Kainalopallokorneri

“Karhulauma” on yksi vanhimmista vielä mukana olevista NFL:n joukkueista. Joukkue perustettiin vuonna 1919 Decaturin kaupungissa Illinoissa paikallisen tehtailijan A.E. Staleyn toimesta. Joukkue sai nimekseen Staleys yhtiön ja sponsorinsa nimen mukaan. Joukkue liittyi NFL:ään seuraavana vuonna, ja Staley palkkasi George Halasin ja Edward Sternamanin joukkueen johtoon luovuttaen herroille täyden vastuun vuonna 1921.

Samana vuonna Halas ja Sternaman siirsivät joukkueen Chicagoon. Vuonna 1922 Halas muutti joukkueen nimen Bearsiksi. Nimen taustalla oli myös kaupungin baseball-joukkue Cubs (suom. karhunpennut). Tuohon aikaan oli varsin yleistä, että jalkapallojoukkueet saivat nimensä baseball-porukoiden mukaan. Halasin kerrotaan tosin todenneen että koska futarit kuitenkin ovat pesäpallisteja isokokoisempia, täytyy joukkueen nimeksikin saadaan Bears.

Joukkue oli alkutaipaleestaan lähtien liigan kovimpia joukkueita. 20- ja 30-luvun joukkueen suuruuksiin kuului mm. Harold “Red” Grange sekä Bronko Nagurski. Grange teki vuonna 1925 hulppean 100000 dollarin sopimuksen 19:stä ottelusta. Riitaannuttuaan joukkueen kanssa Grange perusti oman liigansa, mutta sen kaaduttua ja saatuaan pahan polvivamman hän palasi Bearsiin. 188-senttinen ja 107-kiloinen Nagurski oli pelottavan näköinen ilmestys liityttyään joukkueeseen vuonna 1930. Isojen pallonkantajien esi-isä auttoi Bearsin mestaruuksiin kausina -32 ja -33. Jenkkipallouransa lisäksi hän teki nimeä myös ammattilaispainijana.

40-luvulla Bears vei nimiinsä neljä liigan mestaruutta. Tuolta ajalta ovat peräisin muutamat nykypäiviinkin asti säilyneet joukkueen perinteistä, mm. University of Chicagon sorsima lempinimi “Monsters of the Midway” löysi uuden isännän Bearsista. Aikakaudelta löytyy myös 73-0- murskavoitto Washington Redskinsistä vuoden 1940 mestaruusottelussa. Voiton takana oli valmentaja Halasin suunnittelema uusi hyökkäysmuodostelma, ns. T-muodostelma, joka toi lisää keskushyökkääjiä siihen asti suositun yhden sijaan.

50-luvun vaikeuksien jälkeen Bears juhli mestaruutta seuraavan kerran vuonna 1963. 60-luvun pelaajista mainita voidaan mm. Dick Butkus, Gale Sayers, Mike Ditka sekä vuonna 1970 syöpään kuollut Brian Piccolo. Halas lopetti valmentamisen vuonna 1967 siirtyen täydellisesti taustajoukkoihin. Vuoden -63 juhlien jälkeen alkoi taas pitkä kuiva kausi, johon mahtui pari jumbosijaakin. Vuoden 1975 varaustilaisuudesta joukkueen haaviin jäi keskushyökkääjä Walter Payton. Sweetnessistä tuli välittömästi tähti liigassa tehden liudan ennätyksiä.

George “Papa Bear” Halas kuoli vuonna 1983. Hänen tyttärensä Virginia McCaskey otti isänsä osake-enemmistön hallintaansa. Kausi 1985 oli silkkaa Bears-näytöstä. Se eteni pudotuspeleihin häviten ainoastaan yhden runkosarjaottelun. 46-puolustus Hall of Fame-tukimies Mike Singletaryn johdolla raateli vastustajan toisensa jälkeen. Fanien mieliin jäi myös puolustuksen linjamies William “Fridge” Perry. Päävalmentajaksi peliuran jälkeen tullut Mike Ditka käytti liki 160-kiloista kolossia myös hyökkäyksen puolella juoksublokkaajana ja - yllättävää kyllä - myös laiturina. Perry teki muun muassa juoksumaalin voitokkaassa Super Bowl XX:ssa New England Patriotseja vastaan vuonna 1986.

80-luku jatkui pudotuspelikausien merkeissä, mutta mestaruudet jäivät silti puuttumaan. Ditkan saatua potkut vuonna 1993 pudotuspelit ovat olleet tiukassa, toisin kuin päävalmentajat, joita Ditkan jälkeen on vaihdettu kolmesti. Nykyinen käskyttäjä Lovie Smith liittyi remmin kaudeksi 2004, ja jo seuraavana vuonna Bears voitti oman NFC North-divisioonansa. Menestys jatkui tälle kaudelle, ja 13-3-voittosuhteen siivittämänä joukkue on hakemassa kymmenettä NFL:n mestaruutta ja toista Vince Lombardi Trophyaan.