupungissa valmistetut jalkineet olivat varsin suosittuja 1920- ja 30-luvuilla.

Luokkaan “varsin omaperäisesti apinoituja nimiä” lukeutuu nippu mielenkiintoisia tarinoita. Esimerkkinä vakkapa Notre Dame. Koulun joukkueen nimen “Fighting Irish” syntyhistoriasta ei ole täyttä varmuutta mutta sitäkin enemmän hyviä legendoja. “Virallisen” selityksen mukaan nimessä yhdistyvät koulun urheilujoukkueiden legendaarinen periksiantamattomuus ja perikatolisiin irlantilaisiin mielletyt samaiset ominaisuudet. Yhden tarinan mukaan joukkue pelasi vuonna 1899 Northwesternin yliopistoa vastaan. Ottelun toisen puoliajan alkaessa kotijoukkueen kannattajat alkoivat kannustaa omiaan laulamalla: “Kill the Fighting Irish, kill the Fighting Irish!”. Erään tarinan mukaan taas nimi juontaa ottelusta Michigania vastaan vuodelta 1909. Puoliajalla tappiolla olleen Notre Damen pelaaja karjaisi joukkuekavereilleen, joilla oli katolisen koulun oppilaille tyypilliset irlantilaisperäiset nimet: “Mikä teitä vaivaa? Te ootte irlantilaisia ettekä tappele yhtään!” Kuinka ollakaan, Notre Dame voitti ottelun ja lehdet levittivät tarinaa joukkueesta nimeltä Fighting Irish.

NFL:ää kaapeli-tv:stä

30.8.2006 22:09 - Tuomas

Maksullisia tv-kanavia tarjoava Viasat on julkistanut uuden Viasat Kulta -kanavapakettinsa. Pakettiin kuuluu aiemmin vain satelliittiantennilla näkynyt Viasat Sport 1 -kanava, jolla lähetetään NFL-otteluita. Kanavalta näkyvien NFL-otteluiden määrä ei ole vielä selvillä, mutta tiedotteen mukaan kanava televisioi “syyskuun 7. alkavan amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjan ottelut,” joten, vaikka joka ikinen ottelu ei kanavalta varmastikaan tule, ainakin oma aavistukseni on, että kyseessä olisi useampi ottelu viikossa. Tämä siis toki on pelkkää spekulaatiota. Tiedotteen mukaan kanava näyttää myös NFL Europen otteluita.

Viasat Kulta -kanavapaketti näkyy kaapeli-tv-talouksissa suuressa osassa Suomea, mutta merkittävin joukko koteja, jossa se ei näy, on taloudet, joissa kaapeli-tv-palvelun toimittaa Sonera. Jenkkifutispaikkakunnista näillä näkymin tuota kanavaa vaille jäävät ainakin Imatra, Kouvola, Lappeenranta, Porvoo, Rovaniemi ja Varkaus. Liedon, Padasjoen ja Sipoon kaapeli-tv-operaattoritilanteesta en löytänyt tietoa. Paketti sisältää kaikkiaan 16 kanavaa ja maksaa vähintään vuoden mittaisella sopimuksella 23,95 euroa kuukaudessa.

Kahden sortin petoja Spagettimaljan perässä

28.8.2006 11:36 - Erik

Spagettimaljassa nähdään vaihteeksi ainakin yksi uusi joukkue. Aikaisempina vuosina spagetin perässä ovat juosseet Varkaus Steelers sekä Helsinki GS Demons. Tällä kertaa Steelersin tilalla pelaa Jyväskylän Jaguaarit.

Jaguaarit ottivat odotetusti selvän voiton Tampere Saintsista lukemin 50-8. Tulos ei jätä paljoakaan selittelyn varaa sille, että kumpi oli lauantaina parempi joukkue. Jaguaarit on suorastaan jyrännyt Saintsin yli ja antanut samalla erittäin kovat näytöt Spagettimaljaa ajatellen.

Varkaudessa nähtiin puolestaan taas kerran trillereiden trilleri. Demons johti kolmannella neljänneksellä jo 6-21, mutta Steelers pamautti vielä itsensä ohi 25-21 -johtoasemaan. Steelersillä oli mahdollisuus ratkaista ottelu kolme minuuttia ennen loppua, mutta rähmätty snäppi antoi pallon Demonsille, joka käytti tilaisuutensa hyväkseen ja teki voittomaalin, kun pelikellossa oli jäljellä aikaa enää kaksi sekuntia. Samankaltainen ratkaisu ottelulle kuin aikaisemmassa runkosarjaottelussa, mutta tällä kertaa voiton vain vei vierasjoukkue lukemin 25-27.

