AFC-kausiennakko

Tässä tämän vuotisten kausiennakkojen toinen puolisko. Nyt käsittelyvuorossa ovat siis American Football Conferencen joukkueet.

AFC NORTH
1) PITTSBURGH STEELERS
2) CINCINNATI BENGALS
3) BALTIMORE RAVENS
4) CLEVELAND BROWNS

Luulen, että Steelers onnistuu yllättämään monet tällä kaudella. Joukkueen peräsimeen legendaarisen Bill Cowherin jälkeen on astunut Mike Tomlin, joka on saanut ihmeitä aikaan paljon suppeamallakin materiaalilla. Joukkueella vaikuttaisi olevan aineksia vaikka mihin, kun luulen lisäksi että pelinrakentaja Ben Roethlisberger on “kypsynyt” ja kukoistaa kentällä. Joukkueen suurimmat taistelut käydään varmasti puolustuksessa, koska sitä äänekkäästi johtanut tukimies Joey Porter siirtyi Miami Dolphinsiin. Joukkue on siis sydänvikainen ennenkuin uusi johtaja löytyy.

“Greatest show on turf” tulee tässä! Cincinnati Bengals on kanssa niitä räjähtäviä joukkueita hyökkäysvoimaltaan, mutta puolustuksesta ei voi sanoa samaa. Vuonna 2005 Bengalsin puolustus oli erittäin opportunistinen ja teki paljon syötönkatkoja, mutta viime kaudella puolustuksesta ei paljon iloittu. Luulen, että Bengals pärjää tosin useimpia joukkueita vastaan tekemällä vain todella paljon pisteitä, vaikka oma pää “soisikin”.

Baltimore Ravens marssittaa tälläkin kaudella kentille yhden liigan parhaimmista puolustuksista. Useat odottavat pelinrakentaja Steve McNairin eräänlaista todellista läpilyöntiä Baltimoressa paidassa - minä en. Olen lisäksi viime kauden Ravens-innostukseni jälkeen ollut aivan maassa, koska mielestäni hyökkäys ei vain osaa. Jos tällä kaudella hyökkäys nostaisi vähän suoritusvarmuuttaan, niin Baltimore voisi mennä pitkälle. En kuitenkaan usko tämän vuoden olevan korppien, koska muut AFC North:n joukkueet ovat mielestäni vain paremmassa iskussa.

Cleveland Browns on minun NFL-seuraamisvuosien aikana ollut aina sellainen joukkue, joka ei ole kiinnostanut yhtään. En tiedä yhtään onko joukkue saavuttanut Super Bowleja tai ollut vakavasti otettava vaihtoehto sen voittajaksi. Nyt kun oikein tarkastin, niin pitkälle pitää mennä ennen kuin edes edellinen pudotuspelivisiitti löytyy. Tämä kausikaan ei valoisalta näytä. Kun pelinrakentaja häärii Charlie Frye niminen kaveri ei joukkueelta paljon voi odottaakaan. Saa nähdä millä viikolla valmennusjohto vaihtaa pelinrakentajan tulokaslupaus Brady Quinniiin, joka harjoituskauden aikana voitti hyvillä otteillaan ainakin usean fanin sydämän puolelleen. Joukkueessa on kyllä muutama ihan tähtikaliiberin yksilö, mutta yleisesti hyökkäyslinja ja heittopuolustus ovat muun muassa olleet murheenkryynejä. Otan osaa, jos joku on Brownsin kannattaja.

AFC EAST
1) NEW ENGLAND PATRIOTS
2) NEW YORK JETS
3) MIAMI DOLPHINS
4) BUFFALO BILLS

Jos ei veikkaa New England Patriotsille menestystä, ei voi voittaa. Vanhan veikkausmainoksen mukailu pitää valitettavan/todella (valitse sopivampi) usein paikkansa. Viime kausi todisti, että valmentaja Bill Belichick pystyy johtamaan joukkueen menestykseen kunhan vain hänen oikea kätensä, pelinrakentaja Tom Brady on kunnossa. Erona viime vuoteen on se, että tällä kaudella joukkueen hyökkäys tuntuu olevan kunnossa jo näin etukäteenkin mietittynä, ja pari vuotta Raidersin riveissä ryvettynyt laitahyökkääjä Randy Moss on varmaan yksi sen suurimmista hahmoista, kun pääsee pelaamaan taas hyvän pelinrakentajan kanssa. Suurimmat murheet Patriotsilla ovat puolustuspuolella, ja eritoten alkukaudesta, koska Rodney Harrison (pelikielto) ja Richard Seymour (loukkaantuminen) ovat poissa.

