NFL:n maailmanvalloitussuunnitelmat tarkentuvat
Lukuisien eri puolilla maailmaa pelattujen harjoitusotteluiden jatkoksi viime kaudella NFL:n runkosarjaa pelattiin yhden ottelun verran Mexico Cityssä, Meksikossa. Tällä kaudella liiga on pysytellyt visusti synnyinmaassaan, mutta jatkoa maailmanvalloitukselle on luvassa.
Kaudella 2007 pelataan jälleen yksi tosipeli Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kandidaattikaupungit on nyt rajattu viiteen ja jäljellä ovat Mexico City, Toronto, Lontoo, Frankfurt ja Köln.
Mielenkiintoisempi yksityiskohta on kuitenkin se, että NFL:n komissaari Roger Goodell pitää mahdollisena sitä, että seuraavan kymmenen vuoden sisällä jossakin edellä mainituista kaupungeista voi olla kokonaan oma NFL-joukkueensa. Todennäköisimpiä kandidaatteja ovat tietysti sijaintinsa vuoksi Mexico City ja Toronto.
Tällä hetkellä NFL:n vuotuisista 6 miljardin dollarin voitoista vain viisi prosenttia tulee Pohjois-Amerikan ulkopuolelta.
Ulkomailla pelataan ensi kaudella myös yksi harjoitusottelu, kun NFL rantautuu ensimmäistä kertaa Kiinaan. Pekingissä 8.8.2007 kohtaavat New England Patriots ja Seattle Seahawks
1.12.2006 0:52 | Tuomas | aihe: NFL