GS Demonsin kausi ei ole ollut enää samanlaista dominointia kuin aikaisempina vuosina, mutta näin vaan hesalaiset löytävät itsensä jälleen kerran kauden finaaliottelusta. Tällä kertaa tosin vieraskentällä. Demons on myös ollut Steelersille pahin mahdollinen vastustaja. Se on nyt kolme kertaa peräjälkeen lopettanut savolaisten kauden I-divisioonassa.

Jaguaarien tiedettiin olevan vahvoja tänä vuonna, enkä myöskään usko kenenkään oikeastaan olevan mitenkään erityisen yllättynyt siitä, että joukkue on Spagettimaljaottelussa. Ennen kautta olisin ehkä kuitenkin mennyt laittamaan Demonsit runkosarjan voittajiksi, mutta Jaguaarit on kyllä osoittanut olevansa parempi ainakin tähän mennessä. Siksi uskonkin, että Jaguaarit tulevat lopettamaan Demonsin dynastian I-divisioonan valtiaina. Vahvistamattomien huhujen mukaan Steelersiä vastaan haaverin kärsinyt Nesi Carpelan ei olisi pelikunnossa lauantaina, mutta se nähdään sitten viikon päästä.

Onnea molemmille joukkueille Spagettimaljaan! Parempi voittakoon. Ottelun jälkeen on sitten luvassa taas viime vuoden tavoin pohdintoja tämän vuoden I-divarista.

Alinen ei mahtunut joukkueeseen

28.8.2006 10:36 - Tuomas

Atlanta Falconsin harjoitusleirillä ollut Klaus Alinen ei mahtunut joukkueen lopulliseen kokoonpanoon, sillä hänen sopimuksensa irtisanottiin pelaajaleikkausten ensimmäisessä vaiheessa. Huomiseen mennessä kaikkien NFL-joukkueiden on pudotettava kokoonpanonsa maksimissaan 75 pelaajan ja viikon kuluttua 53 pelaajan kokoisiksi. On myös oletettavaa, että Alinen ei pääse täksi kaudeksi Falconsin harjoitusryhmään, practice squadiin, jossa hän viime vuonna oli. Näiden leikkausten jälkeenkin joukkueessa nimittäin on viisi sisempää laitahyökkääjää, joista luultavasti vielä kaksi jää rannalle.

Quarshien kausi ohi

24.8.2006 12:41 - Tuomas

SAJL:n tiedotteen mukaan Oakland Raidersin Michael Quarshiella on todettu polven ulomman nivelkierukan repeämä ja myös hänen polvensa eturistisiteen epäillään revenneen. Polven toimintakuntoon saattaminen vaatii leikkauksen ja Quarshie ei enää tällä kaudella ole pelikunnossa.

NFL:ssä loukkaantuneita pelaajia ei saa lähettää kilometritehtaalle ilman pelaajan suostumusta. Tätä pelaajan suostumusta voidaan tosin rohkaista rahakorvauksella, joten vaihtoina on joko, että joukkue maksaa jonkin rahasumman ja Quarshie poistuu maisemista tai hänet laitetaan injured reserve -listalle eli loukkaantuneiden pelaajien reserviin. Jälkimmäisessä tapauksessa hän pysyy joukkueen jäsenenä ja on joukkueen järjestämässä kuntoutusohjelmassa.

Korjaus, 28.8.2006 klo 10:44: Poistettu luultavasti virheellistä tietoa sisältänyt olettamus injured reserve -ajalta saatavasta palkasta.

Quarshie loukkasi polvensa

23.8.2006 15:00 - Tuomas

Oakland Raidersista pelipaikkaa havitteleva Michael Quarshie on loukkaantunut joukkueensa harjoituksissa. ANG Newspapersin mukaan hänen polvensa jäi harjoitustilanteessa toisen pelaajan alle, eikä Quarshie voinut jatkaa harjoituksia loppuun saakka. SAJL:n keskustelupalstalla näyttää olevan myös tieto siitä, että Quarshie on poistunut Raidersin harjoituskeskuksesta kainalosauvojen avustuksella ja polvi paketissa.

Raiders kohtaa seuraavassa harjoitusottelussaan Detroit Lionsin. Ottelu pelataan ensi lauantaina kello 5:00 Suomen aikaa. Ensi viikon tiistaihin mennessä joukkueiden on pudotettava pelaajarinkinsä maksimissaan 75 pelaajan kokoiseksi, mikä saattaa tietää lähtöpasseja Quarshielle ja/tai Atlanta Falconsin Klaus Aliselle.