Katsoin viime kaudella muutaman New York Jetsin pelin ja pidin paljon näkemästäni, joka kerta. Valmentaja Eric Mangini on onnistunut hyvin käytettävissä olevalla materiaalilla kuromaan New Englandin etumatkaa. Joukkueen hyökkäys ei pursua suuria tähtiä, eikä pelinrakentaja Chad Penningtonkaan ole kovin varmaotteinen, mutta täksi kaudeksi Jets on kuitenkin onnistunut hankkimaan viime vuonna Chicagon paidassa juokseen keskushyökkääjä Thomas Jonesin. Luulen, että Jones luo vastustajille suuremman juoksu-uhan kuin viime kautena keskushyökkääjän paikkaa hoidellut trio, ja Pennington saa paremman työrauhan. Myös New Yorkin suurimmat ongelmat ovat puolustuspuolella, mutta jos Jets saa edes suurimman osan korjattua, niin se voi hyvinkin viedä itäisen AFC:n kakkospaikan.

Amerikkalaisia lajimedioita tutkiessa jakaa Miami Dolphins eniten mielipiteitä. Osa reporttereista väittää joukkuetta 10-6-joukkueeksi, toiset ovat taas sitä mieltä että lukema on toisinpäin eli 6-10. Itse asetun turvallisesti välimaastoon ja veikkaan joukkueelle tulosta 8-8. Joukkueen pelinrakentajan pysti ei ole ollut pitkäikäinen viime aikoina ja nyt onneaan on kokeilemassa viimeksi Kansas Cityssa kelpo otteita esittänyt Trent Green, jonka viime kausi päättyi ikävästi pelitilanteessa saatuun päähän kohdistuneeseen iskuun. Vaikka Green on hyvä pelinrakentaja, niin luulen kuitenkin, että yleensä QB/valmentaja-yhdistelmän vaihtuessa menee jonkin aikaa ennen kuin yhteinen sävel löytyy. Lisäksi muukin delfiinijoukko totuttelee varmasti vielä tovin valmentaja Cam Cameronin kuvioden sisäistämisessä. Joukkueen rosteria katsellessa ei voi kuin ihailla puolustusta, joka ainakin paperilla näyttää todella kovalta. Ennenkin on tosin nähty paperilla kovien joukkojen rypevän todellisissa peleissä, mutta itse odotan delfiinijoukolta viime kautista parempia otteita. Sijoitan delfiinit lohkossaan vasta kolmanneksi koska luulen, että hyökkäys ei ehdi vielä täysin löytämään rytmiään, koska joukkueesa on liikaa toisilleen vieraita yksilöitä ja uusi valmentaja.

Buffalo Bills on onnistunut tyhjentämään rosterinsa nimimiehistä. Joukkueessa on harjoitettu viime aikoina sellaista henkilöstöpolitiikkaa, etten ainakaan minä ole pysynyt kärryillä siitä, mikä olisi jutun juoni. Buffalossa oli nimittäin sellaisia pelaajia kuten Takeo Spikes, Nate Clements ja Willis McGahee, jotka minäkin tunsin nimeltä, mutta nyt heitä ei enää ole. Veikkaan, että joukkueen ainoa lohtu tällä kaudella on tulokaskeskushyökkääjä Marshawn Lynch. Jos Lynch ei pysty olemaan NFL-tason pelimies, näyttää Billsin meno synkältä, kun selvitettävä on liigan vaativin otteluohjelma (laskettu viime kauden tehoista).

AFC SOUTH
1) INDIANAPOLIS COLTS
2) TENNESSEE TITANS
3) JACKSONVILLE JAGUARS
4) HOUSTON TEXANS

Maailmanmestarit ovat jälleen varteenotettavia Super Bowl-ottelijoita. Olin ajatellut kirjoittaa muutaman ilkeän sanan puolustuksen ja hyökkäyslinjan menetyksistä, mutta nähtyäni tämän kauden avausottelun Colts - Saints, tyydyn vain toteamaan että homma on edelleen hoidossa. Ehkä Indianapolisin yhdistelmässä Dungy-Manning on jotain samanlaista magiaa kuin Patriotsin Belichick-Brady-parissa.

Saako pelinrakentaja Vince Young tarpeeksi apua muulta joukkueelta? Viime kaudella Young onnistui voittamaan fanien sydämet upeilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Suurin vastuu painaa Reggie Bushin “kurssikaveria” keskushyökkääjä LenDale Whitea, jonka täytyisi onnistua olemaan odotuksien veroinen ja täydentämään Chris Brownin ja Chris Henryn juoksuja. Puolustuspuolella tuntuu kuitenkin olevan enemmän puutteita, ja yhdeksi keulahahmoksi onkin hankittu viime kaudella Coltsia edustanut kulmapuolustaja Nick Harper, jolta odotetaan paljon. Itse odotan, että Titans jatkaa siihen mihin viime kaudella jäi kahmiessaan kuusi voittoa seitsemästä viimeisestä pelistä. Coltsin sijoituksen uhkaamiseen paukkuja ei kuitenkaan ole.

Jaguaarit osoittivat olevansa kyllästyneitä pelinrakentaja Byron Leftwichin otteisiin ja veivasivat hänet joukkueesta. En valitettavasti usko, että nykyinen pelinrakentaja David Gerrard on Leftwichiä parempi ratkaisu menestysongelmiin. Jaguaarivalmentaja Jack Del Rio on kyllä ollut mies paikallaan, ja ehkä hän nytkin tietää mitä tekee. Valmentaja Del Rio on saanut joukkueestaan ihmeitä irti, mutta ne suuret voitot oikeissa peleissä ovat vain puuttuneet. Jaguaarit ovat sellainen joukkue, jonka voittamiseksi vastustajat saavat tehdä tosissaan töitä, mutta luulen että tänä vuonna tämän lohkon muut joukkueet (Titans, Colts) menestyvät vielä paremmin.

