Köyhäin jenkkifutismatkahaaveita

Lottokuponkiin numeroita arpoessani juolahti mieleeni, että mitä niillä voittorahoilla oikeastaan voisikaan tehdä. Ykkösvaihtoehtoni, NFL-joukkueen omistaminen, ei vielä yhdellä kotimaisella lottovoitolla kuittaudu vaan lisää tuohta tarvitaan vielä jotakuinkin 800 miljoonaa euroa.

Useampaa astetta realistisempi rahankäyttöidea sen sijaan on ensi kuulle äskettäin hahmottelemani automatka Yhdysvaltojen keskilännessä. Mikäli ensi viikonloppuna onnistun lotossa päävoiton voittamaan, lupaan toteuttaa reissun ja toki raportoida matkalta ja matkasta tällä sivustolla. Mikäli voittoa ei kohdalleni satu, toivottavasti joku muu paremmin varoissaan oleva voi samantyylisestä seikkailusta tehdä joskus totta.

Päivä 1, perjantai 10.11.
Lento Helsingistä St. Louisiin, Missouriin. Lentokentältä vuokrataan toki auto, sillä edettäviä kilometrejä seuraavan 18 päivän aikana kertyy reilusti yli neljä tuhatta. Lentolippujen kanssa samaan pakettiin saa auton luultavasti kaikkein edullisimmin. Yöpaikka jostakin melko läheltä on myös löydettävä.

Päivä 2, lauantai 11.11.
Matkan ensimmäisenä otteluna on Bloomingtonissa Indianassa käytävä Indianan ja Michiganin yliopistojen kohtaaminen. Molemmat kuuluvat Big Ten -konferenssiin ja Michigan on ainakin tällä hetkellä varsin mainioissa asetelmissa mestaruusmahdollisuuksienkin suhteen. Bloomingtoniin on St. Louisista matkaa 360 kilometriä ja Google Mapsin mukaan aikaa tuon matkan taittamiseen kuluu 4 tuntia ja 22 minuuttia. Ottelun aika ei vielä ole selvillä, joten siirtymä tapahtunee joko edellisenä iltana tai aamulla ennen ottelua. Lippuja otteluun löytyy StubHubin mukaan 50 ja 100 dollarin haarukassa.

Päivä 3, sunnuntai 12.11.
Ohiossa, 206 kilometrin ja reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä Bloomingtonista sijaitsee Cincinnati, jonka ylpeys, NFL-joukkue Bengals, kohtaa kello 13:00 alkavassa ottelussa San Diego Chargersin. Mustan pörssin hommiksi menee lippujen hankinta sielläkin. 150 dollaria lienee varattava tällä kertaa. Ottelun jälkeen on oivallista aikaa tutustua kahden miljoonan auskkaan Cincinnatin talousalueen iltaelämään, sillä seuraavalle päivälle ei ohjelmassa ottelua ole.

Päivä 4, maanantai 13.11.
Cincinnatin nähtävyyksien tutkimisen jälkeen voi illalla hankkia itsensä viihtyisään urheilupainotteiseen ravitsemusliikkeeseen seuraamaan Charlottesta, Pohjois-Carolinasta lähetettävää Monday Night Football -lähetystä ottelusta, jossa kohtaavaat Carolina Panthers ja Tampa Bay Buccaneers.

Päivä 5, tiistai 14.11.
Rauhaisasti nukutun yön jälkeen on taas aika etsiä auto ja lastata gallonittain bensiiniä tankkiin, sillä edessä on 320 kilometrin ja neljän tunnin siirtymä aivan Ohion pohjoisosassa sijatsevaan Toledoon, jossa paikallinen yliopisto kohtaa Mid-American Conferencen ottelussa Ball Staten kello 19:00. Toledon sen verran heikko joukkue, että lippuja löytyy ihan virallisiakin reittejä. Hintaa ottelulle kertyy kolmisen kymmentä dollaria. Ottelun jälkeen voi autolla suunnistaa vaikkapa tunnin ajomatkan päähän Detroitiin.

