Kummallisuuksien galleria, osa 7

Syksyn tullen tuntuu Kainalopallokornerin kirjoittajakunnankin silmiä alkaneen talviuni painaa. Päätoimittajan tulikivenkatkuinen paimenkirje tosin herätti jättiläiset unesta ja piiskasi kynäilijät uuteen taistoon.

Elo-syyskuun vaihteessa yliopistokauden alkumetreillä (tai -jaardeilla) Kainalopallokornerin tutkivan journalismin osasto raotti hieman yliopistojoukkueiden nimien historiaa. Taustatyön tuoksinassa törmättiin isoon joukkoon hauskoja tarinoita, joita ei kuitenkaan itse jutussa käytetty. Seuraavassa hivenen leikkaajan pöydälle jäänyttä satoa…

Komea Dan

Kyseinen herra ei nimestään huolimatta ole uusi teinityttöjen alushousujen kastelija eikä itse asiassa edes ihmisrodun kaksilahkeisen sukupuolen edustaja vaan neli…..tassuinen? Hän on koira, tarkemmin sanottuna bulldoggi. Hän on Yalen yliopiston maskotti, itse asiassa vanhin lajissaan. Hän on Handsome Dan.

Nimi ei itse asiassa viittaa vain yksittäiseen eläimeen vaan se on oikeammin arvonimi, joka annetaan koulun maskotille. Tämän yliopistohistorian vanhimman maskottiperinteen juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. 1800-luvun lopulla monilla Yalen kanssa kilpailevilla kouluilla, kuten Princetonilla ja Harvardilla, oli omia tunnuksiaan joten Yalenkin piti sellainen saaman. Vuonna 1889 koulun oppilas ja jalkapallojoukkueen pelaaja Andrew Graves näki erään bulldoggin istuskelevan paikallisen kaupan edessä, ja kysyi sen omistajalta, paikalliselta sepältä, oliko se myytävänä. Kauppa syntyi viidellä dollarilla. Alunperin yksinkertaisesti “Yalen maskotiksi” nimetty koira kulki koulun joukkueen edellä kentälle otteluissa. Se oli rotunsa valioyksilö, jota filosofiaan perehtyneet luonnehtivat komeaksi. Siitä maskotin nimeksi muotoutuikin Handsome Dan. Sen kuuluisin temppu oli nimeltään “Speak to Harvard”, jossa koira haukkui hurjannäköisenä äänellä, joka nosti karvat pystyyn omiltakin. Tämä sepältä ostettu yksilö palveli koulun maskottina aina kuolemaansa asti vuoteen 1898. Tänä päivänä sen täytetty ruumis seisoo koulun liikuntahallissa.

Ihme kyllä, tämä lupaavasti alkanut traditio unohtui vuosikymmeniksi kunnes vuonna 1933 koulun ensimmäisen vuoden opiskelijat laittoivat hatun kiertämään ja kerätyillä varoilla hankittiin uusi Komea Dan, arvonimeltään Handsome Dan II. Uuden kuninkaan valtakausi ei tosin alkanut ruusuissa merkeissä, sillä päivää ennen vuoden -34 perinteistä Yale-Harvard-ottelua joukko harvardilaisia opiskelijoita kidnappasi sen. Se tosin löydettiin heti seuraavana päivänä mutta yalelaisten kauhistukseksi se oli jo ehtinyt kiintyä kaappaajiinsa: lehtikuvassa koiraparka mussutti tyytyväisenä hampurilaista John Harvardin, Harvardin yliopiston perustajan, patsaan juurella!

Handsome Dan II ei ollut ainoa ilkeämielisten kaappareiden uhriksi joutunut maskotti. Mm. Handsome Dan XII (oikealta nimeltään Bingo, historian ainoa naispuolinen Dan) joutui Yalen cheerleadereiksi pukeutuneiden princetonilaisopiskelijoiden kaappamaksi vuonna 1978. Yalelaiset saivat koiran kuitenkin pelastettua ja periamerikkalaiseen tapaan pitivät vielä lehdistötilaisuuden palauttaessaan koiraa omistajilleen. Tuskin yhtään kuivaa silmäparia oli paikalla todistamassa tapausta.

Valtaapitäneet Danit eivät juurikaan ole eronneet ihmislajin kuninkaallisista. Kuten kaksijalkaisilla virkaveljillään, heilläkin on ollut omat skandaalinsa: kolme Dania on joutunut luopumaan asemastaan mielenterveysongelmien takia. Handsome Dan XIV:n valtakausi jäi vuoden mittaiseksi, kun pahasti sisäsiittoisen rotuvalion tempperamentti koitui sen kohtaloksi. Se kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1996. Hansome Dan IX:n, jonka debyytti maskottina tapahtui vuonna 1953 vain kuusiviikkoisena, kuusivuotinen kausi ehti miltei päättyä tapaturmaisesti sen pudottua laiturilta veteen. Hätä oli todellinen, bulldoggit kun eivät näet osaa uida. Koira kuitenkin saatiin noukittua ylös ja elvytyksellä pelastettua.

Tapaus sinänsä on Handsome Dan XVIII, ristimänimeltään Maurice. Vuodesta 1984 vallassa ollut maskotti ehti jo kerran vetäytyä eläkkeelle vuonna 1995, mutta seuraajansa ennenaikaisen kuoleman takia se teki paluun jo seuraavana vuonna. Se joutui auton töytäisemäksi vuonna 1989 ja sille jouduttiin laittamaan lonkkaan kolme nastaa. Sen säyseä luonne toi sille töitä mm. valokuvamallina joulukorteissa. Aiemmin mainittu rodulle ominainen uimataidottomuus ei silti estänyt sitä esiintymästä koulun uintijoukkueen kisoissa. Se myös lauloi joukon mukana koulun taistelulaulua sekä leikki kuollutta kysyttäessä halusiko se mieluummin kuolla kuin liittyä Harvardiin. Normaalisti lauhkean luonteensa se kuitenkin menetti kohdatessan vastustajan, varsinkin Princetonin, maskotin. Se myös joutui ongelmiin virkavallan kanssa, kun erään Yale-Harvard-pelin aikana eräs ratsupoliisi sai lentävän lähdön “Maukan” pelästyttämän hevosensa selästä. Se tosin selvisi rikoksestaan vain porttikiellolla kyseiseen otteluun. Maurice luopui vallasta kauden -96 jälkeen historian pisimpään palvelleena Danina.

Handsome Dan on melkonen julkkis: se on ehtinyt esiintyä lehdissä, pari yksilöä jopa Sports Illustradedissa, sekä lehdistötilaisuuksissa, olla panttidraamojen pääosissa jne. Sitä pidetään historian ensimmäisenä elävänä koulumaskottina ja sen taru jatkuu edelleen. Yhtä saippuasarjamaisena kuin ennenkin, sillä nykyisin vallassa oleva (vuodesta 2005) Handsome Dan XVI, Mugsy, on jo kertaalleen ehditty kidnapata!

LÄHTEET:
Wikipedia: Handsome Dan

Handsome Danin kotisivut

LISÄYS ma klo 2.10: lähteet

14.10.2006 1:26 | Teemu | aihe: NCAA

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi