Uutena ominaisuutena keskustelupalsta

Kainalopallokornerin uusin ominaisuus on keskustelupalsta. Niin, voi olla, että mieleesi juolahti, että miksi perustaa keskustelupalsta vaikka SAJL tarjoaa varsin laajan käyttäjäpohjan omaavan vastineen? Syynä tähän on lähinnä seuraava asia:

Keskustelun avoimmuuteen ei voi luottaa, jos sitä valvoo taho, jolla on käsiteltävissä asioissa omia (tai välillisesti eri sidosryhmien) intressejä.

Nyt tilanne vastaa siis sitä, jos Suomessa valtio omistaisi kaikki sanomalehdet sekä tv- ja radiokanavat ja sallisi niissä esitettävän vain mieleistään sisältöä. SAJL:n foorumilla voidaan sensuroida ja sensuroidaankin sisältöä ja siihen tietenkin on liitolla aivan täysi oikeus, mutta käyttäjän kannalta optimaalinen tilanne se ei ole.

Kainalopallokornerilla puolestaan ei ole mitään agendaa ajettavanaan. Sensuuripolitiikkamme on se, että keskustelusta poistetaan ainoastaan lainvastainen toiminta. Esimerkkejä tästä ovat mm. kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja rikokseen yllyttäminen.

Välitöntä lisäarvoa tuo se, että keskustelupalstan tarkoituksena on myös tarjota jenkkifutisyleisölle kokoontumispaikka, jossa keskustelua voi käydä samanhenkisessä seurassa muustakin kuin amerikkalaisesta jalkapallossa. Mahdollisuutta tähänhän se edellä mainittu palsta ei tarjoa.

Siispä, lämpimästi tervetuloa ottamaan osaa keskusteluun.

21.9.2006 9:35 | Tuomas | aihe: yleinen

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

2 kommenttia:

  1. Janne:

    kylläpä yritin rekisteröityä mutta eipä ole sähköposteja saapunut.

  2. Tuomas:

    Rekisteröityessäsi antamasi sähköpostiosoite ainakin vastaa kommentteisi yhteydessä antamaasi, joten osoite lienee oikein. Ensimmänen arvaukseni olisi, että viesti saattaisi löytyä Hotmailin roskapostikansiosta. Mikäli näin ei ole, laita vaikkapa viestiä osoitteeseen tuomas ät kainalopallo.com niin poistan tunnuksesi ja yritetään uudemman kerran.

Kommentoi