Päivä 6, keskiviikko 15.11.
Detroitista löydetyssä majoituksessa voi uinahtaa vaikka vähän pitempäänkin tai pyörähtää kaupungilla muutamat nähtävyydet silmäilemässä, sillä päivän ottelu alkaa kello 19:30 edelliseen ottelun paikalta vain 40 kilometrin päässä, Bowling Greenissä, jossa paikallisen ylpeyden vieraaksi saapuu Pittsburgh Steelersin Ben Roethlisbergerin vanha koulu, Miami of Ohio. Detroitista Bowling Greeniin matkaa kertyy 135 kilometriä. Bowling Greenin lippukuvioista ei äkkiseltään netistä ota tolkkua, mutta oletettavaa on, että kaikki halukkaat mahtuvat sisään ja lipun hinta on sen kolmisen kymppiä.

Päivä 7, torstai 16.11.
Torstaiaamu on hyvä aloittaa pienellä autossa kärvistelyllä kun kohteena on Pittsburgh, Pennsylvania. 4,5 tunnin ja 370 kilometrin päässä kelllo 19:30 on ohjelmassa Pittsburghin ja ainakin vielä mestaruusjahdissa mukana olevan West Virginian yliopistojen kohtaaminen. Pittsburghiin ja paikalliseen menoon voi tutustua pitkään ja hartaasti sillä seuraavana aamuna ei ole kiire mihinkään.

Päivä 8, perjantai 17.11.
Välipäivän ainoana pakollisena tehtävän on takaisin Ohioon siirtyminen. Pittsburghiin ehtii toki tarvittaessa tutustua lisää ja, mikäli jefunälkää pisaa, on perjantai perinteinen high school -otteluiden pelipäivä ja lukioita koko maasta löytyy yli 90000, joten sopiva ottelu varmasti sattuu kohdalle pienellä tiedustelutyöllä. Itse asiassa, jo viikkoa aikaisemmin, jos aikaerosta huolimatta jostain syystä ei uni vielä tule silmään, löytynee St. Louisissa vietettäväksi illaksi katsottavaksi myös lukiopalloa. Oma valistunut arvaukseni tosin on, että jäisi näkemättä.

Päivä 9, lauantai 18.11.
Nyt luvassa on eräs matkan hienoimmista hetkistä kun Ohion Columbuksessa, 300 kilometrin ja 3 tunnin ja 20 minuutin päässä Pittsburgista, kohtaavat yhdessä yliopistojalkapallon lengedaarisimmassa hegemoniaottelussa jo viikkoa aiemmin Bloomingtonissa katsastettu Michigan sekä kotijoukkue Ohio State. Molemmat ovat vahvoja suosikkeja pelaamaan tammikuussa yliopistomaailman valtiudesta. Tähän otteluun llippujen hankkiminen vaatiikin sitten suuren kasan paalua, koska sinne haluavat kaikki muutkin. Tällä hetkellä StubHubissa halvimmillaan lipun saa 853 dollarilla, eli lähemmäs tonnin siitä luultavasti lopulta saa maksaa. Varsinkin, jos ei halua stadionin huonointa katselupaikkaa.

Päivä 10, sunnuntai 19.11.
Liian kauaa ei edellisenä iltana pidä juhlia, sillä seuraavaa ottelua varten on siirryttävä Clevelandiin, jossa tällä kaudella suunnilleen yhtä huonoiksi osoittautuneet veriviholliset Cleveland Browns ja puolustava Super Bowl -voittaja Pittsburgh Steelers ottavat yhteen. Ottelu alkaa jo kello 13:00 ja Columbuksesta matkaa kertyy 230 kilometriä. Toki, mikäli Ohio State edellisenä päivänä ottaa käkättimeen, ei voitonjuhliin tarvitse osallistua ja voi suorittaa siirtymän jo edellisenä iltana. Ainakin näin aikaisessa vaiheessa Brownsin peliin saa lippuja noin 70 dollarin panostuksella.

Päivä 11, maanantai 20.11.
Tässä vaiheessa reissua alkaa luultavasti jo hieman väsymys painaa. Aikaa voi käyttää toki lepäilyn lisäksi myös Clevelandin tutkailuun. Illalla voi suunnan ottaa jälleen vapaavalintaiseen ravitsemusliikeeseen, jossa näytetään Monday Night Football -ottelu New York Giantsin ja Jacksonville Jaguarsin välillä. Tai voihan sitä ottelua hotellihuoneen töllöstäkin seurata.