Luulen, että Houston Texans on joukkue, joka tuottaa minulle eniten ihmeteltävää eli kun veikkaan joukkueen rypevän, niin joukkue menestyykin. Joukkue luottaa pelirakentajana Atlantan kakkosmiehenä tunnettuun Matt Schaubiin, jolla ei ole urallaan yhtään voittoa. Se tietää varmasti töitä keskushyökkääjä Ahman Greenille paineiden tasaamiseksi. Texans-rosterissa on kuitenkin mukavia nimiä kuten Mario Williams, joka tosin oli yksi puhutuimmista alisuorittajista viime kaudella. Ehkä nyt on Marion vuosi. Lisäksi joukkueesta löytyy yksi liigan kovimmista laitahyökkääjistä, Andre Johnson. Lisäksi tulokasrissu Jacoby Jonesilta sopii odottaa paljon. Yksilöitä siis löytyy, mutta joukkueelta puuttuu voittamisen taito/tapa, ja siksi veikkaan sen päätyvän eteläisen AFC:n pohjalle.

AFC WEST
1) SAN DIEGO CHARGERS
2) KANSAS CITY CHIEFS
3) DENVER BRONCOS
4) OAKLAND RAIDERS

San Diego Chargers alkaa olemaan jo yksi niistä ärsyttävistä joukkueista. Joukkueen kohdalla kysytään tänäkin vuonna vain yhtä kysymystä: “Voittaako joukkue yhtään pudotuspeliä?” Hyökkäys on pullollaan tähtiä ja samoin puolustus. Joukkue on paperilla todella kova, ja nyt sitä johtaa vielä valmentaja Norv Turner, joka teki loistavaa jälkeä San Franciscossa. Nyt tähtien ympäröimänä luulisi Turnerin pystyvän lähes ihmeisiin. Olisiko tämä “Boltsien” vuosi?

Kansas City Chiefsillä oli katastrofimaiset harjoituspelit (neljä tappiota), mutta pidin jo viime kaudella loukkaantunutta pelinrakentaja Trent Greeniä tuuranneesta Damon Huardista. Yksin Huardkaan ei selviä, mutta jos keskushyökkääjä Larry Johnsonilla kulkee, Chiefs on tulessa. Joukkueen puolustus on ihan hyvän oloinen paperilla - saa nähdä miten käy. Itse uskon Chiefsin kohtalaiseen suoriutumiseen ja pudotuspelitkin ovat hyvin lähellä.

Onko Jay Cutler vielä valmis aloittamaan pelinrakentajana? Muuta ihmeteltävää Denverin hyökkäysessä ei olekaan. Usealla paikalla on varma edustus. Vuorostaan, jos pelkällä puolustuksella voittaisi, olisi Denver tällä kaudella kärkipäässä. Joukkueella on fantastiset takamiehet (secondary), ja puolustuksen linjaa pönkittämään hankittiin vielä Simeon Rice. Veikkaan, että Denverin suurimmat ongelmat ovat hyökkäysrytmin löytämisessä. Valmentaja Mike Shanahanin temput ovat kyllä yleensä tuoneet pudotuspelipaikan, mutta tänä vuonna odotan playoffien jäävään.

Oakland Raiders on joukkue, joka tulee parantamaan otteitaan viime vuodesta. Enkä tiedä onnistuuko se pelinrakentaja Josh McCownin avulla, mutta ei hätää. Rosterista löytyy viimeksi Miamin paidassa esiintynyt Daunte Culpepper, joka on terveenä lähes ProBowl-ainesta. Kysymys kuuluu kauanko McCown saa yrittää ennen kuin Daunte ottaa ohjat käsiinsä? Olen sitä mieltä, että mitä pikemmin sen parempi, mutta koska yksi mies ei yleensä joukkuetta pelasta, niin Raiders on veikkauksessani viimeisenä. Kuitenkin luulen, että Raiders aiheuttaa vastustajilleen ongelmia, mutta ei pysty parempaan sijoitukseen tässä kohtuullisen tasokkaassa lohkossa.

9.9.2007 20:30 | Joose | aihe: muut

2 kommenttia:

  1. Möhkö:

    Paitsi että Trent Green ja Cam Cameron ovat olleet jo Washingotinssa yhdessä QB/valmentaja parina, eli sitä kemiaa löytyy..

  2. Joose:

    Erinomainen huomio. Katsoin nopeasti Cameronin taustoja, mutta en huomannut Wikin sivuilta tuota QB-valmentajapestiä Washingtonista vuona 1994-1996. Yhteispeli voi synkata paremmin siis. Joukkueen sijoitusveikkausta en kuitenkaan vaihda. Uusi valmentaja on aina uusi valmentaja (paitsi Pittsburghissa).

Kommentoi