Lisäys, 24.8.2006 klo 12:13: The Scaramento Bee -lehden mukaan magneettikuvauksissa on todettu vasemman polven ristisiteissä vamma, mutta joukkueen päävalmentaja Art Shell ei sanonut onko kyseessä repeämä vaiko ei. Joka tapauksessa Quarshie on sivussa ainakin jonkin aikaa.

Lisäys, 24.8.2006 klo 12:41: Sen verran pahasti rikkihän se polvi sitten oli, että Quarshien kausi on paketissa jo ennen sen alkua. Aiheesta kirjoitin kokonaan uuden uutisen.

Vaahteramalja vain jälkilähetyksenä

23.8.2006 12:54 - Tuomas

Viime vuosien tapaan Urheilukanava televisioi tälläkin kertaa Vaahteraliigan finaalin, Vaahteramalja XXVII:n. Ottelu pelataan Helsingissä Finnair Stadiumilla lauantaina 16.9.2006 luultavasti kello 18:00 alkaen. SAJL:n www-sivuilta en löytänyt ottelun alkamisaikaa ollenkaan, mutta Finnair Stadiumin tapahtumakalenterissa mainitaan tuo 18:00. Merkittäväksi asian tekee se, että ottelu televisioidaan kello 21:00 alkaen eli heti sen päätyttyä, eikä aiempien vuosien tapaan suorana.

Yleisesti ottaen Urheilukanava televisioi amerikkalaisen jalkapallon kaltaisia marginaalilajeja vain silloin, kun rahaa virtaa jostakin suunnasta, tässä tapauksessa luultavasti liitolta, sen suuntaan. Täten voisi kuvitella, että tuo lähetysaika on juurikin viulut maksavan tahon toive. On ilmeistä, että tällä tavoitellaan suurempaa yleisömäärää katsomoon sen sijaan, että ottelua katsottaisiin kotisohvalta käsin, mutta soraääniä varmasti tullaan kuulemaan. Erityisesti tämä ratkaisu kismittänee pohjoisemmassa Suomessa asuvia.

Toinen Vaahteramaljaan liittyvä seikka on, että pääsylippujen hinnoista järjestävän tahon suunnalta ei ole hiiskuttu mitään. SAJL:han tarjoaa otteluun erilaisia bussikuljetuksen, majoituksen ja pääsylipun sisältäviä paketteja, mutta noiden pakettien taloudellisen järkevyyden arvioinnissa tieto erillislippujen hinnoista olisi perin olennainen.

Koska merkittävä osa lajin seuraajista on nuoria, mainittakoon esimerkkinä vaikkapa kouvolalainen opiskelija, jolle valmismatkan bussikuljetus ja halvin pääsylippu ilman majoitusta maksavat yhdessä 37 euroa tai, mikäli bussiin ei löydy 35:a maksavaa matkustajaa, 49 euroa. Opiskelijahintainen junalippu välille Kouvola-Helsinki-Kouvola maksaa 26,60 euroa, joten halvimman kategorian pääsylipun osaksi hinnasta saisi jäädä joko 10,40 tai 22,40 euroa, jotta tälläkin tavalla pääsisi samaan hintaan. Jälkimmäinen hinta kuulostaisi aika rajulta halvimman kategorian lipulle. Lisäksi itse junalla matkustamalla saisi valita aikataulunsa vapaammin ja viettää pääkaupunkiseudulla vaikka koko viikonlopun.

Valmiiksi järjestetyt matkapaketit ovat hieno asia, mutta hintavertailu on ainakin tässä esimerkkitapauksessa perusteltua ja erillislippujen hintoja tietämättä siis mahdotonta.

Jaguaarit runkosarjan voittoon

21.8.2006 9:00 - Erik

Jyväskylän Jaguaarit ei antanut Steelersille mahdollisuuksia yllättää takavasemmalta vaan otti varmoin ottein runkosarjan ykkössijan itselleen voittamalla Tampere Saintsin kotikentällään puhtaalla pelillä 36-0 (13-0). Jaguaarit saavat täten pelata välieräottelunsa kotikentällään uudelleen Tampere Saintsia vastaan. Ilmeisesti Tampere kuitenkin loppupeleissä säästeli voimiaan, koska Jaguaarit selkeästi oli vahvempi verrattuna runkosarjan ensimmäiseen otteluun, jolloin Saints jäi ainoastaan 13 pisteen päähän tehden samalla itsekin paljon pisteitä.