Päivä 12, tiistai 21.11.
Sekä Toledossa, että Bowling Greenissä on jo aiemmin käyty, mutta jos noiden yliopistojen joukkueista ei vielä tässä vaiheessa ole saanut tarpeekseen, on ne molemmat mahdollista nähdä uudelleen samalla kertaa Toledossa, jonne matkustamiseen aikaa kuluu kaksi ja puoli tuntia. Mikä nuo joukkueet jo tuolla hetkellä tympivät, saattaa mielenkiintoisempi ajanviete olla NBA-koripallo. Cleveland Cavaliersin ja supertähti LeBron Jamesin vieraaksi nimittäin saapuu Memphis Grizzlies. Talouspuoleen se ei ainakaan kaadu, sillä halvimmat liput kustantavat käsittelykuluineen 15 dollaria. Päätyi sitten pysymään Clevelandissa tai matkustamaan Toledoon, on illalla oltava ajoissa nukkumassa, sillä seuraavana päinä on vuorossa matkan rankin siirtymä.

Päivä 13, keskiviikko 22.11.
Edessä oleva matka tuntuu hurjalta, mutta päämäärä siintää jossain siellä kaukana. Vuorossa on nimittäin siirtymä Kansas Cityyn, Missouriin. Toledosta sinne tulee matkaa noin 1200 kilometriä ja aikaa tulee vierähtämään noin 13 tuntia. Jos lähtö tapahtuu koripallo-ottelun jäljiltä Clevelandista, kestää matka vielä sen kaksi ja puoli tuntia kauemmin. Osan matkasta tosin voi jättää seuraavalle päivälle yöpymällä matkalla vapaavalintaisessa motellissa. Aikavyöhykkeen vaihtuminen sentään antaa tunnin lisää matkustusaikaa.

Päivä 14, torstai 23.11.
Kansallisen vapaapäivän Thanksgivingin kunniaksi kotijoukkue Kansas City Chiefsin ja Denver Broncosin välillä pelattava ottelu alkaa alkaa kello 19:00 paikallista aikaa, joten edellisen päivän rypistyksen jäljiltä voi suorittaa lepoa. Toki myös Kansas Cityssä on paljon nähtävää satunnaiselle turistille. Pimeiden lippujen hinnat alkavat sadasta dollarista.

Päivä 15, perjantai 24.11.
Ainakin omalta kantiltani katsottuna yksi suunnitelman kohokohdista on Nebraskan yliopiston ja sen arkkivihollisen Coloradon kohtaaminen. Tämän kauden Colorado tosin on heikkoakin heikompi, mutta tunnelma Nebraskan kotiotteluissa on joka tapauksessa kuulopuheoiden mukaan uskomaton. Nebraskan Lincolniin, jossa ottelu pelataan, on Kansas Citystä matkaa 330 kilometriä eli nelisen tuntia. Ottelu alkaa kello 14:30, joten matkaan on lähdettävä jo hyvissä ajoin aamulla. Jälkimarkkinoilla lipuista saa maksaa alun toista sataa. Juhlimiseen ei nyt ole aikaa, sillä seuraava ottelu odottaa.

Päivä 16, lauantai 25.11.
Eilisen tapaan nytkin on vuorossa Big 12 -konferenssin joukkueiden kohtaaminen, kun Missourin vieraaksi saapuu Kansas. Missourin yliopisto sijaitsee Columbia-nimisessä kaupungissa 520 kilometrin päässä Lincolnista, joten siirtymä tulee suorittaa jo edellisenä iltana, sillä ottelu alkaa ilmeisesti televisiointikuvioiden takia niinkin aikaisin kuin kello 11:00. Reilusti toista sataa dollaria saa tämänkin ottelun lipuista varautua maksamaan. Suunnilleen jokaisesta USA:n televisiovastaanottimesta sen näkisi ilmaiseksi. Tämän jälkeen saakin sitten vaihtaa vapaalle, sillä matkan loppu häämöttää jo.

Päivä 17, sunnuntai 26.11.
Matkan viimeinen koitos otellaan aloituspisteessä St. Louisissa, jonne Ramsin vieraaksi saapuu San Francisco 49ers. Ottelu alkaa jo kello 12:00, mutta Columbiasta matkaa kertyy vain 200 kilometriä, joten homman pitäisi hoitua. Halvimmat liput otteluun maksavat 65 dollaria ja parhaille paikoillekin, mikä viimeistään tässä vaiheessa reissua voisi olla aiheellista, pääsee reilun kahden sadan dollarin panostuksella. Illan voi viettää St. Louisiin tutustuen, kotiinpaluuta ajatellen ja kaihoisasti takana olevaa reilua kahta viikkoa muistellen.

