NFL-ennakkopaketti: NFC North

Chicago Bears

Vuoden -85 tapahtumat palasivat Tuulisen Kaupungin asukkaiden mieliin viime kaudella kun karhulauma elämöi entisaikojen tapaan. Puolustuskin pelasi ihan kuin Mike Singletary tai Richard Dent itse olisivat olleet kentällä. Valitettavasti karjunta jäi lyhytaikaiseksi mutta uusi kausi tuo uuden mahdollisuuden. Kaikki viime vuoden aloittavat puolustuspelaajat ovat mukana höystettynä vielä muutamalla vahvistuksella. Hyökkäys onkin se joka eniten huolestuttaa: viime kaudella se löytyi NFC:n peräpäästä toiseksi viimeisenä vain San Fransiscon edeltä. Viime vuonna preseason-ottelussa saadun vamman vuoksi kauden missannut pelinrakentaja Rex Grossmannin kykyjä on arvosteltu puolin jos toisinkin. Kakkoskuupaksi tuotu Brian Griese saattaa vielä jopa kohota ykköseksi. Keskushyökkääjä Cedric Bensonillekin tulee varmasti käyttöä. Mikäli puolustus vielä pitää viime kauden tasonsa, divisioonatitteli matkaa Chicagoon .

Detroit Lions

Autokaupungin joukkue on viime vuodet aiheuttanut lähinnä vain ivallista naurua. Käkättimeen on tullut vuosi vuoden jälkeen. Ja aina joka syksy uhotaan että tällä kaudella se menestys tulee. Olisiko silti tällä kertaa uhossa hivenen pohjaakin? Sivurajalla päävastuuta kantaa Rod Marinelli ja hyökkäyksen koordinaattorina häärii Mike Martz. Myöskin eräiden tulokkaiden edesottamukset ovat tuoneet hymyä valmennusportaan suunpieliin. Kaikin puolin saattaisi jopa käydä niin että Lions todellakin päätyisi kauden lopuksi plussan puolelle mutta pudotuspelit jäävät haaveeksi: Bearsia se ei pysty voittamaan ja villejä kortteja metsästävät monet kovemmatkin pumput.

Minnesota Vikings

Daunte Culpepper on poissa. Toisaalta herran viime kauden loukkaantuminen tuntui olevan pelkästään hyvä asia. Kakkosmies Brad Johnson nosti joukkueen hyökkäyksen aallonpohjasta, ja johdatti Viikingit miltei pudotuspeleihin. Sama mies on tänäkin vuonna menestyksen takuumies – jos on. Hyökkäyksen linjaan hankittuun Steve Hutchinsoniin ja keskushyökkääjän tontille tuotuun Chester Tayloriin kohdistuu myös menestyspaineita mutta kokenut Johnson on se mies, jota joukkueella ei juuri ole varaa menettää.

Green Bay Packers

Pakkaaja-ikoni Brett Favre päätti sittenkin vielä palata takaisin. Parin vuoden takainen varaus Aaron Rodgers joutuu siis vielä odottelemaan ainakin vuoden hyökkäyksen johtajan vakanssia. Liekö se sitten hyvä asia, jää nähtäväksi. Viime kaudella Favre oli vain varjo entisestään: 29:n syötönkatkon säestyksellä koko joukkue kyykkäsi voittosuhteeseen 4-12 – huonoin tulos yli vuosikymmeneen. Favre on silti vakuutellut joukkueen olevan miltei yhtä hyvä kuin kauden -96 pumppu, joka toi Vince Lombardi Trophyn kotiin. Onko se sitä? Ei varmasti. Onko se parempi kuin viime vuonna? En usko. Hyökkäyksen linja on iso kysymysmerkki ja jos se ei pidä, ei Favrekaan loista, hän kun ei juurikaan ole tunnettu nopeista jaloistaan. Kulmapuolustusjakonkari Charles Woodson oli täsmähankinta puolustuksen takakentälle… mikäli pysyy terveenä. Jos jotain nuorta peluria kannattaisi seurata, minä seuraisin tukimies A.J. Hawkia. Varaustilaisuuden pelipaikkansa paras teki rumaa jälkeä Ohio Staten yliopistojoukkueessa ja Packers-puolustus tarvitsisi uusia sankareita.

Ja lopullinen järjestys tässä divisioonassa:

Chicago, Detroit, Minnesota, Green Bay

11.9.2006 0:25 | Teemu | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi