Super Bowl – mitä, missä, milloin?

Super Bowl XLI

Maailman suurin yksittäinen urheilutapahtuma, amerikkalaisen jalkapallon ammatilaisliiga NFL:n loppuottelu, Super Bowl kolkuttelee taas ovella. Tammi-helmikuun vaihteen urheilumaailman klassikosta on vuosien saatossa muodostunut legenda, joka elää vahvasti vuodesta toiseen. Silti, niin suuri kuin se onkin, se on rapakon tämän puoleisella rannalla kohtuullisen tuntematon tapahtuma.

Super Bowl sai alkunsa 1960-luvun lopulla, kun USA:n kahden kilpailevan ammattilaisliigan pomot, NFL:n Pete Rozelle ja AFL:n Lamar Hunt, päättivät perustaa kauden lopulla pelattavan “loppuottelun” liigojen mestareiden välillä. Ensimmäinen ottelu pelattiin Los Angeles Memorial Coliseumilla vuonna 1967, jossa valmentajalegenda Vince Lombardin luotsaama Green Bay Packers voitti Kansas City Chiefsin. Nimi “Super Bowl” kuitenkin liitettiin tapahtumaan itse asiassa vasta jälkikäteen. Rozelle halusi tapahtuman nimeksi “Big One” mutta Hunt ehdotti, vaikkakin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi, Super Bowlia. Idean hän oli saanut nähdessän tyttärensä leikkivän “Superpallolla”.

Matka nykypäivään on ollut pitkä. Super Bowl on tänä päivänä PALJON muuta kuin pelkkä liigan mestaruusottelu; se on tapahtuma, joka kestää koko viikon huipentuen sunnuntain pääjuhlaan. Mukaan mahtuu muun muassa konferensseja, hyväntekeväisyysturnauksia keilailun ja golfin saralla kuin myös totisempia jenkkifutisturnauksia. Itse ottelutapahtumakin on paisunut valtavaksi viihteen huipputapahtumaksi peliä edeltäviä esityksiä, kansallislaulun esittämistä ja eritoten puoliaikashow´ta myöden. Joillekin nämä juhlallisuudet ovat ainoa syy seurata koko tapahtumaa. Supersarjan tähtiä vilisevä show on nostanut lauteille mm. Sir Paul McCartneyn, Kissin, U2:n, Michael Jacksonin sekä Rolling Stonesin.

Ottelun järjestämisestä kilpaillaan samalla tavoin kuin olympialaistenkin pitopaikasta. Tapahtuman käsittämättömistä mittasuhteista johtuen pelipaikka valitaan hyvissä ajoin, yleensä n. neljä vuotta etukäteen. Esimerkiksi tällä hetkellä tiedetään että vuoden 2010 peli järjestetään tämän vuoden tapaan Miamissa, silloin ennätyksellisen kymmenennen kerran. Isäntäkaupungin tulee täyttää liuta tiukkoja vaatimuksia, tärkeimpinä muun muassa vähintään 65000-paikkainen stadion, erilliset harjoittelupaikat molemmille joukkueille sekä hyvätasoisia hotellipaikkoja 35%:lle katsojista tunnin ajomatkan sisällä stadionista. Lisäksi on vielä yksi vaatimus, jota järjestäjien on ainakin omalla toiminnallaan vaikea muuttaa: sää. Mikäli ottelua ei pelata sisäareenalla, paikkakunnan helmikuun keskilämpötilan tulee olla vähintään 10C. Tähän seikkaan ovat todennäköisesti kompastuneet viime vuosien Super Bowl-hankkeet New Yorkissa sekä Kansas Cityssä.

Super Bowlin voittajalle jaettava pokaali on yksi urheilumaailman himotuimmista pysteistä. NHL:n Stanley Cupista poiketen se ei ole kiertopalkinto vaan jokainen Super Bowl-voittaja saa pitää omansa. Alunperin “World Championship Trophyksi” kastettu pokaali nimettiin uudelleen vuonna 1970 syöpään kuolleen Vince Lombardin mukaan, ja sen valmistajana toimii newyorkilainen Tiffany&Co. Yhtiön entisen varapääjohtaja Oscar Riedenerin suunnittelema sterlinghopeasta käsityönä tehty veistos on 55 senttiä korkea ja se painaa kolmisen kiloa. Sen arvoksi on arvioitu 12500 dollaria (n. 9700€). Muiden amerikkalaisten ammattilaisliigojen tapaan voittajajoukkueen jäsenille jaetaan myös mestaruussormukset. NFL teettää niitä vuosittain 150 kappaletta, joille kertyy hintaa mukavat 5000 dollaria (3900€)… per sormus.