Päivä 18, maanantai 27.11.
Viimeiselle päivälle ei jää muuta kuin lentokentälle raahautuminen, autosta luopuminen ja lentokoneeseen itsensä hommaaminen. Kotimatkalla saattaa hieman väsyttää. Näin 18 päivän saldoksi saadaan se yli 4000 ajokilometriä, neljä NFL-ottelua, kahdeksan ykkösdivisioonan yliopisto-ottelua tai seitsemän plus yksi NBA-ottelu, sekä nollasta kahteen lukiomatsia. Lisäksi lukuisia elämyksiä, hienoja otteluita, railakkaita iltoja ja vastaan sattuneita paikallisia nähtävyyksiä.

Rahaa toki on myös tässä vaiheessa palanut. Lentolippuihin menee arviolta 800 euroa, oikein viihtyisä auto todennäköisesti liikenee samanlaisella 800 euron panostuksella, ottelulipuista kertyy helposti lähemmäs 2000 euroa per lärvi, bensa maksaa ja majoittumien myös ja kyllä sitä syödäkin täytyy. Taisteluparin mukaan ottamalla ajovuorot ovat inhimillisemmät, saa bensa- ja majoituskuluille jakajan, sekä arvokasta seuraa automatkoilla ja varsinkin silloin, kun sekalaisia ongelmia sattuu tielle. Arvioisin, että sellainen 5000-6000 euroa olisi pareittain suoritettuna tälläisen rykäyksen hinta per lärvi.

Tässä vielä kuluryhmäesimerkit eriteltynä:
lento: 800 euroa
auto: 400 euroa per henki
bensat: 400 litraa * 0,5 euroa per litra = 200 euroa eli 100 euroa per kuono
majoitukset: 1200 euroa per lärvi hotelleissa majoittuen
pääsyliput: 1900 euroa
ravinto, hummaaminen ja matkamuistot: 1000 euroa
yhteensä siis: 5400 euroa

Lottovoittoa siis edelleen odottelen.

11.10.2006 15:47 | Tuomas | aihe: NFL, NCAA

8 kommenttia:

  1. Möhkö:

    Tarvii laittaaa oma lotto vetämään kanssa…

  2. A$lak:

    Jep

  3. motel 6:

    16 yötä on pitkä aika, mutta esim motel 6 (yli 910 motellia) tarjoaa ihan kelpomajoituksen. Esim tuon ensimmäisen yöpymisen St Louiksessa saisi hintaan 47,99 USD kahdelta hengeltä. Eli jos laskee 30 taalaa per naama per yö niin pitäis riittää ihan hyvin. Tällä meiningillä saisi säästettyä majoituksissa aika hyvin kun 500 taalaa riittäisi majoituksiin. Noihin motellihuoneisiin voi toki tunkea 4 henkeä kahden hengen huoneeseen (ei sallittua), mutta vaatii parempia tuttavuuksia =) eli tonni säästyis lisähummaamiseen… lisätietoa motelleista esim www.motel6.com. Hotellit on toki parempia, mutta jos ajaa paljon ja käyttää majoituspalveluita lähinnä 22-10 nukkumiseen niin motelli riittää ihan hyvin. Eli jos ei lottovoittoa tule niin tämä on hyvä tapa säästää.

    Autosta kyllä joutuu maksamaan helposti hieman enemmänkin eli n 500 euroa per naama on aika hyvä arvio. 1200 taalaa menee autoon helposti verojen ja vakuutusten jälkeen.

  4. HessuH:

    Vähän realistisempi matka olisi tämä suuntainen reissu, jossa 4 päivää ja 3 yötä New York City:ssä, ottelut New Jersey:ssa.

    Perjantai 24.11 klo 19.00 High School Football
    Hoboken High School vs. St. Peter’s Prep High School (Jersey City, New Jersey)
    High school matsit ovat halpoja 5 taalaa about
    esim. Junalla Penn Stationilta Hobokeniin ja sitten
    Hobokenista bussilla Jersey cityyn.
    http://www.njtransit.com/sf_bu_schedules.shtml

    Lauantai 25.11. klo College Football
    Rutgers vs. Syracuse
    Rutgers Stadium, New Jersey
    http://www.scarletknights.com/football/
    Lipun päätykatsomoon saa 15 $
    Juna Penn Stationilta New Brunswickiin, josta lähtee shuttle busseja 5 minuutin välein Stadionille Rutgers Bookstoren edestä, joka on toisella puolella katua New Brunswickin pysäkiltä.
    http://www.njtransit.com/sf_tr_schedules.shtml#

