Sekalaisia havaintoja Vaahteramaljasta

Porvoon Butchersin voittaman Vaahteramaljan arvoikkaimmaksi pelaajaksi valittiin Butchersin pelinrakentaja Robert Johnson. Valinta oli erittäin oikeutettu ja saman tien Johnsonin voi nimetä myös Butchersin koko kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Kauden alussa Butchersin pelinrakentajana esiintyi Justin McKenzie, joka ei ollut alkuunkaan vakuuttava. Butchersin näytettyä McKenzielle ovea, kävi tämä vielä Etelä-Karjalan Rajaritareissa pyörähtämässä, mutta sai kenkää sieltäkin.

Jos Butchers olisi jatkanut kauden loppuun McKenzien kanssa, Porvoossa tuskin nyt juhlittaisiin mestaruutta ja pudotuspelitkin joukkue olisi saanut seurata katsomosta tai kotisohvalta. Johnsonin saapuminen siis pelasti Butchersin kauden.

Vaahteramaljassa Johnson piti Butchersin hyökkäystä hengissä, vaikka Crocodiles sai monesti aikaan rajua painetta. Johnson rimpuili itsensä irti lukemattomista taklauksista ja sai taitavalla liikkumisellaan pelattua kiinniottajille aikaa hankkiutua hyviin kiinniottoasemiin. Kuten niin usein, hyvin liikkuvalla pelinrakentajalla heittopuoli onkin sitten hieman heikommissa kantimissa.

Vaikka voittoon riittäneet pisteet syntyivätkin Johnsonin heitolla, heitti tämä myös kaksi karmivaa syötönkatkoa, joita molempia Crocodiles palautti pitkän matkaa. Lisäksi Johnson säikäytti Butchers-kannattajat tekemällä hämmästyttävän koripalloliikkeen kantaessaan palloa ja pompauttaessaan sen maan kautta kuin ihmeen kautta takaisin käsiinsä.

Johnsonin virheet olisivat lopulta hyvinkin voineet maksaa Butchersille mestaruuden, mutta ilman Johnsonia Butchers ei siis olisi luultavasti edes saanut mahdollisuutta pelata mestaruudesta.

————

Crocodilesin kuningas oli Shawn Grant, joka raatoi sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Grant ptti kiinni Crocodilesin ensimmäisen maalin ja juoksi jälkimmäisen. Lisäksi hän poimi hyppysiinsä myös Johnsonin syötön kolmannella neljänneksellä.

Grantin syötönkatko pelasti Crocodilesin sen jälkeen, kun seinäjokelaiset olivat tyrineet lentopotkun palautuksen pahemman kerran. Crocodilesin palauttaja meni väliin vähintäänkin hasardin näköiseen pomppivaan palloon ja lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen pallo päätyi Butchersille lähellä Crocodiles-maalia.

————-

Ottelu oli varsin kaksijakoinen sikäli, että Crocodiles oli alussa aivan liekeissä. Se tekikin ottelun ainoat pisteensä kahdella ensimmäisellä hyökkäysvuorolla. Koko ottelun ajan, yhtä Markus Haverisen 80 jaardin siivua lukuunottamatta, Butchersin juoksuhyökkäys oli täysin yössä. Crocodilesin linja loi myös heittopeleissä niin paljon painetta, että hitaammalla pelinrakentajalla varustettu vastustaja olisi ollut vakavissa ongelmissa.

————

Ottelun teräsmieskunniamainnan ansaitse Crocodilesin puolustuksen linjan Toni Hanka. Jalkavaivoista kärsinyt Hanka nimittäin talutettiin huoltajien toimesta pois kentältä kolmeen eri otteeseen.

————

Ottelu oli lopputuloksen valossa ennätystasainen. SAJL:n verkkosivuilta löytyi nopealla vilkaisulla Vaahteramaljan tulokset vuoteen 1998 asti. Näistä ainoan kerran ottelu oli lähes yhtä tasainen, kun Crocodiles voitti syyskuussa 2001 ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mestaruutensa kukistamalla Helsinki Roostersin numeroin 15-13.

