Kainalopallokorneri

Super Bowl XLI jää mieliin monista asioista. Reipas sade antoi oman arvaamattoman lisänsä ensimmäistä kertaa vesikelissä pelatulle loppuottelulle. Silti ennen kaikkea se jää mieliin Indianapolis Coltsin pitkän voitonmetsästyksen päätepisteenä, kun se kauan himoittu ja monesti lähellä ollut voitto lopulta irtosi Chicago Bearsista lukemin 29-17.

Ottelu sai räväkän alun, kun Chicagon öljylanne Devin Hester palautti ottelun aloitupotkun maaliin, tämäkin ensimmäistä kertaa loppuotteluhistoriassa. Sitten alkoikin mutapaini, jossa ei tylsää hetkeä tullut: Peyton Manning avasi oman tilastonsa syötönkatkolla, vaikka seuraavalla hyökkäysvuorolla paikkasikin erheensä maalisyötöllä Reggie Waynelle. Lisäpiste tosin jäi tekemättä holdaaja Hunter Smithin rähmättyä aloitussyötön. Tästä alkoikin pienoinen kierre, jonka Chicagon pelinrakentaja Rex Grossman sai katkaistua maalisyötöllä Muhsin Muhammadille. Coltsin hyökkäys yski aika lailla ensimmäisen neljänneksen, ja seuraavaa pistesuoritusta saatiinkin odottaa aina toisen neljänneksen puolelle, kun Adam Vinatieri sai esitellä omaa osaamistaan 29 jaardin potkumaalilla. Coltsin päästessä vauhtiin Bears ei saanut vastausta aikaiseksi. Seuraavalla hyökkäysvuorollaan Colts vaihtoi Joseph Addain tilalle keskushyökkääjäksi Dominic Rhodesin, joka kiittikin luottamuksesta punnertamalla puolen kentän draivin päätteeksi pallon läheltä maaliin. Sitten tulivat taas pääosiin rähmäykset, ja ensimmäisen puoliajan sekasorron kruunasi herra itsevarmuus Vinatierin missattu potkumaali 33 jaardista. Kaikkiaan ekalla puoliskolla nähtiin kuusi turnoveria.

Princen puoliaikashow´n jälkeen kolmannen neljänneksen alku oli tulokas-Addain. Neljällä kopilla ja neljällä juoksulla hän avusti joukkueensa marssia, jonka päätti Vinatierin potkumaali. Tässä vaiheessa alkoi jo näkyä merkkejä Grossmanin konseptien sekoamisesta. Pallo ei oikein tuntunut pysyvän hanskassa. Colts jatkoi tasaisen varmaa takomistaan, ja Vinatieri lisäsi johdon 22-14:een. Lohtua Bearsille toi Robbie Gouldin sadekelipotkuksi upea 44-jaardinen, mutta tämän lähemmäs karhulauma ei enää päässyt. Indyn diesel puksutti eteenpäin, ja vaikka hyökkäys ei enää pisteisiin kyennytkään, sen koko pudotuspelien ajan arvosteltu puolustus hoiti kaiken sen, mitä Bears ei itse tunaroinut. Käsittämätön sankaritekojen haku koitui lopulta Grossmanin turmioksi, kun toista kauttaan liigassa pelaava takamies Kelvin Hayden nappasi Muhammadille tarkoitetun tuhoon tuomitun heiton ja palautti sen pohjiin. Chicagolle tarjoutui vielä parikin tilaisuutta Indyn haastamiseen, mutta toinen toistaan typerämmät valinnat vain nollasivat kaikki lupaavatkin alut. Lukemat 29-17 säilyivät loppuun asti.

Ottelun MVP:ksi valittiin lopulta Manning. Toisaalta mielikuvitukseton vaikkakaan ei perusteetonkaan valinta. 17 onnistunutta heittoa 26:sta löysivät kaikkiaan seitsemän eri vastaanottajaa. Myös Addai olisi ollut vahva kandidaatti, niin isossa roolissa hän kentällä oli. Coltsin keskushyökkääjien hyvää panosta täydensi Rhodes vahvoilla juoksuillaan. Chicagon esityksestä on vaikea mennä kehumaan mitään tai ketään. Kun verrataan tilastolukemia (heittojaardit Indylle 193-93 kuin myös kokonaisjaardit 430-265 sekä ekat yritykset 24-11) loppunumeroihin, on suoranainen ihme etteivät ne ole rumemmat. Keskushyökkääjä Cedric Bensonin loukkaantuminen ekalla puoliskolla ei olisi voinut tulla pahempaan aikaan. Thomas Jonesin hyvät rykäisyt pallo kainalossa saivat hyökkäyksen ajoittain kulkemaan, mutta se ei silti oikein missään vaiheessa pelannut kunnolla. Kun se sitten uhkasi alkaa toimia, tuli joko rähmäys tai Grossmanin ahneus. Puolustuksestakaan ei noussut ketään johtavaan asemaan, jopa Brian “Monster of Midway” Urlacherin esitys oli luvalla sanottuna heikko.

Lyhyesti: Colts pääsi alkusähläyksen jälkeen rytmiin, pelasi tarkasti ja varmasti, eikä sillä oikeastaan toisella puoliajalla suurta hätää ollut. Bears olisi tarvinnut aimo annoksen nöyryyttä tekemisiinsä.