    Sunnuntai 26.11. klo 12.00 Pro Football
    New York Jets vs. Houston Texans
    Lipun voi saada skalppereilta 50 $ ylöspäin tai ostamalla on-line tavalla 80 $ alkaen esim.
    http://www.gotickets.com/sports/nfl/afc/new_york_jets/east_rutherford_374755.php
    Bussi 351 Port Authority asemalta
    http://www.njtransit.com/nn_mbs_2.shtml

    27.11. Sataprosenttista turistimeininkiä Manhattanilla, illalla lento takaisin Suomeen

    Lento:
    Helsinki-New York Lufthansalla 444€ veroineen
    Meno
    24 Marras 07:15  New York [JFK]
    24 Marras 12:45 12h 30m
    1 Pysähdys / Kautta Frankfurt Main [FRA]   
    Paluu
    27 Marras 20:15  Helsinki [HEL]
    28 Marras 14:50 11h 35m
    1 Pysähdys / Kautta Munich [MUC]   

    Hotelli:
    3 yötä todellisessa budget hotellissa esim.
    Carter Hotel 250 West 43rd Street, kahden hengen huone yhteensä veroineen $387.57 305,58228
    http://www.carterhotel.com/

    Eli kulut olisivat 675euroa/henkilö ( lento 444+hotelli+153+otteluliput 78) +bussi, juna, taksit + eläminen

  5. Clint:

    Juu, ja länsirannikolle 13pv (juuri käytynä) Hki-Lontoo-LAX-Lontoo-Hki 706€, auto yhdellä kuskilla 315€, polttoaineisiin 100€ (n 750 mailia ajettu). Pelivalikoimaa en alkanut etsiä, mutta lähialueelta löytyy mm NFL: San Diego ja Oakland, Yliopistot mm. UCLA ja USC, College mm. Gaucho (Sami Porkka) ja lukemattomia muita Collegeja ja High Schooleja.

    Jos ajankohdan valitsee nappiin, niin pelejä löytyy läpi viikon, tiistaille vähän treenien seuraamista. Lauantaipäivä menee helposti aamusta alkaen peewee fudista seuratessa. Yöpymisiä aamiaisilla 30-50 ekeä. Tietysti tähän päälle muut ruokailut ja juomiset mielen ja tarpeen mukaan, lounaita ketjuilta 8-9$ jolla pärjää sitten loppupäivän, tölkkiruoka kaupoista halventaa tätäkin huikeasti.

    Hinnaksi muodostui siis karvan auki 2000 yhdelle, ilman lippuja. High school ja College peleihin 5-10 dollaria jotka ovat ihan jees katseltavaa, noista muista en tiedä. Matkan hintaa tietysti vaikuttaa se mitä ja missä haluaa nähdä ja kuinka paljon.

    Länsirannikolla saa näin syys-marraskussa pelien lisäksi mukavan rusketuksen jolla voi kotosalla sitten brassailla jos ei perhe lämpene fudiselämyksille.

    Lisää matkasta länsirannikolle ja kuvia nähdystä tuolta www-sivulta kunhan väsymys alkaa hellittää.

  6. Clint:

    Ja unohtui tuosta edellisen lopusta, että ainakaan länsirannikolla ko. alueella on aika toivotonta yrittää liikkua julkisilla liikennöintivälineillä. Ja sille tiistaipäivälle treenienseuraamisen lisäksi voisi vaikka suositella rahojen tuhlaamista Las Vegasissa.

  7. Tomi:

    San Franciscon alueella on periaatteessa mahdollisuus tsekata useita matseja reilun viikon aikana, jos vain otteluohjelmat osuvat kohdalleen. Raiders, 49ers, Stanford ja Cal suurimpina niminä. Autoakaan tarvita, sillä julkiset pelittävät hyvin, ja esim. San Franciscon keskustasta Oaklandiin pääsee alle puolessa tunnissa.

    Ja jos hoki tai koris kiinnostavat, niin Oaklandista löytyy NBA:n Warriors ja alle 100 kilometrin päästä San Jose Sharks.

  8. Sami Porkka:

    Terveiset Lontoosta, olin täällä Suomessa ja hain tietoja Sinusta.
    Olisi kiva saada puhelinnumerosi ja Paukun osoitteen ja puh.nron
    englannissa meille.
    Terveisin Pirjo, Alex ja Paul Hampson
    7.12.07 (Helsingissä)

Kommentoi