Vähemmän huono voitti Vaahteramaljan
Voitto on aina voitto mutta… Amerikkalainen jalkapallo on paljon hienompaa silloin, kun voittaja voittaa ottelun, kuin silloin, kun häviäjä sen häviää. Vaahteramalja XXVIII oli kyllä jännittävä ottelu, mutta sivullisen seuraajan suuhun jäi karvas maku. Vaikutti nimittäin siltä, kuin molemmat joukkueet olisivat yrittäneet useampaan otteeseen hävitä ottelun.
Ensinnäkin, heti puoliajan jälkeen Butchers onnistui tekemään Markus Haverisen yli 80 jaardin juoksulla maalin ja kaventamaan tilanteeksi 9-14. Vaikka ottelu oli vasta puolessa välissä, päätettiin Butchers-leirissä yrittää kahta lisäpistettä. Uhkapelin onnistuessa Butchers olisi ollut vain potkumaalin päässä, mutta yritys epäonnistui.
Kun Butchers onnistui maalinteossa toistamiseen, oli tilanne 15-14 ja Butchersin oli pakko yrittää jälleen kahta lisäpistettä päästäkseen potkumaalin kokoiseen johtoon. Yritys epäonnistui jälleen. Jos Butchers olisi nöyrästi potkaissut yhden lisäpisteen molemmilla kerroilla, olisi se ollut tässä vaiheessa kolmen pisteen johdossa.
Tuo taktiikka olikin kostautua, kun lopussa Crocodiles pääsi potkumaalietäisyydelle ja potkun onnistuminen olisi tasatilanteen sijaan tiennyt Crocodilesin siirtymistä johtoon. Porvoo oli nyt onnekas, mutta täysin samanlaisen kahden pisteen liian aikaisen yrittäminen vuoksi Michiganin yliopisto hävisi viikko sitten NCAA:n historian suurimmassa yllätyksessä piskuiselle Appalachian Statelle.
Hieman aikaisemmin Butchers pyrki ampumaan itseään jalkaan, kun se hyökkäsi aggressiivisesti ilmateitse, vaikka oli johdossa ja ottelun loppu oli jo lähellä. Laitahyökkääjä Ville Kurvinen nappasi kyllä hienon kopin Robert Johnsonin syötöstä, mutta rähmäsi pallon hetkeä myöhemmin. Kurvisen lisäksi palloa pyrki kauhomaan käsiinsä kaksi muutakin porvoolaispelaajaa, kunnes se päätyi Crocodilesille. Konservatiivisemmin pelaamalla Butchers olisi hyvinkin voinut saada aikaan ainakin potkumaalin ja pakottamaan Crocodilesin yrittämään touchdownia.
Konservatiivisempi taktiikka olisi myös voinut varmistaa Crocodilesille voiton. Kuten todettua, ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla Crocodiles onnistui värikkäiden vaiheiden jälkeen tuomaan pallon varsin varmalle potkumaalietäisyydelle. Tämän jälkeen joukkue kuitenkin vielä pyrki kuluttamaan aikaa juoksemalla sen sijaan, että aikaa olisi tuhlattu esimerkiksi laittamalla polvea maahan. Näin tapahtuikin se pahin mahdollinen, terveisiä vaan Jerome Bettisille, ja Crocodiesin epäonninen keskushyökkääjä (jonka henkilöllisyys jäi minulta havaitsematta) pudotti pallon käsistään käytännössä sinetöiden Butchersin voiton.
Ottelu oli siis ratketa (tai ratkesikin) molemmin päin virheisiin eikä niinkään hienoihin suorituksiin. Lajin kannalta se on harmi se.
9.9.2007 0:55 | Tuomas | aihe: Vaahteraliiga
Jos puolustus saa pallon irti kantajalta, niin se kai on puolustukselta hieno suoritus?
Ainahan on tilaa jossittelulle, mut peli oli mun mielestä yks parhaimpii Vaahteramaljoja joita mä oon nähny: molemmilla viimehetkille saakka mahdollisuus voittoon, tapahtumat vaihteli yllättävästi, hienoja yksilösuorituksia ja hienoja joukkuesuorituksia.