————
En tiedä vaikuttiko asia mitenkään ottelun lopputulokseen, mutta Butchers oli kautta linjan liikkeellä laajemmalla organisaatiolla. Butchersilla pelaajia oli 36 kun Crocodilesilla puolestaan pukeissa oli 33 pelaajaa. Pelaajaesittelyrivistössä Butchersilla seisoi kuusi ja Crocodilesilla viisi valmentajaa tai huoltajaa. Cheerleadereita Porvoosta oli saatu kasaan 12 ja Seinäjoelta kymmenen.

————

Se Crocodilesin tuntemattomaksi jäänyt keskushyökkääjä, joka viimeisellä hyökkäysvuorolla pallon rähämäsi, ei ole ainut Crocodiles-pelaaja, jolle jäi kosolti jossiteltavaa. Hieman aiemmin samalla hyökkäysvuorolla nimittäin Seinäjoen Jukka Satolalle soviteltiin sankarinviittaa. Satola onnistui jo jättämään Buchersin puolustuksen takakentän pelaajat taakseen ja Crocodiles-pelinrakentaja Jason Shoulders toimitti pallon juuri sinne mihin pitikin. Satola ei kuitenkaan saanut pallo pysymään käsissään ja ainoastaan Dominic Olneyn hieno kiinniotto seuraavalla yrityksellä piti hyökkäysvuoron elossa.

————

Ottelun viimeiset sekunnit olivat vähintäänkin sekavat. Crocodiles käytti viimeisen aikalisänsä niin, että Butchersilla oli edessä kolmas yritys ja peliaikaa oli jäljellä 45 sekuntia. Butchers kuljetti palloa juosten ja pallonkantaja taklattiin lähes välittömästi.

Jotenkin tuomarit onnistuivat räpiköimään ties minkä touhujensa kanssa niin kauan, että peliaikaa jäi lopulta jäljelle vähemmän, kuin se 25 sekuntia, mikä yhden vuoron suorittamiseen on aikaa käytettävissä. Butchers olisi siis voinut vain odotella ja peliaika olisi kulunut umpeen.

Peliajan näyttäessä kuluvan loppuu Butchersin pelaajat rynnivät jo kentälle, kunnes kuulutuksen mukaan Butchers olikin ottanut ties mistä syystä aikalisän. Kun ylimääräiset pelaajat ja cheerleaderit oli vihdoin saatu jäädettyä kentältä, pelinrakentaja Johnson laittoi polven maahan päättäen ottelun.

Maalaisjärki tilanteessa kuitenkin sanoi, että tuomareiden normaalilla rivakkuudella toimiessa Butchers olisi vielä joutunut potkaisemaan lentopotkun ja Crocodilesilla olisi viimeisenä oljenkortenaan ollut palauttaa pallo maalialueelle asti. En väitä, että ottelu ratkesi tuohon, mutta ei se sataprosenttisen reilultakaan vaikuttanut.

9.9.2007 1:07 | Tuomas | aihe: Vaahteraliiga

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

14 kommenttia:

  1. Puolueeton kommentoija:

    Pelin viimeisistä sekunneista pakko kommentoida:

    Kun päätuomari ennen lopun hässäkkää vihelsi pallon pelivalmiiksi, oli pelikellossa aikaa about 27 sekuntia.

    Käsittääkseni hyökkäyksellä on vihellyksestä aikaa 25 sekuntia aikaa aloittaa peli, joten jokatapauksessa pelikelloon pitäisi jäädä pari sekuntia peliaikaa.

    Omasta mielestäni oli parempi että hässäkän jo tapahduttua nuo jäljelle jääneet sekunnit pelattiin pois. Tällä poistettiin spekulointi “mitä jos” näiden pelin loppusekuntien osalta ja peli saatiin onnellisesti lopulliseen päätökseen.

  2. Pekka:

    Niin mäkin katoin et 27 sekkaa ois kellossa ollu. Eli taitavaa kellon kulutusta Butchersilta.

  3. AP:

    Tämän takia suomessa pitäis jokaisessa ottelussa olla 2 pallopoikaa, jotta pallo saadaan pelivalmiiiksi mahd. nopeasti ja takaa-ajo ei kuivu kokoon siihen että jokainen juoksuyritys syö kelloa minuutin…

  4. jeap!:

    kyllä tuntu että tuomarit aika paljo möhli tossa pelissä,

  5. AP:

    Hyvä jeap, rakentava kommentti!