Super Bowl on TV-ajan tuote, joka on kehittynyt sen avulla tai, jossain määrin, jopa sitä varten. Se on vuoden katsotuimpia ohjelmia Yhdysvalloissa; arviolta jopa 90 miljoonaa amerikkalaista (miltei kolmasosa koko väestöstä) sekä hieman alle 100 miljoonaa ihmistä ympäri maailman liimautuu TV:n ääreen spektaakkelia seuraamaan. Kuvaavaa on myös, että USAn kautta aikain kymmenen katsotuinta TV-ohjelmaa ovat kaikki Super Bowleja. Huiman katsojamääränsä takia siitä on tullut myös jokaisen mainostajan märkä uni: ennennäkemätön saavutettavuus yhdessä illassa! Huvilla on tosin myös kohtuulinen hintalappu: 30 sekunnin mainospätkä ottelulähetyksessä maksaa 2.5 miljoonaa dollaria (n. 2 ME)! Vertailun vuoksi: tällä summalla pyörittäisi helposti kahta jääkiekon SM-liigan pikkuseuran pelaajabudjettia.

Rahat viedään myös niiltä onnekkailta, jotka saavat lipun tapahtumaan. Suurin osa lipuista (yhteensä 35%) menee sinne selviytyneiden joukkueiden kautta. Isäntäkaupungin joukkue saa jaettavakseen 5% ja muut 29 joukkuetta kukin runsaan prosentin. Loput noin neljäsosan lipuista NFL pitää itsellään, joita se jakaa omille sponsoreilleen ja muille VIP-asiakkaille. Liiga varaa myös 500 lippuparia aina ottelua edeltävänä vuonna järjestettävää koko maan kattavaa suurta arvontaa varten, jossa voittaneilla on oikeus lunastaa lippu. Mitä se sitten maksaa? Arvonnan kautta lunastusoikeuden saaneet maksavat omistaan n. 400 dollaria. Vapailla markkinoilla hinnat piippuhyllypaikasta jommasta kummasta päädystä alkavat sieltä 3000 dollarin korvilta, klubitason paikat keskikentältä kustantavat helposti yli tuplat…

Kuolematonta lausahdusta mukaellen: “Nähdä Super Bowl ja kuolla! Päästä Super Bowliin, vaikkakin vain sitten sinne ylimmille penkkiriveille, on monen amerikkalaisen haave. Periamerikkalaisimman lajin periamerikkalaisimmasta tapahtumasta puhuttaessa mikään hinta ei ole liian korkea jos vain tilaisuus osuu kohdalle. Ja se tulee korkeintaan kerran elämässä…

KATSO MYÖS:
Super Bowl – ottelu, show, ilmiö

KORJATTU 29.1. klo 13.47

28.1.2007 22:22 | Teemu | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

4 kommenttia:

  1. SS40:

    Vähän kyllä epäilisin tuota “140 miljoonaa katsojaa ympäri maailman”…mistäköhän sellainen katsojamäärä löytyy puhtaasti jenkkilajille, ja matsille joka kuitenkin tulee monessa paikassa aika ilkeään aikaan?

    Ja 90 miljoonaa katsojaa jenkeissäkin tarkoittaa sitä, että kaksi kolmesta amerikkalaisesta EI katso Super Bowlia.

    Ei siis mitään henkilökohtaista, ihan yleensäkin ärsyttää tämä Suomessa joka tammikuu harrastettava SB-hypetys juuri noilla luvuilla yms.

  2. Laika:

    Huoh.. juu ja mä mä olen ainakin myös sitä mieltä, ettei ne jenkit missään kuussa ole käyneet ku eihän siellä ole edes tuulta! Missä lienee nevadassa sekin pätkä kuvattu. Turhaa hypetystä vaan aikanaan sekin…

  3. SS40:

    Tarkennetaan siis sen verran, että itse SB ei missään nimessä ärsytä, vaan se, että Suomessa ennakkojutuissa keskitytään aina noihin “miljardi tv-katsojaa” -juttuihin, itse pelin ja sen ennakkoasetelmien sijaan.

    Toimittajilta toivoisi jonkinlaista lähdekritiikkiä noihin lukuihin, enkä tällä missään tapauksessa tarkoita vain kainalopallokornerin ansiokkaita juttuja.

  4. Teemu:

    Oot oikeassa SS40, noita katsojalukemia sietää vähän selittää…

    Tuo 90 miljoonaa on peräisin Wikistä ja on periaatteessa lukema, montako ihmistä Amerikoissa ottelua seuraa joka hetki (eivät tietty kaikki 90 miljoonaa koko matsia katso mutta populan vaihtaessa kanavaa tuo määrä pysyy kutakuinkin samana).

    Tuo 140 miljoonaa on virheellinen tieto. Viime vuoden ottelun sanottiin keränneen 141 miljoonaa katsojaa, minkä kuvittelisin olevan KUMULOITUVA katsojamäärä. Jos koko maailmaa katsotaan, niin seuraava linkki voisi antaa oikeamman kuvan.
    http://www.nzherald.co.nz/location/story.cfm?l_id=9&objectid=10361950

    Korjataanpa tuo vielä. Kiitos SS40 ja anteeksi.

Kommentoi