Ja mikä parasta, jäi vielä paljon aiheita jälkipeleihin: ekan puoliajan Crocojen neljäs ja pallo Butchersille kenntämallin sijaan, Butchersin epäonnistuneet lisäpisteet, rähmäykset ja varmaan muutakin.
Eli onnittelut voittajille ja kiitos molemmille joukkueille hyvästä pelistä!
Ai niin, viel tohon viimeseen lauseeseen palatakseni. Mul oli matsissa mukana kaveri, joka oli ekaa kertaa katsomassa jefua ja piti näkemästään. Eli saattaapi eksyä katsomoon ens kesänäkin.
Eli se kai ei ole lajin kannalta harmi?
Matsiin tuli ainakin sen värikkyyden takia eläydyttyä kunnolla, vaikka ei varsinaisesti ollutkaan kummankaan puolella. Useinmiten reaktio oli käsien vieminen silmien eteen ja “ei voi olla…”, kun virheitä tuli.
No, rähmäykset ja myyt kämmäykset voivat olla yhtä viihdyttäviä kuin hienot onnistumiset ;)
Mielestäni Seinäjoen valmennus saa syyttää omaa ahneuttaan kun eivät tyytyneet potkumaaliin tokalla neljänneksellä, vaan ahnehtivat maalia neljännellä yrityksellä.
Jaha, tulipa taas kirjoitettua väsyneenä huolimattomasti. Todellakin tuossa jutussa olisi ehdottomasti pitänyt mainita myös tuo Crocodilesin ahneus ensimmäisellä puoliajalla.
Se toki on hieman helpommin perusteltavissa mielestäni siksi, että Crocodiles oli kahdella edellisellä hyökkäysvuorolla tehnyt touchdownit. Butchers vaikutti olevan hätää kärsimässä ja Crocodiles-leirissä kenties ajateltiin jyrätä pisteitä nyt, kun niitä vielä ehtii ennen kuin Butchers herää. Ja toisella puoliajallahan juurikin kävi niin, että Butchers oli aivan eri joukkue kuin ottelun alussa.
Tämä “päivän Jerome Bettis” taisi olla Tapio Ivalo. Pallot polttelivat kyllä kummasti näpeissä, Ivalollakin useamman kerran. En kyllä muista montako varsinaista rähmäystä tuli, maakosketus pelasti jokusen kerran.
Sitten tuo Butchersin lisäpisteuhkapeli… no, mä ainakin jotenkin ymmärrän sen. Lasketaanpa:
Haverisen maalin jälkeen tilanne oli 9-14.
- potku sisään -> neljän pisteen ero, tarvitaan TD
- pelataan -> jos epäonnistuu, ok, tarvitaan taas TD mutta onnistuessa potkumaali riittää tasoihin.
Kurvisen maalilla 15-14:
- potku sisään -> joo, Mikkoselle onnistuminen mutta ero vain kaksi pistettä, Crocot potkumaalilla ohi
- pelataan -> epäonnistutaan ja Crocoille riittää potkumaali voittoon mutta onnistuessaan potku tuo vain tasoihin.
Mitä tällä siis yritän sanoa: minusta noissa tilanteissa ei voida ajatella kauhean pitkälle, vaan on elettävä siinä hetkessä, siinä piste-erossa mikä sillä hetkellä on. Ei voida ajatella että KUN me tehdään maali seuraavalla vuorolla niin me ollaan tässä ja tässä. Näin jäkiviisaasti on totta että lisäpisteruletti oli koitua kohtalokkaaksi mutta SIINÄ tilanteessa ratkaisut olivat ymmärrettäviä.
Melkein voisin vannoa ettei ollut TAPIO, Teemu onkin toinen juttu.
Juu, Tapio ei olis ikinä fumblannu tossa tilanteessa!
No juu, my bad, eihän se Tapsa sentään ollut…
Mieti mitä kirjoitat, älä kirjoita mitä mietit.