Toinen välieräpari on täten Varkaus Steelers ja Helsinki GS Demons. Steelers otti lauantaina voiton vajaalukuisesta Oulu Northern Lightsista lukemin 35-7 (14-7) ja varmisti näin sarjataulukon kakkospaikan ja kotiedun otteluun. Ottelu tosin jäi lopulta merkityksettömäksi, sillä Demons hävisi oman trilleriottelunsa Helsinki 69ersille 26-25 (20-13). Tämän tahtovoiton tuloksena Sixtarit varmistivat säilymisensä ykkösdivisioonassa myös kaudella 2006.

Pori Bears nöyryytti Lahti Jetsia suorastaan järkyttävällä piste-erolla lukemin 96-6 (65-0). Karhujen harmiksi voitolla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä vaan Bears jäi sarjataulukon kolmanneksi, mikä tähän mennessä julkaistujen liiton suunnitelmien mukaan johtaisi siihen, että Pori putoaa kakkosdivisioonaan. Minulla on kuitenkin sellainen hytinä, että tästä asiasta tullaan vielä vääntämään peistä tavalla tai toisella. Veikkaisin ainakin, että yksikään divariseura ei ole sitä mieltä, että Pori kuuluisi kakkosdivisioonaan. Lahden paikka on kyllä kakkosdivisioonassa. Loppukauden esitysten perusteella Oulu ei aivan omassa kastissaan olisi kakkosdivisioonassakaan, mutta Northern Lights on myös kelpo ykkösdivarijoukkue, jos vain saavat rosterinsa taas kuntoon loukkaantumisten ja puolustusvoimien aiheuttaman pelaajakadon jälkeen. Mutta se tästä aiheesta toistaiseksi, siihen palataan kuitenkin vielä myöhemmin.

Jaguaarit on lauantain ottelun perusteella ehdoton ennakkosuosikki omassa välieräottelussaan. Pidän sitä itse isohkona yllätyksenä, mikäli Tampere itsensä Spagettimaljaan asti pelaa. Mahdollisuudet tottakai on kaikkeen vielä olemassa. Molemmilla varmasti riittää näyttöhaluja. Saints haluaa parantaa viime kauden sijoitustaan ja Jaguaarit taas haluavat näyttää olevansa divarin ehdotonta kärkikastia, jotta paluu liigaan olisi helpompaa.

Demons ei tällä kaudella ole ollut aivan entisensä. Voittoputken Varkaudessa katkeamisen jälkeen Demons on kärsinyt tappiot niin Jaguaareille kuin Sixtareille. Nyt viime vuosien divaridynastia joutuu matkaamaan Savoon välieräpeliä varten. Steelers lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta Demonien kohtalo on kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu. Ottelussa voi käydä aivan kummin päin tahansa ja myös aivan täysin mahdollista on se, että Demons juhlii jo neljättä perättäistä mestaruuttaan. Ensin kuitenkin hallitsevan mestarin on kaadettava Steelers.

Wolverines viimeisenä pudotupeleihin

20.8.2006 11:11 - Teemu

Vaahteraliigan tämän kauden välieräjoukkueet varmistuivat viikonlopun kierroksella kun Wolverines nappasi neljännen paikan jatkopeleihin. Perjantaina kärsitty niukka 34-27-tappio Roostersille antoi takaa-ajajien Trojansin ja Rajaritareiden jatkotoiveille hivenen jatkoaikaa, mutta nämä tyrivät mahdollisuutensa häviämällä omat ottelunsa lauantaina. Crocodiles sotki turkulaiset Yläkentän nurmeen lukemin 0-39 (0-25) ja Rajaritarit otti kotonaan kuokkaan Butchersilta 17-52 (8-42).

Jäljellä olevien kahden runkosarjakierroksen jännitys kohdistuu lähinnä kärkijoukkueiden keskinäiseen järjestykseen. Wolverines on varma nelonen, sillä vaikka se voittaisikin kaksi viimeistä otteluaan, keskinäisten pelit ovat menneet Roostersille. Kukoilla on taasen vielä mahdollisuudet kotietuun, mutta se vaatisi suurinumeroisen voiton Butchersista ensi viikolla – ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi Teurastajille 17-49 – sekä porvoolaisten tappiota Crocoja vastaan että Roostersin voittoa Raumasta viimeisellä kierroksella. Mikäli Butchers kaataa helsinkiläiset ensi viikon kierroksella, ratkaistaan runkosarjan voitto sen ja seinäjokelaisten kesken kahden viikon päästä Porvoossa.

Välierät pelataan 9.-10. syyskuuta. Vaahteramalja XXVII rymytään 16. syyskuuta Finnair Stadionilla.