    Pelaajat möhlivät kyllä enemmän, mutta sehän kuuluu suomessa asiaan ;)

  6. Kenttämaali:

    Lyhkäisyydessään ottaen pois veteraanipelaajien törkeät rähmäykset ja tiputukset, oli suurin mokaaja Crocodilesin valmennus. Ja pelaajien munauksista huolimatta, valmennus olisi voinut voittaa tämän pelin Crocoille.

    - 1. puoliajalla Butchersin yhden jaardin linjalta olisi pitänyt potkaista kolme pistettä.

    - Ottelun lopussa ei olisi kannattanut puskea aivan maalin tuntumassa palloa eteenpäin. Kyllä kickeri saa pallon sisään 1-2 jaardia kauempaakin. Hyvä jos oli tarkoitus kuluttaa aikaa, mutta ehkä pisteiden teko on kuitenkin tärkeämpää. Myös polvelle ottaminen olisi käynyt. Ja kenttämaalia olisi ylipäänsä kannattanut yrittää jo kolmannella yrityksellä. Tämä siksi, että jos snäppi meneekin huonosti, voidaan kokeilla potkua uudelleen.

    Molemmissa tapauksissa potkun onnistuessa Crocot olisi voittanut mestaruuden. “Game of inches” ja silleen…

  7. Kuohari:

    Eikös se mene niin että fg:n jälkeen downista riippumatta, potkun lopputuloksesta huolimatta hyökkäysvuoro vaihdu?

  8. DE:

    Joo, jos päästään potkuvaiheeseen asti. Mutta jos snäppi tyritään tms. eikä palloa koskaan potkaista, silloinhan downi on kuin mikä tahansa downi.

  9. Jake M.:

    Ainakin kerran aiemmin ollut 2 pisteen ero ja kerran vain yhden pisteen ero.

    Vaahtera Malja XVII Roosters vs ECG 23-22

    Vaahtera Malja IX Roosters vs Colts 24-22

  10. Ihmettelijä:

    Itseäni ihmetyttää, että miksi viimeisellä neljänneksellä pelikello kävi jatkuvasti myös heittopelien jälkeen?

  11. Jape:

    Oli vaan huonoa tuuria crocoilla ja näin tällä kertaa. Turha sitä on jossitella niistä kenttämaaleista ja valmentajaa syytellä. Se nyt meni näin ja vähemmän virheitä tehnyt joukkue voitti….

  12. Nemo:

    Juu tuota kellon kulmista ihmettelin itsekkin..kello kävi vikalla neljänneksellä epäonnistuneen heiton jälkeenkin eikä sitä korjattu kertaakaan

  13. Noniin tuomas:

    Pelissä oli siis 2 sekuntia jäljellä ja 4. yritys Butchersilla - miksi mielestäsi palautettava potku ollut ainoa ratkaisu?

    Nopeasti ajateltuna Porvoolla oli neljä mahdollisuutta:
    1. Puntata pallo Crocodilesille jonka olisivat voineet palauttaa, jota ehdotit.
    2. Puntata pallo sivurajasta yli riittävän pitkältä jolloin aika olisi kulunut loppuun.
    3. Heittää pallo tarpeeksi pitkälle maahan jolloin aika olisi silläkin kulunut loppuun.
    4. Juosta pallon kanssa parin sekunnin ajan, kuten he tekivät eikä siinä ollut mitään väärää.

    Tuota kellon kulumista en huomannut, kokonaan toinen kysymys on se kumman etu kuluminen oli siinä vaiheessa. Minusta ehkä siinä vaiheessa Crocodilesin etu koska näin Butchersille jäi vähemmän aikaa päästä uudelleen ohi onnistuneen pistesuorituksen jälkeen, jota ei sitten koskaan kuitenkaan tullut. Eli mene ja tiedä.

  14. Tuomas:

    Minulla ei ainakaan ollut tiedossa, että aikaa oli jäljellä juuri kaksi sekuntia. Harva sitä varmaan tiesi, koska tulostaulun kello näytti nollaa ja päätuomarin mikrofoni vaikutti olevan epäkunnossa.

    Oletukseni oli, että aikaa olisi voinut kuvitella olevan jäljellä sen verran, ettei sitä uskalla yrittää juosta pois vaan pallosta on luovuttava lentopotkulla.

Kommentoi